Vähän niinkuin ylimenokausi

Yleisurheilijoilla on perinteisesti ylimenokausi kilpailukauden päätyttyä syyskuussa. Nuoruudestani muistan lauseen, jota toitotettiin leireillä. "Eivät nuoret juoksijat tarvitse ylimenokautta." Enkä tosiaan tarvinnut. Kun kesän kisat loppuivat, juostiin syksyn maastokisoja ja muutamia hölkkätapahtumia marraskuuhun asti. Joulukuun puolella olivat jo ensimmäiset hallikisat, joita jatkui maaliskuun alkuun. Sitten juostiin taas maastoja toukokuun puoliväliin, josta siirryttiin radalle. Aina oli jotain, eikä koskaan väsyttänyt. 


Toista se on nyt. Ruotsiottelun jälkeen tekisi aina mieli levätä, vaikka olisi takana rikkinäinen harjoituskausi ja vähän kisoja. Toisilla tuntuu veto loppuvan täysin jo Kalevan Kisoihin, vaikka sen jälkeen on vielä paljon hyviä ratakisojakin jäljellä. Nyt pidin maaottelun jälkeen henkisen viiden päivän huilin ja lähdin Hampuriin juoksemaan maantiekymppiä. Kunto ei tuossa ajassa notkahtanut ja tuloksena maantiekympin ennätys taistelujuoksulla 34.11. Virallinen bruttoaika oli sitten sekunnin huonompi.

Hampurin kisan jälkitunnelmissa. Nuo kovat naiset jäivät mun taakse! Paula Todoran (oik.) on muuten tuore Romanian mestari puolimaratonilla.

Syksyn aikana sain vihdoin valmiiksi yleisurheilun Nuorisovalmentajatutkinnon Pajulahdessa. Ryhmässämme oli ihan mielettömän hauska meininki. Kaikki lajit tuli käytyä hyvien kouluttajien opissa. Ennakkoon mietin, että tämä viimeinen jakso olisi kaikista puuduttavin, kun aiheena olivat heittolajit. Totuus oli toinen, sillä koko ajan oli mielenkiintoista treeniä ja asiaa, vaikka oltiin kaukana meikäläisen mukavuusnurkkauksesta. Kiekonheitto ei oikein lähtenyt ja moukari oli järkyttävän painava, mutta kuulan ja keihään sain jopa muutamaan otteeseen lentämään. 

Mäkisen Anssi yrittää opettaa mulle kiekkoa.. ;)

Vietin oikeastaan koko syksyn ajan arkisin ylimenokautta, johon yhdistin pk-harjoittelua. Juoksin pk-lenkkejä, vedin lasten yleisurheiluharjoituksia, huolehdin palautumisesta ja lihashuollosta. Viikonloppuisin osallistuin kisoihin. Hollannissa kävin syyskuun lopussa vielä yrittämässä maantiekymppiä, mutta kuuma keli ja liian kova aloitus veivät parhaan terän juoksusta. Olin kuitenkin helpottunut, että huonollakin tuntemuksella juoksu kulki 34.37. Kyseisessä Utrechtin kisassa on neljä vuotta sitten juostu kaikkien aikojen kovin miesten maantiekympin aika. Reittiä on kuitenkin sittemmin muutettu yleisöystävällisempään eli hitaampaan muotoon. Tapahtumana se oli hieno. Plussaa tietysti eliittijuoksijoiden kuninkaallisesta kohtelusta. Oli hassua, kun kisan jälkeen moni kysyi olenko ihan oikeasti Suomesta, koska päälläni oli Suomen edustustakki. Hollantilainen manageri selvensi, etteivät skandinaavit yleensä juokse eliittistarteissa kymppisakkiin. Ihmettelin, koska itse olin lähinnä pettynyt kisaani. Ehkä se todella on totta, että kovemmassa kisaseurassa kehittyy ja alkaa ajattelemaan itseään jo seuraavalle tasolle.

Eliittijuoksijoiden taukohuone. Keskityin lattialla ja hörpin VIP-juomana Aguariusta.

Maalialueella myytiin pokaaleja! Juoksijat saivat sitten ostaa omansa! Olis varmaan pitänyt varata yks kirppispöytä ja laittaa pytyt myyntiin..

Hotellin respassa mua luultiin norjalaiseksi. Myös telkkarin asetukset olivat norjaksi.. Kisojen lopputuloksissa olinkin sitten jo hollantilainen. :D

Suuremmitta stresseittä viimeistelin kauteni Hangon puolimaratonilla eli Itämerimaratonilla. Olin päättänyt, että huonon kelin sattuessa juoksen vain neljännesmaratonin, mutta kyseiseen tapahtumaan haluan tänä vuonna mukaan. Onneksi keli oli täydellinen ja starttasin elämäni viidennelle puolikkaalle. Edellisestä oli aikaa jo vierähtänyt puolitoista vuotta, mutta tiesin, että kympeiltä haettu vauhti kantaisi varmasti reilut 15km. Loput tulisi päättäväisyydellä ja sisulla. Ja niinhän se meni, alkuvauhti oli jopa varovaista. 3.40-vauhti tuntui naurettavalta hölkältä. Puolimatkan kohdilla kiristin vauhtia ja loppu tuli hyvin. 

Ongelmat alkoivat noin 17kilsan kohdalla krampeilla. Tuntui, että kroppa ihmetteli miksi juoksen näin kauan kovaa. Tuntui, että se huomioi pienetkin nykäykset, rytminvaihdokset ja mutkat. Olisin halunnut juosta kovempaa, mutta jalat tuntuivat pettävän alta. Viimeisen kaksi kilsaa mölysin ääneen, että kramppaa ja en voi juosta. Samalla GPS-kello näytti kilsavauhtia 3.20-3.25 väliin. Äiti huuteli mulle puoli kilsaa ennen maalia, että ei sitä oloa askeleestasi huomaa, juokse nyt vain maaliin tai jotain.. Olisi tehnyt mieli keskeyttää. Luulin, että polvet katkeaa. :) Puolentoistaminsan enkkaparannus ja Suomen kärkitulos lämmitti mieltä samalla kun kylmäpussit kylmensivät koipia. Ensi kerralla valmistaudun.

Äidin nappaama kuva kauheista loppumetreistä.

Muutaman tunnin päästä fiilikset olivat jo huomattavasti paremmat!

Kaksi viikkoa huilasin ja päätin tyhmyyksissäni juosta vielä yhden kisan. Pihtisalmen retrojuoksu houkutteli hyvillä rahapalkinnoilla, mutta valitettavasti mun eväät oli jo syöty. Eikä hengitystä helpottanut syksyn ekan pakkasyön jälkeinen kirpeä aamu. Korisin koko 9,4kilsan matkan. Omista jalkaongelmistaan toipunut teräslady Laura Markovaara jaksoi lopun niin terävästi, ettei oma vauhtini riittänyt. Silti ajallisesti rankka reitti kulki kovaa. 

Sunnuntaina tein jälleen huonon ratkaisun ja juoksin pitkän lenkin jumisilla pohkeillani Ruissalossa. Illan päätteeksi leikattu akilles muistutti olemassaolostaan ja täytti itsensä nesteellä. Pohkeet olivat umpijumissa. Päätin, että nyt on aika oikealle ylimenokaudelle. En halua huilata toista talvea putkeen. Maajoukkueleirillä Pajulahdessa juoksin vain yhden lenkin ja tein muuten korvaavaa harjoittelua ja punttia. Jätin myös Pohjoismaiden mestaruusmaastoja varten järjestetyn katsastusjuoksun väliin. Lisäksi tein selväksi, etten juokse PM-maastoja myöskään Hakunilassa. 

Janican Minillä kurvailtiin maajoukkueleirille Pajulahteen.

Lepo, korvaavat ja huoltotoimenpiteet ovat osoittautuneet jo nyt oikeiksi ratkaisuiksi. Jalat ovat kunnossa. Hengitys on tottunut kylmenevään ilmaan. Voin taas juosta kivuitta. En ole väsynyt ja motivaatio nousee taas esiin. Viikonloppu Helsingissä oli sopiva tähän väliin. Olin toimitsijatehtävissä Runner's High:n Halloweenrunissa lauantaina ja osallistuin porukan pikkujouluihin. Vähitellen totutan nyt itseni takaisin normaaliin pk-kauden harjoitteluun ja joulukuun puolivälissä suuntaan maajoukkuejuoksijoiden kanssa pitkästä aikaa etelän leirille Espanjan Torreviejaan. Ensi vuoteen pääsen toivon mukaan ehjänä ja paremmista lähtökuopista kuin koskaan ennen! Mukavaa syksyn jatkoa kaikille!

Pelottavaa jengiä.. Mulle laitettiin veitsi kurkulle.

Aina herttainen Nina Chydenius (keskellä) oli mukna kympillä!

Pink Dreams

Moikka!

Nyt on kivaa kerrottavaa. Mutta märehditään silti hetki vielä niissä synkissä taustoissa, jotka tekevät tästä hetkestä erityisen. Harjoituskauteni lokakuusta maaliskuuhun oli säälittävä. Täydellinen juoksutauko oli urani pisin, mutta korvaavien pariin pääsin kunnolla helmikuussa. Harjoittelu oli kuitenkin varovaista ja jopa liiankin maltillista. Lääkäri kehotti aloittamaan piikkarijuoksuun totuttelun jo hyvissä ajoin, mutta en uskaltanut, koska tuntemuksia oli koko ajan. En missään nimessä halunnut takapakkia ja paluuta walker-ortoosi-helvettiin ja kyynärkepeille.

Hunajahölkän jälkeen seurasin SM-maastot reitin varresta. Tajusin, että kilpailumotivaationi on oikeasti niin kova, että kesällä on pakko päästä kilpailemaan. Toukokuussa sain parhaana viikkona kasaan jo 70 juoksukilsaa. Korvaavat saivat vähitellen väistyä. Kesäkuun eka päivä tein päätöksen, että avaan kilpailukauteni Paavo Nurmi Gameseissä 25.6. 3000 metrin kilpailussa.

Pelkästään tuo päätös sai aikaan mielettömän fiiliksen. Seuraavana päivänä olin poikaporukassa Turun Samppalinnassa vesijuoksemassa. Hehkuttelin juoksufiilistä, ja jotenkin juttu ajautui siihen, että voisin oikeasti osallistua jo parin päivän päästä juostavan Tilastopajakisan vitoselle. Kovempi juoksutreeni oli muutenkin suunnitteilla keskiviikoksi, joten päätin ilmoittautua. Kaksi päivää ahdisti, jännitti, pelotti ja hymyilytti. Jalan takia startti olisi tehtävä vielä lenkkareilla. Kisa oli samalla vielä katsastus Euroopan joukkuemestaruuskilpailuihin, joten mukaan oli ilmoittautunut hyvä ryhmä valtakunnan kovimpia vitosen naisia.

Lähdin matkaan varovasti, mutta rytmi löytyi jostain selkäytimestä mukavasti. Päätin roikkua hieman yli 17 minuutin loppuaikaa kohti menevän naislauman mukana. Kaksi kilsaa tuli yllättävän helposti ja päätin, etten katso kierrostaulua tai kuuntele väliaikoja. Keskityin vaan juoksuun. Kolme kilsaa tuli ajassa 10.14, sen rekisteröin, koska se kiinnosti. Samalla mietin, että pelkkä kolmonenhan menisi jo heittämällä alle kymmeneen, jos tämäkin tuntui tältä. Kolmosen jälkeen ei tuntunut enää niin hyvältä. Roikuin silti, ja en enää ajatellut mitään. Päätin, että olkoon aika mikä hyvänsä maalissa, höylään siitä kesän aikana minuutin pois. Kolme vikaa kiekkaa oksetti, eikä muistikuvia ole. Loppukiristä oli turha haaveilla, kun alla oli lenkkarit ja eväät olivat syöty jo moneen kertaan! :D

Loppuaika oli 17.01 ja tuloksena neljäs sija. Olin haaveillut pinkeissä unissani 17 minuutin ajasta, mutta oletin kunnon olevan vasta 17.30:n nurkilla. Hyvä näin.

Palauttelin rauhassa, ja päätin että ensi kisaan on saatava piikkarit alle. Juhannuksena kävin Keuruulla juoksemassa 3000m. Pinkit unet ennustivat loppuajaksi 9.45. Päätin, että olen tyytyväinen, jos se menee rikki. Minttu Hukka lähti alusta tekemään rohkeaa sooloa 9.30 loppuaikaan ja onnistui. Onneksi muu porukka liikkui itselleni sopivassa rytmissä.

Vauhti ei ollut tasainen, ja Nina Chydeniuksen kanssa teimme vetotöitä. Kaksi kierrosta ennen maalia olin aivan poikki. Päätin silti väkisin kammeta Ninan ohi 600m ennen maalia, enkä jäädä kyttäilemään. Nina kuitenkin hiillosti ihan loppuun asti, mutta sain pidettyä kakkossijan. Loppuaikani oli 9.43. Jee. Pinkit unet tiesivät kuntoni! Kaikki voimat jäivät radalle, joten loppuverkasta ei tahtonut tulla mitään.

Maanantaina kävin vähän nuuhkimassa piikkareilla Paavo Nurmen stadionin mondoa. Askel tuntui hyvältä, joten julistin, että pelkästään mondo alustana ottaa Keuruun kolmosen ajastani kymmenen sekuntia pois.

Normaalisti olen kisapäivänä jopa unelias, mutta keskiviikkona hypin seinille. Mietin, että kisa kulkee jos saan levottoman energiani siirrettyä edes osittain illan juoksuun. Tunnelma kisassa oli mielettömän hieno. Kaikki lähtivät kovaa. Yritin hillitä alkuvauhtiani, mutta ekat kierrokset menivät silti turhan räväkästi. Tonni tultiin 3.10, mutta se ei tuntunut vielä pahalta. Nina teki ryhmämme vetotyöt alussa, mutta sitten menin itse vetämään. Kisasta on hapokkaan huuruiset muistikuvat, mutta ilmeisesti Janica meni ohitseni noin kolme kierrosta ennen maalia. Päätin roikkua, vaikka tuntui pahalta.

Lähtöhässäkkää ja keskittymistä jalat ilmassa Paavo Nurmi Gameseissä.

600 metriä ennen maalia oksennus alkoi nousta suuhun. Muistan, että se maistui kahville. Roikuin väkisin mukana, vaikka tuntui, etten liikkunut enää eteenpäin. Sata metriä ennen maalia yritin ohi, mutta vaikka pää halusi mennä, niin jalat eivät enää kyenneet yhteistyöhön. Maalissa voin pahoin. Sijoitus oli 7. Olin varma, että aikani oli huono, sillä loppu tuntui hitaalta. Yllätys oli suuri, kun kuulin, että loppuaikani oli 9.33. Siis kymmenen sekkaa parannusta viiden päivän takaiseen juhannusjuoksuun oli totta. Paha olo seurasi vielä seuraavan päivän. Jännä, miten loukkaantumisen jälkeen irtiottokyky saattaa olla yllättävän kova!

Kisan jälkeen palkintojen jaosta.. Tuomo, minä ja Aki.

Viikonloppuna kävimme isovanhempien luona Keski-Suomessa. Samalla reissulla piipahdimme Jämsässä Kestävyyskarnevaaleilla. Juoksin 1500m, jotta hapot tulisivat jälleen tutuksi. Palautuminen keskiviikon kisasta oli edelleen kesken, mutta harjoituksen vuoksi päätin osallistua. Mitään odotuksia ei ollut, mutta tiesin, että pystyn todennäköisesti kuntoni puolesta 4.30:n loppuaikaan kaikenlaisilla taktiikoilla. Juoksussa oli jänis 1000 metriin, joten päätin ottaa riskin ja katsoa kauanko pysyn tällä hetkellä 4.20-vauhdissa.

 Tonnin väliaikani oli 2.55, mutta sitten sain taistella loppumatkan happokuorman kanssa. Muistikuvat loppuvatkin kierrosta ennen maalia, jolloin ajattelin, että pyörryn ja kaikki tulevat ohitseni. Jotenkin kuitenkin juoksin tuon vikan kierroksen. Loppuaika oli juuri 4.30, joka oikeutti kolmanteen sijaan. Huh, tulipas juostua, ja ensi kerralla tämäkin on sitten astetta helpompaa. En ole kuitenkaan harjoituksissa vielä juossut yhtään 1500:n vauhteja, joten tälläkin matkalla ajasta saisi lohjeta sekunteja vielä paljon pois.

Pitkän postauksen päätteeksi haluan kiittää kaikkia, jotka ovat tavalla tai toisella tsempanneet ja olleet mukana. Seuraava startti on lauantaina SM-viesteissä. Matkana 4x800m HKV:n riveissä. Vähän pikamatkan puolellehan tuo jo nykyään mulla menee, mutta silti kasi on aina se matkoista rakkain..  ;)

Menenkin tästä ottamaan yhdet pinkit päikkärit! Palataan! Hyviä kesälenkkejä kaikille lukijoilleni!

-Minna

Hunajata

Moi!

Reilu kuukausi on vierähtänyt edellisestä postauksesta. Jalka oireilee toisinaan edelleen. Juoksumääriä olen saanut kasvatettua tuskallisen hitaasti, mutta kroppa ottaa nyt harjoittelua hämmästyttävän hyvin vastaan.

Kahdeksaan kuukauteen ei ollut mitään asiaa kisoihin.

Viikkokilsamäärät ovat kehittyneet viimeisessä kuudessa viikossa seuraavasti: 20km-30km-31km-43km-51km-40km. Tietysti lisäksi olen lähinnä vesijuossut ja pyöräillyt. Välillä on hyviä päiviä ja välillä taas maailma tuntuu synkältä ja epäreilulta. Liian tuoreessa muistissa ovat edelleen viime kauden fiilikset, ja etenkin se, kun juoksu ei tuntunut yhtään miltään. Ihan sama mitä teki. Aina palautui, aina kulki, aina oli helppoa ja aina kaikki oli vain kivaa. Ja kello sai hymyilemään tyhmästi. Kyllä nytkin on toisinaan kivaa. Vappuna oli kivaa, ja sain ihmeellisen hetken mielijohdeälynväläyksen ilmoittautua sunnuntaina Harjavallassa järjestettävään Hunajahölkkään.

Noh, ehkä A-P Niinistön kevyt painostus lähteä testaamaan jalkaa ensimmäistä kertaa yhtenäisessä kovassa juoksussa vaikutti. Pitkän ajan jahkattuani uskalsin ilmoittautua. 17-vuotiaana teinihurjastelijana olin viimeksi ollut samassa kisassa, joten muistin hämärästi reitin jopa 15 vuoden takaa. Kunnon kylähölkän tapaan Hunajahölkässäkin on juostu vuosikymmenet samaa reittiä. Tunnelma on hyvä, järjestelyt on hoidettu hyvin ja kaikki saavat hunajaa!  Matka on 6,4km, ja lähtö ja maali sijaitsevat urheilukentällä. Pääosa reitistä juostaan kuitenkin pehmeällä purulla ja hiekalla. Jalkani tykkää tällä hetkellä juuri pehmeästä alustasta, joten olosuhteet jalan testaamiseen olivat hyvät.

Naureskelin ennen kisaa itselleni ja talvella tehdylle lupaukselleni.  Olin luvannut, että jos pääsen vielä jaloilleni ja juoksemaan, niin treenaan ensin itseni kuntoon, enkä heti muutaman treenin jälkeen mene puolikuntoisena osatelakkalaisena kärvistelemään johonkin kylähölkkään..  Ja tässä sitä taas oltiin. Asettelemassa hiihtonumeroa pinkin paidan päälle ja miettimässä mitä vauhtia uskallan lähteä matkaan! Yhtään ei tietenkään helpottanut, että kohtasin yllättävää mediahuomiota ja kaikki tuntuivat olevan kovin kiinnostuneita päivän kunnostani.

Juuri ennen starttia aurinko paistoi, ja päätin olla rohkea, ja juosta shortseissa ja t-paidassa. Se oli kuitenkin virhe. Heti lähtölaukauksen jälkeen aurinko meni pilveen, alkoi sataa ja ilma kylmeni. Puolivälissä olin jo aivan jäässä. Niskaan tuli räntää ja rakeita. Hengitys toimi loistavasti, koska sade vei siitepölyt mennessään. Vähitellen en tuntenut ranteita enkä reisiä. Iho oli punainen ja yritin vain juosta täysiä maaliin. Muut naiset jätin puolentoista kilsan kohdalla. Loppu tuli käsittämättömän kovaa ja lyhyet asfalttipätkät juoksin tien vieressä nurmikolla säästääkseni jalkaa.

Kisan jälkeen tuli hyvät fiilikset. Jalka ei kipeytynyt, mutta loppuverkkaa en voinut tehdä, koska olin niin jäässä, että tärisin. Kisa ylitti myös paikallislehden uutiskynnyksen. Siitä voi taas olla montaa mieltä, osaako esiintyä edukseen! :D Ennen kotiinlähtöä menimme vielä Turun Aqua Runner´s porukalla testaamaan Harjavallan uuden uimahallin. Uskaltauduin jopa vesiliukumäkeen, joten tein taas juttuja, jotka eivät kuulu mukavuusalueelleni! SM-maastot jätän kuitenkin väliin, ja yritän jatkaa kunnon kehittelyä kesää kohti. Vielähän on kesää jäljellä. Jopa mulla! ;)

Fiiliksiä ja kisaraportit III

Hei! 

Oon palannut! :)

Kausi on ohi. Hassua, että oikeastaan mulla on vain tyhjät fiilikset nyt.

Kalevan Kisat Vaasassa sujuivat suunnitellusti. Helteinen keli teki kisoista rankan kokemuksen, mutta vitosen Suomen mestaruus ja tonnivitosen hopea maistuivat todella hyvälle! Vaasan mondo sopi täydellisesti askellukselleni ja oli kerrankin kivaa, kun sai vetoapua muista juoksijoista. Mikään ei vaivannut, eikä mikään ollut enää mun tiellä. Tiesin, että kuntoni voisi riittää 16 minuutin loppuaikaan, joten ennätys 16.12,91, ei tullut yllätyksenä. Olin kisaan henkisesti valmis. Maaliviivalla iskeneet fiilikset olivat silti suurin yllätys. En ajatellut, että sen kisan voittaminen tuntuisi sillä hetkellä niin hyvältä ja tärkeältä. Se hetki nollasi kaikki ne synkät, huonot, piinaavat, ahdistavat ja tuskaiset juoksemisen takia kärsityt hetket. Ja niitä hetkiä on ollut paljon. 

Välillä oon ollut todella yksin. Tän blogin perustin kaksi vuotta sitten yhtenä pimeänä hetkenä. Mulla ei ollut mitään hävittävää silloin, eikä ole nytkään. Tämä oli kuitenkin itselleni tärkeä välitavoite. Todiste. Voin oikeasti juosta kovaa. Uskoin siihen ennen, uskoin siihen synkkinä hetkinä, mutta nyt mä vasta uskonkin siihen. Hähää. Jos mä olin vahva silloin, kun kaikki meni huonosti, niin nyt mä vasta vahva olenkin. (En tietenkään fyysisesti, mutta henkisesti..;) Olen nauttinut jokaisesta hetkestä. Tämä koko kausi on ollut kaikkien huonojen hetkien arvoista, joita uralleni on mahtunut. Enkä nyt tarkoita tuloksia, vaan ainoastaan sitä fiilistä ja iloa, jonka löysin takaisin tekemiseeni. 

Kalevan kisoista. Kuva: Sanomalehti Kalevan nettisivuilta.

Kalevan Kisoista on muutama kuva myös Patrolin blogissani.

Voisin lyhyesti käydä läpi loput kauden starteistani teille, jotka olette jaksaneet odotella mun seuraavaa päivitystä.

Viikko Kalevan Kisojen jälkeen starttasin Kuortaneella Eliittikisoissa. Matkana oli 1500m, ja ajattelin, että kauden parasta aikaa olisi hyvä tilaisuus hieman kaunistella. Pahin heinänkukinta-aika vaivasi hieman hengitystä, ja kaksi päivää ennen juoksua sain pitkästä aikaa pahan astmakohtauksen. Kisapäivänä olo oli kuitenkin hyvä. Valitettavasti kenialainen jänis lähti ME-vauhtia, joka vaikutti siihen, että koko porukka kiskoi matkalla ihan liian kovaa. Itse hieman säästelin alkuvauhtia, joka silti oli 4.15-loppuaikaan tähtäävää vauhtia. Vedin koko matkan yksin, kolmesataa ennen maalia ohitin Johanna Lehtisen ja lopuksi Kaisa Tyni pääsi ohitseni. Ulkomaalaiset vieraammekin hyytyivät rajuun alkuvauhtiin, ja kaikkien ajat jäivät kauden parhaista. Ainoastaan minä ja Kaisa pystyimme parantamaan tämän kesän aikoja. Juoksuni ei tuntunut erityisen hyvältä, sillä hengitys ei pelannut ihan normaalisti.

Seuraavana viikonloppuna juoksin Runner´s Twilight -juoksutapahtumassa kympin maantie/maastokisan. Tavoitteenani oli parantaa reilusti viime vuoden aikaani samalla reitillä. Lisäksi ajattelin, että voisin myös yrittää juosta virallista maantiekympin enkkaani. Twilight-juoksu juostaan nimensä mukaisesti iltahämärässä. Lähtö- ja maalipaikkana toimii Pirkkolan urheilupuisto Helsingissä. Lähdin reippaasti matkaan, sillä alkumatka on alamäkivoittoista. Kiskoin joitakin tonneja 3.20-vauhtia. Tuntui tosi hyvältä, ja puolimatkan väliaika oli vähän yli 17 minuuttia. Loppupuolisko reitistä on mäkistä ja mutkaista. Lisäksi alusta muuttuu paikoitellen hiekkatieksi. Juoksu kulki loppulenkistäkin hyvin, mutta kilsa ennen maalia oikea pohkeeni meinasi krampata. Pelästyin ja päätin juosta varovasti vikan tonnin. Harmitti, koska olin ajatellut, että lataan vikan tonnin niin kovaa, kuin ikinä lähtee, mutta en uskaltanut pohkeen takia riskeerata. Loppuajakseni tuli kuitenkin reittiennätys ja oma maantiekympin ennätys 34.55. 

Voittoposeeraus Jarkko Järvenpään kanssa Runner's Twilightissa Pirkkolassa.

Viikko Twilightin jälkeen lähdimme muutaman muun suomalaisjuoksijan kanssa Manchesteriin British Mailers Clubin osakilpailuun. Tarkoituksena oli päävalmentaja Ekblomin mukaan kaunistella kauden tilastoja. Valitettavasti kisapäivänä oli karmivat olosuhteet tulosten tekoon. Jännitti hieman, kun britit olivat laittaneet mut naisten kovatasoiseen A-erän juoksuun. Matkana mulla oli siis 1500m. Päätin ottaa haasteen vastaan. Onneksi sade taukosi ennen meidän juoksua. Keli oli silti viileä ja tuuli syysmyrskytasoa. Itse löysin hyvän fiiliksen siitä, että kisassa oli iso kasa naisia ympärilläni ja kerrankin ei tarvinnut miettiä omaa vauhdinpitoa. Nautin siitä, että sain keskittyä kilpailemiseen. Kolmesataa metriä ennen maalia tuli joukkokolari ja jouduin aitomaan yhden kaatuneen tytön yli. Juoksu tuntui kuitenkin vahvalta ja latasin hyvän loppukirin. Olin kisassa kuudes ja pystyin 1,5 sekkaa parantamaan kesän parastani. Taakseni jäi monta paljon kovempaa tänä vuonna juossutta naista. Eniten harmitti se, että hyvässä kelissä aikani olisi voinut olla todella hyvä. Kisa antoi kuitenkin taas lisää uskoa omiin kykyihini ja omaan tekemiseeni.

Säästän seuraavaan postaukseen kauden loput kisat! Pystynpäs näin nautiskelemaan vielä kerran nekin startit ja teillä lukijoilla on jotakin odoteltavaa.. ;) 

Kisaraportit II

Hei..

Jatkan raporttipäivittelyä nyt. :) Bloggailussa olleet motivaatio-ongelmat ovat johtuneet vain siitä, että mulla on mennyt juoksurintamalla liian hyvin. Lisäksi olen taas miettinyt kiinnostaako mun tarinointi oikeesti ketään. Kisoja seuraavat ihmiset lukevat tulokset, ja Yle Areenalta voi vielä erikseen ihmetellä kaikki Eliittikisat ja muut vähänkin tärkeämmät otatukset vaikka hidastettuna. Kun menee kisoissa hyvin, ei ole mitään oikeata syytä avautua blogissa.. Ehkä sitten jatkan kuitenkin jeejee-linjalla, niin kauan kuin sitä riittää... :)

SM-viestit, Joensuu

Osallistuin ainoastaan lauantaina juostavaan 4x800 metrin viestiin, jossa puolustimme viime vuoden mestaruutta HKV:n naisten kanssa. Pm-kisojen kasin perusteella päätettiin, että otan ankkuriosuuden. Lupasin tytöille, että jos saan kapulan viisi sekkaa ennen Turun Urheiluliiton ankkuria (Johanna Matintaloa), tuon meidät ekana maaliin. Tytöt juoksivat hienosti, mutta myös Urheiluliiton juoksijat venyivät osuuksillaan. Sain kapulan reilut kolme sekuntia ennen Johannaa ja ampaisin karkumatkalle. Hän kiskoi eron kiinni ensimmäisen kierroksen aikana. Loppukamppailussa hävisin neljän kymmenyksen erolla. Osuusaikaani 2.09,2 en kuitenkaan voinut olla pettynyt. Joukkueemme vaihtui viime vuodesta kahdella juoksijalla, joten kaksi uutta aikuisten sarjan SM-viestimitalistia tuli riveihimme lisää.

Loppu. Toi tyttö on viel 16vee..!

Eliittikisat Lahti 3000m

Viestien jälkeen pidin puolitoista viikkoa taukoa kisoista ja keskityin lähinnä treenailuun, palautumiseen ja lihashuoltoon. 17.7. juoksin Lahden Eliittikisoissa 3000 metriä. Kenialaiset aloittivat kovaa. Alunperin olin ajatellut, että kanadalaisista voisi olla tilastojen mukaan hieman apua omaan juoksemiseeni, mutta hekin säntäsivät kenialaisten vauhtiin. Jäin siis vetämään suomalaisporukalle Lahden tuulessa. Meno tuntui vahvalta, mutta ei mitenkään irtonaiselta. En ehkä ollut toipunut tarpeeksi treeneistä ja kovasta hieronnasta, mutta ajattelin, että enkkaan pitäisi huonollakin tuntemuksella pystyä. Yksin jolkotellessa oli liikaa ajateltavaa, ja kirosin etusuoran vastatuulta. Keskityin lähinnä väliaikojeni seuraamiseen, sillä muut suomalaiset olivat pudonneet vauhdistani jo ekaan kilsaan mennessä. Vihdoin kello soitti vikalle kiekalle ja ajattelin, että on hyvin aikaa sentään enkkaan. Hämmästykseni oli suuri, kun pyörivä tuli puhalsi vastaan nyt myös takasuoralla. Enkkaan tuli kiire, mutta ehdin onneksi sekunnilla parantamaan viimevuotista aikaani. Juoksin siis 9.33.21. Samalla myös huonot muistikuvat Toukokuun kisojen kolmoselta pyyhkiytyivät pois. Tiesin, että ajastani saattaa lohjeta hyvä siivu seuraavassa startissa..

Aki juoksi Lahdessa esteet.

Kävimme kuninkaan patsaalla, kun kerran Lahdessa oltiin.

Savo Games eli Lapinlahden Eliittikisat 3000m

Lahden kolmonen tuntui avaavan paikkojani ja lihaksistoni tuntui paremmalta jo seuraavana päivänä. Vanha kilpakumppanini Ulla Tuimala (no on se mua puol vuotta vanhempi) tuli käymään ja tivasin häneltä mielipidettä piikkareistani kolmosen ratajuoksua ajatellen. Ulla oli järkyttynyt, kun kerroin, että juoksin pitkänmatkan piikkareilla Lahden kisan. Päätimme, että Lapinlahden mondo saa maistaa MD-piikkareitani ja päkiäaskellukselleni annetaan mahdollisuus kuljettaa mut helpommin hyvään aikaan.

Junamatka kesti taas ikuisuuden ja majoituimme Nina Chydeniuksen kanssa Lapinlahden asemalla. Ilma oli lämmin ja kisajärjestelyt pelasivat hyvin. Kolmosella oli taas hyvä nippu ulkomaalaisia vauhdittajia. Valitettavasti en uskaltanut alle yhdeksän minuutin alkuvauhtiin lähteä mukaan, joten lähdin vetämään omaa hieman alle 9.30 loppuaikaan tähtäävää vauhtia. Olimme sopineet Ninan kanssa vuorovedosta. Hän veti kolmannen kierroksen, mutta vauhti putosi pari sekkaa, joten päätin, että vedän loppumatkan itse. Mondo tuntui hyvälle ja tunsin oikein miten askel tuli kunnolla painopisteen alle. Lisäsin omasta mielestäni koko ajan varovasti vauhtia ja loppu tuli kuin lentäen. Aikani parani 17 sekuntia keskiviikosta! Uusi enkkani on nyt 9.16,92.

(Patrolin blogistani näkee kuvia Lapinlahden eliitistä.)

Pääsin hyvillä mielin keskittymään Kalevan Kisa -viikkoon! Jospa siitä sitten ihan oma pieni postaus seuraavaksi. Eiköhän se viikonloppu sen ansaitse. Kiitos kaikille, jotka jatkoivat tänne asti lukea!

Kisaraportit I

Heippa!

Kilpailukausi on puolessa välissä. Nyt onkin hyvä aika tehdä pieni katsaus viimeisen kuukauden aikana tehtyihin kisastartteihin. Ja vielä kuvien kera ;) ! Olkaas hyvä!

Euroopan joukkuemestaruuskilpailut, Dublin

Juhannus tuli siis vietettyä sateisessa, tuulisessa ja koleassa Irlannissa. Hyvän Paavo Nurmi Gamesien tonnivitosen seurauksena sain siis kutsun Suomen edustajaksi samalle matkalle. Juhannussuunnitelmat menivät uusiksi, ja peruin osanottoni Keuruun juhannuskisojen kolmoselle. Reissu oli mukava, mutta olosuhteet karut. Oma juoksuni oli vasta sunnuntaina, joten keli ehti tulla tutuksi. Fiilis oli hyvä, ja olin valmistautunut vauhtijuoksuun. Valitettavasti aikataulu oli myöhässä, mutta kisajärjestäjät eivät silti joustaneet calling-ajoissa.

Ekan päivän kisaturistit katsomossa.

Oonan kanssa hyvä meininki Suomen teltalla ennen kisaa.

Jouduimme odottelemaan teltassa 40 minuuttia paikallaan ennen kentälle marssimista. Avausvetoja emme saaneet tehdä, vaan heti tuli pikainen käsky heittää vaatteet koreihin ja asettua viivalle tv-lähetystä varten. Silloin tajusin kyllä, ettei kukaan lähde siitä kylmiltään vetohommiin ja juoksu menee kirikisaksi. Eka satanen haettiin paikkoja, jonka jälkeen vauhti tipahti hölkäksi. Totesin, että menen ryhmän perään, jotta vältän tönimiset. Pari kierrosta olo tuntui kankealta, mutta sitten aloin lämmetä samalla kun vauhti alkoi muutenkin kiihtyä. Loppu kulki kelvollisesti ja vikalla satasella vaikuttikin, että taakseni jäisi useampi europpalaismaileri. Valitettavasti onnistuin voittamaan vain yhden ja olin 11. Toisaalta meno tuntui olosuhteisiin nähden yllättävän pirteältä. Lisäksi maajoukkuereissut ovat tunnelmaltaan aina ihan parasta, eikä Irlannin keikkakaan ollut poikkeus. Meillä oli tosi hyvä meininki joukkueen sisällä. Suomen joukkueen kestävyysnaiset koostuivat tällä kertaa nuorista lupauksista ja vanhoista konkareista. Ainoastaan kirkkain tähtemme Sandra Eriksson puolusti (16-vuotiaan Johanna Matintalon sanoin) keski-ikäistä juoksijakaartia. ;)

Hölköttelin hännillä.

Jarkon ja Tuomon kanssa katsomossa.

Aki marssii kentälle.

Aki esteissä.

Tiukkaa analysointia.

Banketista. Yhteiskuvassa Tuomon kanssa.

Johanna saa lentokentällä tietää, että hänet on valittu 17-vuotiaiden MM-kasille!

Folksam GP Sollentuna

Palasimme Suomeen juhannuksen jälkeen maanantaina. Oli ihmeellistä astua Suomessa ulos lentokoneesta ja todeta, että onpas kuuma. Yleensä on tottunut palaamaan kylmään kotimaahan, mutta nyt lämpötilaero oli varmaan 15 astetta.. Kauaa en helteistä ehtinyt nauttimaan, sillä keskiviikkona palasin lentokentälle ja suuntasin Tukholmaan. Valitsin Folksam GP:n vitosen Jämsän karnevaalien sijaan. Heinäallergiani on aina vaivannut Jämsässä, mutta Tukholmassa sitä ongelmaa ei juuri ole ollut. Lisäksi Tukholmassa oli ihan hyvänoloinen starttilista kauden ekaa vitosta varten.

Etiopian miehet verkkaamassa ennen heidän keskinäistä kympin MM-karsintaa Sollentunassa.

Kaisa Tyni naisten 1500:lla.

Sollentunan kisajärjestelyt olivat jälleen kerran huippuluokkaa. Meille Pohjolan tytöille oli vitosella oma jänis. Mailerityyliin hän kuitenkin lähti aluksi aivan liian kovaa ja odotteli meitä sitten rauhassa. Oma juoksuni tuntui käsittämättömän helpolta. En millään meinannut osata juosta niin hiljaa, kun ryhmässä mentiin. Kahden kilsan jälkeen jänis lopetti, ja vauhti putosi. Kolmosen kohdalla menin vetämään, koska aloin huolestua, etten ehtisi ennätykseeni. Vika tonni tultiin kiihtyvänä ja ainut mukanani pysynyt ruotsalainen meni ohitseni kierrosta ennen maalia kovalla kirillä. Jäin välillä, mutta ihan loppuun löysin vielä yhden vaihteen. Ruotsin tyttö voitti mut sekunnin erolla. Afrikan tytöt olivat maalissa aiemmin. Tavallaan menossa oli kaksi kovaa kisaa samaan aikaan ja meidän Nordic-taistelu sai aikaan yleisössä jopa suurempaa meteliä aikaan kuin kisan kärkiporukan mittelö. Ennätykseni parani 12 sekuntia ja on nyt 16.28.90.

Mun kisan tulokset. PB on totta!

Kaisan kanssa kisan jälkeen.

ASICS-blondit riehakkaina.

Pm-kisat, Veikkola

Tukholmasta purjehdin Baltic Princessillä Turkuun, jossa vietin viikonlopun. Seuraavalla viikolla kilpailin pm-kisoissa Veikkolassa. Tarkoitukseni oli karistaa vitosen hölköttely jaloista ja saada vähän kovavauhtista puristusta alle ennen SM-viestejä. Onneksi Sollentunan kämppikseni Kaisa Tyni tuli mukaan meidän pm-kisaan ja saimme kasille aikaan hyvän otatuksen. Kaisa veti 350m, jonka jälkeen olin lupautunut vetämään loppumatkan. Tiesin, että tällä taktiikalla saatan hävitä kisan, mutta ensisijaisena tavoitteena oli aika ja tällä jaolla tiesimme pystyvämme parhaimpaan lopputulokseen. Toteutus meni suunnitelman mukaan, ja sain juostua 2.10.26. Se on muuten paras kasin aikani seitsemään vuoteen! Kaisa pääsi just alle 2.10. Seuraavana päivänä päätin treenimielessä osallistua tonnivitoselle ja yksin kiskoin sen 4.29. Katseet ja ajatukset käännettiin jo viikonlopun SM-viesteihin!

Tahdon

Hei!

Bloggaustauko venähti muutaman viikon mittaiseksi, koska ajatukseni ovat olleet muualla. Tapahtui nimittäin niin, että neidistä tuli rouva lauantaina 8.6.2013. Hääviikolla oli havaittavissa sen verran stressiä, että päätin suosiolla ottaa etäisyyttä juoksemisesta. Tiistaina kävin kuitenkin iltapuhteena tempaisemassa Tilastopajakisoissa Turussa 800m. Aikataulu oli hieman myöhässä ja meidän startti oli vähä ennen kymmentä. Pohkeet olivat toipuneet torstain kolmosesta, mutta aika varovainen juoksustani silti tuli. Vastusta en oikein saanut, sillä seuraava kilpailija jäi mulle kuusi sekuntia. 

En jotenkin uskaltanut lähteä tarpeeksi reippaasti matkaan ja ekaan kiekkaan tuhraantui 1.07. Toiselle kiekalle sain loppuun hiukan puristusta ja loppuajaksi tuli 2.13.70. Vähän huvitti, kun en oikein saanut happoja ylös, mutta kisan tarkoitus oli kuitenkin vain saada ajatukset hääasioista muualle, joten se onnistui.

Perjantaina aamusta suunnattiin Salon seudulle ja mulla oli kauneushoitolajuttuja yli kärsivällisyyskynnykseni. :) En koskaan ajatellut kovinkaan innostuvani häistä tai niihin liittyvistä jutuista, mutta lopulta löysin itsestäni sisäisen morsiamen. Edellinen ilta ja yö vietettiin kaasojen kanssa hääpaikan lähellä VIP-mökissä, ja intouduin skumpan litkimisen ohessa koristelemaan vielä pukuani lisähelmillä.

Ajattelin ennakkoon, että olisin tällainen morsian ;) !

Häät onnistuivat ja kaikki menivät upeasti. Ilmahan oli kuin morsian (hyvin onnistuneen kisan jälkeen). Hääpuku ja kampaus sopivat täydellisesti, ruuat olivat hyvät ja ihmiset viihtyivät. Kaikki meidän väkertämät koristeet ja asetelmat olivat ihania. Bändi soitti ulkolavalla, vieraat bailasivat ja meri kimalteli vieressä. Vihkimistilaisuus oli kaunis ja tunnelma oli jotenkin lumoava ja herkkä. Huh.

Päivän lookki olikin tämä!

Hauskaa oli!

Häiden jälkeen oli aika palata treenien pariin. Harkat eivät kulkeneet ihan toivotulla tavalla, mutta onneksi maltoin keventää loppuviikkoon ja olla tuijottelematta sykemittaria. Sunnuntaina Paavo Nurmi Gameseissa 1500m liikahti parasta vauhtia seitsemään vuoteen! Aikani 4.23.45 tuli epävarmoin fiiliksin ja tasapaksulta tuntuneen juoksun päätteeksi. Mondo tuntui jalan alla niin paljon paremmalta kuin Eltsun rata. Parasta oli, kun sade huuhteli siitepölyt pois, mutta lakkasi sopivasti tuntia ennen meidän kisaa. 

Ulkomaan menijät veivät kolme ensimmäistä sijaa, mutta olin maalissa neljäntenä. Kisan jälkeen sain tietää, että maajoukkuehommat kutsuvat juhannuksena Irlannissa. Suomen yleisurheilumaajoukkue lähtee perjantaina Euroopan maajoukkueiden mestaruuskisoihin (1.div) Dubliniin. Jokaisessa lajissa on yksi edustaja/maa, ja mä olen nyt sitten Suomen edustajana 1500:lla. Kylmää kyytiä on luvassa, mutta olen tyytyväinen, jos saan lohkaistua Turun ajasta jotakin pois. Kauden päätavoitteet ovat edelleen pidemmillä ratamatkoilla. 

Rouva kiittää jälleen kannustuksesta ja lupaa parantaa tahtia, niin blogissa kuin radallakin! :)

Ratakausi korkattu

Moikka!

Ratakausi tuli avattua torstaina Eläintarhan perinteikkäissä Toukokuun kisoissa. Kisaa ennen fiilikset olivat luottavaiset ja iloitsin niin kovin kauhean paljon siitä, että sain kerrankin aloittaa ratakauden aikaisin ja terveenä. Harjoitukset ovat menneet viime aikoina hyvin, mutta olen ollut todella maltillinen. Ja kunto on ollut parempi kuin ehkä ikinä. Olenkin ollut uuden ja oudon tilanteen edessä harjoitusvauhtieni ja tuntemuksieni kanssa.

Siitepölyn takia jouduin taas kikkailemaan intervallien kanssa muutaman viikon, mutta sillä nyt ei ole kokonaisuuden kannalta suurta merkitystä. Jalat ja keuhkot ovat tällä hetkellä yhtä aikaa kunnossa. Ja sehän nyt on tärkeintä! Takana on myös ehjä harjoituskausi vuodenvaihteesta lähtien, joka antaa itseluottamusta tähän kesään.

Niin niin, se maltti ja järkevyys sai sitten tällä kertaa vastaansa ihan liikaa tunnetta ja intoa. Matkana oli siis 3000m. Ennen kisaa kyselin, että haluaako joku kilpakumppaneistani mahdollisesti yrittää juosta kanssani kovalla alkuvauhdilla ja yrittää 9.30:n alitusta. Ketään ei kiinnostanut. Selvä. Ei sitten. Mut juokse sä, anna mennä, yritä jne.prkle.jhajsdhkjH. just. No, tää on tätä nyt, aina, ikuisesti, Suomessa ja etenkin kauden ekoissa kisoissa. :D Toivottavasti asenne muuttuu kauden edetessä.

Valitettavasti mua ei kiinnostanut kyttäillä ja hölkötellä Eltsun illassa, joten päätin, että ihmettelen korkeintaan ekan puol kilsaa, ja annan sitten mennä vaikka yksin. Laura Markovaaran johdolla mentiin eka kierros 1.16. Tuntui hölkältä, ja 500 metrin kohdalla repäisin tunteella kärkeen. Eihän se vauhti siitä paljoa noussut, mutta epätasaista se oli sitten ainakin. Eipäs ollutkaan niin helppoa määrittää itse vauhtia puuskittaisessa tuulessa.. Lisäksi maileripiikkarit olivat virhevalinta kauden ekaan kolmoseen. Valitettavasti tajusin tämän jo tonnin kohdalla. Pohkeet ilmoittivat harvinaisen selvästi, että tästä ei tule tänään enää mitään. Hengitys pelasi, mutta pohkeissa tuntui. En kuunnellut pohkeita. Ärsytti. 

Puolivälissä mietin jopa keskeyttämistä, kunnes havahduin negatiivisuuteeni. Kahden kilsan kohdalla olin ilmeisesti seitseman sekkaa edellä seuraavaa. Ajattelin, että vaikka olen edelleen enkkavauhdissa, niin tästä tulee vielä erittäin tuskainen vika tonni. Puoli kilsaa ennen maalia Minna Haka-Risku pyyhkäisi ohitseni. Kaksi sataa metriä ennen maalia kuulin isäni huutavan, että kaikki tulee vielä ohi. No, sepäs kannustavaa, ajattelin. Ja päätin sitten vielä kaivaa yhden vaihteen pelkästään sen kunniaksi, että koko kidutus loppuu vihdoin. Eikä muuten tullut ketään muita ohi, ja toinen sija tuli mulle ajassa 9.41.2jotain. (Ei muuten kiinnostanut googlata tarkkaa aikaani tähän.) Kolme sekkaa jäi vielä eroa seuraavaan. Joo, urani kolmanneksi paras kolmosen aika ikinä, mutta omaan odotukseeni nähden se oli megapettymys.

Noniin, nyt kaikki lukijat miettii, että sit se meni potkimaan seiniä tai itkemään nurkkaan tai menetti itseluottamuksen ja romahti täysin. Siitäs sai, kun kuvitteli heti juoksevansa hyvin ekassa kisassa, vaikka aina se on ollut tosi huono kauden ekoissa starteissa. Mitäs lähti vetämään ja oli niin innokas..

Heh, vedin kisan jälkeen henkeä. Otin piikkarit pois. Mietin ja analysoin hetken. Unohdin pohkeet. Sitten muistin, et olin ennen juoksua lupautunut Marttisen Heidille jänistämään naisten kasille, jos suinkin kolmosen jälkeen jaksan. Hölkkäsin kentän poikki kasin lähtöpaikalle. Neuvottelin järjestäjien kanssa vielä 400 metrin jänistelystä. Laitoin piikkarin jalkaan ja juoksin ehkä kymmenen metrin spurtin. Pilli soi. Tytöt pyysi kierrosta 61-62 sekunnin välille. Selvä. Sanoin, että eka satanen voi tehdä tiukkaa. 

Lähtökiihdytys oli hankala. En ollut varmaan kolmeen vuoteen juossut niin kovaa. Pohkeet muistuttivat asiasta, mutta ajattelin, että ei nyt. Käsitellään teidät myöhemmin. Eka 200m kulki reilut 29 sekuntia. Sitten löysin rytmin. Tasoitin vauhtia etusuoralle tultaessa. Tytöt olivat hyvin mukana. Kierros tuli 61 sekuntiin, ja muistin taas kuinka siistiä on juosta kovaa. Maitohappoihinkin on hyvä jälleen totutella! Hyvä fiilis palasi. Kausi jatkuu ja yritän hillitä intoiluani muutaman viikon myös kisatilanteissa. Oli mahtava taas muistaa, että ratajuoksu on silti miljoona kertaa hauskempaa ja siistimpää kuin kauneinkaan puolimaraton tai maastoräpellys. Vauhti, ponnistaminen, piikkarit ja juoksurata tekevät vain sen erityisen tunteen, jota ei missään asvaltilla koskaan koe. Eiköhän tästä vielä hyvä kesä tule! Mulla on kolmisen kuukautta aikaa jaksaa maaliin! :) ;)

Haaste

Hei!

Tiedän, että odottelette jotakin raporttia SM-maastoista. Olen sen tehnytkin, mutta odottelen vielä kuvia liitteeksi juttuuni. Julkaisen tarinan sitten Patrolin blogissani.

Kunto on edelleen hyvässä nousukurssissa! Maastotkin menivät osaltani ihan hyvin. Päivän kunto oikeutti neljänteen sijaan naisten kutosella. Siitepöly vaikeutti hengitystäni, mutta kerrankin jaksoin vääntää keuhkojen supistelusta huolimatta. Tietysti tämä varmaan 30 vuoteen heikoin koivun siitepölykevät on ollut nyt puolellani.

Kova into on nyt ratakisoihin ja radalla olenkin käynyt jo vapusta saakka treenailemassa kerran viikossa. Tänään kulku oli jo mukavan lennokasta, joten mieli on nyt hyvä samoin lähtökohdat alkavaan kilpailukauteen. Nyt täytyy vain olla tarkkana keuhkojen hyvinvoinnin kanssa.

Maratonkoululaisteni kanssa valloitimme keskiviikkona Luolavuoren mäen täällä Turussa mäkitreenin päätteeksi. Porukka on kehittynyt tammikuusta huimasti. (kuva: Janica Mäkelä)

Jotta teille olisi nyt edes jotakin luettavaa, vastasin joku aika sitten tulleeseen blogihaasteeseen. Se lähetettiin mulle Kotoisasti-blogista. Kiitoksia vaan!

1. Mikä ärsyttää eniten? Kun ihmiset tuomitsevat, vaikka eivät tunne.

2. Valitsisitko autiolle saarelle mukaan loppuelämän varastot juustoa vai salmiakkia? Juustoa.

3. Entäpä juustoa vai suklaata? Suklaata.

4. Mitä tosi noloa olet joskus tehnyt? Laulanut karaokea.

5. Osallistutko nettiarvontoihin? Harvoin.

6. Oletko todella huono jossain, jota kuitenkin teet aina uudelleen ja uudelleen? Penkkipunnerruksessa.

7. Millä esineelläsi on eniten tunnearvoa? Kihlasormuksella.

8. Mistä olet elämässäsi erityisen ylpeä? Saavutuksista elämässäni ja tekemistäni ratkaisuista niiden eteen.

9. Oletko koskaan ollut rakastunut? Olen.

10. Ajoissa vai myöhässä? Just in time, joka on aina kovan työn takana..

11. Varhaisin muisto laspuudestasi? Olen noin yksivuotias. Odotamme ison pyöreän pöydän ympärillä ruokaa päiväkodissa. Mulla on kauhea nälkä, eivätkä muut lapset pöydän ympärillä osaa puhua. Alan hakkaamaan käsillä pöytään, ja saan kaikki muutkin leikkiin mukaan. Aiheutamme pienen kaaoksen, jota tarhatädit eivät oikein saa millään loppumaan! :D

En haasta nyt ketään, mutta halukkaat lukijani, joilla on blogi, saavat toki tehdä! :)

Maastopäätös

Heiheihei heihei hei!

Tosiaan, kuten joku varmaan onkin huomannut, niin olen sunnuntaisen Vantaan SM-maastokisan listoilla. Ja tosiaan tarkoituksena on startata ja tehdä tähänastisen SM-maastourani paras sijoitus aikuisten sarjassa. Olen osallistunut aiemmin yleisen sarjan kisaan vain kaksi kertaa (vuosina 2005 ja 2010) ja molemmilla kerroilla sijoitus on ollut 13. En siis todellakaan ole mikään maastotykki, ja keväällä mua piinaa eniten siitepölyallergiasta johtuvat hengitysvaikeudet. 

Nuorten sarjoissa pärjäsin toisinaan hyvin, mutta matkanahan junnusarjojen tytöillä on vain 4km. Mestaruuden N19-sarjassa juoksin vuonna 2000 Kemissä, jossa lumilinnakaan ei ollut vielä kokonaan sulanut eikä siis siitepölyistä tietoakaan. :)

Vantaalla järjestettiin SM-maastot edellisen kerran vuonna 1995, jolloin olin 12-vuotiaana mukana 17-vuotisten nelosella. Olin tuolloin 30., joka oli ihan kelvollinen suoritus, sillä osanottajia taisi olla lähes sata. Muistan noista kisoista kaksi juttua. Puolessa matkassa muhun iski kauhea vatsakramppi, jonka takia kävelin kymmenen askelta. Mietin puoli kilsaa uskallanko kävellä, mutta tulin siihen tulokseen, että se on ainoa ratkaisu. Vanhempani olivat ratavalvojia, joten heidän kohdalla en kehdannut kävellä. Lisäksi huomioin, että reitin varressa oli koko ajan joitakin tuttuja. Vähän myöhemmin otin askeleeni ja kramppi helpotti. Kisateltalta ostin ASICS-merkkisen hihattoman kisapaidan, ja ajattelin, että joku päivä juoksen se päällä vielä maratonin. Mitäköhän tuo 18 vuoden takainen tyttö miettisi, jos saisi tietää, että maraton on edelleen juoksematta, mutta paita on tallessa ja mahtuu vieläkin päälle!?! :D

Viime lauantaina osallistuin pm-maastoihin, jotka järjestettiin Hakunilassa samalla reitillä, jossa kilpaillaan sunnuntainakin. Fiilis oli hyvä, vaikka olinkin ollut promoamassa ASICS-tuotteita HCR:n expossa seitsemän tuntia edellisenä päivänä. Jalkani olivatkin ihan turvoksissa ja väsyneet perjantaina, mutta ajattelin, että lauantain maastokisa on sopiva piristys tähän väliin. Henkisesti on helpompaa startata SM-kisaan, kun reitti tuli tutuksi kisaolosuhteissa jo pm-juoksussa. Muutenkin Hakunilan urheilukenttä näytti hienolta, kun ensi kertaa näin uusitut rakennukset.

HCR:n exposta.

Juoksu kulki yllättävän rennosti. Matkana oli vain kaksi kierrosta eli reilu 4km. Taivallettiin reilu 2,5km yhdessä HIFK:n Maria Söderströmin kanssa, mutta sitten hän jäi vauhdistani. Piirinmestaruus tuli ajalla 14.24. Garmin näytti matkaksi 4,2km. Reitti ei ole yhtään niin kauhea ja paha, kun SM-maastoreitit toisinaan ovat. Alustana on rataa, hiekkatietä, nurmikkoa, pehmeää hiekkaa ja purua. Eli jokaiselle jotakin.. Matkalla on kaksi pitkää alamäkeä ja pari tiukempaa ylämäkeä. 

Kisan jälkeen poseerattiin!

Reitti on silti ihan tarpeeksi raskas, varsinkin kun juostaan sunnuntaina vielä kierros lisää. Toivon lauantai-illalle sadetta, jotta siitepölyarvot hieman laskisivat. Liikaa vettä ei kuitenkaan tarvita, sillä ajatuksissani on hyödyntää ”mailerimaista” askeltani ja en halua, että alusta pehmenee. :) Meitä HKV:n naisia on ilmoittautunut starttiin neljä, joten joukkuekin saadaan kasaan. Pitäkäänhän peukkuja! Nyt tarvitaan asennetta ja vauhtia! :) Hyvää kisaviikonloppua lukijoille! (Teitä on tilastojen mukaan yllättävän paljon..)