keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kisaraportit II

Hei..

Jatkan raporttipäivittelyä nyt. :) Bloggailussa olleet motivaatio-ongelmat ovat johtuneet vain siitä, että mulla on mennyt juoksurintamalla liian hyvin. Lisäksi olen taas miettinyt kiinnostaako mun tarinointi oikeesti ketään. Kisoja seuraavat ihmiset lukevat tulokset, ja Yle Areenalta voi vielä erikseen ihmetellä kaikki Eliittikisat ja muut vähänkin tärkeämmät otatukset vaikka hidastettuna. Kun menee kisoissa hyvin, ei ole mitään oikeata syytä avautua blogissa.. Ehkä sitten jatkan kuitenkin jeejee-linjalla, niin kauan kuin sitä riittää... :)


SM-viestit, Joensuu

Osallistuin ainoastaan lauantaina juostavaan 4x800 metrin viestiin, jossa puolustimme viime vuoden mestaruutta HKV:n naisten kanssa. Pm-kisojen kasin perusteella päätettiin, että otan ankkuriosuuden. Lupasin tytöille, että jos saan kapulan viisi sekkaa ennen Turun Urheiluliiton ankkuria (Johanna Matintaloa), tuon meidät ekana maaliin. Tytöt juoksivat hienosti, mutta myös Urheiluliiton juoksijat venyivät osuuksillaan. Sain kapulan reilut kolme sekuntia ennen Johannaa ja ampaisin karkumatkalle. Hän kiskoi eron kiinni ensimmäisen kierroksen aikana. Loppukamppailussa hävisin neljän kymmenyksen erolla. Osuusaikaani 2.09,2 en kuitenkaan voinut olla pettynyt. Joukkueemme vaihtui viime vuodesta kahdella juoksijalla, joten kaksi uutta aikuisten sarjan SM-viestimitalistia tuli riveihimme lisää.

Loppu. Toi tyttö on viel 16vee..!


Eliittikisat Lahti 3000m

Viestien jälkeen pidin puolitoista viikkoa taukoa kisoista ja keskityin lähinnä treenailuun, palautumiseen ja lihashuoltoon. 17.7. juoksin Lahden Eliittikisoissa 3000 metriä. Kenialaiset aloittivat kovaa. Alunperin olin ajatellut, että kanadalaisista voisi olla tilastojen mukaan hieman apua omaan juoksemiseeni, mutta hekin säntäsivät kenialaisten vauhtiin. Jäin siis vetämään suomalaisporukalle Lahden tuulessa. Meno tuntui vahvalta, mutta ei mitenkään irtonaiselta. En ehkä ollut toipunut tarpeeksi treeneistä ja kovasta hieronnasta, mutta ajattelin, että enkkaan pitäisi huonollakin tuntemuksella pystyä. Yksin jolkotellessa oli liikaa ajateltavaa, ja kirosin etusuoran vastatuulta. Keskityin lähinnä väliaikojeni seuraamiseen, sillä muut suomalaiset olivat pudonneet vauhdistani jo ekaan kilsaan mennessä. Vihdoin kello soitti vikalle kiekalle ja ajattelin, että on hyvin aikaa sentään enkkaan. Hämmästykseni oli suuri, kun pyörivä tuli puhalsi vastaan nyt myös takasuoralla. Enkkaan tuli kiire, mutta ehdin onneksi sekunnilla parantamaan viimevuotista aikaani. Juoksin siis 9.33.21. Samalla myös huonot muistikuvat Toukokuun kisojen kolmoselta pyyhkiytyivät pois. Tiesin, että ajastani saattaa lohjeta hyvä siivu seuraavassa startissa..

Aki juoksi Lahdessa esteet.

Kävimme kuninkaan patsaalla, kun kerran Lahdessa oltiin.


Savo Games eli Lapinlahden Eliittikisat 3000m

Lahden kolmonen tuntui avaavan paikkojani ja lihaksistoni tuntui paremmalta jo seuraavana päivänä. Vanha kilpakumppanini Ulla Tuimala (no on se mua puol vuotta vanhempi) tuli käymään ja tivasin häneltä mielipidettä piikkareistani kolmosen ratajuoksua ajatellen. Ulla oli järkyttynyt, kun kerroin, että juoksin pitkänmatkan piikkareilla Lahden kisan. Päätimme, että Lapinlahden mondo saa maistaa MD-piikkareitani ja päkiäaskellukselleni annetaan mahdollisuus kuljettaa mut helpommin hyvään aikaan.
Junamatka kesti taas ikuisuuden ja majoituimme Nina Chydeniuksen kanssa Lapinlahden asemalla. Ilma oli lämmin ja kisajärjestelyt pelasivat hyvin. Kolmosella oli taas hyvä nippu ulkomaalaisia vauhdittajia. Valitettavasti en uskaltanut alle yhdeksän minuutin alkuvauhtiin lähteä mukaan, joten lähdin vetämään omaa hieman alle 9.30 loppuaikaan tähtäävää vauhtia. Olimme sopineet Ninan kanssa vuorovedosta. Hän veti kolmannen kierroksen, mutta vauhti putosi pari sekkaa, joten päätin, että vedän loppumatkan itse. Mondo tuntui hyvälle ja tunsin oikein miten askel tuli kunnolla painopisteen alle. Lisäsin omasta mielestäni koko ajan varovasti vauhtia ja loppu tuli kuin lentäen. Aikani parani 17 sekuntia keskiviikosta! Uusi enkkani on nyt 9.16,92.

(Patrolin blogistani näkee kuvia Lapinlahden eliitistä.)


Pääsin hyvillä mielin keskittymään Kalevan Kisa -viikkoon! Jospa siitä sitten ihan oma pieni postaus seuraavaksi. Eiköhän se viikonloppu sen ansaitse. Kiitos kaikille, jotka jatkoivat tänne asti lukea!

19 kommenttia:

  1. Minua ainakin kiinnostaa. Urheilu on niin paljon enemmän kuin vain pelkkiä tuloksia. On ollu ihana seurata onnistuneita suorituksiasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ainakin blogissa voi kertoa juttuja tulosten takaa.. Onhan sekin avautumista. :)

      Poista
  2. Samat sanat kuin edellisellä, minä ainakin käyn täällä aina kurkkimassa, kun huomaan sinun kirjoitelleen. Kiva on lukea ajatuksia ja tuntemuksia, niitä kun ei telkkariruudusta tai tuloslistoilta näe :)
    Toivottavasti loppukesä vielä tarjoaa lisää ennätysjuoksuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on.. Ehkä sitten lopetan nämä mietinnät ja kirjoittelen jatkossakin. Maantiekympin enkka seuraavana tähtäimessä.. :)

      Poista
  3. Jatka vaan kirjoittamista :) Sun juttuja on aina mukava lukea! Ja tsemppiä tuleviin koitoksiin myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Yritän löytää kirjoitusmotivaatiota syksyksi.. :)

      Poista
  4. Toivottavasti jatkat kirjoittamista, sillä on mukava lukea kisaraportteja, joissa kerrotaan muutakin kuin "välttämättömät" (eli mikä kilpailu, missä järjestettiin, miten kävi jne). Tsemppiä loppukauteen!
    PS. Meinaatko debytoida ratakympillä vielä tällä kaudella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiivistettyjä raporttejahan nämäkin ovat, koska muuten juttu venähtäisi liikaa. :)
      En oikein tiedä onko mulla mitään tarvetta debytoida ratakympillä, jos ei ole mitään motivoivaa kisaa tai kovia vastustajia samaan aikaan viivalla. Ei kiinnosta vain juosta kelloa vastaan 25 kierrosta. Ajatus tuntuu puuduttavalta, mutta kuitenkin harjoitusten perusteella se voisi sujua yllättävänkin hyvin..ja kokemuksena voisi olla ihan hyödyllinen.
      Ja kiitokset tsempistä! Sitä tarvitaan aina..

      Poista
  5. Heps, täällä myös yksi joka käy säännöllisesti kuulumiset lukemassa :)

    VastaaPoista
  6. Eikös enkkaboksia pitäisi päivittää?;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäis! Naurattaa koko enkkaboxi, kun aikanaan sen ekan kerran tein, niin aattelin, et sen kun näkis, et tätä joutuis muokkaamaan.. :D

      Poista
  7. Piipahdus vastavierailulle ja sullahan on kiva blogi täällä! :) Tosi viihdyttävää oli lukea noita kisaraportteja ja muitakin juttuja, täytyy jatkossakin seurailla :)

    Tsemppiä tuleviin koitoksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Löysin blogisi kun googlailin ihmisten kokemuksia tän vuoden Twilightista. Reitti on mielestäni aika nopea ekat 5km, mutta hiekkatiet, mutkat ja mäet tekevät lopusta rankan. Ruuhkaa ei alle neljän minsan kilsavauhdissa joudu kokemaan. Jos tapahtuma kasvaa edelleen, puolikkaan ja kympin juoksijat täytynee laittaa eri aikaan liikkeelle, mutta se tietysti muuttaisi tapahtuman luonnetta iltahämäräjuoksusta..
      Tsemppiä itsellesikin syksyn koitoksiin!

      Poista
    2. Siinä se varmaan onkin, että kaikista suurin juoksijamassa on juuri niissä viiden minsan kilsavauhdeissa, missä minäkin. Lisää reeniä vaan, niin sillähän siitä selviää ainakin omalta osalta :D

      Poista
    3. Eli vanha sanonta, edessä on aina tilaa, pätee tähänkin.. :) Mua taas harmittaa kaikki startit, jossa joutuu juoksemaan yksin (tai ilman omantasoisia juoksijoita), sillä porukassa saa ainakin kilpailuhenkinen tyyppi paljon enemmän irti!

      Poista
  8. Superkiva blogi ja liityin lukijaksi! :)

    mun oma on aika samantyylinen: olipakerranjuoksija.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa.. Ja käyn ihmettelemässä sunkin blogia.. ;)

      Poista
    2. Linkitin vahingossa sp- osoitteeni alun! :"D
      blogin osoite on siis:
      lifefor-run.blogspot.fi

      Poista