tiistai 4. marraskuuta 2014

Vähän niinkuin ylimenokausi

Yleisurheilijoilla on perinteisesti ylimenokausi kilpailukauden päätyttyä syyskuussa. Nuoruudestani muistan lauseen, jota toitotettiin leireillä. "Eivät nuoret juoksijat tarvitse ylimenokautta." Enkä tosiaan tarvinnut. Kun kesän kisat loppuivat, juostiin syksyn maastokisoja ja muutamia hölkkätapahtumia marraskuuhun asti. Joulukuun puolella olivat jo ensimmäiset hallikisat, joita jatkui maaliskuun alkuun. Sitten juostiin taas maastoja toukokuun puoliväliin, josta siirryttiin radalle. Aina oli jotain, eikä koskaan väsyttänyt. 


Toista se on nyt. Ruotsiottelun jälkeen tekisi aina mieli levätä, vaikka olisi takana rikkinäinen harjoituskausi ja vähän kisoja. Toisilla tuntuu veto loppuvan täysin jo Kalevan Kisoihin, vaikka sen jälkeen on vielä paljon hyviä ratakisojakin jäljellä. Nyt pidin maaottelun jälkeen henkisen viiden päivän huilin ja lähdin Hampuriin juoksemaan maantiekymppiä. Kunto ei tuossa ajassa notkahtanut ja tuloksena maantiekympin ennätys taistelujuoksulla 34.11. Virallinen bruttoaika oli sitten sekunnin huonompi.

Hampurin kisan jälkitunnelmissa. Nuo kovat naiset jäivät mun taakse! Paula Todoran (oik.) on muuten tuore Romanian mestari puolimaratonilla.

Syksyn aikana sain vihdoin valmiiksi yleisurheilun Nuorisovalmentajatutkinnon Pajulahdessa. Ryhmässämme oli ihan mielettömän hauska meininki. Kaikki lajit tuli käytyä hyvien kouluttajien opissa. Ennakkoon mietin, että tämä viimeinen jakso olisi kaikista puuduttavin, kun aiheena olivat heittolajit. Totuus oli toinen, sillä koko ajan oli mielenkiintoista treeniä ja asiaa, vaikka oltiin kaukana meikäläisen mukavuusnurkkauksesta. Kiekonheitto ei oikein lähtenyt ja moukari oli järkyttävän painava, mutta kuulan ja keihään sain jopa muutamaan otteeseen lentämään. 


Mäkisen Anssi yrittää opettaa mulle kiekkoa.. ;)


Vietin oikeastaan koko syksyn ajan arkisin ylimenokautta, johon yhdistin pk-harjoittelua. Juoksin pk-lenkkejä, vedin lasten yleisurheiluharjoituksia, huolehdin palautumisesta ja lihashuollosta. Viikonloppuisin osallistuin kisoihin. Hollannissa kävin syyskuun lopussa vielä yrittämässä maantiekymppiä, mutta kuuma keli ja liian kova aloitus veivät parhaan terän juoksusta. Olin kuitenkin helpottunut, että huonollakin tuntemuksella juoksu kulki 34.37. Kyseisessä Utrechtin kisassa on neljä vuotta sitten juostu kaikkien aikojen kovin miesten maantiekympin aika. Reittiä on kuitenkin sittemmin muutettu yleisöystävällisempään eli hitaampaan muotoon. Tapahtumana se oli hieno. Plussaa tietysti eliittijuoksijoiden kuninkaallisesta kohtelusta. Oli hassua, kun kisan jälkeen moni kysyi olenko ihan oikeasti Suomesta, koska päälläni oli Suomen edustustakki. Hollantilainen manageri selvensi, etteivät skandinaavit yleensä juokse eliittistarteissa kymppisakkiin. Ihmettelin, koska itse olin lähinnä pettynyt kisaani. Ehkä se todella on totta, että kovemmassa kisaseurassa kehittyy ja alkaa ajattelemaan itseään jo seuraavalle tasolle.

Eliittijuoksijoiden taukohuone. Keskityin lattialla ja hörpin VIP-juomana Aguariusta.

Maalialueella myytiin pokaaleja! Juoksijat saivat sitten ostaa omansa! Olis varmaan pitänyt varata yks kirppispöytä ja laittaa pytyt myyntiin..

Hotellin respassa mua luultiin norjalaiseksi. Myös telkkarin asetukset olivat norjaksi.. Kisojen lopputuloksissa olinkin sitten jo hollantilainen. :D



Suuremmitta stresseittä viimeistelin kauteni Hangon puolimaratonilla eli Itämerimaratonilla. Olin päättänyt, että huonon kelin sattuessa juoksen vain neljännesmaratonin, mutta kyseiseen tapahtumaan haluan tänä vuonna mukaan. Onneksi keli oli täydellinen ja starttasin elämäni viidennelle puolikkaalle. Edellisestä oli aikaa jo vierähtänyt puolitoista vuotta, mutta tiesin, että kympeiltä haettu vauhti kantaisi varmasti reilut 15km. Loput tulisi päättäväisyydellä ja sisulla. Ja niinhän se meni, alkuvauhti oli jopa varovaista. 3.40-vauhti tuntui naurettavalta hölkältä. Puolimatkan kohdilla kiristin vauhtia ja loppu tuli hyvin. 

Ongelmat alkoivat noin 17kilsan kohdalla krampeilla. Tuntui, että kroppa ihmetteli miksi juoksen näin kauan kovaa. Tuntui, että se huomioi pienetkin nykäykset, rytminvaihdokset ja mutkat. Olisin halunnut juosta kovempaa, mutta jalat tuntuivat pettävän alta. Viimeisen kaksi kilsaa mölysin ääneen, että kramppaa ja en voi juosta. Samalla GPS-kello näytti kilsavauhtia 3.20-3.25 väliin. Äiti huuteli mulle puoli kilsaa ennen maalia, että ei sitä oloa askeleestasi huomaa, juokse nyt vain maaliin tai jotain.. Olisi tehnyt mieli keskeyttää. Luulin, että polvet katkeaa. :) Puolentoistaminsan enkkaparannus ja Suomen kärkitulos lämmitti mieltä samalla kun kylmäpussit kylmensivät koipia. Ensi kerralla valmistaudun.

Äidin nappaama kuva kauheista loppumetreistä.

Muutaman tunnin päästä fiilikset olivat jo huomattavasti paremmat!


Kaksi viikkoa huilasin ja päätin tyhmyyksissäni juosta vielä yhden kisan. Pihtisalmen retrojuoksu houkutteli hyvillä rahapalkinnoilla, mutta valitettavasti mun eväät oli jo syöty. Eikä hengitystä helpottanut syksyn ekan pakkasyön jälkeinen kirpeä aamu. Korisin koko 9,4kilsan matkan. Omista jalkaongelmistaan toipunut teräslady Laura Markovaara jaksoi lopun niin terävästi, ettei oma vauhtini riittänyt. Silti ajallisesti rankka reitti kulki kovaa. 

Sunnuntaina tein jälleen huonon ratkaisun ja juoksin pitkän lenkin jumisilla pohkeillani Ruissalossa. Illan päätteeksi leikattu akilles muistutti olemassaolostaan ja täytti itsensä nesteellä. Pohkeet olivat umpijumissa. Päätin, että nyt on aika oikealle ylimenokaudelle. En halua huilata toista talvea putkeen. Maajoukkueleirillä Pajulahdessa juoksin vain yhden lenkin ja tein muuten korvaavaa harjoittelua ja punttia. Jätin myös Pohjoismaiden mestaruusmaastoja varten järjestetyn katsastusjuoksun väliin. Lisäksi tein selväksi, etten juokse PM-maastoja myöskään Hakunilassa. 

Janican Minillä kurvailtiin maajoukkueleirille Pajulahteen.


Lepo, korvaavat ja huoltotoimenpiteet ovat osoittautuneet jo nyt oikeiksi ratkaisuiksi. Jalat ovat kunnossa. Hengitys on tottunut kylmenevään ilmaan. Voin taas juosta kivuitta. En ole väsynyt ja motivaatio nousee taas esiin. Viikonloppu Helsingissä oli sopiva tähän väliin. Olin toimitsijatehtävissä Runner's High:n Halloweenrunissa lauantaina ja osallistuin porukan pikkujouluihin. Vähitellen totutan nyt itseni takaisin normaaliin pk-kauden harjoitteluun ja joulukuun puolivälissä suuntaan maajoukkuejuoksijoiden kanssa pitkästä aikaa etelän leirille Espanjan Torreviejaan. Ensi vuoteen pääsen toivon mukaan ehjänä ja paremmista lähtökuopista kuin koskaan ennen! Mukavaa syksyn jatkoa kaikille!

Pelottavaa jengiä.. Mulle laitettiin veitsi kurkulle.

Aina herttainen Nina Chydenius (keskellä) oli mukna kympillä!