Hunajata

Moi!

Reilu kuukausi on vierähtänyt edellisestä postauksesta. Jalka oireilee toisinaan edelleen. Juoksumääriä olen saanut kasvatettua tuskallisen hitaasti, mutta kroppa ottaa nyt harjoittelua hämmästyttävän hyvin vastaan.

Kahdeksaan kuukauteen ei ollut mitään asiaa kisoihin.

Viikkokilsamäärät ovat kehittyneet viimeisessä kuudessa viikossa seuraavasti: 20km-30km-31km-43km-51km-40km. Tietysti lisäksi olen lähinnä vesijuossut ja pyöräillyt. Välillä on hyviä päiviä ja välillä taas maailma tuntuu synkältä ja epäreilulta. Liian tuoreessa muistissa ovat edelleen viime kauden fiilikset, ja etenkin se, kun juoksu ei tuntunut yhtään miltään. Ihan sama mitä teki. Aina palautui, aina kulki, aina oli helppoa ja aina kaikki oli vain kivaa. Ja kello sai hymyilemään tyhmästi. Kyllä nytkin on toisinaan kivaa. Vappuna oli kivaa, ja sain ihmeellisen hetken mielijohdeälynväläyksen ilmoittautua sunnuntaina Harjavallassa järjestettävään Hunajahölkkään.

Noh, ehkä A-P Niinistön kevyt painostus lähteä testaamaan jalkaa ensimmäistä kertaa yhtenäisessä kovassa juoksussa vaikutti. Pitkän ajan jahkattuani uskalsin ilmoittautua. 17-vuotiaana teinihurjastelijana olin viimeksi ollut samassa kisassa, joten muistin hämärästi reitin jopa 15 vuoden takaa. Kunnon kylähölkän tapaan Hunajahölkässäkin on juostu vuosikymmenet samaa reittiä. Tunnelma on hyvä, järjestelyt on hoidettu hyvin ja kaikki saavat hunajaa!  Matka on 6,4km, ja lähtö ja maali sijaitsevat urheilukentällä. Pääosa reitistä juostaan kuitenkin pehmeällä purulla ja hiekalla. Jalkani tykkää tällä hetkellä juuri pehmeästä alustasta, joten olosuhteet jalan testaamiseen olivat hyvät.

Naureskelin ennen kisaa itselleni ja talvella tehdylle lupaukselleni.  Olin luvannut, että jos pääsen vielä jaloilleni ja juoksemaan, niin treenaan ensin itseni kuntoon, enkä heti muutaman treenin jälkeen mene puolikuntoisena osatelakkalaisena kärvistelemään johonkin kylähölkkään..  Ja tässä sitä taas oltiin. Asettelemassa hiihtonumeroa pinkin paidan päälle ja miettimässä mitä vauhtia uskallan lähteä matkaan! Yhtään ei tietenkään helpottanut, että kohtasin yllättävää mediahuomiota ja kaikki tuntuivat olevan kovin kiinnostuneita päivän kunnostani.

Juuri ennen starttia aurinko paistoi, ja päätin olla rohkea, ja juosta shortseissa ja t-paidassa. Se oli kuitenkin virhe. Heti lähtölaukauksen jälkeen aurinko meni pilveen, alkoi sataa ja ilma kylmeni. Puolivälissä olin jo aivan jäässä. Niskaan tuli räntää ja rakeita. Hengitys toimi loistavasti, koska sade vei siitepölyt mennessään. Vähitellen en tuntenut ranteita enkä reisiä. Iho oli punainen ja yritin vain juosta täysiä maaliin. Muut naiset jätin puolentoista kilsan kohdalla. Loppu tuli käsittämättömän kovaa ja lyhyet asfalttipätkät juoksin tien vieressä nurmikolla säästääkseni jalkaa.

Kisan jälkeen tuli hyvät fiilikset. Jalka ei kipeytynyt, mutta loppuverkkaa en voinut tehdä, koska olin niin jäässä, että tärisin. Kisa ylitti myös paikallislehden uutiskynnyksen. Siitä voi taas olla montaa mieltä, osaako esiintyä edukseen! :D Ennen kotiinlähtöä menimme vielä Turun Aqua Runner´s porukalla testaamaan Harjavallan uuden uimahallin. Uskaltauduin jopa vesiliukumäkeen, joten tein taas juttuja, jotka eivät kuulu mukavuusalueelleni! SM-maastot jätän kuitenkin väliin, ja yritän jatkaa kunnon kehittelyä kesää kohti. Vielähän on kesää jäljellä. Jopa mulla! ;)

Vuoden paketointi

Hei!

Edellisessä postauksessani lokakuussa (?!) tuli luvattua, että seuraavassa tekstissäni käyn läpi kauden loput kisat. Tänään on vuoden vika päivä, joten ehdottomasti viimeinen mahdollisuuteni lyödä lopullisesti tämän vuoden juoksut pakettiin. Oikeastihan viimeiset lenkkini olen tehnyt lokakuussa, ja jalkani on nyt kirjaimellisestikin paketissa, joten fiilistellään ne toistaiseksi viimeiset numerolapun kanssa kirmatut kokemukset vielä tähän.

Manchesterin tonnivitosen jälkeen olisin kovasti halunnut juosta jossakin 5000m, mutta kilpailukalenterissa ei ollut sopivaa starttia tarjolla. Lisäksi ylimääräinen matkustelu jonkun vitosen kisan perässä ei kuulostanut houkuttelevalta, joten päätin treenata vitoselle ja hakea vauhtia kilpailemalla alimatkoilla. Päävalmentaja Tommy muistutti, että KK:n voiton takia vitosen paikkani Ruotsiottelussa oli varma, joten siellä viimeistään saisin matkan vielä kohdata.

Saran kanssa Manchesterissä.

20.8. tein Eltsun kentällä elämäni toistaiseksi parhaimman treenin. Aki toimi jäniksenä ja kulku oli käsittämättömän hyvää ja helppoa. Treenin perusteella tajusin, että olin alle 16 minuutin vitosen kunnossa, ja olo oli loistava. Viikonlopun vietin Turussa ja seurasin 17-vuotiaiden SM-kisoja. Pääsin jakamaan jopa muutamat palkinnot tulevaisuuden lupauksille. 

Sunnuntaina matkasin Tampereen eliittikisoihin juoksemaan 800m.Tiesin, että kuntoni perusteella 2.08-alkuinen aika olisi mahdollinen. Ainut ärsyttävä asia oli, että kisa oli siirretty esikisalajiksi, joten startti oli jo keskipäivällä ennen oikeita eliittikisoja. Iltaihmisenä en tykännyt aikaisesta heräämisestä ja unohdinkin trikoot ja osan muista tavaroistani kotiin. Kiskoin kahvia pukuhuoneessa ja päätin lähteä kenialaisen Peril Nengambin kanssa alkuverkalle. Ajattelin, että nyt vedetään kisa ilman kaikkia normirutiineita ja katsotaan, miten liikahtaa. Kenialaiseen tyyliin alkuverkka oli niin hidasta, että oli melkein vaikeaa hölkätä niin hiljaa. Onneksi oli helle, ja paahduin muutenkin äidiltä lainaamissani trikoissa. Fiilis oli korkealla, ja callingissa ihmeteltiin, kun meitä oli paikalla vain kourallinen. Peril toimi jäniksenä kuuteensataan. Kuiviston Sara koitti hyödyntää jänistämme. Itse päätin yrittää mahdollisimman tasaista vauhdinjakoa. 400m meni multa hieman yli 63 sekuntia ja kaksikko tuntui painelevan kaukana edessä. En välittänyt siitä vaan keskityin helppoon rytmiin. Juoksu tuntui ihan liian helpolta kasille, mutta kovempaakaan en olisi päässyt. Loppusuoralla sain Saran kiinni ja voittoaikani oli 2.07.18. Epäuskoinen olo ja menin kasin tilastokakkoseksi Suomessa..

Illalla sulattelin kisaa, ja päätin, että starttaan heti seuraavana päivänä oman seurani kisoissa Eltsussa 1500:lle. Naisten startissa ei ollut vetoapua tarjolla, joten neuvottelin itseni mukaan miesten starttiin ja pyysin Akia jänikseksi. Tavoitteena oli juosta alle 4.20. Valitettavasti miesten kaksi erää päätettiin yhdistää, joten viivalla riitti tungosta. Lähtökahinassa meni aikaa ja voimia, mutta pääsin kuitenkin Akin peesiin. Eka kiekka mentiin aivan liian hiljaa, ja huomasin, ettei juoksu muutenkaan tunnu kovin hyvältä. Kiristimme vauhtia, ja meno tuntui paremmalta, mutta silti tunsin väsymystä ja viimeiset kaksi kierrosta vain ohittelimme hyytyviä miehiä. Loppuaikani oli 4.20.33, joka oli kuitenkin paras aikani 12 vuoteen. En ollut tyytyväinen, mutta en jaksanut olla pettynytkään. Ei sitä joka päivä olla tässä iskussa.

Seuraavana päivänä olin Janican kanssa vesijuoksemassa, kun Tommy soitteli ja kyseli lähtisinkö viikonlopuksi Ranskan Valenceen edustamaan yhteispohjoismaista joukkuetta DecaNation-maaotteluun. Tarjolla mulle olisi 1500 metriä. Asia ei ollut vielä varma, mutta norjalaisjuoksijan loukkaannuttua ja Johannan kieltäydyttyä paikka oli mulle avoin. Ruotsilla oli omat mestaruuskisat samana viikonloppuna, joten joukkueessa ei ollut jäseniä Ruotsista. Keskiviikkona päätin, että lähden. Ei sitä joka päivä pääse juoksemaan Pohjoismaiden edustajana oman lajinsa maailman huippuja vastaan.

DecaNation-kisojen avajaisten sambaryhmä. Vai oliko tää sittenkin Runner's Twilightista? :D

Koko perjantai meni matkustuksessa. Myöhään illalla söimme hotellissa kuivaa kanaa, ja saimme tietää vastustajat. Katselin tonnivitosen lähtölistaa, ja totesin, että muut edustajat ovat juosseet MM-kisoissa tänä vuonna, joten eiköhän enkka tule, jos pidän porukan edes näköetäisyydellä. Ranskalaiset hoitivat kisajärjestelyt hienosti, ja pääkatsomot olivat täyteen ahdetut. Callingissa aloitin jostain syystä hirveän psyykkaamisen itsekseni, kun totesin, etteivät kilpakumppanini ole juurikaan mua isompia. Päätin, että juoksen taktisesti rohkean juoksua, enkä jää Dublinin juoksun tapaan varovaisesti kyttäilemään. Mulla ei ollut mitään hävittävää.

Joukkueemme teltassa tappamassa aikaa sinisen Poweraden kanssa..

Valitettavasti kisasta tuli taktiikkajuoksu. Kukaan ei lähtenyt pitämään minkäänlaista vauhtia. Startin jälkeen riehuin itseni jopa vähäksi aikaa kärkipaikalle. Pidin koko ajan sisäratapaikan, vaikka venäläinen ja jenkki tönivät ja työnsivät jatkuvasti reunuksiin. Päätin riehua mukana, koska vauhti ei tuntunut missään. Kuolemankiekan takasuoralla vauhti alkoi vähitellen kasvaa, mutta pidin edelleen tiukasti paikkani. 500 metriä ennen maalia vauhti nousi selvästi ja vikalle kiekalle lähdettäessä tajusin olevani neljäntenä, enkä ollut edes puhki. Edelläni oli vain Saksan, Venäjän ja USA:n edustajat. Takasuoralla jäin hieman porukasta, ja taistelin yhtäjalkaa Balcanin edustajan (tuore 22-vuotiaiden Euroopan mestari) kanssa. Kiusasin häntä tiukasti koko loppukaarteen ja menetin voimia. Loppusuora tuli hyvin, mutta aivan loppuun en jaksanut. Pieni harmitus ja keskittymisen herpaantuminen tapahtui maaliviivoilla, kun en pystynytkään Terziciä voittamaan, ja samassa Italian edustaja hyökkäsi ohitseni ulkokautta reilun kymmenyksen turvin. Olin siis kuudes kauden huonoimmalla loppuajalla 4.29.98. Viimeinen 600 metriä oli kyllä ylivoimaisesti kauden nopein ja vielä kiihtyvänä (1.36). Itsekseni hymyilin vain, että tämähän tietää hyvää ruotsiottelua varten..

DecaNation-kisan tulokset.

Paluumatka Ranskasta oli rankka. Muutaman tunnin yöunien jälkeen matkustimme koko sunnuntain. Maanantaina lähdin lenkille Helsingissä. Hölköttelin kevyesti 14km, ja totesin, että juokseminen ei ole KOSKAAN tuntunut näin helpolta. Illalla Turussa se sitten iski. Syysflunssa. Ei nyt. Ei Ei Ei Ei. Viikko jäljellä kautta ja mun piti kruunata kausi ja niitata ruotsalaiset ja samalla enkat vielä uusiin lukemiin Tukholmassa. Olo vain paheni.  Astmaatikkona alkoi jo lauantain vitonen ahdistaa, koska tiesin, etten ikinä selviäisi siitä vajaalla hengityskapasiteetillä. Muutenkaan en vielä ole täysin sinut koko matkan kanssa.

Lepäsin, ja matkustin flunssaisena Helsinkiin. Onneksi mulla ei ollut pahemmin kuumetta, eikä tauti lyönyt pahasti keuhkoihin. Lauantaiaamuna tein päätöksen startata vitoselle. Kisaa oli juostu kilsa, kun tajusin, ettei olisi pitänyt startata. Tuntui kauhealta. Kuumeiselta, heikolta, huonolta ja surkealta. Vauhtikin oli kova, mutta mietin oloani, ja miten hoidan viikonlopun koitokset himaan.  Muistan, kun ajattelin, että Minna...eihän tässä ole enää kuin kymmenen kierrosta ja huominen 1500m.. J 

Tein ratkaisun. Päätin jäädä hölkkäämään kahden heikoimman ruotsalaisen kanssa ja hoitaa ne loppukirillä. En tiedä miten onnistuin mielessäni lyttäämään nuo ”heikot” ruotsalaiset, koska toiselle heistä olin vielä kesäkuussa hävinnyt vitosella pitkässä kirissä. Jotenkin sen kuitenkin tein, ja onnistuin suunnitelmassani. Loppuaikani oli 16.25, vaikka matkalla ajattelinkin, että vauhdin on pakko olla jo niin hidasta, että aika painuu paljon päälle 17 minuuttia. No, eipä onneksi sentään ja pisteet tuli meille 10-12.  Kisan jälkeen olin vielä aivan hiekassa, kun juoksun aikana ruotsalainen miespituushyppääjä oli purkanut suuttumustaan epäonnistuneesta hypystään potkimalla hiekkaa mun päälle. Lisäksi jalkapohjat tuntuivat kipeiltä ja fysioterapeutti teippasi toisen yöksi.

Sunnuntaina oli edessä vielä 1500 metriä. Ruotsalaisilla oli vielä vaatimattomasti lajin tuore maailmanmestari heittää meitä vastaan radalle. En olisi halunnut juosta, mutta mulla ei ollut tuuraajaa, joten päätin juosta. Flunssa oli hieman parempi kuin lauantaina, mutta valitettavasti se oli edennyt hieman keuhkoihin. Lähtöviivalle kävellessä havainnoin, että jalkapohjanikin tuntuvat yllättävän kipeiltä. Taktiikkapalaverissa ajattelimme, että ruotsalaiset yrittävät hyydyttää meitä todennäköisesti vauhdilla. Päätimme, että passaamme hieman alkuvauhtia, ja yritän sitten tasaisesti kiskoa meidät takaisin mukaan taisteluun.  Näin todella tapahtui. Jäimme Saran kanssa, mutta sain kiskottua meidät mukaan loppukahinaan. Valitettavasti huomasin takasuoralla, että omat evääni oli syöty, ja päästin Saran sisäkautta vielä yrittämään ruotsalaisrintaman hajottamista. Ihan ei Sarakaan pystynyt, mutta alitti kuitenkin ekan kerran 4.20. Oma aikani painui hieman päälle 4.21, joten juoksin silti myös tonnivitosella kauden toiseksi parhaan juoksuni. Parempaan en olisi pystynyt ja kaikkeni annoin. Harmittavasti hävisimme vielä maaottelun.

Maaottelun jälkeen sairastin ja lepäilin viikon. Valitettavasti jalkapohjani ei alkanut parantua, vaikka flunssani lähti. Koko syksy ja talvi on sitten mennyt jalan kanssa taistellessa. Magneettikuvissa selvisi marraskuussa, että mulla on plantaarifaskiitti tulehtunut, kantapään rasvapatjan tulehdus sekä ödeemaa ja isovarpaan koukistajajänteen jännetupintulehdus. Lokakuun jälkeen en ole juossut yhtään, joten fiilikset eivät ole kovin korkealla. Nyt kävelen kepeillä ja mulla on ortoosi. Toivottavasti pääsen tästä vielä takaisin jaloilleni, koska mennyt kausi herätti kuitenkin paljon intohimoa vielä juoksemista kohtaan ja uskon, että edelleen parhaat kisani pidemmillä matkoilla ovat juoksematta.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin palataan vielä.. :)

HYVÄÄ VUOTTA 2014! Ja kiitokset kaikesta tuesta ja tsempeistä! Ja mitään en lupaa.. :)

-Minna

Fiiliksiä ja kisaraportit III

Hei! 

Oon palannut! :)

Kausi on ohi. Hassua, että oikeastaan mulla on vain tyhjät fiilikset nyt.

Kalevan Kisat Vaasassa sujuivat suunnitellusti. Helteinen keli teki kisoista rankan kokemuksen, mutta vitosen Suomen mestaruus ja tonnivitosen hopea maistuivat todella hyvälle! Vaasan mondo sopi täydellisesti askellukselleni ja oli kerrankin kivaa, kun sai vetoapua muista juoksijoista. Mikään ei vaivannut, eikä mikään ollut enää mun tiellä. Tiesin, että kuntoni voisi riittää 16 minuutin loppuaikaan, joten ennätys 16.12,91, ei tullut yllätyksenä. Olin kisaan henkisesti valmis. Maaliviivalla iskeneet fiilikset olivat silti suurin yllätys. En ajatellut, että sen kisan voittaminen tuntuisi sillä hetkellä niin hyvältä ja tärkeältä. Se hetki nollasi kaikki ne synkät, huonot, piinaavat, ahdistavat ja tuskaiset juoksemisen takia kärsityt hetket. Ja niitä hetkiä on ollut paljon. 

Välillä oon ollut todella yksin. Tän blogin perustin kaksi vuotta sitten yhtenä pimeänä hetkenä. Mulla ei ollut mitään hävittävää silloin, eikä ole nytkään. Tämä oli kuitenkin itselleni tärkeä välitavoite. Todiste. Voin oikeasti juosta kovaa. Uskoin siihen ennen, uskoin siihen synkkinä hetkinä, mutta nyt mä vasta uskonkin siihen. Hähää. Jos mä olin vahva silloin, kun kaikki meni huonosti, niin nyt mä vasta vahva olenkin. (En tietenkään fyysisesti, mutta henkisesti..;) Olen nauttinut jokaisesta hetkestä. Tämä koko kausi on ollut kaikkien huonojen hetkien arvoista, joita uralleni on mahtunut. Enkä nyt tarkoita tuloksia, vaan ainoastaan sitä fiilistä ja iloa, jonka löysin takaisin tekemiseeni. 

Kalevan kisoista. Kuva: Sanomalehti Kalevan nettisivuilta.

Kalevan Kisoista on muutama kuva myös Patrolin blogissani.

Voisin lyhyesti käydä läpi loput kauden starteistani teille, jotka olette jaksaneet odotella mun seuraavaa päivitystä.

Viikko Kalevan Kisojen jälkeen starttasin Kuortaneella Eliittikisoissa. Matkana oli 1500m, ja ajattelin, että kauden parasta aikaa olisi hyvä tilaisuus hieman kaunistella. Pahin heinänkukinta-aika vaivasi hieman hengitystä, ja kaksi päivää ennen juoksua sain pitkästä aikaa pahan astmakohtauksen. Kisapäivänä olo oli kuitenkin hyvä. Valitettavasti kenialainen jänis lähti ME-vauhtia, joka vaikutti siihen, että koko porukka kiskoi matkalla ihan liian kovaa. Itse hieman säästelin alkuvauhtia, joka silti oli 4.15-loppuaikaan tähtäävää vauhtia. Vedin koko matkan yksin, kolmesataa ennen maalia ohitin Johanna Lehtisen ja lopuksi Kaisa Tyni pääsi ohitseni. Ulkomaalaiset vieraammekin hyytyivät rajuun alkuvauhtiin, ja kaikkien ajat jäivät kauden parhaista. Ainoastaan minä ja Kaisa pystyimme parantamaan tämän kesän aikoja. Juoksuni ei tuntunut erityisen hyvältä, sillä hengitys ei pelannut ihan normaalisti.

Seuraavana viikonloppuna juoksin Runner´s Twilight -juoksutapahtumassa kympin maantie/maastokisan. Tavoitteenani oli parantaa reilusti viime vuoden aikaani samalla reitillä. Lisäksi ajattelin, että voisin myös yrittää juosta virallista maantiekympin enkkaani. Twilight-juoksu juostaan nimensä mukaisesti iltahämärässä. Lähtö- ja maalipaikkana toimii Pirkkolan urheilupuisto Helsingissä. Lähdin reippaasti matkaan, sillä alkumatka on alamäkivoittoista. Kiskoin joitakin tonneja 3.20-vauhtia. Tuntui tosi hyvältä, ja puolimatkan väliaika oli vähän yli 17 minuuttia. Loppupuolisko reitistä on mäkistä ja mutkaista. Lisäksi alusta muuttuu paikoitellen hiekkatieksi. Juoksu kulki loppulenkistäkin hyvin, mutta kilsa ennen maalia oikea pohkeeni meinasi krampata. Pelästyin ja päätin juosta varovasti vikan tonnin. Harmitti, koska olin ajatellut, että lataan vikan tonnin niin kovaa, kuin ikinä lähtee, mutta en uskaltanut pohkeen takia riskeerata. Loppuajakseni tuli kuitenkin reittiennätys ja oma maantiekympin ennätys 34.55. 

Voittoposeeraus Jarkko Järvenpään kanssa Runner's Twilightissa Pirkkolassa.

Viikko Twilightin jälkeen lähdimme muutaman muun suomalaisjuoksijan kanssa Manchesteriin British Mailers Clubin osakilpailuun. Tarkoituksena oli päävalmentaja Ekblomin mukaan kaunistella kauden tilastoja. Valitettavasti kisapäivänä oli karmivat olosuhteet tulosten tekoon. Jännitti hieman, kun britit olivat laittaneet mut naisten kovatasoiseen A-erän juoksuun. Matkana mulla oli siis 1500m. Päätin ottaa haasteen vastaan. Onneksi sade taukosi ennen meidän juoksua. Keli oli silti viileä ja tuuli syysmyrskytasoa. Itse löysin hyvän fiiliksen siitä, että kisassa oli iso kasa naisia ympärilläni ja kerrankin ei tarvinnut miettiä omaa vauhdinpitoa. Nautin siitä, että sain keskittyä kilpailemiseen. Kolmesataa metriä ennen maalia tuli joukkokolari ja jouduin aitomaan yhden kaatuneen tytön yli. Juoksu tuntui kuitenkin vahvalta ja latasin hyvän loppukirin. Olin kisassa kuudes ja pystyin 1,5 sekkaa parantamaan kesän parastani. Taakseni jäi monta paljon kovempaa tänä vuonna juossutta naista. Eniten harmitti se, että hyvässä kelissä aikani olisi voinut olla todella hyvä. Kisa antoi kuitenkin taas lisää uskoa omiin kykyihini ja omaan tekemiseeni.

Säästän seuraavaan postaukseen kauden loput kisat! Pystynpäs näin nautiskelemaan vielä kerran nekin startit ja teillä lukijoilla on jotakin odoteltavaa.. ;) 

Maastopäätös

Heiheihei heihei hei!

Tosiaan, kuten joku varmaan onkin huomannut, niin olen sunnuntaisen Vantaan SM-maastokisan listoilla. Ja tosiaan tarkoituksena on startata ja tehdä tähänastisen SM-maastourani paras sijoitus aikuisten sarjassa. Olen osallistunut aiemmin yleisen sarjan kisaan vain kaksi kertaa (vuosina 2005 ja 2010) ja molemmilla kerroilla sijoitus on ollut 13. En siis todellakaan ole mikään maastotykki, ja keväällä mua piinaa eniten siitepölyallergiasta johtuvat hengitysvaikeudet. 

Nuorten sarjoissa pärjäsin toisinaan hyvin, mutta matkanahan junnusarjojen tytöillä on vain 4km. Mestaruuden N19-sarjassa juoksin vuonna 2000 Kemissä, jossa lumilinnakaan ei ollut vielä kokonaan sulanut eikä siis siitepölyistä tietoakaan. :)

Vantaalla järjestettiin SM-maastot edellisen kerran vuonna 1995, jolloin olin 12-vuotiaana mukana 17-vuotisten nelosella. Olin tuolloin 30., joka oli ihan kelvollinen suoritus, sillä osanottajia taisi olla lähes sata. Muistan noista kisoista kaksi juttua. Puolessa matkassa muhun iski kauhea vatsakramppi, jonka takia kävelin kymmenen askelta. Mietin puoli kilsaa uskallanko kävellä, mutta tulin siihen tulokseen, että se on ainoa ratkaisu. Vanhempani olivat ratavalvojia, joten heidän kohdalla en kehdannut kävellä. Lisäksi huomioin, että reitin varressa oli koko ajan joitakin tuttuja. Vähän myöhemmin otin askeleeni ja kramppi helpotti. Kisateltalta ostin ASICS-merkkisen hihattoman kisapaidan, ja ajattelin, että joku päivä juoksen se päällä vielä maratonin. Mitäköhän tuo 18 vuoden takainen tyttö miettisi, jos saisi tietää, että maraton on edelleen juoksematta, mutta paita on tallessa ja mahtuu vieläkin päälle!?! :D

Viime lauantaina osallistuin pm-maastoihin, jotka järjestettiin Hakunilassa samalla reitillä, jossa kilpaillaan sunnuntainakin. Fiilis oli hyvä, vaikka olinkin ollut promoamassa ASICS-tuotteita HCR:n expossa seitsemän tuntia edellisenä päivänä. Jalkani olivatkin ihan turvoksissa ja väsyneet perjantaina, mutta ajattelin, että lauantain maastokisa on sopiva piristys tähän väliin. Henkisesti on helpompaa startata SM-kisaan, kun reitti tuli tutuksi kisaolosuhteissa jo pm-juoksussa. Muutenkin Hakunilan urheilukenttä näytti hienolta, kun ensi kertaa näin uusitut rakennukset.

HCR:n exposta.

Juoksu kulki yllättävän rennosti. Matkana oli vain kaksi kierrosta eli reilu 4km. Taivallettiin reilu 2,5km yhdessä HIFK:n Maria Söderströmin kanssa, mutta sitten hän jäi vauhdistani. Piirinmestaruus tuli ajalla 14.24. Garmin näytti matkaksi 4,2km. Reitti ei ole yhtään niin kauhea ja paha, kun SM-maastoreitit toisinaan ovat. Alustana on rataa, hiekkatietä, nurmikkoa, pehmeää hiekkaa ja purua. Eli jokaiselle jotakin.. Matkalla on kaksi pitkää alamäkeä ja pari tiukempaa ylämäkeä. 

Kisan jälkeen poseerattiin!

Reitti on silti ihan tarpeeksi raskas, varsinkin kun juostaan sunnuntaina vielä kierros lisää. Toivon lauantai-illalle sadetta, jotta siitepölyarvot hieman laskisivat. Liikaa vettä ei kuitenkaan tarvita, sillä ajatuksissani on hyödyntää ”mailerimaista” askeltani ja en halua, että alusta pehmenee. :) Meitä HKV:n naisia on ilmoittautunut starttiin neljä, joten joukkuekin saadaan kasaan. Pitäkäänhän peukkuja! Nyt tarvitaan asennetta ja vauhtia! :) Hyvää kisaviikonloppua lukijoille! (Teitä on tilastojen mukaan yllättävän paljon..)

SM-maantiejuoksu Tuusula

Hei!

Raporttini kisasta pääset lukemaan Patrolin sivuilta tästä.

Ellun kanssa maalissa. Oltiin melkein kun Flanagan ja Goucher.

YOU ARE YOUR OWN LIMIT.

!Moi!

Kaikki hinkuu jotain puolimaratonia edeltävää fiilispostausta. Näitä teen. Näin tunnen. Näin valmistaudun. Näin nukun, syön ja lenkkeilen. Käyn hierojalla ja luen sähköpostia jne. Tää on se juttu. Jos maraton on parasta, niin puolikas on varmaan ainakin puoliks niin hyvä juttu. Ihanaa, tuskaa ja itsensä ylittämistä. Sitä flow-hömpötystä ja kaikkee. Hei oikeesti, ihan ku se nyt olis niin kivaa. Juostaan maantie rullalle ja toivotaan, että tulis enkka tauluun. Paha olo tulee varmasti. Ja olis siistii, kun sais viel hyvän sijoituksen. Mitä pidempi matka, sitä enemmän ehtii ajatellakin kaikkea. Näin maileritaustalla se on ärsyttävintä. Kisan kesto tekee siitä rankan, vaikka kilsavauhti ei olekaan niin ihmeellistä. Ainakaan mun mielestä ja meillä suomalaisilla. :)

Ai miltä nyt tuntuu? Ennen lauantaista starttia? Tunnen taas olevani nettimaailman tylsimys. Se on kisa. Juoksukisa. Oon juossut kaksvuotiaasta. Eka SM-puolikas. Se on vain hieman pidempi kisa. No ei jännitä. Mutta jospa vähän kuitenkin. Odotan innolla. Katsotaan, kuinka kovaa racer kulkee. Ja sehän kulkee. Olen juossut neljä puolikasta aiemmin, mutta nyt olen jotenkin valmistautunut. Tai ehkä ennemminkin latautunut. Nyt nähdään, kannattaako näihin valmistautua vai mennä vaan nykyajan fiilisvirrassa. Tämä puolikas on motivoinut mua treenaamaan vk-vauhteja hallikauden jälkeen. Olen edelleen ollut maltillinen ja järkevä. Kaikki itselleni asettamani tavoitteet ovat kesässä ja nyt suunta on hyvä. Tämä on vain välipala, joka olisi kiva herkutella antaumuksella loppuun asti ahmimatta.

En ota paineita!

Todiste1. Olen käynyt lenkillä. Syke ei näy, mutta ei se mitään lyönyt.

Niin ja viime viikonloppuna suoritin mun personal trainer -näyttökokeen!! Se muuten jännitti enemmän kuin kisat ikinä! Enää kirjallisen osuuden tentti ja sitten olen valmis! :D Jihaaaa..

ps. Saa kannustaa/ huutaa/ tsempata ja kovaa !!! Ja on muuten vähän pakkokin hei, jos reitin varrella pyöritte.. 

Tulppaanijuoksu

Olin pääsiäisenä käymässä isovanhempieni luona keski-Suomessa. Juoksutreenit tein nastalenkkareilla ja järven jäällä tuli heitettyä jopa kolmen kilsan hiihtolenkki serkun ysivuotiaan pojan peesissä. Tuore Saarijärven alakoulun hiihtokisojen ronssimies opetti mua myös kännykkä- ja tietokonepeleissä. Kilpailufiilis alkoi nousta. Hetken nettisurffailun jälkeen päätin, että sunnuntaiksi on palattava Turkuun ja maanantaina on aika avata kevään maantiekausi. Maariassa, kymmenen kilsan päässä Turun keskustasta, olisi tarjolla Tulppaanijuoksu, jossa naisten kilpasarjan matkana oli viisi kilometriä.

Kelloja käännettiin vuorokausi ennen kisaa, joten tälle aamu-unisille juoksijalle oli jo suuri saavutus ehtiä ajoissa kisapaikalle. Startti oli kello 11.00. Auton mittari näytti muutamaa astetta pakkasta, mutta onneksi aurinko paistoi ja juoksun aikaan keli oli varmaan aika lähellä nollaa.

Reitti kulki kevyen liikenteen väylää 2,5km, jonka jälkeen oli kääntöpaikka ja edessä reitti samoja jälkiä takaisin maaliin. Lähdin tapojeni vastaisesti kerrankin hieman maltillisesti ja eka tonni oli 3.21. Kärki kiskoi parhaimmillaan kymmenisen sekuntia edelläni. Vähän ennen kääntöpaikkaa sain pääporukan kiinni, jonka jälkeen kiskoimme ylämäkeä yhdessä Suvi Miettisen kanssa. En oikeastaan kiristänyt vauhtiani, vaan koko muu joukko hyytyi kovaan alkuvauhtiin. Viimeisen puoli kilsaa jaksoin tsempata hieman reippaammin.

Uusi kisapaita ja viimevuotiset Racerit.

Maalissa en ollut kovin väsynyt. Ärsytti, kun Garmin näytti, että reitti oli sata metriä yli viisi kilsaa. Olin jo matkalla elätellyt toiveita, että loppuaika olisi lähellä 17 minuuttia. Vähän tuli varmaan matkan aikana kierreltyä asfaltilla olevaa hiekotusta, mutta tuskin nyt kuitenkaan sadan metrin verran. Loppuajaksi tuli 17.23, joka siis riitti koko kisan voittoon. Palkinnoksi tuli muutama kimppu valkoisia tulppaaneja sekä osanottomitsku. Lisäksi voitin Varsinais-Suomen piirinmestaruuden, sillä kisa oli avoin. Hyvä näin, sillä omat maantiejuoksun pm-kisat jäivät osaltani muutama viikko sitten väliin opiskelujeni takia. Illalla kotona iski hieman paha olo, sillä en ole vielä harjoituksissa juossut yhtään noin kovia kilsavauhteja, joita kisassa tuli vedettyä putkeen viisi. Tästä on hyvä jatkaa kesää kohti! Toivotaan, että kevät menee nopeasti ohi, ja siitepölyt eivät kiusaisi tänä keväänä niin paljon kuin yleensä.

Palkintotulppaanit.

Vantaan puolimaraton

No moi moi!

Kerrotaan siitä toisesta puolikkaasta. Vantaasta. Henkilökohtaisesta ihmiskokeestani.

Ennen kisaa kaikki tuntui melko hyvältä. Fiilis oli odottavainen, luottavainen ja rento. Jalat olivat jumittaneet pahasti viimeisen reippaan harjoituksen jälkeen, jonka tein jo keskiviikkona. Kisa juostiin siis viime sunnuntaina. Ennakkoon mietin taktiikkaa ja etenkin sitä, että pitäisi uskaltaa lähteä tarpeeksi kovaa vauhtia liikkeelle. Palautumisvaikeuksien takia päätin kuitenkin startata rauhallisemmin kuin olin suunnitellut.

Verryttelyäni sotki hieman Akin taistelu maratonmitalista. Hänen juoksu näytti helpolta, mutta ahdistuin sen jälkeen kun hän lähti vikalle kympin lenkille. Tunsin jotenkin telepaattisesti, että sillä on rankkaa.. Joo, ei olla kaksosia, mutta joskus tunnen tällaisia juttuja. :) Lähdin juoksemaan vastaan ja ihmettelin, missä se viipyy. Vihdoin Aki tuli näkyviin ja juoksin innoissani kertomaan kannustusjoukoille, että nyt se tulee. Tajusin, että sen vauhti on hidas. Takaatuleva juoksija saalisti Akia hulluna, mutta Aki ehti kahden sekunnin turvin maaliin hopeamitalistina. Hieno fiilis. Kaikilla oli tunteet pinnassa. Kasasin itseni ja aloin keskittyä omaan juoksuuni.

Alkumatkaa mentiin Kirsin johdolla. Nuori Oonakin oli menossa mukana. Vauhti alkoi mennä 3.50-vauhdin päälle, joten päätin laittaa lisää vauhtia koneeseen. Tuntui ihan hölkältä. Sitten mentiin n.3.40-vauhtia ja Kirsi putosi. Musta tuntui helpolta ja edelleen liian hitaalta, mutta tuntui, ettei lihaksissa ollut samaa rentoutta kuin kolme viikkoa aiemmin Ruissalossa. Vauhdista tuli epätasaista ja nykivää. Sahattiin tonneja 3.35 ja 3.48 välillä. Maratoonareita ja neljännesmaratoonareita oli tientäydeltä jaloissa.

Toisella kierroksella oli paremmin tilaa juosta. Huomasin väliajoista, että on mahdollista alittaa 1.18, jos sama vauhti vain jatkuisi. Innostuin. Joku mies tuli mukaan, ja innostuttiin lisäämään porukalla vauhtia 11 kilsan jälkeen. Vauhti nousi 3.30/km ja allekin. Päätin ottaa rauhallisemmin, mutta luonteeni laittoi vastaan. Älä nyt luovuta, kun pystyt ihan hyvin tällä rytmilläkin juosta.. Jättäydyin kuitenkin muutaman sekunnin Oonasta ja miehestä. Tajusin, että oma vauhtinikin on kova, mutta he vetivät kolmisen kilsaa alle 3.30-vauhtia. Sitten huomasin, että jalkani vetävät kunnon asvalttijumiin. Voimia olisi ollut, mutta jalat eivät tehneet yhteistyötä ja pohkeet halusivat pois. Vauhdinlisäys ei ollutkaa niin järkevää. 15 kilsaa oli vasta takana. Vähäinen asvalttijuoksuni kostautui. Kilsavauhtini putosi 15-20 sekkaa.

Ärsytti, kun tajusin, että menee saumat enkkaan. Lopuksi sain tsempattua ja sain aikaakin vähän kiinni. Vika tonni tuli vain päättäväisyydellä alle 3.30. Ruissalon ajasta jäin puoli minsaa eli loppuaikani oli 1.19.34. Voittoajalle jäin puolitoista minuuttia. Maalissa jalat olivat kipeät, mutta muuten olin pirteämpi kuin aiempien puolikkaideni jälkeen.

Mitä tästä opin? Noh, kolme viikkoa oli mun kestävyydelle vielä liian vähän kahden puolikkaan väliin. Toisaalta tasaisella ja ihan omalla juoksulla tulos olisi nytkin voinut olla hieman parempi. Huomasin kuitenkin, että kestävyyteni on yllättävän hyvällä tasolla siihen nähden, etten kuluvan vuoden aikana ole kovin montaa pitkää lenkkiä edes juossut. Kokonaismäärä varmaan on kuusi ja sitten nämä puolikkaan kisat..

Lisäksi en katkennut ihan täysin, vaikka matkavauhti nousikin välillä lähelle mun kympille ominaista kisavauhtia. En ole myöskään koskaan ennen juossut puolikkaan kisassa ns. muita vastaan vaan aina olen keskittynyt vain omaan juoksuuni yksinäni. Tästä tuli lopulta hyvä fiilis. Palautuminen on sujunut hyvin, vaikka torstai-iltana sairastuinkin pieneen flunssaan. Ensi vuonna puolikas on helpompi kohdata, koska nyt mulla on siitä kokemusta. Lisäksi homma helpottuu huomattavasti jos ja kun pystyn talven pk-kaudellakin tekemään juoksuharjoituksia toisin kuin viime vuonna. Leikattu akillesjännekään ei ole sanonut mitään näistä puolikkaista. Nyt täytyy jo oikeasti uskoa, että hyvä jalka siitä tuli. :)

Kiitos kaikille kannustuksista ja onnitteluista! :) Ne ovat mulle tärkeitä! Kohta avaan ovea jo uuteen harjoituskauteen..

Palautuminen

Hei,

Otsikko kertookin kaiken mitä olen viime viikkoina yrittänyt tehdä. Kolmen viikon takainen Ruissalojuoksun puolikas sujui hyvin, enkä missään vaiheessa kisaa tuntenut minkäänlaista väsymystä. Loppua kohden kiihdyttelin vauhtia, ja kaikki sujui liiankin helposti.

Kisan jälkeen iski kuitenkin fyysinen väsymys. Olin ihan poikki ja olisin voinut jäädä Ruissalon kylpylän aulaan istumaan ja nukkumaan loppupäiväksi. Seuraavan viikon otin harjoituksellisesti kevyesti. Lepopäiviä oli useita ja yhtenä päivänä kävin Janican kanssa Caribian kylpyläosastolla kellumassa. Uskaltauduttiin kylmäaltaaseen ja laskettiin rengasliukumäestä.

Palauttelua..

Juoksukoulun naisille jaksoin keskiviikkona vetää treenin ja pistelin heidän mukana muutaman mäkivedon. Viikonlopusta tuli sitten muuten rankka, koska kävin kuntosalivalmentajakoulutuksen ekan osan Leaf Areenalla. Kuntosalilla tuli siis heiluttua tuntikausia joka päivä, joten ihan lepoviikonlopusta tuokaan ei mennyt, vaikka juoksumäärä olikin minimissä.

Viime viikolla olin hieronnassa, ja hieroja kauhisteli mun pohkeita. Muualle kroppaan hän ei 45 minuutin ajassa ehtinytkään. Hehheh.. Ei sitten ihmetellyt jumeja, kun kerroin puolikkaasta ja salikoulutuksesta. Päädyttiin siihen, että jatkan palauttelua.

Lisää palauttelua..

Noh, tämä tarinahan ei tietenkään olisi yhtään Minnaa, jos ei viedä sitä eteenpäin pienellä loppuhuipennuksella. Olen nimittäin päättänyt laittaa itseni pienimuotoiseen ihmiskokeeseen. Kohtaan puolimaratonin haasteet uudestaan sunnuntaina Vantaalla. Haluan nähdä miten olen toipunut ja voinko tällä samalla kunnolla mahdollisesti kiskoa puolikkaan kovaa vain kolme viikkoa edellisestä. Edellisillä kerroilla mun puolikkaiden väli on ollut kaksi vuotta, joten mitään vertailua mulla ei asiaan ole.

Sunnuntaina aikaisemmin päivällä Vantaalla juostaan myös SM-maraton, johon veljeni osallistuu. Se on hänen debyyttimaraton, joten uusia kokemuksia hänkin metsästää. Hänen urakkaansa nähden mulla on edessä sprinttimatka. Kaivan vain esiin nyt hyvän juoksufiiliksen, ja pyrin tekemään rennon ja kovan suorituksen. Ykstoistatuntiset yöunet ovat jälleen maistuneet, ja pohkeetkin ovat osoittaneet yhteistyön merkkejä. Toivottavasti ilmakin pysyisi lämpimänä ja sateettomana. Hiilaripainotteista loppuviikkoa kaikille lukijoille! :D

Syksyn startit

HEI!

Viimeisen postauksen jälkeen onkin tapahtunut kaikenlaista.. Päätin hetkellisestä syksyväsymysfiiliksestä huolimatta jatkaa kilpailemista. Vaikka motivaatio oli hetkellisesti kateissa, hämmästyin joka kerta kun tein kovemman treenin ja tajusin, että olin edelleen nousukunnossa. Juokseminen sujui treeneissä siis kuin itsestään. Päätin juosta Kaisaniemenjuoksun viiden kilsan kisan Helsingissä. Kisa juostiin sunnuntaina 16.9. ja ilma oli aurinkoinen. Toisena vaihtoehtona tapahtumassa oli tarjolla puolimaraton, mutta halusin juosta lyhyemmän matkan, koska tuntui, että vauhti asui vielä jaloissani. Reitti oli tarkistusmitattu ja tasan viisi kilsaa. Noin lyhyitä maasto/maantiekisoja on aika harvoin tarjolla Suomessa.

Lähdin rauhassa liikkeelle ja huomasin, etteivät miehet lähteneet yhtään kovempaa. Oma menoni tuntui helpolta ja kevyeltä, joten ylämäistä ja kovasta tuulesta huolimatta lisäsin vauhtia tai ainakin yritin pitää vauhdin kovana kärjessä. Töölönlahdella oli paljon sunnuntaikävelijöitä, mutta onneksi keulapyöräilijä hätisteli ihmisiä edestämme.

Loppupuoliskon nousuissa jäin yhdestä miesjuoksijasta, mutta paluumatkalla Kaisaniemen puistoon sain ajettua hänet kiinni. Puistossa vikan kilsan aikana menin ohi, mutta hän meni vielä kerran ohitseni. Sitten käännyttiinkin jo maalisuoralle ja latasin vielä viimeisen ryhminvaihdoksen jostakin ja pääsin hänen ohitse. Maalissa saatiin eroa kaksi sekuntia. Heh, voitin siis kaikki miesjuoksijat. Aikani oli 17.32. Maaliintuloa seurasi jonkin verran paikalle osuneita ihmisiä ja sainkin vastata hauskoihin kysymyksiin. Lähinnä eniten utelua herätti askellukseni ja spurttimainen loppukiri. Kiva, kun tällaisia juoksutapahtumia tuodaan ihmisten ilmoille.

Vitosen lähtö.

Loppukiri.

Loppuverkalla.

Palauttelin kisasta hyvin ja matkustin takaisin Turkuun. Keskiviikkona vedin juoksukouluryhmän harjoituksia, ja aloin kypsytellä ajatusta Ruissalojuoksuun osallistumisesta. Puolimaratoninnostusta oli havaittavissa ryhmämme naisilla, ja aloin itsekin miettiä Ruisrääkkiin osallistumista. Ajattelin, että juoksisin sen vain pitkänä vauhtikestävyysharjoituksena.

Torstaina tein lopullisen päätökseni osallistumisestani. Lauantaina matkustin bussilla Ruissaloon ja pelkäsin sadetta. Onneksi sää suosi minua jälleen ja pilvet väistyivät. Juuri ennen lähtöä kävin vaihtamassa shortsit. Ruissalon puolimaratonreitti on kaunis ja vaihteleva. Osa matkasta juostaan hiekkateitä, joten reitti ei ole erityisen nopea. Lisäksi mutkia ja mäkiä on paljon. Reitti voisi olla paremmin merkitty ja lähtöalueella voisi olla enemmän vessoja. Juoma-asemia sen sijaan oli ilahduttavan paljon. Itselläni oli vielä geelipussi kädessä melkein koko matkan ajan. :)

Lähdin rauhassa matkaan ja juoksu oli helppoa isossa porukassa. Vähitellen aloin kiristää vauhtia ja aloin saada edellä meneviä miehiä kiinni. Koko ajan tuntui hyvältä ja helpolta. Vatsaani sattui välillä, koska en ole tottunut juomaan kesken suorituksen, mutta puolimaratonilla on pakko. Kympin kohdalla tajusin, että vauhtini on kova, koska väliaikani oli 37.20. Vauhti ei kuitenkaan tuntunut kovalta. Lopussa kierrettiin Kuuvan lenkki. Tunsin, kuinka mulla oli vauhti päällä ja vaan hymyilytti. Hauska kisa. Vikan tonnin hurjastelin 3.30. En tajua. Loppuajakseni tuli 1.18.56, ja sillä irtosi voitto.

Kisan jälkeen muhun iski väsymys. Myös kunnon rankkasade saapui Turkuun. Kisan jälkeen tarjolla oli hernekeittoa, kahvia, mehua, pullaa ja Yosaa. Ainakin palautuminen lähti heti käyntiin, kun pakotin itseni syömään kaiken mahdollisen.

Mitäs teille lukijoille kuuluu? Oletteko osallistuneet johonkin tapahtumiin? Mun juoksukouluryhmään muuten voi edelleen liittyä mukaan! Treenit ovat aina keskiviikkoisin Turussa.

Lauantain saalis.

Runner’s Twilight

Hei!

Keuhkot alkoivat eilen tuntumaan hieman paremmalta. Olen tällä viikolla sinnikkäästi juossut päivittäin kevyttä peruslenkkiä. Huomenna matkaan Helsinkiin ja tarkoituksena on juosta VK:na kymppi uudessa juoksutapahtumassa Runner's Twilightissa. Kiva päästä käsiksi taas nopeampaan juoksuvauhtiin.

Ohessa linkki tapahtumaan: http://runnerstwilight.fi/ .

Viestimestaruus

Keuhkojen kanssa olen taistellut koko viikon. Heinän kukkiminen on myös lisännyt tukkoisuutta. Keskiviikkona oli pakko juosta kasin kisa Turussa. Aikaa kului kaksi sekuntia kauemmin kuin juhannuksena. Hengitys ei toiminut ollenkaan ja kahtena edellisenä yönä olin nukkunut kolme tuntia. Yskiminen on ollut jatkuvaa. Keskiviikon tarkoitus oli ainoastaan avata keuhkoja lauantain SM-viestejä varten. Kisakin oli myöhässä ja startti puoli yhdentoista jälkeen illalla!

Lauantaina toimin Porissa joukkueemme aloittajana. Juoksin varovasti porukassa, mutta lopun yritin tulla kovaa. Hengitys pelasi ainoastaan yläkeuhkoilla. Jaksoinkin ehkä 780 metriä ja ihan loppu oli hankalaa. Sain kuitenkin tuotua joukkueemme toisena vaihtoon vain sekunnin kärkijuoksijan perässä. Muut juoksijat putosivat. Kolmannella osuudella homma ratkesi, kun Katja jätti seuraavan joukkueen kymmenen sekunnin päähän. Suvi viimeisteli ja voitimme SM-kultaa reilulla erolla. Hassut fiilikset. Upeaa voittaa yhdessä hienon joukkueemme kanssa, vaikka oma vuoteni on ollut yhtä tuskaa. Nyt täytyy vaan saada keuhkot auki, jotta voin jatkaa täyspainoista harjoittelua.

Juhannuskisa

Hei!!!

Muutto on nyt lopullisesti ohi ja Ruotsin asunnon avain on palautettu. Uusi asunto sijaitsee siis Turussa. Juoksutreenit olivat muuton aikana aika minimissä, mutta olin jo etukäteen kaavaillut helpomman treenijakson juhannusta edeltävälle ajalle. Muuttaminen on stressaavaa ja kropalle tuleva kokonaisrasitus pitää aina huomioida.

Muutossa kaivoin piikkarit esiin ja kävin kaksi kertaa kokeilemassa juoksua Turussa Paavo Nurmen mondolla. Jalka nousi mukavasti ja piikkarijuoksu tuntui hyvältä. Aivan mahtava fiilis.

Juhannuksen vietimme vuokramökillä Jämsässä ison kaveriporukan kanssa. Perjantaina veljeni nappasi minut mukaan ajaessaan Keuruulle juhannuskisoihin. Ja starttasin 800 metrin kisaan!!! Pyysin kilpailun johtajalta lupaa siirtyä ennakolta heikompaan B-erään. Alkuverryttelyssä tuntui hyvältä ja ajattelin, että ihan nappijuoksulla 2.20 voisi tulla loppuajaksi. Ennen starttia jännitti, mutta samalla olin niin onnellinen, että olin taas lähtöviivalla. Aloitin tosi rauhassa, ja melkein kaikki tytöt olivat edelläni kahdensadan metrin kohdalla. Kolmensadan metrin jälkeen aloitin nousun kohti kärkeä, joka oli melko kaukana. Tai niin kaukana, etten edes nähnyt missä johtaja meni. Jatkoin toiselle kierrokselle hyvällä rytmillä ja takasuoralla olin jo kolmantena. Kuudensadan kohdalla nousin toiseksi ja loppu olikin hirveää tykitystä. Jostain tuli niin vahva lataus ja lisäsin vain rytmiä. Viimeinen kaksisatanen tuntui lentämiseltä. Vajaa sata metriä ennen maalia sain erää johtavan tytön kiinni ja tajusin juoksevani erän voittoon. Aika oli 2.16.8, ja toiseksi tullut juoksija jäi loppukirissä neljä sekuntia.. (!)

Tästä on jälleen hyvä jatkaa. Seuraavasta kisasta ei ole vielä tietoa. Tämän viikon olen yleisurheilun EM-kisoissa Helsingissä töissä. Vastaan Sparkin lastenmaasta kisatorilla. Tänään suuntaan iltavuoroon, joten en näe iltakisoja. Hyvää EM-viikkoa kaikille!

Satanen

Heissan!

Kaksi viikkoa on päässyt vierähtämään edellisen postaukseni jälkeen. Onneksi kuitenkin nämä kaksi viikkoa ovat olleet hyviä treeniviikkoja. Edellisviikolla juoksua kertyi 70 kilometriä ja viime viikolla sain kasaan sata kilsaa! Jalat ovat toimineet hyvin ja kivuttomasti. Lämpimät säät ovat olleet puolellani, vaikka Tukholman maratonin aikaan osui aivan kauhea ilma. Kuulin paikallisilta, että kylmin maraton yli kahdeksaankymmeneen vuoteen! Lämpötila oli noin viidessä asteessa, mutta kova mereltä puhaltanut tuuli  teki kelistä muutaman miinusasteen tuntuisen. Lisäksi satoi jääkylmää vettä.

Olin reitin varrella kannustamassa lähes viisi tuntia, joten ei mullakaan helppoa ollut. Lähtöhässäkkää oli kiva seurata. Mietin, että kyllä sitä itsekin täytyy joskus joku kaupunkimaraton fiilistellä menemään.. Totesin kyllä, että täytyy sitten olla niin hyvässä iskussa, että ei kovin kauaa reitin varrella tarvitse kannustajien ihmetellä! Äitini ja tätini juoksivat Tukholmassa. Molemmilla aika painui kelin takia yli neljän tunnin. Lähtöalueella tutustuin suomalaiseen Kristaan, joka oli kannustamassa miestään. Yhdessä sitten seurattiin koko maraton. Välillä tosin piipahdettiin lämmittelemässä kahvilassa teellä ja muffinsilla. Otin tapahtumasta pari huonoa kuvaa kännykällä. Krista otti musta muutaman kuvan kamerallaan, mutta valitettavasti hän ei ole laittanut kuvia mulle sähköpostilla vaikka lupasi..

Treeneistäni voisin kertoa hieman. Molemmilla viikoilla olen jaksottanut tekemiseni niin, että mukaan on mahtunut yksi kevyt intervalli ja yksi viiden kilsan vauhtikestävyystreeni maastossa. Vitosen ajasta lähti 53 sekuntia kahdeksan päivän aikana, joten vauhtia olen taas saanut hiukan lisää. Ekalla viikolla juoksin matolla 6x1000m. Viime viikolla korvasin tonnin vedot ratatreenillä. Oli mahtava tunne, kun yritin pinkoa kierroksen niin kovaa kun lähti ja ajaksi tuli tasan 70 sekuntia. DS-trainereillä juoksin. Huilasin viisi minuuttia ja toistin saman uudestaan. Tuntui ihan kauhealta, mutta oli pakko testata vähän happojen makua. Vedot tuntuvat hyvältä, koska luotan jalkaani jo niin täysillä, etten enää edes ajattele koko akillesta juostessa. Hermotusta olen yrittänyt parantaa koordinaatioliikkeillä.

Olen haaveillut osallistuvani juhannuksena johonkin ratakisaan, mutta saa nyt nähdä. Piikkareilla en ole vielä juossut, joten totuttelu täytyisi aloittaa mahdollisimman pian. Jalka alkaa vihdoin olla valmis kohtaamaan vauhdit!

Mitäs lukijoille kuuluu? Osallistuiko joku Tukholman maratonille?

Hakunilan maantiejuoksu

Hei!
Lauantaina menin paikan päälle fiilistelemään Vantaan Hakunilaan maantiejuoksusarjan kauden viimeiseen osakilpailuun. Kilpailusarja alkaa aina marraskuun puolivälissä ja jatkuu siitä kuukauden välein viiden kuukauden ajan. Tapahtuma järjestetään aina kelistä riippumatta ja juostaan maantien reunaa kääntöpaikalle ja takaisin. Reitti on aina sama. Osallistujien tavoitteena on parantaa juoksuvauhtia marraskuusta maaliskuuhun. Kisan idea lähtikin aikanaan testijuoksuideasta. Kilpasarjojen päämatkana on 10km. Lisäksi eri ikäluokille on omat sarjat. Kuntosarjassa voi valita 5km tai 10km. Lisätietoja juoksutapahtumasta löytyy täältä.

Kympin startti lähdössä Sotungin koulun kulmalta.

Olisi kovasti tehnyt mieli startata jo mukaan kuntosarjan vitoselle, mutta päätin nyt kuitenkin vielä malttaa pysyä kannustusjoukkojen puolella. Oli kiva tavata pitkästä aikaa kaikkia tuttuja. Meidän perheestä äitini osallistui 5 kilsan matkalle, pikkuveljeni kilpasarjan kympille ja tätini kuntosarjan kympille. Itse tyydyin kuvailemaan tunnelmia.

Kaija valmistautui kympille. Kaijan blogia voi seurata osoitteessa http://runhigh.fi/category/kaija/ .

Pirteä täti valmistautui kympille.

Veljeni startissa numerolla 593.

Iloiset tytöt ennen vitosta.

Paulalla hymy herkässä ennen lähtöä.

Vitosen juoksijat matkalla.

Äitini matkalla lilassa pipossa.