Mietteitä

Kevät tulee kovaa vauhtia. Metsäreitit sulavat ja ihmiset innostuvat taas lenkkeilystä. Myös syksyllä telakoituneet bambit heräilevät vähitellen talvikoomasta. Kyllä. Luit oikein.. Energiaa tulee lisää ilmeisesti auringosta ja netissä pölyttynyt blogikin alkaa taas kiinnostamaan. Pari sanaa on kuitenkin vielä kerrottava tuosta synkästä talvikaudesta. Samalla saan jopa ihan itse kerrottua tilanteestani, ja jopa oikaistua joitakin epämääräisiä huhuja ja väärinkäsityksiä, jotka korviini ovat kantautuneet.. Ainahan on niitä, jotka tietävät asioistani enemmän kuin minä itse.

Talvikoomailussa ei siis ollut mitään kivaa tai siistiä. Elin lokakuusta maaliskuuhun kauheassa epätietoisuudessa pääsenkö koskaan takaisin jaloilleni. Tarkemmassa katselmuksessa kantakalvon kiinnityskohdasta löytyi sittenkin repeämä. Tämän sain tietää tammikuun puolessa välissä. Sen aiheuttajasta ei ole tietoa. On todennäköistä, ettei vaivani edes liity juoksemiseen. Bambit kun sattuvat olemaan herkkä ihmislajityyppi, joka osaa teloa itseään radan ulkopuolellakin.. Ja aina lahjakkaasti tietenkin tavoilleen uskollisena.

Pääsin kepeistäni eroon tammikuun puolessa välissä ja aloin varovasti kävellä. Kävely sattui, ja jalat puutuivat. Veteen sain kuitenkin hypätä Turun telakkaremmin riemuksi ja korvaavat lähtivät vesijuoksulla vähitellen käyntiin. Ja todellakin käytän sanaa KORVAAVAT, koska niitä ne on silloin, kun mitään muuta ei saa tai voi tehdä. Turha sitä on hienostella, että ne kehittävät ja ovat sitä ja tätä ominaisuutta tukevaa sanonko mitä, koska pääasiallinen tunne yleensä kuitenkin on vit...sin kiva fiilis. joo.

Jalkapohjaani oli kepeillä köpöttelyn ja walkerissa oleilun aikana muodostunut joku ihmeellinen klöntti, joka sattui ihan hulluna. Viisaat lääkärini hakkasivat päänsä yhteen ja keksivät ratkaisuksi kiusanteon. Jospa hakataan 2000 kertaa vasaralla sitä möhkälettä ja katsotaan sitten kuinka kova on bambin kipukynnys. Auts. Ihan kuin se joulukuinen piikitysoperaatio ei olisi ollut tarpeeksi. Sain siis tammi-helmikuussa ESWT-hoitoa jalkaani kolme kertaa. 

Ensimmäisellä kerralla kahden lyönnin jälkeen olin valmis potkimaan fyssarin, joka hoitoa antoi. Pidettiin tauko. Sain tietää, että sirorakenteisia naisihmisiä tämä hoitomuoto sattuu vähän enemmän. Kyseinen tieto ei varsinaisesti helpottanut oloani. Kuitenkin tsemppasin ja päätin kestää. Muistan, kun tuskankyyneleideni seasta kuulin, että 700 lyöntiä täynnä.. meinasin pyörtyä, mutta ajattelin, että selvisin maaotteluvitosestakin, vaikka kahden kiekan jälkeen tuntui ihan liian flunssaiselta ja pahalta. Vihdoin hoito oli ohi. Fyssari totesi, että itse entisenä pikajuoksjana ei voi ymmärtää kestävyysjuoksijan sielunmaisemaa kivunsiedossa. Varattiin aika viikon päähän. Onneksi kaksi seuraavaa hoitokertaa eivät olleet niin pahoja.

Helmikuussa tein harjoituksia vesijuosten ja kuntopyörällä. Välillä koitin myös crossaria, mutta siitä jalkani ei kauheasti tykännyt. Kävelyä lisättiin koko ajan asteittain. Lääkärini siirsi juoksuaskelkokeiluni Sotshin olympiakisojen jälkeiseen aikaan. Mua ärsytti, mutta onneksi näin. Eipähän tullut hätiköityä. Päätin katsoa kisat rauhassa, vaikka kovasti juoksemisen testaaminen alkoi houkuttaa heti kun tajusin, että kävelystä on pahimmat kivut poissa. Vähitellen jalka alkoi kestää pidempää yhtenäistä kävelyä niin, ettei kipuja enää ollut lainkaan. Palasin töihin ehkä viikkoa liian aikaisin. Staattinen seisominen sai aikaan kipuja, mutta onneksi jalka sopeutui nopeasti. Juoksemiseen pääsin käsiksi maaliskuun alussa. Tällä viikolla olen juossut kaksi kertaa ja yhtenäisesti onnistuu jo kuusi kilsaa kivuttomasti. Joka viikko jalan tilanne on ollut edellistä viikkoa parempi. Se on saanut jälleen siirtämään ajatuksiani kesään ja kilpailemiseen. Motivaatiota on ja loukkaantumiseen en halua lopettaa!  

Motivaatiokuva heinäkuulta! (kuva:Jarno Maimonen)

Kompressiosäärystimet testissä

Hei!

Pakko kirjoittaa uusimmat kuulumiset. Kymmenen päivää sitten akillesjänneleikkauksestani tuli täyteen vuosi! Ja millainen vuosi tämä onkaan ollut. Asuin Ruotsissa ja muutin takaisin Suomeen. Keskityin kuntouttamaan jalkaa rauhassa ja palasin vähitellen takaisin oikean juoksuharjoittelun pariin. Kuntoni nousi yllättävän nopeasti loukkaantumista edeltäneelle tasolle. Parasta oli loppukesästä, kun sain juostua uusiksi ennätykseni kolmosella, vitosella ja puolimaratonilla. Olen oppinut paljon palautumisen tärkeydestä ja ymmärtämään vielä aiempaa paremmin omaa kroppaani.

Aamukahvilla Japanissa ennen kisaa.

Ennen Japanin kisamatkaa sairastin kolme viikkoa pahaa flunssaa. Onneksi selvisin siitä ilman minkäänlaisia lääkekuureja, vaikka juoksuharjoitteluun tulikin ärsyttävän pitkä tauko. Sain yhden hyvän treeniviikon Suomessa kuitenkin kasaan ennen matkaan lähtöä. Japanissa kaikki sujui hyvin. Hengitys alkoi parin päivän päästä toimimaan, vaikka majoitusmökeissämme oli hometta ja pölyä sekä höyhentäytteiset peitot. Mukaan matkaan sain Compressport-kompressiosäärystimet, joita testasin heti ekalla kympin verryttelylenkillä. Pohkeet tuntuivat hyviltä ja pitkän lentomatkan rasitukset eivät painaneet jaloissa.

Compressport-säärystin ja oma juoksusukka.

Päätin juosta kisankin uusissa säärystimissäni. Olen ennenkin käyttänyt kompressiosukkia, mutta olen aina ollut jotenkin hieman epäileväinen niiden käyttämisestä kisoissa. Aiemmin kisoissa käyttämäni pitkävartiset sukat ovat todellakin olleet vain lähinnä pitkävartiset sukat! Ei niissä ole juuri ollut oikeaa kompressiokiristystä. Jotenkin kireät kompressiosukat ovat aina ahdistaneet mua kisatilanteessa. Lisäksi monissa kompressiosukissa itse sukkaosa ei ole ollut mielestäni tarpeeksi hyvä kisakenkiin tai piikkareihin.

Tässä kokotaulukko.

Compressport-kompressiosäärystimet tuntuvat hyvältä ratkaisulta etenkin siksi, että samalla voi käyttää omia mieluisia urheilusukkia. Valitsin väriksi kirkkaan pinkin. Sopivat muuten hyvin mun kisakenkiini! Koko valitaan niin, että mitataan pohkeiden leveimmän kohdan ympärysmitta ja katsotaan taulukosta sopiva koko. Itselläni ympärysmitta on 33cm, eli ykköskoko on taulukon mukaan sopiva. Jos on tosi pieni pohje, niin on mahdollista tilata myös kokoa 0 olevat säärystimet. 

Kisapäivänä oli vain kymmenen astetta lämmintä ja satoi jääkylmää vettä. Oli hyvä ratkaisu juosta kompressiosäärystimillä. Vaikka olin aivan kohmeessa osuuteni lopussa, niin sääret, akillekset, nilkat ja pohkeet voivat hyvin. Ensimmäistä kertaa maantiejuoksun jälkeen pohkeeni eivät kramppailleet maalissa. Tietysti viisi kilsaa on aika lyhyt matka, mutta kuitenkin voisin väittää, että pohkeeni palautuivat kisasta hieman nopeammin kuin yleensä. Päkiäaskelteinen juoksutekniikkani jumittaa pohkeita etenkin kovilla alustoilla.

Äkilliset kylmät kelit aiheuttivat mulle taas kuumetta ja viikon juoksutauon. Yleensä mun astma reagoi aina voimakkaasti ensimmäisiin koviin pakkasiin, joten annoin sitten keuhkojen vain sopeutua. Perjantaina palasin taas juoksun pariin. Ilmakin onneksi lauhtui. Eilen tein harjoituksen Espoossa Ratiopharm areenalla. Juoksin tonnin vetoja ensimmäistä kertaa hallissa tänä talvena. Hengitys toimi hyvin, mutta pohkeet suuttuivat hieman kovasta alustasta. Mulla oli kompressiosukat jalassa, mutta ei tällä kertaa säärystimiä. Olisi varmaan pitänyt olla. Treeni meni hyvin, mutta loppuverkkana tein vain kilsan verkan hölkäten ja kävellen. Eiköhän ne jalat kuitenkin taas vähitellen totu halliolosuhteisiin. Tänään korvasin kuitenkin pitkän lenkin kuntopyörällä. Samalla voi katselin EM-maastojen nettilähetystä suoraan Budapestista!

Esportissa. Treeni ohi!

Mun kisastudio pyörän selästä..

Onko joku teistä kokeillut kompressiosäärystimiä? Entä oletteko käyneet sisätiloissa treenailemassa tai hakeneet pitävää juoksualustaa matolta? Hyvää joulunodotusta kaikille lukijoille ja tsemppiä treeneihin! :)

Kulttuuria

Heissan taas!

Lauantaina mattojuoksu sujui niin kivasti, että päätin vielä jaksaa ekstrakilsan päälle. Ja niihän matkaa kertyi 9km ja ajassa 46:50. Tuntui hienolta, sillä sain juoksun juuri ja juuri pidettyä aerobisena. Vikat pari minuuttia tais hypätä aerobisen kynnyksen yli, mutta menköön se nyt jännittyneisyyden piikkiin :)! Olin loppuvaiheessa vaan niin fiiliksissä! Jipii! Illalla poljin vielä tunnin kuntopyörää palautellen ja fiilistellen.

Sunnuntaina päätin ottaa rennosti, ja suuntasimme pienelle kulttuuriretkelle Slussenin kulmille. Kävimme Fotografiska-museossa ihmettelemässä. Fotografiska on siis valokuvamuseo Tukholmassa, lähellä Viking Linen terminaalia. tämänhetkiset näyttelyt eivät ihan kolahtaneet omaan makuuni, mutta ylimmän kahvilakerroksen merinäkymät Djurgårdenille sen sijaan olivat upeat. Aurinkokin paistoi ja nappasimme muutamat kuvat.

Djurgården-lautta lipui ohitse.

Menimme myöhäislounaalle johonkin pikku ravintolaan Södermalmille. Illalla innostuin vielä polkemaan sata minuuttia kuntopyörää suomalaista tv-kanavaa katsellen. Täytyy kyllä todeta, että on nyt tosi hyvä ja monipuolinen treeniviikko takana. Näitä kun jaksaa muutaman vielä paahtaa, niin useampi juoksukerta viikossa ei tunnu lähitulevaisuudessa niin pahalta! Ja ihan mahtavaa, että mulle on löytynyt uusia lukijoita! ! Kiitos ja jatketaan harjoituksia! :)))

Kuulumisia ja kuvia

Hih hei,

Tiistaina tein toisen yhtenäisen juoksulenkkini. Puolituntia saan nyt kuntoutusohjelmani mukaan juosta kolme kertaa viikossa..KEVYESTI ! Tein havainnon, että pyörätiet olivat sulia, joten tein päivän hölkän kovalla alustalla. Ajattelin, että jos tulee yhtään pieniäkään kivun tuntemuksia, niin käännyn kävellen takaisin. Jalka on vielä niin herkkä, että sitä todella täytyy kuunnella ja sen mukaan mennä. Yleensä suosin lenkeilläni aina kuin mahdollista hiekkapohjaisia teitä. Liitän tähän mukaan nyt viikon aikana kertyneitä lenkkiotoksia, jotta kaikki voi nähdä kuinka kauniista maisemasta on mahdollista nauttia juostessa!

Puolituntinen siis kului mukavasti ja Garmin näytti matkakseni 5,4km. Eli lauantaista olikin huimaa kehitystä :) Silloinhan ehdin vain sen vitosen. Tosin silloin tie ei ollut sula, ja pyyhälsin tuota rantaviivaa pitkin kulkevaa maastoreittiä.

Keskiviikkona hakkasin treenin kuntopyörällä. Tavoitteenani oli hätyytellä vauhtikestävyysalueen sykkeitä. Verryttelyksi poljin vartin, jonka jälkeen kiskoin 4x8'/2' eli neljä kertaa kahdeksan minuuttia kovaa ja aina kaksi minuuttia kevyttä polkemista palautuksena. Sykkeet olivatkin jokaisen vedon jälkeen korkeammat ja viimeisessä maksimi taisi olla n.185. Lopuksi vielä pyörittelin kaksikymmenä minuuttia verryttelyksi kevyillä vastuksilla. Päälle vielä vähän keskivartaloliikkeitä ja treeni oli paketissa.

Käytössäni on tällainen ihan perus kuntopyörä. Kahvakuulakin on muuten päässyt kuvaan sekä veljeltä jenkkilästä saatu bambi ;)

Tänään tarkoituksena oli lentää Turkuun, mutta lento peruttiin, kun olin jo portilla odottamassa koneeseen pääsyä. Koneeseen oli ilmeisesti tullut jokin tekninen vika. Joten tää päivä on tullut vietettyä Arlandassa hotellissa, kauppakeskuksessa, treenaten ja herkutellen.

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä päättää! Bye! Adios! Hejdo!

Vaahtopäämeininkiä

Viimeisestä päivityksestä on päässyt kulumaan enemmän aikaa, kuin oli tarkoitus. Joulun aika ja tämä alkuvuosi ovat kuluneet korvaavien harjoitusten parissa. Fiilikset ovat menneet ihan vuoristorataa. Paraneeks tää ikinä!!!? Koska pääsee juoksemaan!? Jouluna tuli eniten vesijuostua ja jumppailtua omaa kuntopiiriä kotioloissa. Vesijuoksu on onneksi jalalle täysin kivutonta. Aatonaattona Pirkkolan uimahalli Helsingissä oli ihanan hiljainen ja puolituntinen kuluikin nopeasti. Mulla ei ole tapana vesijuosta kuin 30-40 minuuttia kerralla. Astmakeuhkoni eivät tykkää uimahallin ilmasta, ja en ole kokenut vesijuoksua itselleni kovinkaan tehokkaaksi harjoitusmuodoksi. Käytänkin sitä enemmän palauttaviin treeneihin. Olen muutenkin aika maltillinen näissä korvaavissa harjoitteissa. Tapaninpäivän myrskystä nautin Perniössä ilman sähköä kynttilänvalossa kuntopyörää polkien. Kuntopyörällä tulee muutenkin tehtyä kaikki kovemmat treenit.

Mun pallo.

Vuodenvaihteessa otin harjoitteluun mukaan kävelylenkit, jotta saan nilkkaan lisää luonnollista liikettä ja itsekkin pääsee nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta.

Jouluna tuli luettua juoksijalegenda Paavo Nurmesta kertova kirja, jossa käsiteltiin kakskytluvun talviharjoittelua. Sen ajan suomalaiset huiput aloittivat maaliskuun tienoilla kävelylenkit, joihin sitten lisäsivät kilsoja ja vauhtia kevään edetessä. Vaahtopääkävelyksi tätä kävelymuotoa kutsuttiin. Vauhtikin oli toisinaan lähellä nykykuntoilijoiden lenkkivauhtia (n.7-8min/km). Mun kävelylenkit nyt eivät oo olleet ihan noin kovatahtisia..

Iltaisin olen yrittänyt vääntää kotioloissa lihaskuntoa ja liikkuvuutta. Apuvälineinä ovat olleet lähinnä kuntopallo ja kahvakuula (8kg). Niin ja tietysti kaapelitv:n kanavat. Tänään katselin Titanicin joltakin filmikanavalta ja siinä samassa tuli poljettu reilu kaksituntinen kuntopyörän päällä.

Tiistaina tuli kuusi viikkoa leikkauksesta täyteen, ja sain luvan kokeilla ensimmäisiä juoksuaskelia! Nilkka tuntui jäykältä ja meno oli varovaista. Myöhemmin kaikki lihakset tulivat kipeäksi. Olin tainnut kuitenkin hieman varata enemmän painoa terveelle puolelle kehoa. Yhtenäisesti en juossut paljon, vaan kävelin välillä. Eniten yllätti se, etten juostessa juuri hengästynyt. Joten ehkä näistä vaahtopääkorvaavista on kerrankin ollut jotain hyötyä! Palaillaan!