Hunajata

Moi!

Reilu kuukausi on vierähtänyt edellisestä postauksesta. Jalka oireilee toisinaan edelleen. Juoksumääriä olen saanut kasvatettua tuskallisen hitaasti, mutta kroppa ottaa nyt harjoittelua hämmästyttävän hyvin vastaan.

Kahdeksaan kuukauteen ei ollut mitään asiaa kisoihin.

Viikkokilsamäärät ovat kehittyneet viimeisessä kuudessa viikossa seuraavasti: 20km-30km-31km-43km-51km-40km. Tietysti lisäksi olen lähinnä vesijuossut ja pyöräillyt. Välillä on hyviä päiviä ja välillä taas maailma tuntuu synkältä ja epäreilulta. Liian tuoreessa muistissa ovat edelleen viime kauden fiilikset, ja etenkin se, kun juoksu ei tuntunut yhtään miltään. Ihan sama mitä teki. Aina palautui, aina kulki, aina oli helppoa ja aina kaikki oli vain kivaa. Ja kello sai hymyilemään tyhmästi. Kyllä nytkin on toisinaan kivaa. Vappuna oli kivaa, ja sain ihmeellisen hetken mielijohdeälynväläyksen ilmoittautua sunnuntaina Harjavallassa järjestettävään Hunajahölkkään.

Noh, ehkä A-P Niinistön kevyt painostus lähteä testaamaan jalkaa ensimmäistä kertaa yhtenäisessä kovassa juoksussa vaikutti. Pitkän ajan jahkattuani uskalsin ilmoittautua. 17-vuotiaana teinihurjastelijana olin viimeksi ollut samassa kisassa, joten muistin hämärästi reitin jopa 15 vuoden takaa. Kunnon kylähölkän tapaan Hunajahölkässäkin on juostu vuosikymmenet samaa reittiä. Tunnelma on hyvä, järjestelyt on hoidettu hyvin ja kaikki saavat hunajaa!  Matka on 6,4km, ja lähtö ja maali sijaitsevat urheilukentällä. Pääosa reitistä juostaan kuitenkin pehmeällä purulla ja hiekalla. Jalkani tykkää tällä hetkellä juuri pehmeästä alustasta, joten olosuhteet jalan testaamiseen olivat hyvät.

Naureskelin ennen kisaa itselleni ja talvella tehdylle lupaukselleni.  Olin luvannut, että jos pääsen vielä jaloilleni ja juoksemaan, niin treenaan ensin itseni kuntoon, enkä heti muutaman treenin jälkeen mene puolikuntoisena osatelakkalaisena kärvistelemään johonkin kylähölkkään..  Ja tässä sitä taas oltiin. Asettelemassa hiihtonumeroa pinkin paidan päälle ja miettimässä mitä vauhtia uskallan lähteä matkaan! Yhtään ei tietenkään helpottanut, että kohtasin yllättävää mediahuomiota ja kaikki tuntuivat olevan kovin kiinnostuneita päivän kunnostani.

Juuri ennen starttia aurinko paistoi, ja päätin olla rohkea, ja juosta shortseissa ja t-paidassa. Se oli kuitenkin virhe. Heti lähtölaukauksen jälkeen aurinko meni pilveen, alkoi sataa ja ilma kylmeni. Puolivälissä olin jo aivan jäässä. Niskaan tuli räntää ja rakeita. Hengitys toimi loistavasti, koska sade vei siitepölyt mennessään. Vähitellen en tuntenut ranteita enkä reisiä. Iho oli punainen ja yritin vain juosta täysiä maaliin. Muut naiset jätin puolentoista kilsan kohdalla. Loppu tuli käsittämättömän kovaa ja lyhyet asfalttipätkät juoksin tien vieressä nurmikolla säästääkseni jalkaa.

Kisan jälkeen tuli hyvät fiilikset. Jalka ei kipeytynyt, mutta loppuverkkaa en voinut tehdä, koska olin niin jäässä, että tärisin. Kisa ylitti myös paikallislehden uutiskynnyksen. Siitä voi taas olla montaa mieltä, osaako esiintyä edukseen! :D Ennen kotiinlähtöä menimme vielä Turun Aqua Runner´s porukalla testaamaan Harjavallan uuden uimahallin. Uskaltauduin jopa vesiliukumäkeen, joten tein taas juttuja, jotka eivät kuulu mukavuusalueelleni! SM-maastot jätän kuitenkin väliin, ja yritän jatkaa kunnon kehittelyä kesää kohti. Vielähän on kesää jäljellä. Jopa mulla! ;)