Pink Dreams

Moikka!

Nyt on kivaa kerrottavaa. Mutta märehditään silti hetki vielä niissä synkissä taustoissa, jotka tekevät tästä hetkestä erityisen. Harjoituskauteni lokakuusta maaliskuuhun oli säälittävä. Täydellinen juoksutauko oli urani pisin, mutta korvaavien pariin pääsin kunnolla helmikuussa. Harjoittelu oli kuitenkin varovaista ja jopa liiankin maltillista. Lääkäri kehotti aloittamaan piikkarijuoksuun totuttelun jo hyvissä ajoin, mutta en uskaltanut, koska tuntemuksia oli koko ajan. En missään nimessä halunnut takapakkia ja paluuta walker-ortoosi-helvettiin ja kyynärkepeille.

Hunajahölkän jälkeen seurasin SM-maastot reitin varresta. Tajusin, että kilpailumotivaationi on oikeasti niin kova, että kesällä on pakko päästä kilpailemaan. Toukokuussa sain parhaana viikkona kasaan jo 70 juoksukilsaa. Korvaavat saivat vähitellen väistyä. Kesäkuun eka päivä tein päätöksen, että avaan kilpailukauteni Paavo Nurmi Gameseissä 25.6. 3000 metrin kilpailussa.

Pelkästään tuo päätös sai aikaan mielettömän fiiliksen. Seuraavana päivänä olin poikaporukassa Turun Samppalinnassa vesijuoksemassa. Hehkuttelin juoksufiilistä, ja jotenkin juttu ajautui siihen, että voisin oikeasti osallistua jo parin päivän päästä juostavan Tilastopajakisan vitoselle. Kovempi juoksutreeni oli muutenkin suunnitteilla keskiviikoksi, joten päätin ilmoittautua. Kaksi päivää ahdisti, jännitti, pelotti ja hymyilytti. Jalan takia startti olisi tehtävä vielä lenkkareilla. Kisa oli samalla vielä katsastus Euroopan joukkuemestaruuskilpailuihin, joten mukaan oli ilmoittautunut hyvä ryhmä valtakunnan kovimpia vitosen naisia.

Lähdin matkaan varovasti, mutta rytmi löytyi jostain selkäytimestä mukavasti. Päätin roikkua hieman yli 17 minuutin loppuaikaa kohti menevän naislauman mukana. Kaksi kilsaa tuli yllättävän helposti ja päätin, etten katso kierrostaulua tai kuuntele väliaikoja. Keskityin vaan juoksuun. Kolme kilsaa tuli ajassa 10.14, sen rekisteröin, koska se kiinnosti. Samalla mietin, että pelkkä kolmonenhan menisi jo heittämällä alle kymmeneen, jos tämäkin tuntui tältä. Kolmosen jälkeen ei tuntunut enää niin hyvältä. Roikuin silti, ja en enää ajatellut mitään. Päätin, että olkoon aika mikä hyvänsä maalissa, höylään siitä kesän aikana minuutin pois. Kolme vikaa kiekkaa oksetti, eikä muistikuvia ole. Loppukiristä oli turha haaveilla, kun alla oli lenkkarit ja eväät olivat syöty jo moneen kertaan! :D

Loppuaika oli 17.01 ja tuloksena neljäs sija. Olin haaveillut pinkeissä unissani 17 minuutin ajasta, mutta oletin kunnon olevan vasta 17.30:n nurkilla. Hyvä näin.

Palauttelin rauhassa, ja päätin että ensi kisaan on saatava piikkarit alle. Juhannuksena kävin Keuruulla juoksemassa 3000m. Pinkit unet ennustivat loppuajaksi 9.45. Päätin, että olen tyytyväinen, jos se menee rikki. Minttu Hukka lähti alusta tekemään rohkeaa sooloa 9.30 loppuaikaan ja onnistui. Onneksi muu porukka liikkui itselleni sopivassa rytmissä.

Vauhti ei ollut tasainen, ja Nina Chydeniuksen kanssa teimme vetotöitä. Kaksi kierrosta ennen maalia olin aivan poikki. Päätin silti väkisin kammeta Ninan ohi 600m ennen maalia, enkä jäädä kyttäilemään. Nina kuitenkin hiillosti ihan loppuun asti, mutta sain pidettyä kakkossijan. Loppuaikani oli 9.43. Jee. Pinkit unet tiesivät kuntoni! Kaikki voimat jäivät radalle, joten loppuverkasta ei tahtonut tulla mitään.

Maanantaina kävin vähän nuuhkimassa piikkareilla Paavo Nurmen stadionin mondoa. Askel tuntui hyvältä, joten julistin, että pelkästään mondo alustana ottaa Keuruun kolmosen ajastani kymmenen sekuntia pois.

Normaalisti olen kisapäivänä jopa unelias, mutta keskiviikkona hypin seinille. Mietin, että kisa kulkee jos saan levottoman energiani siirrettyä edes osittain illan juoksuun. Tunnelma kisassa oli mielettömän hieno. Kaikki lähtivät kovaa. Yritin hillitä alkuvauhtiani, mutta ekat kierrokset menivät silti turhan räväkästi. Tonni tultiin 3.10, mutta se ei tuntunut vielä pahalta. Nina teki ryhmämme vetotyöt alussa, mutta sitten menin itse vetämään. Kisasta on hapokkaan huuruiset muistikuvat, mutta ilmeisesti Janica meni ohitseni noin kolme kierrosta ennen maalia. Päätin roikkua, vaikka tuntui pahalta.

Lähtöhässäkkää ja keskittymistä jalat ilmassa Paavo Nurmi Gameseissä.

600 metriä ennen maalia oksennus alkoi nousta suuhun. Muistan, että se maistui kahville. Roikuin väkisin mukana, vaikka tuntui, etten liikkunut enää eteenpäin. Sata metriä ennen maalia yritin ohi, mutta vaikka pää halusi mennä, niin jalat eivät enää kyenneet yhteistyöhön. Maalissa voin pahoin. Sijoitus oli 7. Olin varma, että aikani oli huono, sillä loppu tuntui hitaalta. Yllätys oli suuri, kun kuulin, että loppuaikani oli 9.33. Siis kymmenen sekkaa parannusta viiden päivän takaiseen juhannusjuoksuun oli totta. Paha olo seurasi vielä seuraavan päivän. Jännä, miten loukkaantumisen jälkeen irtiottokyky saattaa olla yllättävän kova!

Kisan jälkeen palkintojen jaosta.. Tuomo, minä ja Aki.

Viikonloppuna kävimme isovanhempien luona Keski-Suomessa. Samalla reissulla piipahdimme Jämsässä Kestävyyskarnevaaleilla. Juoksin 1500m, jotta hapot tulisivat jälleen tutuksi. Palautuminen keskiviikon kisasta oli edelleen kesken, mutta harjoituksen vuoksi päätin osallistua. Mitään odotuksia ei ollut, mutta tiesin, että pystyn todennäköisesti kuntoni puolesta 4.30:n loppuaikaan kaikenlaisilla taktiikoilla. Juoksussa oli jänis 1000 metriin, joten päätin ottaa riskin ja katsoa kauanko pysyn tällä hetkellä 4.20-vauhdissa.

 Tonnin väliaikani oli 2.55, mutta sitten sain taistella loppumatkan happokuorman kanssa. Muistikuvat loppuvatkin kierrosta ennen maalia, jolloin ajattelin, että pyörryn ja kaikki tulevat ohitseni. Jotenkin kuitenkin juoksin tuon vikan kierroksen. Loppuaika oli juuri 4.30, joka oikeutti kolmanteen sijaan. Huh, tulipas juostua, ja ensi kerralla tämäkin on sitten astetta helpompaa. En ole kuitenkaan harjoituksissa vielä juossut yhtään 1500:n vauhteja, joten tälläkin matkalla ajasta saisi lohjeta sekunteja vielä paljon pois.

Pitkän postauksen päätteeksi haluan kiittää kaikkia, jotka ovat tavalla tai toisella tsempanneet ja olleet mukana. Seuraava startti on lauantaina SM-viesteissä. Matkana 4x800m HKV:n riveissä. Vähän pikamatkan puolellehan tuo jo nykyään mulla menee, mutta silti kasi on aina se matkoista rakkain..  ;)

Menenkin tästä ottamaan yhdet pinkit päikkärit! Palataan! Hyviä kesälenkkejä kaikille lukijoilleni!

-Minna

Hunajata

Moi!

Reilu kuukausi on vierähtänyt edellisestä postauksesta. Jalka oireilee toisinaan edelleen. Juoksumääriä olen saanut kasvatettua tuskallisen hitaasti, mutta kroppa ottaa nyt harjoittelua hämmästyttävän hyvin vastaan.

Kahdeksaan kuukauteen ei ollut mitään asiaa kisoihin.

Viikkokilsamäärät ovat kehittyneet viimeisessä kuudessa viikossa seuraavasti: 20km-30km-31km-43km-51km-40km. Tietysti lisäksi olen lähinnä vesijuossut ja pyöräillyt. Välillä on hyviä päiviä ja välillä taas maailma tuntuu synkältä ja epäreilulta. Liian tuoreessa muistissa ovat edelleen viime kauden fiilikset, ja etenkin se, kun juoksu ei tuntunut yhtään miltään. Ihan sama mitä teki. Aina palautui, aina kulki, aina oli helppoa ja aina kaikki oli vain kivaa. Ja kello sai hymyilemään tyhmästi. Kyllä nytkin on toisinaan kivaa. Vappuna oli kivaa, ja sain ihmeellisen hetken mielijohdeälynväläyksen ilmoittautua sunnuntaina Harjavallassa järjestettävään Hunajahölkkään.

Noh, ehkä A-P Niinistön kevyt painostus lähteä testaamaan jalkaa ensimmäistä kertaa yhtenäisessä kovassa juoksussa vaikutti. Pitkän ajan jahkattuani uskalsin ilmoittautua. 17-vuotiaana teinihurjastelijana olin viimeksi ollut samassa kisassa, joten muistin hämärästi reitin jopa 15 vuoden takaa. Kunnon kylähölkän tapaan Hunajahölkässäkin on juostu vuosikymmenet samaa reittiä. Tunnelma on hyvä, järjestelyt on hoidettu hyvin ja kaikki saavat hunajaa!  Matka on 6,4km, ja lähtö ja maali sijaitsevat urheilukentällä. Pääosa reitistä juostaan kuitenkin pehmeällä purulla ja hiekalla. Jalkani tykkää tällä hetkellä juuri pehmeästä alustasta, joten olosuhteet jalan testaamiseen olivat hyvät.

Naureskelin ennen kisaa itselleni ja talvella tehdylle lupaukselleni.  Olin luvannut, että jos pääsen vielä jaloilleni ja juoksemaan, niin treenaan ensin itseni kuntoon, enkä heti muutaman treenin jälkeen mene puolikuntoisena osatelakkalaisena kärvistelemään johonkin kylähölkkään..  Ja tässä sitä taas oltiin. Asettelemassa hiihtonumeroa pinkin paidan päälle ja miettimässä mitä vauhtia uskallan lähteä matkaan! Yhtään ei tietenkään helpottanut, että kohtasin yllättävää mediahuomiota ja kaikki tuntuivat olevan kovin kiinnostuneita päivän kunnostani.

Juuri ennen starttia aurinko paistoi, ja päätin olla rohkea, ja juosta shortseissa ja t-paidassa. Se oli kuitenkin virhe. Heti lähtölaukauksen jälkeen aurinko meni pilveen, alkoi sataa ja ilma kylmeni. Puolivälissä olin jo aivan jäässä. Niskaan tuli räntää ja rakeita. Hengitys toimi loistavasti, koska sade vei siitepölyt mennessään. Vähitellen en tuntenut ranteita enkä reisiä. Iho oli punainen ja yritin vain juosta täysiä maaliin. Muut naiset jätin puolentoista kilsan kohdalla. Loppu tuli käsittämättömän kovaa ja lyhyet asfalttipätkät juoksin tien vieressä nurmikolla säästääkseni jalkaa.

Kisan jälkeen tuli hyvät fiilikset. Jalka ei kipeytynyt, mutta loppuverkkaa en voinut tehdä, koska olin niin jäässä, että tärisin. Kisa ylitti myös paikallislehden uutiskynnyksen. Siitä voi taas olla montaa mieltä, osaako esiintyä edukseen! :D Ennen kotiinlähtöä menimme vielä Turun Aqua Runner´s porukalla testaamaan Harjavallan uuden uimahallin. Uskaltauduin jopa vesiliukumäkeen, joten tein taas juttuja, jotka eivät kuulu mukavuusalueelleni! SM-maastot jätän kuitenkin väliin, ja yritän jatkaa kunnon kehittelyä kesää kohti. Vielähän on kesää jäljellä. Jopa mulla! ;)

Mietteitä

Kevät tulee kovaa vauhtia. Metsäreitit sulavat ja ihmiset innostuvat taas lenkkeilystä. Myös syksyllä telakoituneet bambit heräilevät vähitellen talvikoomasta. Kyllä. Luit oikein.. Energiaa tulee lisää ilmeisesti auringosta ja netissä pölyttynyt blogikin alkaa taas kiinnostamaan. Pari sanaa on kuitenkin vielä kerrottava tuosta synkästä talvikaudesta. Samalla saan jopa ihan itse kerrottua tilanteestani, ja jopa oikaistua joitakin epämääräisiä huhuja ja väärinkäsityksiä, jotka korviini ovat kantautuneet.. Ainahan on niitä, jotka tietävät asioistani enemmän kuin minä itse.

Talvikoomailussa ei siis ollut mitään kivaa tai siistiä. Elin lokakuusta maaliskuuhun kauheassa epätietoisuudessa pääsenkö koskaan takaisin jaloilleni. Tarkemmassa katselmuksessa kantakalvon kiinnityskohdasta löytyi sittenkin repeämä. Tämän sain tietää tammikuun puolessa välissä. Sen aiheuttajasta ei ole tietoa. On todennäköistä, ettei vaivani edes liity juoksemiseen. Bambit kun sattuvat olemaan herkkä ihmislajityyppi, joka osaa teloa itseään radan ulkopuolellakin.. Ja aina lahjakkaasti tietenkin tavoilleen uskollisena.

Pääsin kepeistäni eroon tammikuun puolessa välissä ja aloin varovasti kävellä. Kävely sattui, ja jalat puutuivat. Veteen sain kuitenkin hypätä Turun telakkaremmin riemuksi ja korvaavat lähtivät vesijuoksulla vähitellen käyntiin. Ja todellakin käytän sanaa KORVAAVAT, koska niitä ne on silloin, kun mitään muuta ei saa tai voi tehdä. Turha sitä on hienostella, että ne kehittävät ja ovat sitä ja tätä ominaisuutta tukevaa sanonko mitä, koska pääasiallinen tunne yleensä kuitenkin on vit...sin kiva fiilis. joo.

Jalkapohjaani oli kepeillä köpöttelyn ja walkerissa oleilun aikana muodostunut joku ihmeellinen klöntti, joka sattui ihan hulluna. Viisaat lääkärini hakkasivat päänsä yhteen ja keksivät ratkaisuksi kiusanteon. Jospa hakataan 2000 kertaa vasaralla sitä möhkälettä ja katsotaan sitten kuinka kova on bambin kipukynnys. Auts. Ihan kuin se joulukuinen piikitysoperaatio ei olisi ollut tarpeeksi. Sain siis tammi-helmikuussa ESWT-hoitoa jalkaani kolme kertaa. 

Ensimmäisellä kerralla kahden lyönnin jälkeen olin valmis potkimaan fyssarin, joka hoitoa antoi. Pidettiin tauko. Sain tietää, että sirorakenteisia naisihmisiä tämä hoitomuoto sattuu vähän enemmän. Kyseinen tieto ei varsinaisesti helpottanut oloani. Kuitenkin tsemppasin ja päätin kestää. Muistan, kun tuskankyyneleideni seasta kuulin, että 700 lyöntiä täynnä.. meinasin pyörtyä, mutta ajattelin, että selvisin maaotteluvitosestakin, vaikka kahden kiekan jälkeen tuntui ihan liian flunssaiselta ja pahalta. Vihdoin hoito oli ohi. Fyssari totesi, että itse entisenä pikajuoksjana ei voi ymmärtää kestävyysjuoksijan sielunmaisemaa kivunsiedossa. Varattiin aika viikon päähän. Onneksi kaksi seuraavaa hoitokertaa eivät olleet niin pahoja.

Helmikuussa tein harjoituksia vesijuosten ja kuntopyörällä. Välillä koitin myös crossaria, mutta siitä jalkani ei kauheasti tykännyt. Kävelyä lisättiin koko ajan asteittain. Lääkärini siirsi juoksuaskelkokeiluni Sotshin olympiakisojen jälkeiseen aikaan. Mua ärsytti, mutta onneksi näin. Eipähän tullut hätiköityä. Päätin katsoa kisat rauhassa, vaikka kovasti juoksemisen testaaminen alkoi houkuttaa heti kun tajusin, että kävelystä on pahimmat kivut poissa. Vähitellen jalka alkoi kestää pidempää yhtenäistä kävelyä niin, ettei kipuja enää ollut lainkaan. Palasin töihin ehkä viikkoa liian aikaisin. Staattinen seisominen sai aikaan kipuja, mutta onneksi jalka sopeutui nopeasti. Juoksemiseen pääsin käsiksi maaliskuun alussa. Tällä viikolla olen juossut kaksi kertaa ja yhtenäisesti onnistuu jo kuusi kilsaa kivuttomasti. Joka viikko jalan tilanne on ollut edellistä viikkoa parempi. Se on saanut jälleen siirtämään ajatuksiani kesään ja kilpailemiseen. Motivaatiota on ja loukkaantumiseen en halua lopettaa!  

Motivaatiokuva heinäkuulta! (kuva:Jarno Maimonen)

Vuoden paketointi

Hei!

Edellisessä postauksessani lokakuussa (?!) tuli luvattua, että seuraavassa tekstissäni käyn läpi kauden loput kisat. Tänään on vuoden vika päivä, joten ehdottomasti viimeinen mahdollisuuteni lyödä lopullisesti tämän vuoden juoksut pakettiin. Oikeastihan viimeiset lenkkini olen tehnyt lokakuussa, ja jalkani on nyt kirjaimellisestikin paketissa, joten fiilistellään ne toistaiseksi viimeiset numerolapun kanssa kirmatut kokemukset vielä tähän.

Manchesterin tonnivitosen jälkeen olisin kovasti halunnut juosta jossakin 5000m, mutta kilpailukalenterissa ei ollut sopivaa starttia tarjolla. Lisäksi ylimääräinen matkustelu jonkun vitosen kisan perässä ei kuulostanut houkuttelevalta, joten päätin treenata vitoselle ja hakea vauhtia kilpailemalla alimatkoilla. Päävalmentaja Tommy muistutti, että KK:n voiton takia vitosen paikkani Ruotsiottelussa oli varma, joten siellä viimeistään saisin matkan vielä kohdata.

Saran kanssa Manchesterissä.

20.8. tein Eltsun kentällä elämäni toistaiseksi parhaimman treenin. Aki toimi jäniksenä ja kulku oli käsittämättömän hyvää ja helppoa. Treenin perusteella tajusin, että olin alle 16 minuutin vitosen kunnossa, ja olo oli loistava. Viikonlopun vietin Turussa ja seurasin 17-vuotiaiden SM-kisoja. Pääsin jakamaan jopa muutamat palkinnot tulevaisuuden lupauksille. 

Sunnuntaina matkasin Tampereen eliittikisoihin juoksemaan 800m.Tiesin, että kuntoni perusteella 2.08-alkuinen aika olisi mahdollinen. Ainut ärsyttävä asia oli, että kisa oli siirretty esikisalajiksi, joten startti oli jo keskipäivällä ennen oikeita eliittikisoja. Iltaihmisenä en tykännyt aikaisesta heräämisestä ja unohdinkin trikoot ja osan muista tavaroistani kotiin. Kiskoin kahvia pukuhuoneessa ja päätin lähteä kenialaisen Peril Nengambin kanssa alkuverkalle. Ajattelin, että nyt vedetään kisa ilman kaikkia normirutiineita ja katsotaan, miten liikahtaa. Kenialaiseen tyyliin alkuverkka oli niin hidasta, että oli melkein vaikeaa hölkätä niin hiljaa. Onneksi oli helle, ja paahduin muutenkin äidiltä lainaamissani trikoissa. Fiilis oli korkealla, ja callingissa ihmeteltiin, kun meitä oli paikalla vain kourallinen. Peril toimi jäniksenä kuuteensataan. Kuiviston Sara koitti hyödyntää jänistämme. Itse päätin yrittää mahdollisimman tasaista vauhdinjakoa. 400m meni multa hieman yli 63 sekuntia ja kaksikko tuntui painelevan kaukana edessä. En välittänyt siitä vaan keskityin helppoon rytmiin. Juoksu tuntui ihan liian helpolta kasille, mutta kovempaakaan en olisi päässyt. Loppusuoralla sain Saran kiinni ja voittoaikani oli 2.07.18. Epäuskoinen olo ja menin kasin tilastokakkoseksi Suomessa..

Illalla sulattelin kisaa, ja päätin, että starttaan heti seuraavana päivänä oman seurani kisoissa Eltsussa 1500:lle. Naisten startissa ei ollut vetoapua tarjolla, joten neuvottelin itseni mukaan miesten starttiin ja pyysin Akia jänikseksi. Tavoitteena oli juosta alle 4.20. Valitettavasti miesten kaksi erää päätettiin yhdistää, joten viivalla riitti tungosta. Lähtökahinassa meni aikaa ja voimia, mutta pääsin kuitenkin Akin peesiin. Eka kiekka mentiin aivan liian hiljaa, ja huomasin, ettei juoksu muutenkaan tunnu kovin hyvältä. Kiristimme vauhtia, ja meno tuntui paremmalta, mutta silti tunsin väsymystä ja viimeiset kaksi kierrosta vain ohittelimme hyytyviä miehiä. Loppuaikani oli 4.20.33, joka oli kuitenkin paras aikani 12 vuoteen. En ollut tyytyväinen, mutta en jaksanut olla pettynytkään. Ei sitä joka päivä olla tässä iskussa.

Seuraavana päivänä olin Janican kanssa vesijuoksemassa, kun Tommy soitteli ja kyseli lähtisinkö viikonlopuksi Ranskan Valenceen edustamaan yhteispohjoismaista joukkuetta DecaNation-maaotteluun. Tarjolla mulle olisi 1500 metriä. Asia ei ollut vielä varma, mutta norjalaisjuoksijan loukkaannuttua ja Johannan kieltäydyttyä paikka oli mulle avoin. Ruotsilla oli omat mestaruuskisat samana viikonloppuna, joten joukkueessa ei ollut jäseniä Ruotsista. Keskiviikkona päätin, että lähden. Ei sitä joka päivä pääse juoksemaan Pohjoismaiden edustajana oman lajinsa maailman huippuja vastaan.

DecaNation-kisojen avajaisten sambaryhmä. Vai oliko tää sittenkin Runner's Twilightista? :D

Koko perjantai meni matkustuksessa. Myöhään illalla söimme hotellissa kuivaa kanaa, ja saimme tietää vastustajat. Katselin tonnivitosen lähtölistaa, ja totesin, että muut edustajat ovat juosseet MM-kisoissa tänä vuonna, joten eiköhän enkka tule, jos pidän porukan edes näköetäisyydellä. Ranskalaiset hoitivat kisajärjestelyt hienosti, ja pääkatsomot olivat täyteen ahdetut. Callingissa aloitin jostain syystä hirveän psyykkaamisen itsekseni, kun totesin, etteivät kilpakumppanini ole juurikaan mua isompia. Päätin, että juoksen taktisesti rohkean juoksua, enkä jää Dublinin juoksun tapaan varovaisesti kyttäilemään. Mulla ei ollut mitään hävittävää.

Joukkueemme teltassa tappamassa aikaa sinisen Poweraden kanssa..

Valitettavasti kisasta tuli taktiikkajuoksu. Kukaan ei lähtenyt pitämään minkäänlaista vauhtia. Startin jälkeen riehuin itseni jopa vähäksi aikaa kärkipaikalle. Pidin koko ajan sisäratapaikan, vaikka venäläinen ja jenkki tönivät ja työnsivät jatkuvasti reunuksiin. Päätin riehua mukana, koska vauhti ei tuntunut missään. Kuolemankiekan takasuoralla vauhti alkoi vähitellen kasvaa, mutta pidin edelleen tiukasti paikkani. 500 metriä ennen maalia vauhti nousi selvästi ja vikalle kiekalle lähdettäessä tajusin olevani neljäntenä, enkä ollut edes puhki. Edelläni oli vain Saksan, Venäjän ja USA:n edustajat. Takasuoralla jäin hieman porukasta, ja taistelin yhtäjalkaa Balcanin edustajan (tuore 22-vuotiaiden Euroopan mestari) kanssa. Kiusasin häntä tiukasti koko loppukaarteen ja menetin voimia. Loppusuora tuli hyvin, mutta aivan loppuun en jaksanut. Pieni harmitus ja keskittymisen herpaantuminen tapahtui maaliviivoilla, kun en pystynytkään Terziciä voittamaan, ja samassa Italian edustaja hyökkäsi ohitseni ulkokautta reilun kymmenyksen turvin. Olin siis kuudes kauden huonoimmalla loppuajalla 4.29.98. Viimeinen 600 metriä oli kyllä ylivoimaisesti kauden nopein ja vielä kiihtyvänä (1.36). Itsekseni hymyilin vain, että tämähän tietää hyvää ruotsiottelua varten..

DecaNation-kisan tulokset.

Paluumatka Ranskasta oli rankka. Muutaman tunnin yöunien jälkeen matkustimme koko sunnuntain. Maanantaina lähdin lenkille Helsingissä. Hölköttelin kevyesti 14km, ja totesin, että juokseminen ei ole KOSKAAN tuntunut näin helpolta. Illalla Turussa se sitten iski. Syysflunssa. Ei nyt. Ei Ei Ei Ei. Viikko jäljellä kautta ja mun piti kruunata kausi ja niitata ruotsalaiset ja samalla enkat vielä uusiin lukemiin Tukholmassa. Olo vain paheni.  Astmaatikkona alkoi jo lauantain vitonen ahdistaa, koska tiesin, etten ikinä selviäisi siitä vajaalla hengityskapasiteetillä. Muutenkaan en vielä ole täysin sinut koko matkan kanssa.

Lepäsin, ja matkustin flunssaisena Helsinkiin. Onneksi mulla ei ollut pahemmin kuumetta, eikä tauti lyönyt pahasti keuhkoihin. Lauantaiaamuna tein päätöksen startata vitoselle. Kisaa oli juostu kilsa, kun tajusin, ettei olisi pitänyt startata. Tuntui kauhealta. Kuumeiselta, heikolta, huonolta ja surkealta. Vauhtikin oli kova, mutta mietin oloani, ja miten hoidan viikonlopun koitokset himaan.  Muistan, kun ajattelin, että Minna...eihän tässä ole enää kuin kymmenen kierrosta ja huominen 1500m.. J 

Tein ratkaisun. Päätin jäädä hölkkäämään kahden heikoimman ruotsalaisen kanssa ja hoitaa ne loppukirillä. En tiedä miten onnistuin mielessäni lyttäämään nuo ”heikot” ruotsalaiset, koska toiselle heistä olin vielä kesäkuussa hävinnyt vitosella pitkässä kirissä. Jotenkin sen kuitenkin tein, ja onnistuin suunnitelmassani. Loppuaikani oli 16.25, vaikka matkalla ajattelinkin, että vauhdin on pakko olla jo niin hidasta, että aika painuu paljon päälle 17 minuuttia. No, eipä onneksi sentään ja pisteet tuli meille 10-12.  Kisan jälkeen olin vielä aivan hiekassa, kun juoksun aikana ruotsalainen miespituushyppääjä oli purkanut suuttumustaan epäonnistuneesta hypystään potkimalla hiekkaa mun päälle. Lisäksi jalkapohjat tuntuivat kipeiltä ja fysioterapeutti teippasi toisen yöksi.

Sunnuntaina oli edessä vielä 1500 metriä. Ruotsalaisilla oli vielä vaatimattomasti lajin tuore maailmanmestari heittää meitä vastaan radalle. En olisi halunnut juosta, mutta mulla ei ollut tuuraajaa, joten päätin juosta. Flunssa oli hieman parempi kuin lauantaina, mutta valitettavasti se oli edennyt hieman keuhkoihin. Lähtöviivalle kävellessä havainnoin, että jalkapohjanikin tuntuvat yllättävän kipeiltä. Taktiikkapalaverissa ajattelimme, että ruotsalaiset yrittävät hyydyttää meitä todennäköisesti vauhdilla. Päätimme, että passaamme hieman alkuvauhtia, ja yritän sitten tasaisesti kiskoa meidät takaisin mukaan taisteluun.  Näin todella tapahtui. Jäimme Saran kanssa, mutta sain kiskottua meidät mukaan loppukahinaan. Valitettavasti huomasin takasuoralla, että omat evääni oli syöty, ja päästin Saran sisäkautta vielä yrittämään ruotsalaisrintaman hajottamista. Ihan ei Sarakaan pystynyt, mutta alitti kuitenkin ekan kerran 4.20. Oma aikani painui hieman päälle 4.21, joten juoksin silti myös tonnivitosella kauden toiseksi parhaan juoksuni. Parempaan en olisi pystynyt ja kaikkeni annoin. Harmittavasti hävisimme vielä maaottelun.

Maaottelun jälkeen sairastin ja lepäilin viikon. Valitettavasti jalkapohjani ei alkanut parantua, vaikka flunssani lähti. Koko syksy ja talvi on sitten mennyt jalan kanssa taistellessa. Magneettikuvissa selvisi marraskuussa, että mulla on plantaarifaskiitti tulehtunut, kantapään rasvapatjan tulehdus sekä ödeemaa ja isovarpaan koukistajajänteen jännetupintulehdus. Lokakuun jälkeen en ole juossut yhtään, joten fiilikset eivät ole kovin korkealla. Nyt kävelen kepeillä ja mulla on ortoosi. Toivottavasti pääsen tästä vielä takaisin jaloilleni, koska mennyt kausi herätti kuitenkin paljon intohimoa vielä juoksemista kohtaan ja uskon, että edelleen parhaat kisani pidemmillä matkoilla ovat juoksematta.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin palataan vielä.. :)

HYVÄÄ VUOTTA 2014! Ja kiitokset kaikesta tuesta ja tsempeistä! Ja mitään en lupaa.. :)

-Minna

Fiiliksiä ja kisaraportit III

Hei! 

Oon palannut! :)

Kausi on ohi. Hassua, että oikeastaan mulla on vain tyhjät fiilikset nyt.

Kalevan Kisat Vaasassa sujuivat suunnitellusti. Helteinen keli teki kisoista rankan kokemuksen, mutta vitosen Suomen mestaruus ja tonnivitosen hopea maistuivat todella hyvälle! Vaasan mondo sopi täydellisesti askellukselleni ja oli kerrankin kivaa, kun sai vetoapua muista juoksijoista. Mikään ei vaivannut, eikä mikään ollut enää mun tiellä. Tiesin, että kuntoni voisi riittää 16 minuutin loppuaikaan, joten ennätys 16.12,91, ei tullut yllätyksenä. Olin kisaan henkisesti valmis. Maaliviivalla iskeneet fiilikset olivat silti suurin yllätys. En ajatellut, että sen kisan voittaminen tuntuisi sillä hetkellä niin hyvältä ja tärkeältä. Se hetki nollasi kaikki ne synkät, huonot, piinaavat, ahdistavat ja tuskaiset juoksemisen takia kärsityt hetket. Ja niitä hetkiä on ollut paljon. 

Välillä oon ollut todella yksin. Tän blogin perustin kaksi vuotta sitten yhtenä pimeänä hetkenä. Mulla ei ollut mitään hävittävää silloin, eikä ole nytkään. Tämä oli kuitenkin itselleni tärkeä välitavoite. Todiste. Voin oikeasti juosta kovaa. Uskoin siihen ennen, uskoin siihen synkkinä hetkinä, mutta nyt mä vasta uskonkin siihen. Hähää. Jos mä olin vahva silloin, kun kaikki meni huonosti, niin nyt mä vasta vahva olenkin. (En tietenkään fyysisesti, mutta henkisesti..;) Olen nauttinut jokaisesta hetkestä. Tämä koko kausi on ollut kaikkien huonojen hetkien arvoista, joita uralleni on mahtunut. Enkä nyt tarkoita tuloksia, vaan ainoastaan sitä fiilistä ja iloa, jonka löysin takaisin tekemiseeni. 

Kalevan kisoista. Kuva: Sanomalehti Kalevan nettisivuilta.

Kalevan Kisoista on muutama kuva myös Patrolin blogissani.

Voisin lyhyesti käydä läpi loput kauden starteistani teille, jotka olette jaksaneet odotella mun seuraavaa päivitystä.

Viikko Kalevan Kisojen jälkeen starttasin Kuortaneella Eliittikisoissa. Matkana oli 1500m, ja ajattelin, että kauden parasta aikaa olisi hyvä tilaisuus hieman kaunistella. Pahin heinänkukinta-aika vaivasi hieman hengitystä, ja kaksi päivää ennen juoksua sain pitkästä aikaa pahan astmakohtauksen. Kisapäivänä olo oli kuitenkin hyvä. Valitettavasti kenialainen jänis lähti ME-vauhtia, joka vaikutti siihen, että koko porukka kiskoi matkalla ihan liian kovaa. Itse hieman säästelin alkuvauhtia, joka silti oli 4.15-loppuaikaan tähtäävää vauhtia. Vedin koko matkan yksin, kolmesataa ennen maalia ohitin Johanna Lehtisen ja lopuksi Kaisa Tyni pääsi ohitseni. Ulkomaalaiset vieraammekin hyytyivät rajuun alkuvauhtiin, ja kaikkien ajat jäivät kauden parhaista. Ainoastaan minä ja Kaisa pystyimme parantamaan tämän kesän aikoja. Juoksuni ei tuntunut erityisen hyvältä, sillä hengitys ei pelannut ihan normaalisti.

Seuraavana viikonloppuna juoksin Runner´s Twilight -juoksutapahtumassa kympin maantie/maastokisan. Tavoitteenani oli parantaa reilusti viime vuoden aikaani samalla reitillä. Lisäksi ajattelin, että voisin myös yrittää juosta virallista maantiekympin enkkaani. Twilight-juoksu juostaan nimensä mukaisesti iltahämärässä. Lähtö- ja maalipaikkana toimii Pirkkolan urheilupuisto Helsingissä. Lähdin reippaasti matkaan, sillä alkumatka on alamäkivoittoista. Kiskoin joitakin tonneja 3.20-vauhtia. Tuntui tosi hyvältä, ja puolimatkan väliaika oli vähän yli 17 minuuttia. Loppupuolisko reitistä on mäkistä ja mutkaista. Lisäksi alusta muuttuu paikoitellen hiekkatieksi. Juoksu kulki loppulenkistäkin hyvin, mutta kilsa ennen maalia oikea pohkeeni meinasi krampata. Pelästyin ja päätin juosta varovasti vikan tonnin. Harmitti, koska olin ajatellut, että lataan vikan tonnin niin kovaa, kuin ikinä lähtee, mutta en uskaltanut pohkeen takia riskeerata. Loppuajakseni tuli kuitenkin reittiennätys ja oma maantiekympin ennätys 34.55. 

Voittoposeeraus Jarkko Järvenpään kanssa Runner's Twilightissa Pirkkolassa.

Viikko Twilightin jälkeen lähdimme muutaman muun suomalaisjuoksijan kanssa Manchesteriin British Mailers Clubin osakilpailuun. Tarkoituksena oli päävalmentaja Ekblomin mukaan kaunistella kauden tilastoja. Valitettavasti kisapäivänä oli karmivat olosuhteet tulosten tekoon. Jännitti hieman, kun britit olivat laittaneet mut naisten kovatasoiseen A-erän juoksuun. Matkana mulla oli siis 1500m. Päätin ottaa haasteen vastaan. Onneksi sade taukosi ennen meidän juoksua. Keli oli silti viileä ja tuuli syysmyrskytasoa. Itse löysin hyvän fiiliksen siitä, että kisassa oli iso kasa naisia ympärilläni ja kerrankin ei tarvinnut miettiä omaa vauhdinpitoa. Nautin siitä, että sain keskittyä kilpailemiseen. Kolmesataa metriä ennen maalia tuli joukkokolari ja jouduin aitomaan yhden kaatuneen tytön yli. Juoksu tuntui kuitenkin vahvalta ja latasin hyvän loppukirin. Olin kisassa kuudes ja pystyin 1,5 sekkaa parantamaan kesän parastani. Taakseni jäi monta paljon kovempaa tänä vuonna juossutta naista. Eniten harmitti se, että hyvässä kelissä aikani olisi voinut olla todella hyvä. Kisa antoi kuitenkin taas lisää uskoa omiin kykyihini ja omaan tekemiseeni.

Säästän seuraavaan postaukseen kauden loput kisat! Pystynpäs näin nautiskelemaan vielä kerran nekin startit ja teillä lukijoilla on jotakin odoteltavaa.. ;) 

Kisaraportit II

Hei..

Jatkan raporttipäivittelyä nyt. :) Bloggailussa olleet motivaatio-ongelmat ovat johtuneet vain siitä, että mulla on mennyt juoksurintamalla liian hyvin. Lisäksi olen taas miettinyt kiinnostaako mun tarinointi oikeesti ketään. Kisoja seuraavat ihmiset lukevat tulokset, ja Yle Areenalta voi vielä erikseen ihmetellä kaikki Eliittikisat ja muut vähänkin tärkeämmät otatukset vaikka hidastettuna. Kun menee kisoissa hyvin, ei ole mitään oikeata syytä avautua blogissa.. Ehkä sitten jatkan kuitenkin jeejee-linjalla, niin kauan kuin sitä riittää... :)

SM-viestit, Joensuu

Osallistuin ainoastaan lauantaina juostavaan 4x800 metrin viestiin, jossa puolustimme viime vuoden mestaruutta HKV:n naisten kanssa. Pm-kisojen kasin perusteella päätettiin, että otan ankkuriosuuden. Lupasin tytöille, että jos saan kapulan viisi sekkaa ennen Turun Urheiluliiton ankkuria (Johanna Matintaloa), tuon meidät ekana maaliin. Tytöt juoksivat hienosti, mutta myös Urheiluliiton juoksijat venyivät osuuksillaan. Sain kapulan reilut kolme sekuntia ennen Johannaa ja ampaisin karkumatkalle. Hän kiskoi eron kiinni ensimmäisen kierroksen aikana. Loppukamppailussa hävisin neljän kymmenyksen erolla. Osuusaikaani 2.09,2 en kuitenkaan voinut olla pettynyt. Joukkueemme vaihtui viime vuodesta kahdella juoksijalla, joten kaksi uutta aikuisten sarjan SM-viestimitalistia tuli riveihimme lisää.

Loppu. Toi tyttö on viel 16vee..!

Eliittikisat Lahti 3000m

Viestien jälkeen pidin puolitoista viikkoa taukoa kisoista ja keskityin lähinnä treenailuun, palautumiseen ja lihashuoltoon. 17.7. juoksin Lahden Eliittikisoissa 3000 metriä. Kenialaiset aloittivat kovaa. Alunperin olin ajatellut, että kanadalaisista voisi olla tilastojen mukaan hieman apua omaan juoksemiseeni, mutta hekin säntäsivät kenialaisten vauhtiin. Jäin siis vetämään suomalaisporukalle Lahden tuulessa. Meno tuntui vahvalta, mutta ei mitenkään irtonaiselta. En ehkä ollut toipunut tarpeeksi treeneistä ja kovasta hieronnasta, mutta ajattelin, että enkkaan pitäisi huonollakin tuntemuksella pystyä. Yksin jolkotellessa oli liikaa ajateltavaa, ja kirosin etusuoran vastatuulta. Keskityin lähinnä väliaikojeni seuraamiseen, sillä muut suomalaiset olivat pudonneet vauhdistani jo ekaan kilsaan mennessä. Vihdoin kello soitti vikalle kiekalle ja ajattelin, että on hyvin aikaa sentään enkkaan. Hämmästykseni oli suuri, kun pyörivä tuli puhalsi vastaan nyt myös takasuoralla. Enkkaan tuli kiire, mutta ehdin onneksi sekunnilla parantamaan viimevuotista aikaani. Juoksin siis 9.33.21. Samalla myös huonot muistikuvat Toukokuun kisojen kolmoselta pyyhkiytyivät pois. Tiesin, että ajastani saattaa lohjeta hyvä siivu seuraavassa startissa..

Aki juoksi Lahdessa esteet.

Kävimme kuninkaan patsaalla, kun kerran Lahdessa oltiin.

Savo Games eli Lapinlahden Eliittikisat 3000m

Lahden kolmonen tuntui avaavan paikkojani ja lihaksistoni tuntui paremmalta jo seuraavana päivänä. Vanha kilpakumppanini Ulla Tuimala (no on se mua puol vuotta vanhempi) tuli käymään ja tivasin häneltä mielipidettä piikkareistani kolmosen ratajuoksua ajatellen. Ulla oli järkyttynyt, kun kerroin, että juoksin pitkänmatkan piikkareilla Lahden kisan. Päätimme, että Lapinlahden mondo saa maistaa MD-piikkareitani ja päkiäaskellukselleni annetaan mahdollisuus kuljettaa mut helpommin hyvään aikaan.

Junamatka kesti taas ikuisuuden ja majoituimme Nina Chydeniuksen kanssa Lapinlahden asemalla. Ilma oli lämmin ja kisajärjestelyt pelasivat hyvin. Kolmosella oli taas hyvä nippu ulkomaalaisia vauhdittajia. Valitettavasti en uskaltanut alle yhdeksän minuutin alkuvauhtiin lähteä mukaan, joten lähdin vetämään omaa hieman alle 9.30 loppuaikaan tähtäävää vauhtia. Olimme sopineet Ninan kanssa vuorovedosta. Hän veti kolmannen kierroksen, mutta vauhti putosi pari sekkaa, joten päätin, että vedän loppumatkan itse. Mondo tuntui hyvälle ja tunsin oikein miten askel tuli kunnolla painopisteen alle. Lisäsin omasta mielestäni koko ajan varovasti vauhtia ja loppu tuli kuin lentäen. Aikani parani 17 sekuntia keskiviikosta! Uusi enkkani on nyt 9.16,92.

(Patrolin blogistani näkee kuvia Lapinlahden eliitistä.)

Pääsin hyvillä mielin keskittymään Kalevan Kisa -viikkoon! Jospa siitä sitten ihan oma pieni postaus seuraavaksi. Eiköhän se viikonloppu sen ansaitse. Kiitos kaikille, jotka jatkoivat tänne asti lukea!

Kisaraportit I

Heippa!

Kilpailukausi on puolessa välissä. Nyt onkin hyvä aika tehdä pieni katsaus viimeisen kuukauden aikana tehtyihin kisastartteihin. Ja vielä kuvien kera ;) ! Olkaas hyvä!

Euroopan joukkuemestaruuskilpailut, Dublin

Juhannus tuli siis vietettyä sateisessa, tuulisessa ja koleassa Irlannissa. Hyvän Paavo Nurmi Gamesien tonnivitosen seurauksena sain siis kutsun Suomen edustajaksi samalle matkalle. Juhannussuunnitelmat menivät uusiksi, ja peruin osanottoni Keuruun juhannuskisojen kolmoselle. Reissu oli mukava, mutta olosuhteet karut. Oma juoksuni oli vasta sunnuntaina, joten keli ehti tulla tutuksi. Fiilis oli hyvä, ja olin valmistautunut vauhtijuoksuun. Valitettavasti aikataulu oli myöhässä, mutta kisajärjestäjät eivät silti joustaneet calling-ajoissa.

Ekan päivän kisaturistit katsomossa.

Oonan kanssa hyvä meininki Suomen teltalla ennen kisaa.

Jouduimme odottelemaan teltassa 40 minuuttia paikallaan ennen kentälle marssimista. Avausvetoja emme saaneet tehdä, vaan heti tuli pikainen käsky heittää vaatteet koreihin ja asettua viivalle tv-lähetystä varten. Silloin tajusin kyllä, ettei kukaan lähde siitä kylmiltään vetohommiin ja juoksu menee kirikisaksi. Eka satanen haettiin paikkoja, jonka jälkeen vauhti tipahti hölkäksi. Totesin, että menen ryhmän perään, jotta vältän tönimiset. Pari kierrosta olo tuntui kankealta, mutta sitten aloin lämmetä samalla kun vauhti alkoi muutenkin kiihtyä. Loppu kulki kelvollisesti ja vikalla satasella vaikuttikin, että taakseni jäisi useampi europpalaismaileri. Valitettavasti onnistuin voittamaan vain yhden ja olin 11. Toisaalta meno tuntui olosuhteisiin nähden yllättävän pirteältä. Lisäksi maajoukkuereissut ovat tunnelmaltaan aina ihan parasta, eikä Irlannin keikkakaan ollut poikkeus. Meillä oli tosi hyvä meininki joukkueen sisällä. Suomen joukkueen kestävyysnaiset koostuivat tällä kertaa nuorista lupauksista ja vanhoista konkareista. Ainoastaan kirkkain tähtemme Sandra Eriksson puolusti (16-vuotiaan Johanna Matintalon sanoin) keski-ikäistä juoksijakaartia. ;)

Hölköttelin hännillä.

Jarkon ja Tuomon kanssa katsomossa.

Aki marssii kentälle.

Aki esteissä.

Tiukkaa analysointia.

Banketista. Yhteiskuvassa Tuomon kanssa.

Johanna saa lentokentällä tietää, että hänet on valittu 17-vuotiaiden MM-kasille!

Folksam GP Sollentuna

Palasimme Suomeen juhannuksen jälkeen maanantaina. Oli ihmeellistä astua Suomessa ulos lentokoneesta ja todeta, että onpas kuuma. Yleensä on tottunut palaamaan kylmään kotimaahan, mutta nyt lämpötilaero oli varmaan 15 astetta.. Kauaa en helteistä ehtinyt nauttimaan, sillä keskiviikkona palasin lentokentälle ja suuntasin Tukholmaan. Valitsin Folksam GP:n vitosen Jämsän karnevaalien sijaan. Heinäallergiani on aina vaivannut Jämsässä, mutta Tukholmassa sitä ongelmaa ei juuri ole ollut. Lisäksi Tukholmassa oli ihan hyvänoloinen starttilista kauden ekaa vitosta varten.

Etiopian miehet verkkaamassa ennen heidän keskinäistä kympin MM-karsintaa Sollentunassa.

Kaisa Tyni naisten 1500:lla.

Sollentunan kisajärjestelyt olivat jälleen kerran huippuluokkaa. Meille Pohjolan tytöille oli vitosella oma jänis. Mailerityyliin hän kuitenkin lähti aluksi aivan liian kovaa ja odotteli meitä sitten rauhassa. Oma juoksuni tuntui käsittämättömän helpolta. En millään meinannut osata juosta niin hiljaa, kun ryhmässä mentiin. Kahden kilsan jälkeen jänis lopetti, ja vauhti putosi. Kolmosen kohdalla menin vetämään, koska aloin huolestua, etten ehtisi ennätykseeni. Vika tonni tultiin kiihtyvänä ja ainut mukanani pysynyt ruotsalainen meni ohitseni kierrosta ennen maalia kovalla kirillä. Jäin välillä, mutta ihan loppuun löysin vielä yhden vaihteen. Ruotsin tyttö voitti mut sekunnin erolla. Afrikan tytöt olivat maalissa aiemmin. Tavallaan menossa oli kaksi kovaa kisaa samaan aikaan ja meidän Nordic-taistelu sai aikaan yleisössä jopa suurempaa meteliä aikaan kuin kisan kärkiporukan mittelö. Ennätykseni parani 12 sekuntia ja on nyt 16.28.90.

Mun kisan tulokset. PB on totta!

Kaisan kanssa kisan jälkeen.

ASICS-blondit riehakkaina.

Pm-kisat, Veikkola

Tukholmasta purjehdin Baltic Princessillä Turkuun, jossa vietin viikonlopun. Seuraavalla viikolla kilpailin pm-kisoissa Veikkolassa. Tarkoitukseni oli karistaa vitosen hölköttely jaloista ja saada vähän kovavauhtista puristusta alle ennen SM-viestejä. Onneksi Sollentunan kämppikseni Kaisa Tyni tuli mukaan meidän pm-kisaan ja saimme kasille aikaan hyvän otatuksen. Kaisa veti 350m, jonka jälkeen olin lupautunut vetämään loppumatkan. Tiesin, että tällä taktiikalla saatan hävitä kisan, mutta ensisijaisena tavoitteena oli aika ja tällä jaolla tiesimme pystyvämme parhaimpaan lopputulokseen. Toteutus meni suunnitelman mukaan, ja sain juostua 2.10.26. Se on muuten paras kasin aikani seitsemään vuoteen! Kaisa pääsi just alle 2.10. Seuraavana päivänä päätin treenimielessä osallistua tonnivitoselle ja yksin kiskoin sen 4.29. Katseet ja ajatukset käännettiin jo viikonlopun SM-viesteihin!