tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden paketointi


Hei!

Edellisessä postauksessani lokakuussa (?!) tuli luvattua, että seuraavassa tekstissäni käyn läpi kauden loput kisat. Tänään on vuoden vika päivä, joten ehdottomasti viimeinen mahdollisuuteni lyödä lopullisesti tämän vuoden juoksut pakettiin. Oikeastihan viimeiset lenkkini olen tehnyt lokakuussa, ja jalkani on nyt kirjaimellisestikin paketissa, joten fiilistellään ne toistaiseksi viimeiset numerolapun kanssa kirmatut kokemukset vielä tähän.

Manchesterin tonnivitosen jälkeen olisin kovasti halunnut juosta jossakin 5000m, mutta kilpailukalenterissa ei ollut sopivaa starttia tarjolla. Lisäksi ylimääräinen matkustelu jonkun vitosen kisan perässä ei kuulostanut houkuttelevalta, joten päätin treenata vitoselle ja hakea vauhtia kilpailemalla alimatkoilla. Päävalmentaja Tommy muistutti, että KK:n voiton takia vitosen paikkani Ruotsiottelussa oli varma, joten siellä viimeistään saisin matkan vielä kohdata.

Saran kanssa Manchesterissä.


20.8. tein Eltsun kentällä elämäni toistaiseksi parhaimman treenin. Aki toimi jäniksenä ja kulku oli käsittämättömän hyvää ja helppoa. Treenin perusteella tajusin, että olin alle 16 minuutin vitosen kunnossa, ja olo oli loistava. Viikonlopun vietin Turussa ja seurasin 17-vuotiaiden SM-kisoja. Pääsin jakamaan jopa muutamat palkinnot tulevaisuuden lupauksille. 

Sunnuntaina matkasin Tampereen eliittikisoihin juoksemaan 800m.Tiesin, että kuntoni perusteella 2.08-alkuinen aika olisi mahdollinen. Ainut ärsyttävä asia oli, että kisa oli siirretty esikisalajiksi, joten startti oli jo keskipäivällä ennen oikeita eliittikisoja. Iltaihmisenä en tykännyt aikaisesta heräämisestä ja unohdinkin trikoot ja osan muista tavaroistani kotiin. Kiskoin kahvia pukuhuoneessa ja päätin lähteä kenialaisen Peril Nengambin kanssa alkuverkalle. Ajattelin, että nyt vedetään kisa ilman kaikkia normirutiineita ja katsotaan, miten liikahtaa. Kenialaiseen tyyliin alkuverkka oli niin hidasta, että oli melkein vaikeaa hölkätä niin hiljaa. Onneksi oli helle, ja paahduin muutenkin äidiltä lainaamissani trikoissa. Fiilis oli korkealla, ja callingissa ihmeteltiin, kun meitä oli paikalla vain kourallinen. Peril toimi jäniksenä kuuteensataan. Kuiviston Sara koitti hyödyntää jänistämme. Itse päätin yrittää mahdollisimman tasaista vauhdinjakoa. 400m meni multa hieman yli 63 sekuntia ja kaksikko tuntui painelevan kaukana edessä. En välittänyt siitä vaan keskityin helppoon rytmiin. Juoksu tuntui ihan liian helpolta kasille, mutta kovempaakaan en olisi päässyt. Loppusuoralla sain Saran kiinni ja voittoaikani oli 2.07.18. Epäuskoinen olo ja menin kasin tilastokakkoseksi Suomessa..

Illalla sulattelin kisaa, ja päätin, että starttaan heti seuraavana päivänä oman seurani kisoissa Eltsussa 1500:lle. Naisten startissa ei ollut vetoapua tarjolla, joten neuvottelin itseni mukaan miesten starttiin ja pyysin Akia jänikseksi. Tavoitteena oli juosta alle 4.20. Valitettavasti miesten kaksi erää päätettiin yhdistää, joten viivalla riitti tungosta. Lähtökahinassa meni aikaa ja voimia, mutta pääsin kuitenkin Akin peesiin. Eka kiekka mentiin aivan liian hiljaa, ja huomasin, ettei juoksu muutenkaan tunnu kovin hyvältä. Kiristimme vauhtia, ja meno tuntui paremmalta, mutta silti tunsin väsymystä ja viimeiset kaksi kierrosta vain ohittelimme hyytyviä miehiä. Loppuaikani oli 4.20.33, joka oli kuitenkin paras aikani 12 vuoteen. En ollut tyytyväinen, mutta en jaksanut olla pettynytkään. Ei sitä joka päivä olla tässä iskussa.

Seuraavana päivänä olin Janican kanssa vesijuoksemassa, kun Tommy soitteli ja kyseli lähtisinkö viikonlopuksi Ranskan Valenceen edustamaan yhteispohjoismaista joukkuetta DecaNation-maaotteluun. Tarjolla mulle olisi 1500 metriä. Asia ei ollut vielä varma, mutta norjalaisjuoksijan loukkaannuttua ja Johannan kieltäydyttyä paikka oli mulle avoin. Ruotsilla oli omat mestaruuskisat samana viikonloppuna, joten joukkueessa ei ollut jäseniä Ruotsista. Keskiviikkona päätin, että lähden. Ei sitä joka päivä pääse juoksemaan Pohjoismaiden edustajana oman lajinsa maailman huippuja vastaan.

DecaNation-kisojen avajaisten sambaryhmä. Vai oliko tää sittenkin Runner's Twilightista? :D


Koko perjantai meni matkustuksessa. Myöhään illalla söimme hotellissa kuivaa kanaa, ja saimme tietää vastustajat. Katselin tonnivitosen lähtölistaa, ja totesin, että muut edustajat ovat juosseet MM-kisoissa tänä vuonna, joten eiköhän enkka tule, jos pidän porukan edes näköetäisyydellä. Ranskalaiset hoitivat kisajärjestelyt hienosti, ja pääkatsomot olivat täyteen ahdetut. Callingissa aloitin jostain syystä hirveän psyykkaamisen itsekseni, kun totesin, etteivät kilpakumppanini ole juurikaan mua isompia. Päätin, että juoksen taktisesti rohkean juoksua, enkä jää Dublinin juoksun tapaan varovaisesti kyttäilemään. Mulla ei ollut mitään hävittävää.

Joukkueemme teltassa tappamassa aikaa sinisen Poweraden kanssa..


Valitettavasti kisasta tuli taktiikkajuoksu. Kukaan ei lähtenyt pitämään minkäänlaista vauhtia. Startin jälkeen riehuin itseni jopa vähäksi aikaa kärkipaikalle. Pidin koko ajan sisäratapaikan, vaikka venäläinen ja jenkki tönivät ja työnsivät jatkuvasti reunuksiin. Päätin riehua mukana, koska vauhti ei tuntunut missään. Kuolemankiekan takasuoralla vauhti alkoi vähitellen kasvaa, mutta pidin edelleen tiukasti paikkani. 500 metriä ennen maalia vauhti nousi selvästi ja vikalle kiekalle lähdettäessä tajusin olevani neljäntenä, enkä ollut edes puhki. Edelläni oli vain Saksan, Venäjän ja USA:n edustajat. Takasuoralla jäin hieman porukasta, ja taistelin yhtäjalkaa Balcanin edustajan (tuore 22-vuotiaiden Euroopan mestari) kanssa. Kiusasin häntä tiukasti koko loppukaarteen ja menetin voimia. Loppusuora tuli hyvin, mutta aivan loppuun en jaksanut. Pieni harmitus ja keskittymisen herpaantuminen tapahtui maaliviivoilla, kun en pystynytkään Terziciä voittamaan, ja samassa Italian edustaja hyökkäsi ohitseni ulkokautta reilun kymmenyksen turvin. Olin siis kuudes kauden huonoimmalla loppuajalla 4.29.98. Viimeinen 600 metriä oli kyllä ylivoimaisesti kauden nopein ja vielä kiihtyvänä (1.36). Itsekseni hymyilin vain, että tämähän tietää hyvää ruotsiottelua varten..

DecaNation-kisan tulokset.


Paluumatka Ranskasta oli rankka. Muutaman tunnin yöunien jälkeen matkustimme koko sunnuntain. Maanantaina lähdin lenkille Helsingissä. Hölköttelin kevyesti 14km, ja totesin, että juokseminen ei ole KOSKAAN tuntunut näin helpolta. Illalla Turussa se sitten iski. Syysflunssa. Ei nyt. Ei Ei Ei Ei. Viikko jäljellä kautta ja mun piti kruunata kausi ja niitata ruotsalaiset ja samalla enkat vielä uusiin lukemiin Tukholmassa. Olo vain paheni.  Astmaatikkona alkoi jo lauantain vitonen ahdistaa, koska tiesin, etten ikinä selviäisi siitä vajaalla hengityskapasiteetillä. Muutenkaan en vielä ole täysin sinut koko matkan kanssa.

Lepäsin, ja matkustin flunssaisena Helsinkiin. Onneksi mulla ei ollut pahemmin kuumetta, eikä tauti lyönyt pahasti keuhkoihin. Lauantaiaamuna tein päätöksen startata vitoselle. Kisaa oli juostu kilsa, kun tajusin, ettei olisi pitänyt startata. Tuntui kauhealta. Kuumeiselta, heikolta, huonolta ja surkealta. Vauhtikin oli kova, mutta mietin oloani, ja miten hoidan viikonlopun koitokset himaan.  Muistan, kun ajattelin, että Minna...eihän tässä ole enää kuin kymmenen kierrosta ja huominen 1500m.. J 

Tein ratkaisun. Päätin jäädä hölkkäämään kahden heikoimman ruotsalaisen kanssa ja hoitaa ne loppukirillä. En tiedä miten onnistuin mielessäni lyttäämään nuo ”heikot” ruotsalaiset, koska toiselle heistä olin vielä kesäkuussa hävinnyt vitosella pitkässä kirissä. Jotenkin sen kuitenkin tein, ja onnistuin suunnitelmassani. Loppuaikani oli 16.25, vaikka matkalla ajattelinkin, että vauhdin on pakko olla jo niin hidasta, että aika painuu paljon päälle 17 minuuttia. No, eipä onneksi sentään ja pisteet tuli meille 10-12.  Kisan jälkeen olin vielä aivan hiekassa, kun juoksun aikana ruotsalainen miespituushyppääjä oli purkanut suuttumustaan epäonnistuneesta hypystään potkimalla hiekkaa mun päälle. Lisäksi jalkapohjat tuntuivat kipeiltä ja fysioterapeutti teippasi toisen yöksi.

Sunnuntaina oli edessä vielä 1500 metriä. Ruotsalaisilla oli vielä vaatimattomasti lajin tuore maailmanmestari heittää meitä vastaan radalle. En olisi halunnut juosta, mutta mulla ei ollut tuuraajaa, joten päätin juosta. Flunssa oli hieman parempi kuin lauantaina, mutta valitettavasti se oli edennyt hieman keuhkoihin. Lähtöviivalle kävellessä havainnoin, että jalkapohjanikin tuntuvat yllättävän kipeiltä. Taktiikkapalaverissa ajattelimme, että ruotsalaiset yrittävät hyydyttää meitä todennäköisesti vauhdilla. Päätimme, että passaamme hieman alkuvauhtia, ja yritän sitten tasaisesti kiskoa meidät takaisin mukaan taisteluun.  Näin todella tapahtui. Jäimme Saran kanssa, mutta sain kiskottua meidät mukaan loppukahinaan. Valitettavasti huomasin takasuoralla, että omat evääni oli syöty, ja päästin Saran sisäkautta vielä yrittämään ruotsalaisrintaman hajottamista. Ihan ei Sarakaan pystynyt, mutta alitti kuitenkin ekan kerran 4.20. Oma aikani painui hieman päälle 4.21, joten juoksin silti myös tonnivitosella kauden toiseksi parhaan juoksuni. Parempaan en olisi pystynyt ja kaikkeni annoin. Harmittavasti hävisimme vielä maaottelun.

Maaottelun jälkeen sairastin ja lepäilin viikon. Valitettavasti jalkapohjani ei alkanut parantua, vaikka flunssani lähti. Koko syksy ja talvi on sitten mennyt jalan kanssa taistellessa. Magneettikuvissa selvisi marraskuussa, että mulla on plantaarifaskiitti tulehtunut, kantapään rasvapatjan tulehdus sekä ödeemaa ja isovarpaan koukistajajänteen jännetupintulehdus. Lokakuun jälkeen en ole juossut yhtään, joten fiilikset eivät ole kovin korkealla. Nyt kävelen kepeillä ja mulla on ortoosi. Toivottavasti pääsen tästä vielä takaisin jaloilleni, koska mennyt kausi herätti kuitenkin paljon intohimoa vielä juoksemista kohtaan ja uskon, että edelleen parhaat kisani pidemmillä matkoilla ovat juoksematta.


Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin palataan vielä.. :)

HYVÄÄ VUOTTA 2014! Ja kiitokset kaikesta tuesta ja tsempeistä! Ja mitään en lupaa.. :)

-Minna

torstai 3. lokakuuta 2013

Fiiliksiä ja kisaraportit III

Hei! 

Oon palannut! :)

Kausi on ohi. Hassua, että oikeastaan mulla on vain tyhjät fiilikset nyt.

Kalevan Kisat Vaasassa sujuivat suunnitellusti. Helteinen keli teki kisoista rankan kokemuksen, mutta vitosen Suomen mestaruus ja tonnivitosen hopea maistuivat todella hyvälle! Vaasan mondo sopi täydellisesti askellukselleni ja oli kerrankin kivaa, kun sai vetoapua muista juoksijoista. Mikään ei vaivannut, eikä mikään ollut enää mun tiellä. Tiesin, että kuntoni voisi riittää 16 minuutin loppuaikaan, joten ennätys 16.12,91, ei tullut yllätyksenä. Olin kisaan henkisesti valmis. Maaliviivalla iskeneet fiilikset olivat silti suurin yllätys. En ajatellut, että sen kisan voittaminen tuntuisi sillä hetkellä niin hyvältä ja tärkeältä. Se hetki nollasi kaikki ne synkät, huonot, piinaavat, ahdistavat ja tuskaiset juoksemisen takia kärsityt hetket. Ja niitä hetkiä on ollut paljon. 

Välillä oon ollut todella yksin. Tän blogin perustin kaksi vuotta sitten yhtenä pimeänä hetkenä. Mulla ei ollut mitään hävittävää silloin, eikä ole nytkään. Tämä oli kuitenkin itselleni tärkeä välitavoite. Todiste. Voin oikeasti juosta kovaa. Uskoin siihen ennen, uskoin siihen synkkinä hetkinä, mutta nyt mä vasta uskonkin siihen. Hähää. Jos mä olin vahva silloin, kun kaikki meni huonosti, niin nyt mä vasta vahva olenkin. (En tietenkään fyysisesti, mutta henkisesti..;) Olen nauttinut jokaisesta hetkestä. Tämä koko kausi on ollut kaikkien huonojen hetkien arvoista, joita uralleni on mahtunut. Enkä nyt tarkoita tuloksia, vaan ainoastaan sitä fiilistä ja iloa, jonka löysin takaisin tekemiseeni. 


Kalevan kisoista. Kuva: Sanomalehti Kalevan nettisivuilta.


Kalevan Kisoista on muutama kuva myös Patrolin blogissani.


Voisin lyhyesti käydä läpi loput kauden starteistani teille, jotka olette jaksaneet odotella mun seuraavaa päivitystä.


Viikko Kalevan Kisojen jälkeen starttasin Kuortaneella Eliittikisoissa. Matkana oli 1500m, ja ajattelin, että kauden parasta aikaa olisi hyvä tilaisuus hieman kaunistella. Pahin heinänkukinta-aika vaivasi hieman hengitystä, ja kaksi päivää ennen juoksua sain pitkästä aikaa pahan astmakohtauksen. Kisapäivänä olo oli kuitenkin hyvä. Valitettavasti kenialainen jänis lähti ME-vauhtia, joka vaikutti siihen, että koko porukka kiskoi matkalla ihan liian kovaa. Itse hieman säästelin alkuvauhtia, joka silti oli 4.15-loppuaikaan tähtäävää vauhtia. Vedin koko matkan yksin, kolmesataa ennen maalia ohitin Johanna Lehtisen ja lopuksi Kaisa Tyni pääsi ohitseni. Ulkomaalaiset vieraammekin hyytyivät rajuun alkuvauhtiin, ja kaikkien ajat jäivät kauden parhaista. Ainoastaan minä ja Kaisa pystyimme parantamaan tämän kesän aikoja. Juoksuni ei tuntunut erityisen hyvältä, sillä hengitys ei pelannut ihan normaalisti.


Seuraavana viikonloppuna juoksin Runner´s Twilight -juoksutapahtumassa kympin maantie/maastokisan. Tavoitteenani oli parantaa reilusti viime vuoden aikaani samalla reitillä. Lisäksi ajattelin, että voisin myös yrittää juosta virallista maantiekympin enkkaani. Twilight-juoksu juostaan nimensä mukaisesti iltahämärässä. Lähtö- ja maalipaikkana toimii Pirkkolan urheilupuisto Helsingissä. Lähdin reippaasti matkaan, sillä alkumatka on alamäkivoittoista. Kiskoin joitakin tonneja 3.20-vauhtia. Tuntui tosi hyvältä, ja puolimatkan väliaika oli vähän yli 17 minuuttia. Loppupuolisko reitistä on mäkistä ja mutkaista. Lisäksi alusta muuttuu paikoitellen hiekkatieksi. Juoksu kulki loppulenkistäkin hyvin, mutta kilsa ennen maalia oikea pohkeeni meinasi krampata. Pelästyin ja päätin juosta varovasti vikan tonnin. Harmitti, koska olin ajatellut, että lataan vikan tonnin niin kovaa, kuin ikinä lähtee, mutta en uskaltanut pohkeen takia riskeerata. Loppuajakseni tuli kuitenkin reittiennätys ja oma maantiekympin ennätys 34.55. 

Voittoposeeraus Jarkko Järvenpään kanssa Runner's Twilightissa Pirkkolassa.


Viikko Twilightin jälkeen lähdimme muutaman muun suomalaisjuoksijan kanssa Manchesteriin British Mailers Clubin osakilpailuun. Tarkoituksena oli päävalmentaja Ekblomin mukaan kaunistella kauden tilastoja. Valitettavasti kisapäivänä oli karmivat olosuhteet tulosten tekoon. Jännitti hieman, kun britit olivat laittaneet mut naisten kovatasoiseen A-erän juoksuun. Matkana mulla oli siis 1500m. Päätin ottaa haasteen vastaan. Onneksi sade taukosi ennen meidän juoksua. Keli oli silti viileä ja tuuli syysmyrskytasoa. Itse löysin hyvän fiiliksen siitä, että kisassa oli iso kasa naisia ympärilläni ja kerrankin ei tarvinnut miettiä omaa vauhdinpitoa. Nautin siitä, että sain keskittyä kilpailemiseen. Kolmesataa metriä ennen maalia tuli joukkokolari ja jouduin aitomaan yhden kaatuneen tytön yli. Juoksu tuntui kuitenkin vahvalta ja latasin hyvän loppukirin. Olin kisassa kuudes ja pystyin 1,5 sekkaa parantamaan kesän parastani. Taakseni jäi monta paljon kovempaa tänä vuonna juossutta naista. Eniten harmitti se, että hyvässä kelissä aikani olisi voinut olla todella hyvä. Kisa antoi kuitenkin taas lisää uskoa omiin kykyihini ja omaan tekemiseeni.


Säästän seuraavaan postaukseen kauden loput kisat! Pystynpäs näin nautiskelemaan vielä kerran nekin startit ja teillä lukijoilla on jotakin odoteltavaa.. ;) 

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kisaraportit II

Hei..

Jatkan raporttipäivittelyä nyt. :) Bloggailussa olleet motivaatio-ongelmat ovat johtuneet vain siitä, että mulla on mennyt juoksurintamalla liian hyvin. Lisäksi olen taas miettinyt kiinnostaako mun tarinointi oikeesti ketään. Kisoja seuraavat ihmiset lukevat tulokset, ja Yle Areenalta voi vielä erikseen ihmetellä kaikki Eliittikisat ja muut vähänkin tärkeämmät otatukset vaikka hidastettuna. Kun menee kisoissa hyvin, ei ole mitään oikeata syytä avautua blogissa.. Ehkä sitten jatkan kuitenkin jeejee-linjalla, niin kauan kuin sitä riittää... :)


SM-viestit, Joensuu

Osallistuin ainoastaan lauantaina juostavaan 4x800 metrin viestiin, jossa puolustimme viime vuoden mestaruutta HKV:n naisten kanssa. Pm-kisojen kasin perusteella päätettiin, että otan ankkuriosuuden. Lupasin tytöille, että jos saan kapulan viisi sekkaa ennen Turun Urheiluliiton ankkuria (Johanna Matintaloa), tuon meidät ekana maaliin. Tytöt juoksivat hienosti, mutta myös Urheiluliiton juoksijat venyivät osuuksillaan. Sain kapulan reilut kolme sekuntia ennen Johannaa ja ampaisin karkumatkalle. Hän kiskoi eron kiinni ensimmäisen kierroksen aikana. Loppukamppailussa hävisin neljän kymmenyksen erolla. Osuusaikaani 2.09,2 en kuitenkaan voinut olla pettynyt. Joukkueemme vaihtui viime vuodesta kahdella juoksijalla, joten kaksi uutta aikuisten sarjan SM-viestimitalistia tuli riveihimme lisää.

Loppu. Toi tyttö on viel 16vee..!


Eliittikisat Lahti 3000m

Viestien jälkeen pidin puolitoista viikkoa taukoa kisoista ja keskityin lähinnä treenailuun, palautumiseen ja lihashuoltoon. 17.7. juoksin Lahden Eliittikisoissa 3000 metriä. Kenialaiset aloittivat kovaa. Alunperin olin ajatellut, että kanadalaisista voisi olla tilastojen mukaan hieman apua omaan juoksemiseeni, mutta hekin säntäsivät kenialaisten vauhtiin. Jäin siis vetämään suomalaisporukalle Lahden tuulessa. Meno tuntui vahvalta, mutta ei mitenkään irtonaiselta. En ehkä ollut toipunut tarpeeksi treeneistä ja kovasta hieronnasta, mutta ajattelin, että enkkaan pitäisi huonollakin tuntemuksella pystyä. Yksin jolkotellessa oli liikaa ajateltavaa, ja kirosin etusuoran vastatuulta. Keskityin lähinnä väliaikojeni seuraamiseen, sillä muut suomalaiset olivat pudonneet vauhdistani jo ekaan kilsaan mennessä. Vihdoin kello soitti vikalle kiekalle ja ajattelin, että on hyvin aikaa sentään enkkaan. Hämmästykseni oli suuri, kun pyörivä tuli puhalsi vastaan nyt myös takasuoralla. Enkkaan tuli kiire, mutta ehdin onneksi sekunnilla parantamaan viimevuotista aikaani. Juoksin siis 9.33.21. Samalla myös huonot muistikuvat Toukokuun kisojen kolmoselta pyyhkiytyivät pois. Tiesin, että ajastani saattaa lohjeta hyvä siivu seuraavassa startissa..

Aki juoksi Lahdessa esteet.

Kävimme kuninkaan patsaalla, kun kerran Lahdessa oltiin.


Savo Games eli Lapinlahden Eliittikisat 3000m

Lahden kolmonen tuntui avaavan paikkojani ja lihaksistoni tuntui paremmalta jo seuraavana päivänä. Vanha kilpakumppanini Ulla Tuimala (no on se mua puol vuotta vanhempi) tuli käymään ja tivasin häneltä mielipidettä piikkareistani kolmosen ratajuoksua ajatellen. Ulla oli järkyttynyt, kun kerroin, että juoksin pitkänmatkan piikkareilla Lahden kisan. Päätimme, että Lapinlahden mondo saa maistaa MD-piikkareitani ja päkiäaskellukselleni annetaan mahdollisuus kuljettaa mut helpommin hyvään aikaan.
Junamatka kesti taas ikuisuuden ja majoituimme Nina Chydeniuksen kanssa Lapinlahden asemalla. Ilma oli lämmin ja kisajärjestelyt pelasivat hyvin. Kolmosella oli taas hyvä nippu ulkomaalaisia vauhdittajia. Valitettavasti en uskaltanut alle yhdeksän minuutin alkuvauhtiin lähteä mukaan, joten lähdin vetämään omaa hieman alle 9.30 loppuaikaan tähtäävää vauhtia. Olimme sopineet Ninan kanssa vuorovedosta. Hän veti kolmannen kierroksen, mutta vauhti putosi pari sekkaa, joten päätin, että vedän loppumatkan itse. Mondo tuntui hyvälle ja tunsin oikein miten askel tuli kunnolla painopisteen alle. Lisäsin omasta mielestäni koko ajan varovasti vauhtia ja loppu tuli kuin lentäen. Aikani parani 17 sekuntia keskiviikosta! Uusi enkkani on nyt 9.16,92.

(Patrolin blogistani näkee kuvia Lapinlahden eliitistä.)


Pääsin hyvillä mielin keskittymään Kalevan Kisa -viikkoon! Jospa siitä sitten ihan oma pieni postaus seuraavaksi. Eiköhän se viikonloppu sen ansaitse. Kiitos kaikille, jotka jatkoivat tänne asti lukea!

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kisaraportit I


Heippa!

Kilpailukausi on puolessa välissä. Nyt onkin hyvä aika tehdä pieni katsaus viimeisen kuukauden aikana tehtyihin kisastartteihin. Ja vielä kuvien kera ;) ! Olkaas hyvä!


Euroopan joukkuemestaruuskilpailut, Dublin

Juhannus tuli siis vietettyä sateisessa, tuulisessa ja koleassa Irlannissa. Hyvän Paavo Nurmi Gamesien tonnivitosen seurauksena sain siis kutsun Suomen edustajaksi samalle matkalle. Juhannussuunnitelmat menivät uusiksi, ja peruin osanottoni Keuruun juhannuskisojen kolmoselle. Reissu oli mukava, mutta olosuhteet karut. Oma juoksuni oli vasta sunnuntaina, joten keli ehti tulla tutuksi. Fiilis oli hyvä, ja olin valmistautunut vauhtijuoksuun. Valitettavasti aikataulu oli myöhässä, mutta kisajärjestäjät eivät silti joustaneet calling-ajoissa.

Ekan päivän kisaturistit katsomossa.

Oonan kanssa hyvä meininki Suomen teltalla ennen kisaa.



Jouduimme odottelemaan teltassa 40 minuuttia paikallaan ennen kentälle marssimista. Avausvetoja emme saaneet tehdä, vaan heti tuli pikainen käsky heittää vaatteet koreihin ja asettua viivalle tv-lähetystä varten. Silloin tajusin kyllä, ettei kukaan lähde siitä kylmiltään vetohommiin ja juoksu menee kirikisaksi. Eka satanen haettiin paikkoja, jonka jälkeen vauhti tipahti hölkäksi. Totesin, että menen ryhmän perään, jotta vältän tönimiset. Pari kierrosta olo tuntui kankealta, mutta sitten aloin lämmetä samalla kun vauhti alkoi muutenkin kiihtyä. Loppu kulki kelvollisesti ja vikalla satasella vaikuttikin, että taakseni jäisi useampi europpalaismaileri. Valitettavasti onnistuin voittamaan vain yhden ja olin 11. Toisaalta meno tuntui olosuhteisiin nähden yllättävän pirteältä. Lisäksi maajoukkuereissut ovat tunnelmaltaan aina ihan parasta, eikä Irlannin keikkakaan ollut poikkeus. Meillä oli tosi hyvä meininki joukkueen sisällä. Suomen joukkueen kestävyysnaiset koostuivat tällä kertaa nuorista lupauksista ja vanhoista konkareista. Ainoastaan kirkkain tähtemme Sandra Eriksson puolusti (16-vuotiaan Johanna Matintalon sanoin) keski-ikäistä juoksijakaartia. ;)

Hölköttelin hännillä.

Jarkon ja Tuomon kanssa katsomossa.

Aki marssii kentälle.


Aki esteissä.

Tiukkaa analysointia.


Banketista. Yhteiskuvassa Tuomon kanssa.

Johanna saa lentokentällä tietää, että hänet on valittu 17-vuotiaiden MM-kasille!




Folksam GP Sollentuna

Palasimme Suomeen juhannuksen jälkeen maanantaina. Oli ihmeellistä astua Suomessa ulos lentokoneesta ja todeta, että onpas kuuma. Yleensä on tottunut palaamaan kylmään kotimaahan, mutta nyt lämpötilaero oli varmaan 15 astetta.. Kauaa en helteistä ehtinyt nauttimaan, sillä keskiviikkona palasin lentokentälle ja suuntasin Tukholmaan. Valitsin Folksam GP:n vitosen Jämsän karnevaalien sijaan. Heinäallergiani on aina vaivannut Jämsässä, mutta Tukholmassa sitä ongelmaa ei juuri ole ollut. Lisäksi Tukholmassa oli ihan hyvänoloinen starttilista kauden ekaa vitosta varten.


Etiopian miehet verkkaamassa ennen heidän keskinäistä kympin MM-karsintaa Sollentunassa.


Kaisa Tyni naisten 1500:lla.


Sollentunan kisajärjestelyt olivat jälleen kerran huippuluokkaa. Meille Pohjolan tytöille oli vitosella oma jänis. Mailerityyliin hän kuitenkin lähti aluksi aivan liian kovaa ja odotteli meitä sitten rauhassa. Oma juoksuni tuntui käsittämättömän helpolta. En millään meinannut osata juosta niin hiljaa, kun ryhmässä mentiin. Kahden kilsan jälkeen jänis lopetti, ja vauhti putosi. Kolmosen kohdalla menin vetämään, koska aloin huolestua, etten ehtisi ennätykseeni. Vika tonni tultiin kiihtyvänä ja ainut mukanani pysynyt ruotsalainen meni ohitseni kierrosta ennen maalia kovalla kirillä. Jäin välillä, mutta ihan loppuun löysin vielä yhden vaihteen. Ruotsin tyttö voitti mut sekunnin erolla. Afrikan tytöt olivat maalissa aiemmin. Tavallaan menossa oli kaksi kovaa kisaa samaan aikaan ja meidän Nordic-taistelu sai aikaan yleisössä jopa suurempaa meteliä aikaan kuin kisan kärkiporukan mittelö. Ennätykseni parani 12 sekuntia ja on nyt 16.28.90.


Mun kisan tulokset. PB on totta!

Kaisan kanssa kisan jälkeen.

ASICS-blondit riehakkaina.



Pm-kisat, Veikkola

Tukholmasta purjehdin Baltic Princessillä Turkuun, jossa vietin viikonlopun. Seuraavalla viikolla kilpailin pm-kisoissa Veikkolassa. Tarkoitukseni oli karistaa vitosen hölköttely jaloista ja saada vähän kovavauhtista puristusta alle ennen SM-viestejä. Onneksi Sollentunan kämppikseni Kaisa Tyni tuli mukaan meidän pm-kisaan ja saimme kasille aikaan hyvän otatuksen. Kaisa veti 350m, jonka jälkeen olin lupautunut vetämään loppumatkan. Tiesin, että tällä taktiikalla saatan hävitä kisan, mutta ensisijaisena tavoitteena oli aika ja tällä jaolla tiesimme pystyvämme parhaimpaan lopputulokseen. Toteutus meni suunnitelman mukaan, ja sain juostua 2.10.26. Se on muuten paras kasin aikani seitsemään vuoteen! Kaisa pääsi just alle 2.10. Seuraavana päivänä päätin treenimielessä osallistua tonnivitoselle ja yksin kiskoin sen 4.29. Katseet ja ajatukset käännettiin jo viikonlopun SM-viesteihin!

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Tahdon

Hei!

Bloggaustauko venähti muutaman viikon mittaiseksi, koska ajatukseni ovat olleet muualla. Tapahtui nimittäin niin, että neidistä tuli rouva lauantaina 8.6.2013. Hääviikolla oli havaittavissa sen verran stressiä, että päätin suosiolla ottaa etäisyyttä juoksemisesta. Tiistaina kävin kuitenkin iltapuhteena tempaisemassa Tilastopajakisoissa Turussa 800m. Aikataulu oli hieman myöhässä ja meidän startti oli vähä ennen kymmentä. Pohkeet olivat toipuneet torstain kolmosesta, mutta aika varovainen juoksustani silti tuli. Vastusta en oikein saanut, sillä seuraava kilpailija jäi mulle kuusi sekuntia. 

En jotenkin uskaltanut lähteä tarpeeksi reippaasti matkaan ja ekaan kiekkaan tuhraantui 1.07. Toiselle kiekalle sain loppuun hiukan puristusta ja loppuajaksi tuli 2.13.70. Vähän huvitti, kun en oikein saanut happoja ylös, mutta kisan tarkoitus oli kuitenkin vain saada ajatukset hääasioista muualle, joten se onnistui.

Perjantaina aamusta suunnattiin Salon seudulle ja mulla oli kauneushoitolajuttuja yli kärsivällisyyskynnykseni. :) En koskaan ajatellut kovinkaan innostuvani häistä tai niihin liittyvistä jutuista, mutta lopulta löysin itsestäni sisäisen morsiamen. Edellinen ilta ja yö vietettiin kaasojen kanssa hääpaikan lähellä VIP-mökissä, ja intouduin skumpan litkimisen ohessa koristelemaan vielä pukuani lisähelmillä.


Ajattelin ennakkoon, että olisin tällainen morsian ;) !


Häät onnistuivat ja kaikki menivät upeasti. Ilmahan oli kuin morsian (hyvin onnistuneen kisan jälkeen). Hääpuku ja kampaus sopivat täydellisesti, ruuat olivat hyvät ja ihmiset viihtyivät. Kaikki meidän väkertämät koristeet ja asetelmat olivat ihania. Bändi soitti ulkolavalla, vieraat bailasivat ja meri kimalteli vieressä. Vihkimistilaisuus oli kaunis ja tunnelma oli jotenkin lumoava ja herkkä. Huh.


Päivän lookki olikin tämä!

Hauskaa oli!

Häiden jälkeen oli aika palata treenien pariin. Harkat eivät kulkeneet ihan toivotulla tavalla, mutta onneksi maltoin keventää loppuviikkoon ja olla tuijottelematta sykemittaria. Sunnuntaina Paavo Nurmi Gameseissa 1500m liikahti parasta vauhtia seitsemään vuoteen! Aikani 4.23.45 tuli epävarmoin fiiliksin ja tasapaksulta tuntuneen juoksun päätteeksi. Mondo tuntui jalan alla niin paljon paremmalta kuin Eltsun rata. Parasta oli, kun sade huuhteli siitepölyt pois, mutta lakkasi sopivasti tuntia ennen meidän kisaa. 

Ulkomaan menijät veivät kolme ensimmäistä sijaa, mutta olin maalissa neljäntenä. Kisan jälkeen sain tietää, että maajoukkuehommat kutsuvat juhannuksena Irlannissa. Suomen yleisurheilumaajoukkue lähtee perjantaina Euroopan maajoukkueiden mestaruuskisoihin (1.div) Dubliniin. Jokaisessa lajissa on yksi edustaja/maa, ja mä olen nyt sitten Suomen edustajana 1500:lla. Kylmää kyytiä on luvassa, mutta olen tyytyväinen, jos saan lohkaistua Turun ajasta jotakin pois. Kauden päätavoitteet ovat edelleen pidemmillä ratamatkoilla. 

Rouva kiittää jälleen kannustuksesta ja lupaa parantaa tahtia, niin blogissa kuin radallakin! :)




lauantai 1. kesäkuuta 2013

Ratakausi korkattu

Moikka!

Ratakausi tuli avattua torstaina Eläintarhan perinteikkäissä Toukokuun kisoissa. Kisaa ennen fiilikset olivat luottavaiset ja iloitsin niin kovin kauhean paljon siitä, että sain kerrankin aloittaa ratakauden aikaisin ja terveenä. Harjoitukset ovat menneet viime aikoina hyvin, mutta olen ollut todella maltillinen. Ja kunto on ollut parempi kuin ehkä ikinä. Olenkin ollut uuden ja oudon tilanteen edessä harjoitusvauhtieni ja tuntemuksieni kanssa.

Siitepölyn takia jouduin taas kikkailemaan intervallien kanssa muutaman viikon, mutta sillä nyt ei ole kokonaisuuden kannalta suurta merkitystä. Jalat ja keuhkot ovat tällä hetkellä yhtä aikaa kunnossa. Ja sehän nyt on tärkeintä! Takana on myös ehjä harjoituskausi vuodenvaihteesta lähtien, joka antaa itseluottamusta tähän kesään.

Niin niin, se maltti ja järkevyys sai sitten tällä kertaa vastaansa ihan liikaa tunnetta ja intoa. Matkana oli siis 3000m. Ennen kisaa kyselin, että haluaako joku kilpakumppaneistani mahdollisesti yrittää juosta kanssani kovalla alkuvauhdilla ja yrittää 9.30:n alitusta. Ketään ei kiinnostanut. Selvä. Ei sitten. Mut juokse sä, anna mennä, yritä jne.prkle.jhajsdhkjH. just. No, tää on tätä nyt, aina, ikuisesti, Suomessa ja etenkin kauden ekoissa kisoissa. :D Toivottavasti asenne muuttuu kauden edetessä.

Valitettavasti mua ei kiinnostanut kyttäillä ja hölkötellä Eltsun illassa, joten päätin, että ihmettelen korkeintaan ekan puol kilsaa, ja annan sitten mennä vaikka yksin. Laura Markovaaran johdolla mentiin eka kierros 1.16. Tuntui hölkältä, ja 500 metrin kohdalla repäisin tunteella kärkeen. Eihän se vauhti siitä paljoa noussut, mutta epätasaista se oli sitten ainakin. Eipäs ollutkaan niin helppoa määrittää itse vauhtia puuskittaisessa tuulessa.. Lisäksi maileripiikkarit olivat virhevalinta kauden ekaan kolmoseen. Valitettavasti tajusin tämän jo tonnin kohdalla. Pohkeet ilmoittivat harvinaisen selvästi, että tästä ei tule tänään enää mitään. Hengitys pelasi, mutta pohkeissa tuntui. En kuunnellut pohkeita. Ärsytti. 

Puolivälissä mietin jopa keskeyttämistä, kunnes havahduin negatiivisuuteeni. Kahden kilsan kohdalla olin ilmeisesti seitseman sekkaa edellä seuraavaa. Ajattelin, että vaikka olen edelleen enkkavauhdissa, niin tästä tulee vielä erittäin tuskainen vika tonni. Puoli kilsaa ennen maalia Minna Haka-Risku pyyhkäisi ohitseni. Kaksi sataa metriä ennen maalia kuulin isäni huutavan, että kaikki tulee vielä ohi. No, sepäs kannustavaa, ajattelin. Ja päätin sitten vielä kaivaa yhden vaihteen pelkästään sen kunniaksi, että koko kidutus loppuu vihdoin. Eikä muuten tullut ketään muita ohi, ja toinen sija tuli mulle ajassa 9.41.2jotain. (Ei muuten kiinnostanut googlata tarkkaa aikaani tähän.) Kolme sekkaa jäi vielä eroa seuraavaan. Joo, urani kolmanneksi paras kolmosen aika ikinä, mutta omaan odotukseeni nähden se oli megapettymys.

Noniin, nyt kaikki lukijat miettii, että sit se meni potkimaan seiniä tai itkemään nurkkaan tai menetti itseluottamuksen ja romahti täysin. Siitäs sai, kun kuvitteli heti juoksevansa hyvin ekassa kisassa, vaikka aina se on ollut tosi huono kauden ekoissa starteissa. Mitäs lähti vetämään ja oli niin innokas..

Heh, vedin kisan jälkeen henkeä. Otin piikkarit pois. Mietin ja analysoin hetken. Unohdin pohkeet. Sitten muistin, et olin ennen juoksua lupautunut Marttisen Heidille jänistämään naisten kasille, jos suinkin kolmosen jälkeen jaksan. Hölkkäsin kentän poikki kasin lähtöpaikalle. Neuvottelin järjestäjien kanssa vielä 400 metrin jänistelystä. Laitoin piikkarin jalkaan ja juoksin ehkä kymmenen metrin spurtin. Pilli soi. Tytöt pyysi kierrosta 61-62 sekunnin välille. Selvä. Sanoin, että eka satanen voi tehdä tiukkaa. 

Lähtökiihdytys oli hankala. En ollut varmaan kolmeen vuoteen juossut niin kovaa. Pohkeet muistuttivat asiasta, mutta ajattelin, että ei nyt. Käsitellään teidät myöhemmin. Eka 200m kulki reilut 29 sekuntia. Sitten löysin rytmin. Tasoitin vauhtia etusuoralle tultaessa. Tytöt olivat hyvin mukana. Kierros tuli 61 sekuntiin, ja muistin taas kuinka siistiä on juosta kovaa. Maitohappoihinkin on hyvä jälleen totutella! Hyvä fiilis palasi. Kausi jatkuu ja yritän hillitä intoiluani muutaman viikon myös kisatilanteissa. Oli mahtava taas muistaa, että ratajuoksu on silti miljoona kertaa hauskempaa ja siistimpää kuin kauneinkaan puolimaraton tai maastoräpellys. Vauhti, ponnistaminen, piikkarit ja juoksurata tekevät vain sen erityisen tunteen, jota ei missään asvaltilla koskaan koe. Eiköhän tästä vielä hyvä kesä tule! Mulla on kolmisen kuukautta aikaa jaksaa maaliin! :) ;)


perjantai 17. toukokuuta 2013

Haaste

Hei!

Tiedän, että odottelette jotakin raporttia SM-maastoista. Olen sen tehnytkin, mutta odottelen vielä kuvia liitteeksi juttuuni. Julkaisen tarinan sitten Patrolin blogissani.

Kunto on edelleen hyvässä nousukurssissa! Maastotkin menivät osaltani ihan hyvin. Päivän kunto oikeutti neljänteen sijaan naisten kutosella. Siitepöly vaikeutti hengitystäni, mutta kerrankin jaksoin vääntää keuhkojen supistelusta huolimatta. Tietysti tämä varmaan 30 vuoteen heikoin koivun siitepölykevät on ollut nyt puolellani.

Kova into on nyt ratakisoihin ja radalla olenkin käynyt jo vapusta saakka treenailemassa kerran viikossa. Tänään kulku oli jo mukavan lennokasta, joten mieli on nyt hyvä samoin lähtökohdat alkavaan kilpailukauteen. Nyt täytyy vain olla tarkkana keuhkojen hyvinvoinnin kanssa.

Maratonkoululaisteni kanssa valloitimme keskiviikkona Luolavuoren mäen täällä Turussa mäkitreenin päätteeksi. Porukka on kehittynyt tammikuusta huimasti. (kuva: Janica Mäkelä)



Jotta teille olisi nyt edes jotakin luettavaa, vastasin joku aika sitten tulleeseen blogihaasteeseen. Se lähetettiin mulle Kotoisasti-blogista. Kiitoksia vaan!


1. Mikä ärsyttää eniten? Kun ihmiset tuomitsevat, vaikka eivät tunne.
2. Valitsisitko autiolle saarelle mukaan loppuelämän varastot juustoa vai salmiakkia? Juustoa.
3. Entäpä juustoa vai suklaata? Suklaata.
4. Mitä tosi noloa olet joskus tehnyt? Laulanut karaokea.
5. Osallistutko nettiarvontoihin? Harvoin.
6. Oletko todella huono jossain, jota kuitenkin teet aina uudelleen ja uudelleen? Penkkipunnerruksessa.
7. Millä esineelläsi on eniten tunnearvoa? Kihlasormuksella.
8. Mistä olet elämässäsi erityisen ylpeä? Saavutuksista elämässäni ja tekemistäni ratkaisuista niiden eteen.
9. Oletko koskaan ollut rakastunut? Olen.
10. Ajoissa vai myöhässä? Just in time, joka on aina kovan työn takana..
11. Varhaisin muisto laspuudestasi? Olen noin yksivuotias. Odotamme ison pyöreän pöydän ympärillä ruokaa päiväkodissa. Mulla on kauhea nälkä, eivätkä muut lapset pöydän ympärillä osaa puhua. Alan hakkaamaan käsillä pöytään, ja saan kaikki muutkin leikkiin mukaan. Aiheutamme pienen kaaoksen, jota tarhatädit eivät oikein saa millään loppumaan! :D

En haasta nyt ketään, mutta halukkaat lukijani, joilla on blogi, saavat toki tehdä! :)

lauantai 11. toukokuuta 2013

Maastopäätös


Heiheihei heihei hei!

Tosiaan, kuten joku varmaan onkin huomannut, niin olen sunnuntaisen Vantaan SM-maastokisan listoilla. Ja tosiaan tarkoituksena on startata ja tehdä tähänastisen SM-maastourani paras sijoitus aikuisten sarjassa. Olen osallistunut aiemmin yleisen sarjan kisaan vain kaksi kertaa (vuosina 2005 ja 2010) ja molemmilla kerroilla sijoitus on ollut 13. En siis todellakaan ole mikään maastotykki, ja keväällä mua piinaa eniten siitepölyallergiasta johtuvat hengitysvaikeudet. 

Nuorten sarjoissa pärjäsin toisinaan hyvin, mutta matkanahan junnusarjojen tytöillä on vain 4km. Mestaruuden N19-sarjassa juoksin vuonna 2000 Kemissä, jossa lumilinnakaan ei ollut vielä kokonaan sulanut eikä siis siitepölyistä tietoakaan. :)

Vantaalla järjestettiin SM-maastot edellisen kerran vuonna 1995, jolloin olin 12-vuotiaana mukana 17-vuotisten nelosella. Olin tuolloin 30., joka oli ihan kelvollinen suoritus, sillä osanottajia taisi olla lähes sata. Muistan noista kisoista kaksi juttua. Puolessa matkassa muhun iski kauhea vatsakramppi, jonka takia kävelin kymmenen askelta. Mietin puoli kilsaa uskallanko kävellä, mutta tulin siihen tulokseen, että se on ainoa ratkaisu. Vanhempani olivat ratavalvojia, joten heidän kohdalla en kehdannut kävellä. Lisäksi huomioin, että reitin varressa oli koko ajan joitakin tuttuja. Vähän myöhemmin otin askeleeni ja kramppi helpotti. Kisateltalta ostin ASICS-merkkisen hihattoman kisapaidan, ja ajattelin, että joku päivä juoksen se päällä vielä maratonin. Mitäköhän tuo 18 vuoden takainen tyttö miettisi, jos saisi tietää, että maraton on edelleen juoksematta, mutta paita on tallessa ja mahtuu vieläkin päälle!?! :D




Viime lauantaina osallistuin pm-maastoihin, jotka järjestettiin Hakunilassa samalla reitillä, jossa kilpaillaan sunnuntainakin. Fiilis oli hyvä, vaikka olinkin ollut promoamassa ASICS-tuotteita HCR:n expossa seitsemän tuntia edellisenä päivänä. Jalkani olivatkin ihan turvoksissa ja väsyneet perjantaina, mutta ajattelin, että lauantain maastokisa on sopiva piristys tähän väliin. Henkisesti on helpompaa startata SM-kisaan, kun reitti tuli tutuksi kisaolosuhteissa jo pm-juoksussa. Muutenkin Hakunilan urheilukenttä näytti hienolta, kun ensi kertaa näin uusitut rakennukset.

HCR:n exposta.

Juoksu kulki yllättävän rennosti. Matkana oli vain kaksi kierrosta eli reilu 4km. Taivallettiin reilu 2,5km yhdessä HIFK:n Maria Söderströmin kanssa, mutta sitten hän jäi vauhdistani. Piirinmestaruus tuli ajalla 14.24. Garmin näytti matkaksi 4,2km. Reitti ei ole yhtään niin kauhea ja paha, kun SM-maastoreitit toisinaan ovat. Alustana on rataa, hiekkatietä, nurmikkoa, pehmeää hiekkaa ja purua. Eli jokaiselle jotakin.. Matkalla on kaksi pitkää alamäkeä ja pari tiukempaa ylämäkeä. 


Kisan jälkeen poseerattiin!
Reitti on silti ihan tarpeeksi raskas, varsinkin kun juostaan sunnuntaina vielä kierros lisää. Toivon lauantai-illalle sadetta, jotta siitepölyarvot hieman laskisivat. Liikaa vettä ei kuitenkaan tarvita, sillä ajatuksissani on hyödyntää ”mailerimaista” askeltani ja en halua, että alusta pehmenee. :) Meitä HKV:n naisia on ilmoittautunut starttiin neljä, joten joukkuekin saadaan kasaan. Pitäkäänhän peukkuja! Nyt tarvitaan asennetta ja vauhtia! :) Hyvää kisaviikonloppua lukijoille! (Teitä on tilastojen mukaan yllättävän paljon..)

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Juokseminen ja allergia


Hei!
Kevätflunssa alkaa vähitellen helpottaa. Tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan ajankohtaiseen aiheeseen eli siitepölykauteen. Olen ollut lapsesta asti allerginen. Erityisesti kevät on aina ollut vaikeaa aikaa. Muistan, kun olin viisivuotias ja kevätaamuni alkoivat sillä, että suunnistin kylpyhuoneeseen pesemään yön aikana muurautuneet silmäni auki. Mulla oli aina silmätulehdus ja keuhkoputkentulehdus. Olin aina ihan tukossa. Inhosin silmätippoja, koska en osannut laittaa niitä itse.

Kevät 1993 oli vaikea koivuallergisille. Silloin minäkin sain ensimmäisen koivuallergiadiagnoosini yhdessä astman kanssa. Meillä oli ollut nuorten pm-maastot Paloheinässä. Jo lähtöviivalla avasin keuhkojani oksentelemalla limaa. Muut tytöt kerääntyivät ihmettelemään, mitä olin mahtanut syödä. Odotin hyvää juoksua, mutta eihän siitä mitään tullut. Hengitys vinkui ja Paloheinän mäet olivat tavallista hankalampia. Olin 11-sarjassa viides, joka oli tuolloin paras siihenastinen sijoitukseni pm-maastoissa. Se ei kuitenkaan lämmittänyt. Olin vihainen, sillä omasta mielestäni jäin kärkitytöille aivan liikaa ja liian helposti.


Koivu.



Pääsin valittamaan tilanteestani lääkärille. Viides sija ärsytti. Mua tutkittiin ja selvisi, että keuhkojeni kapasiteetista noin 30 prosenttia oli käytössä. Lääkäri ilmoitti myöhemmin vanhemmilleni, että tuossa tilanteessa lapsi ei normaalisti suostu juoksemaan askeltakaan, mutta tuo tyttö mesoo, että oli vasta viides. Sain ensimmäiset astmalääkkeeni ja lupauksen lääkäriltä, että jos muistan ottaa lääkkeet ohjeiden mukaan, niin vuoden päästä olen piirinmestari. Tämä diili tuntui hyvältä, ja vuoden päästä tosiaan voitin 12-vuotiaiden sarjan minuutin erolla seuraavaan.


Syksyllä on hyvä hengittää.


Valitettavasti tarinan jatko ei ole yhtä onnistunut. Juoksumääräni kasvaessa henkeen vedetyn pölyn määräkin on kasvanut. Astma ja allergia ovat olleet elämässäni aina. Toisinaan kevät on ollut todella vaikea. Useana vuonna olen paennut pahinta koivuaikaa ulkomaille. Yleensä silloin paluu Suomeen on ollut tosi vaikea. Olen saanut herkästi hengitystieinfektion ja tapellut sitten sen kanssa pahimmillaan koko kauden ajan. Tämän kevään olen ajatellut olla Suomessa, ja yritän kestää allergia-ajan. Jos tilanteeni pahenee, otan äkkilähdön muualle. Kesällä kukkii heinät ja loppukesällä pujo, joten mun on vaan kestettävä. SM-maastot jätän todennäköisesti suosiolla väliin.



Terveystalo haastatteli mua muutama viikko sitten allergioita käsittelevään juttuun. Jutussa on tarkemmin allergia-asiaa kiinnostuneille. Sen voi lukea täältä. Toivotaan nyt, että tulee hellejakso, jonka jälkeen tulee kunnon vesisademyrsky...:)

Onko teillä muilla allergiaongelmia keväisin tai kesäisin? Teettekö muutoksia yksittäisiin harjoituksiin tai harjoitusohjelmaan allergian takia?

maanantai 22. huhtikuuta 2013

torstai 18. huhtikuuta 2013

YOU ARE YOUR OWN LIMIT.


!Moi!

Kaikki hinkuu jotain puolimaratonia edeltävää fiilispostausta. Näitä teen. Näin tunnen. Näin valmistaudun. Näin nukun, syön ja lenkkeilen. Käyn hierojalla ja luen sähköpostia jne. Tää on se juttu. Jos maraton on parasta, niin puolikas on varmaan ainakin puoliks niin hyvä juttu. Ihanaa, tuskaa ja itsensä ylittämistä. Sitä flow-hömpötystä ja kaikkee. Hei oikeesti, ihan ku se nyt olis niin kivaa. Juostaan maantie rullalle ja toivotaan, että tulis enkka tauluun. Paha olo tulee varmasti. Ja olis siistii, kun sais viel hyvän sijoituksen. Mitä pidempi matka, sitä enemmän ehtii ajatellakin kaikkea. Näin maileritaustalla se on ärsyttävintä. Kisan kesto tekee siitä rankan, vaikka kilsavauhti ei olekaan niin ihmeellistä. Ainakaan mun mielestä ja meillä suomalaisilla. :)

Ai miltä nyt tuntuu? Ennen lauantaista starttia? Tunnen taas olevani nettimaailman tylsimys. Se on kisa. Juoksukisa. Oon juossut kaksvuotiaasta. Eka SM-puolikas. Se on vain hieman pidempi kisa. No ei jännitä. Mutta jospa vähän kuitenkin. Odotan innolla. Katsotaan, kuinka kovaa racer kulkee. Ja sehän kulkee. Olen juossut neljä puolikasta aiemmin, mutta nyt olen jotenkin valmistautunut. Tai ehkä ennemminkin latautunut. Nyt nähdään, kannattaako näihin valmistautua vai mennä vaan nykyajan fiilisvirrassa. Tämä puolikas on motivoinut mua treenaamaan vk-vauhteja hallikauden jälkeen. Olen edelleen ollut maltillinen ja järkevä. Kaikki itselleni asettamani tavoitteet ovat kesässä ja nyt suunta on hyvä. Tämä on vain välipala, joka olisi kiva herkutella antaumuksella loppuun asti ahmimatta.

En ota paineita!

Todiste1. Olen käynyt lenkillä. Syke ei näy, mutta ei se mitään lyönyt.


Niin ja viime viikonloppuna suoritin mun personal trainer -näyttökokeen!! Se muuten jännitti enemmän kuin kisat ikinä! Enää kirjallisen osuuden tentti ja sitten olen valmis! :D Jihaaaa..

ps. Saa kannustaa/ huutaa/ tsempata ja kovaa !!! Ja on muuten vähän pakkokin hei, jos reitin varrella pyöritte..