Pink Dreams

Moikka!

Nyt on kivaa kerrottavaa. Mutta märehditään silti hetki vielä niissä synkissä taustoissa, jotka tekevät tästä hetkestä erityisen. Harjoituskauteni lokakuusta maaliskuuhun oli säälittävä. Täydellinen juoksutauko oli urani pisin, mutta korvaavien pariin pääsin kunnolla helmikuussa. Harjoittelu oli kuitenkin varovaista ja jopa liiankin maltillista. Lääkäri kehotti aloittamaan piikkarijuoksuun totuttelun jo hyvissä ajoin, mutta en uskaltanut, koska tuntemuksia oli koko ajan. En missään nimessä halunnut takapakkia ja paluuta walker-ortoosi-helvettiin ja kyynärkepeille.

Hunajahölkän jälkeen seurasin SM-maastot reitin varresta. Tajusin, että kilpailumotivaationi on oikeasti niin kova, että kesällä on pakko päästä kilpailemaan. Toukokuussa sain parhaana viikkona kasaan jo 70 juoksukilsaa. Korvaavat saivat vähitellen väistyä. Kesäkuun eka päivä tein päätöksen, että avaan kilpailukauteni Paavo Nurmi Gameseissä 25.6. 3000 metrin kilpailussa.

Pelkästään tuo päätös sai aikaan mielettömän fiiliksen. Seuraavana päivänä olin poikaporukassa Turun Samppalinnassa vesijuoksemassa. Hehkuttelin juoksufiilistä, ja jotenkin juttu ajautui siihen, että voisin oikeasti osallistua jo parin päivän päästä juostavan Tilastopajakisan vitoselle. Kovempi juoksutreeni oli muutenkin suunnitteilla keskiviikoksi, joten päätin ilmoittautua. Kaksi päivää ahdisti, jännitti, pelotti ja hymyilytti. Jalan takia startti olisi tehtävä vielä lenkkareilla. Kisa oli samalla vielä katsastus Euroopan joukkuemestaruuskilpailuihin, joten mukaan oli ilmoittautunut hyvä ryhmä valtakunnan kovimpia vitosen naisia.

Lähdin matkaan varovasti, mutta rytmi löytyi jostain selkäytimestä mukavasti. Päätin roikkua hieman yli 17 minuutin loppuaikaa kohti menevän naislauman mukana. Kaksi kilsaa tuli yllättävän helposti ja päätin, etten katso kierrostaulua tai kuuntele väliaikoja. Keskityin vaan juoksuun. Kolme kilsaa tuli ajassa 10.14, sen rekisteröin, koska se kiinnosti. Samalla mietin, että pelkkä kolmonenhan menisi jo heittämällä alle kymmeneen, jos tämäkin tuntui tältä. Kolmosen jälkeen ei tuntunut enää niin hyvältä. Roikuin silti, ja en enää ajatellut mitään. Päätin, että olkoon aika mikä hyvänsä maalissa, höylään siitä kesän aikana minuutin pois. Kolme vikaa kiekkaa oksetti, eikä muistikuvia ole. Loppukiristä oli turha haaveilla, kun alla oli lenkkarit ja eväät olivat syöty jo moneen kertaan! :D

Loppuaika oli 17.01 ja tuloksena neljäs sija. Olin haaveillut pinkeissä unissani 17 minuutin ajasta, mutta oletin kunnon olevan vasta 17.30:n nurkilla. Hyvä näin.

Palauttelin rauhassa, ja päätin että ensi kisaan on saatava piikkarit alle. Juhannuksena kävin Keuruulla juoksemassa 3000m. Pinkit unet ennustivat loppuajaksi 9.45. Päätin, että olen tyytyväinen, jos se menee rikki. Minttu Hukka lähti alusta tekemään rohkeaa sooloa 9.30 loppuaikaan ja onnistui. Onneksi muu porukka liikkui itselleni sopivassa rytmissä.

Vauhti ei ollut tasainen, ja Nina Chydeniuksen kanssa teimme vetotöitä. Kaksi kierrosta ennen maalia olin aivan poikki. Päätin silti väkisin kammeta Ninan ohi 600m ennen maalia, enkä jäädä kyttäilemään. Nina kuitenkin hiillosti ihan loppuun asti, mutta sain pidettyä kakkossijan. Loppuaikani oli 9.43. Jee. Pinkit unet tiesivät kuntoni! Kaikki voimat jäivät radalle, joten loppuverkasta ei tahtonut tulla mitään.

Maanantaina kävin vähän nuuhkimassa piikkareilla Paavo Nurmen stadionin mondoa. Askel tuntui hyvältä, joten julistin, että pelkästään mondo alustana ottaa Keuruun kolmosen ajastani kymmenen sekuntia pois.

Normaalisti olen kisapäivänä jopa unelias, mutta keskiviikkona hypin seinille. Mietin, että kisa kulkee jos saan levottoman energiani siirrettyä edes osittain illan juoksuun. Tunnelma kisassa oli mielettömän hieno. Kaikki lähtivät kovaa. Yritin hillitä alkuvauhtiani, mutta ekat kierrokset menivät silti turhan räväkästi. Tonni tultiin 3.10, mutta se ei tuntunut vielä pahalta. Nina teki ryhmämme vetotyöt alussa, mutta sitten menin itse vetämään. Kisasta on hapokkaan huuruiset muistikuvat, mutta ilmeisesti Janica meni ohitseni noin kolme kierrosta ennen maalia. Päätin roikkua, vaikka tuntui pahalta.

Lähtöhässäkkää ja keskittymistä jalat ilmassa Paavo Nurmi Gameseissä.

600 metriä ennen maalia oksennus alkoi nousta suuhun. Muistan, että se maistui kahville. Roikuin väkisin mukana, vaikka tuntui, etten liikkunut enää eteenpäin. Sata metriä ennen maalia yritin ohi, mutta vaikka pää halusi mennä, niin jalat eivät enää kyenneet yhteistyöhön. Maalissa voin pahoin. Sijoitus oli 7. Olin varma, että aikani oli huono, sillä loppu tuntui hitaalta. Yllätys oli suuri, kun kuulin, että loppuaikani oli 9.33. Siis kymmenen sekkaa parannusta viiden päivän takaiseen juhannusjuoksuun oli totta. Paha olo seurasi vielä seuraavan päivän. Jännä, miten loukkaantumisen jälkeen irtiottokyky saattaa olla yllättävän kova!

Kisan jälkeen palkintojen jaosta.. Tuomo, minä ja Aki.

Viikonloppuna kävimme isovanhempien luona Keski-Suomessa. Samalla reissulla piipahdimme Jämsässä Kestävyyskarnevaaleilla. Juoksin 1500m, jotta hapot tulisivat jälleen tutuksi. Palautuminen keskiviikon kisasta oli edelleen kesken, mutta harjoituksen vuoksi päätin osallistua. Mitään odotuksia ei ollut, mutta tiesin, että pystyn todennäköisesti kuntoni puolesta 4.30:n loppuaikaan kaikenlaisilla taktiikoilla. Juoksussa oli jänis 1000 metriin, joten päätin ottaa riskin ja katsoa kauanko pysyn tällä hetkellä 4.20-vauhdissa.

 Tonnin väliaikani oli 2.55, mutta sitten sain taistella loppumatkan happokuorman kanssa. Muistikuvat loppuvatkin kierrosta ennen maalia, jolloin ajattelin, että pyörryn ja kaikki tulevat ohitseni. Jotenkin kuitenkin juoksin tuon vikan kierroksen. Loppuaika oli juuri 4.30, joka oikeutti kolmanteen sijaan. Huh, tulipas juostua, ja ensi kerralla tämäkin on sitten astetta helpompaa. En ole kuitenkaan harjoituksissa vielä juossut yhtään 1500:n vauhteja, joten tälläkin matkalla ajasta saisi lohjeta sekunteja vielä paljon pois.

Pitkän postauksen päätteeksi haluan kiittää kaikkia, jotka ovat tavalla tai toisella tsempanneet ja olleet mukana. Seuraava startti on lauantaina SM-viesteissä. Matkana 4x800m HKV:n riveissä. Vähän pikamatkan puolellehan tuo jo nykyään mulla menee, mutta silti kasi on aina se matkoista rakkain..  ;)

Menenkin tästä ottamaan yhdet pinkit päikkärit! Palataan! Hyviä kesälenkkejä kaikille lukijoilleni!

-Minna

Vuoden paketointi

Hei!

Edellisessä postauksessani lokakuussa (?!) tuli luvattua, että seuraavassa tekstissäni käyn läpi kauden loput kisat. Tänään on vuoden vika päivä, joten ehdottomasti viimeinen mahdollisuuteni lyödä lopullisesti tämän vuoden juoksut pakettiin. Oikeastihan viimeiset lenkkini olen tehnyt lokakuussa, ja jalkani on nyt kirjaimellisestikin paketissa, joten fiilistellään ne toistaiseksi viimeiset numerolapun kanssa kirmatut kokemukset vielä tähän.

Manchesterin tonnivitosen jälkeen olisin kovasti halunnut juosta jossakin 5000m, mutta kilpailukalenterissa ei ollut sopivaa starttia tarjolla. Lisäksi ylimääräinen matkustelu jonkun vitosen kisan perässä ei kuulostanut houkuttelevalta, joten päätin treenata vitoselle ja hakea vauhtia kilpailemalla alimatkoilla. Päävalmentaja Tommy muistutti, että KK:n voiton takia vitosen paikkani Ruotsiottelussa oli varma, joten siellä viimeistään saisin matkan vielä kohdata.

Saran kanssa Manchesterissä.

20.8. tein Eltsun kentällä elämäni toistaiseksi parhaimman treenin. Aki toimi jäniksenä ja kulku oli käsittämättömän hyvää ja helppoa. Treenin perusteella tajusin, että olin alle 16 minuutin vitosen kunnossa, ja olo oli loistava. Viikonlopun vietin Turussa ja seurasin 17-vuotiaiden SM-kisoja. Pääsin jakamaan jopa muutamat palkinnot tulevaisuuden lupauksille. 

Sunnuntaina matkasin Tampereen eliittikisoihin juoksemaan 800m.Tiesin, että kuntoni perusteella 2.08-alkuinen aika olisi mahdollinen. Ainut ärsyttävä asia oli, että kisa oli siirretty esikisalajiksi, joten startti oli jo keskipäivällä ennen oikeita eliittikisoja. Iltaihmisenä en tykännyt aikaisesta heräämisestä ja unohdinkin trikoot ja osan muista tavaroistani kotiin. Kiskoin kahvia pukuhuoneessa ja päätin lähteä kenialaisen Peril Nengambin kanssa alkuverkalle. Ajattelin, että nyt vedetään kisa ilman kaikkia normirutiineita ja katsotaan, miten liikahtaa. Kenialaiseen tyyliin alkuverkka oli niin hidasta, että oli melkein vaikeaa hölkätä niin hiljaa. Onneksi oli helle, ja paahduin muutenkin äidiltä lainaamissani trikoissa. Fiilis oli korkealla, ja callingissa ihmeteltiin, kun meitä oli paikalla vain kourallinen. Peril toimi jäniksenä kuuteensataan. Kuiviston Sara koitti hyödyntää jänistämme. Itse päätin yrittää mahdollisimman tasaista vauhdinjakoa. 400m meni multa hieman yli 63 sekuntia ja kaksikko tuntui painelevan kaukana edessä. En välittänyt siitä vaan keskityin helppoon rytmiin. Juoksu tuntui ihan liian helpolta kasille, mutta kovempaakaan en olisi päässyt. Loppusuoralla sain Saran kiinni ja voittoaikani oli 2.07.18. Epäuskoinen olo ja menin kasin tilastokakkoseksi Suomessa..

Illalla sulattelin kisaa, ja päätin, että starttaan heti seuraavana päivänä oman seurani kisoissa Eltsussa 1500:lle. Naisten startissa ei ollut vetoapua tarjolla, joten neuvottelin itseni mukaan miesten starttiin ja pyysin Akia jänikseksi. Tavoitteena oli juosta alle 4.20. Valitettavasti miesten kaksi erää päätettiin yhdistää, joten viivalla riitti tungosta. Lähtökahinassa meni aikaa ja voimia, mutta pääsin kuitenkin Akin peesiin. Eka kiekka mentiin aivan liian hiljaa, ja huomasin, ettei juoksu muutenkaan tunnu kovin hyvältä. Kiristimme vauhtia, ja meno tuntui paremmalta, mutta silti tunsin väsymystä ja viimeiset kaksi kierrosta vain ohittelimme hyytyviä miehiä. Loppuaikani oli 4.20.33, joka oli kuitenkin paras aikani 12 vuoteen. En ollut tyytyväinen, mutta en jaksanut olla pettynytkään. Ei sitä joka päivä olla tässä iskussa.

Seuraavana päivänä olin Janican kanssa vesijuoksemassa, kun Tommy soitteli ja kyseli lähtisinkö viikonlopuksi Ranskan Valenceen edustamaan yhteispohjoismaista joukkuetta DecaNation-maaotteluun. Tarjolla mulle olisi 1500 metriä. Asia ei ollut vielä varma, mutta norjalaisjuoksijan loukkaannuttua ja Johannan kieltäydyttyä paikka oli mulle avoin. Ruotsilla oli omat mestaruuskisat samana viikonloppuna, joten joukkueessa ei ollut jäseniä Ruotsista. Keskiviikkona päätin, että lähden. Ei sitä joka päivä pääse juoksemaan Pohjoismaiden edustajana oman lajinsa maailman huippuja vastaan.

DecaNation-kisojen avajaisten sambaryhmä. Vai oliko tää sittenkin Runner's Twilightista? :D

Koko perjantai meni matkustuksessa. Myöhään illalla söimme hotellissa kuivaa kanaa, ja saimme tietää vastustajat. Katselin tonnivitosen lähtölistaa, ja totesin, että muut edustajat ovat juosseet MM-kisoissa tänä vuonna, joten eiköhän enkka tule, jos pidän porukan edes näköetäisyydellä. Ranskalaiset hoitivat kisajärjestelyt hienosti, ja pääkatsomot olivat täyteen ahdetut. Callingissa aloitin jostain syystä hirveän psyykkaamisen itsekseni, kun totesin, etteivät kilpakumppanini ole juurikaan mua isompia. Päätin, että juoksen taktisesti rohkean juoksua, enkä jää Dublinin juoksun tapaan varovaisesti kyttäilemään. Mulla ei ollut mitään hävittävää.

Joukkueemme teltassa tappamassa aikaa sinisen Poweraden kanssa..

Valitettavasti kisasta tuli taktiikkajuoksu. Kukaan ei lähtenyt pitämään minkäänlaista vauhtia. Startin jälkeen riehuin itseni jopa vähäksi aikaa kärkipaikalle. Pidin koko ajan sisäratapaikan, vaikka venäläinen ja jenkki tönivät ja työnsivät jatkuvasti reunuksiin. Päätin riehua mukana, koska vauhti ei tuntunut missään. Kuolemankiekan takasuoralla vauhti alkoi vähitellen kasvaa, mutta pidin edelleen tiukasti paikkani. 500 metriä ennen maalia vauhti nousi selvästi ja vikalle kiekalle lähdettäessä tajusin olevani neljäntenä, enkä ollut edes puhki. Edelläni oli vain Saksan, Venäjän ja USA:n edustajat. Takasuoralla jäin hieman porukasta, ja taistelin yhtäjalkaa Balcanin edustajan (tuore 22-vuotiaiden Euroopan mestari) kanssa. Kiusasin häntä tiukasti koko loppukaarteen ja menetin voimia. Loppusuora tuli hyvin, mutta aivan loppuun en jaksanut. Pieni harmitus ja keskittymisen herpaantuminen tapahtui maaliviivoilla, kun en pystynytkään Terziciä voittamaan, ja samassa Italian edustaja hyökkäsi ohitseni ulkokautta reilun kymmenyksen turvin. Olin siis kuudes kauden huonoimmalla loppuajalla 4.29.98. Viimeinen 600 metriä oli kyllä ylivoimaisesti kauden nopein ja vielä kiihtyvänä (1.36). Itsekseni hymyilin vain, että tämähän tietää hyvää ruotsiottelua varten..

DecaNation-kisan tulokset.

Paluumatka Ranskasta oli rankka. Muutaman tunnin yöunien jälkeen matkustimme koko sunnuntain. Maanantaina lähdin lenkille Helsingissä. Hölköttelin kevyesti 14km, ja totesin, että juokseminen ei ole KOSKAAN tuntunut näin helpolta. Illalla Turussa se sitten iski. Syysflunssa. Ei nyt. Ei Ei Ei Ei. Viikko jäljellä kautta ja mun piti kruunata kausi ja niitata ruotsalaiset ja samalla enkat vielä uusiin lukemiin Tukholmassa. Olo vain paheni.  Astmaatikkona alkoi jo lauantain vitonen ahdistaa, koska tiesin, etten ikinä selviäisi siitä vajaalla hengityskapasiteetillä. Muutenkaan en vielä ole täysin sinut koko matkan kanssa.

Lepäsin, ja matkustin flunssaisena Helsinkiin. Onneksi mulla ei ollut pahemmin kuumetta, eikä tauti lyönyt pahasti keuhkoihin. Lauantaiaamuna tein päätöksen startata vitoselle. Kisaa oli juostu kilsa, kun tajusin, ettei olisi pitänyt startata. Tuntui kauhealta. Kuumeiselta, heikolta, huonolta ja surkealta. Vauhtikin oli kova, mutta mietin oloani, ja miten hoidan viikonlopun koitokset himaan.  Muistan, kun ajattelin, että Minna...eihän tässä ole enää kuin kymmenen kierrosta ja huominen 1500m.. J 

Tein ratkaisun. Päätin jäädä hölkkäämään kahden heikoimman ruotsalaisen kanssa ja hoitaa ne loppukirillä. En tiedä miten onnistuin mielessäni lyttäämään nuo ”heikot” ruotsalaiset, koska toiselle heistä olin vielä kesäkuussa hävinnyt vitosella pitkässä kirissä. Jotenkin sen kuitenkin tein, ja onnistuin suunnitelmassani. Loppuaikani oli 16.25, vaikka matkalla ajattelinkin, että vauhdin on pakko olla jo niin hidasta, että aika painuu paljon päälle 17 minuuttia. No, eipä onneksi sentään ja pisteet tuli meille 10-12.  Kisan jälkeen olin vielä aivan hiekassa, kun juoksun aikana ruotsalainen miespituushyppääjä oli purkanut suuttumustaan epäonnistuneesta hypystään potkimalla hiekkaa mun päälle. Lisäksi jalkapohjat tuntuivat kipeiltä ja fysioterapeutti teippasi toisen yöksi.

Sunnuntaina oli edessä vielä 1500 metriä. Ruotsalaisilla oli vielä vaatimattomasti lajin tuore maailmanmestari heittää meitä vastaan radalle. En olisi halunnut juosta, mutta mulla ei ollut tuuraajaa, joten päätin juosta. Flunssa oli hieman parempi kuin lauantaina, mutta valitettavasti se oli edennyt hieman keuhkoihin. Lähtöviivalle kävellessä havainnoin, että jalkapohjanikin tuntuvat yllättävän kipeiltä. Taktiikkapalaverissa ajattelimme, että ruotsalaiset yrittävät hyydyttää meitä todennäköisesti vauhdilla. Päätimme, että passaamme hieman alkuvauhtia, ja yritän sitten tasaisesti kiskoa meidät takaisin mukaan taisteluun.  Näin todella tapahtui. Jäimme Saran kanssa, mutta sain kiskottua meidät mukaan loppukahinaan. Valitettavasti huomasin takasuoralla, että omat evääni oli syöty, ja päästin Saran sisäkautta vielä yrittämään ruotsalaisrintaman hajottamista. Ihan ei Sarakaan pystynyt, mutta alitti kuitenkin ekan kerran 4.20. Oma aikani painui hieman päälle 4.21, joten juoksin silti myös tonnivitosella kauden toiseksi parhaan juoksuni. Parempaan en olisi pystynyt ja kaikkeni annoin. Harmittavasti hävisimme vielä maaottelun.

Maaottelun jälkeen sairastin ja lepäilin viikon. Valitettavasti jalkapohjani ei alkanut parantua, vaikka flunssani lähti. Koko syksy ja talvi on sitten mennyt jalan kanssa taistellessa. Magneettikuvissa selvisi marraskuussa, että mulla on plantaarifaskiitti tulehtunut, kantapään rasvapatjan tulehdus sekä ödeemaa ja isovarpaan koukistajajänteen jännetupintulehdus. Lokakuun jälkeen en ole juossut yhtään, joten fiilikset eivät ole kovin korkealla. Nyt kävelen kepeillä ja mulla on ortoosi. Toivottavasti pääsen tästä vielä takaisin jaloilleni, koska mennyt kausi herätti kuitenkin paljon intohimoa vielä juoksemista kohtaan ja uskon, että edelleen parhaat kisani pidemmillä matkoilla ovat juoksematta.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin palataan vielä.. :)

HYVÄÄ VUOTTA 2014! Ja kiitokset kaikesta tuesta ja tsempeistä! Ja mitään en lupaa.. :)

-Minna

Fiiliksiä ja kisaraportit III

Hei! 

Oon palannut! :)

Kausi on ohi. Hassua, että oikeastaan mulla on vain tyhjät fiilikset nyt.

Kalevan Kisat Vaasassa sujuivat suunnitellusti. Helteinen keli teki kisoista rankan kokemuksen, mutta vitosen Suomen mestaruus ja tonnivitosen hopea maistuivat todella hyvälle! Vaasan mondo sopi täydellisesti askellukselleni ja oli kerrankin kivaa, kun sai vetoapua muista juoksijoista. Mikään ei vaivannut, eikä mikään ollut enää mun tiellä. Tiesin, että kuntoni voisi riittää 16 minuutin loppuaikaan, joten ennätys 16.12,91, ei tullut yllätyksenä. Olin kisaan henkisesti valmis. Maaliviivalla iskeneet fiilikset olivat silti suurin yllätys. En ajatellut, että sen kisan voittaminen tuntuisi sillä hetkellä niin hyvältä ja tärkeältä. Se hetki nollasi kaikki ne synkät, huonot, piinaavat, ahdistavat ja tuskaiset juoksemisen takia kärsityt hetket. Ja niitä hetkiä on ollut paljon. 

Välillä oon ollut todella yksin. Tän blogin perustin kaksi vuotta sitten yhtenä pimeänä hetkenä. Mulla ei ollut mitään hävittävää silloin, eikä ole nytkään. Tämä oli kuitenkin itselleni tärkeä välitavoite. Todiste. Voin oikeasti juosta kovaa. Uskoin siihen ennen, uskoin siihen synkkinä hetkinä, mutta nyt mä vasta uskonkin siihen. Hähää. Jos mä olin vahva silloin, kun kaikki meni huonosti, niin nyt mä vasta vahva olenkin. (En tietenkään fyysisesti, mutta henkisesti..;) Olen nauttinut jokaisesta hetkestä. Tämä koko kausi on ollut kaikkien huonojen hetkien arvoista, joita uralleni on mahtunut. Enkä nyt tarkoita tuloksia, vaan ainoastaan sitä fiilistä ja iloa, jonka löysin takaisin tekemiseeni. 

Kalevan kisoista. Kuva: Sanomalehti Kalevan nettisivuilta.

Kalevan Kisoista on muutama kuva myös Patrolin blogissani.

Voisin lyhyesti käydä läpi loput kauden starteistani teille, jotka olette jaksaneet odotella mun seuraavaa päivitystä.

Viikko Kalevan Kisojen jälkeen starttasin Kuortaneella Eliittikisoissa. Matkana oli 1500m, ja ajattelin, että kauden parasta aikaa olisi hyvä tilaisuus hieman kaunistella. Pahin heinänkukinta-aika vaivasi hieman hengitystä, ja kaksi päivää ennen juoksua sain pitkästä aikaa pahan astmakohtauksen. Kisapäivänä olo oli kuitenkin hyvä. Valitettavasti kenialainen jänis lähti ME-vauhtia, joka vaikutti siihen, että koko porukka kiskoi matkalla ihan liian kovaa. Itse hieman säästelin alkuvauhtia, joka silti oli 4.15-loppuaikaan tähtäävää vauhtia. Vedin koko matkan yksin, kolmesataa ennen maalia ohitin Johanna Lehtisen ja lopuksi Kaisa Tyni pääsi ohitseni. Ulkomaalaiset vieraammekin hyytyivät rajuun alkuvauhtiin, ja kaikkien ajat jäivät kauden parhaista. Ainoastaan minä ja Kaisa pystyimme parantamaan tämän kesän aikoja. Juoksuni ei tuntunut erityisen hyvältä, sillä hengitys ei pelannut ihan normaalisti.

Seuraavana viikonloppuna juoksin Runner´s Twilight -juoksutapahtumassa kympin maantie/maastokisan. Tavoitteenani oli parantaa reilusti viime vuoden aikaani samalla reitillä. Lisäksi ajattelin, että voisin myös yrittää juosta virallista maantiekympin enkkaani. Twilight-juoksu juostaan nimensä mukaisesti iltahämärässä. Lähtö- ja maalipaikkana toimii Pirkkolan urheilupuisto Helsingissä. Lähdin reippaasti matkaan, sillä alkumatka on alamäkivoittoista. Kiskoin joitakin tonneja 3.20-vauhtia. Tuntui tosi hyvältä, ja puolimatkan väliaika oli vähän yli 17 minuuttia. Loppupuolisko reitistä on mäkistä ja mutkaista. Lisäksi alusta muuttuu paikoitellen hiekkatieksi. Juoksu kulki loppulenkistäkin hyvin, mutta kilsa ennen maalia oikea pohkeeni meinasi krampata. Pelästyin ja päätin juosta varovasti vikan tonnin. Harmitti, koska olin ajatellut, että lataan vikan tonnin niin kovaa, kuin ikinä lähtee, mutta en uskaltanut pohkeen takia riskeerata. Loppuajakseni tuli kuitenkin reittiennätys ja oma maantiekympin ennätys 34.55. 

Voittoposeeraus Jarkko Järvenpään kanssa Runner's Twilightissa Pirkkolassa.

Viikko Twilightin jälkeen lähdimme muutaman muun suomalaisjuoksijan kanssa Manchesteriin British Mailers Clubin osakilpailuun. Tarkoituksena oli päävalmentaja Ekblomin mukaan kaunistella kauden tilastoja. Valitettavasti kisapäivänä oli karmivat olosuhteet tulosten tekoon. Jännitti hieman, kun britit olivat laittaneet mut naisten kovatasoiseen A-erän juoksuun. Matkana mulla oli siis 1500m. Päätin ottaa haasteen vastaan. Onneksi sade taukosi ennen meidän juoksua. Keli oli silti viileä ja tuuli syysmyrskytasoa. Itse löysin hyvän fiiliksen siitä, että kisassa oli iso kasa naisia ympärilläni ja kerrankin ei tarvinnut miettiä omaa vauhdinpitoa. Nautin siitä, että sain keskittyä kilpailemiseen. Kolmesataa metriä ennen maalia tuli joukkokolari ja jouduin aitomaan yhden kaatuneen tytön yli. Juoksu tuntui kuitenkin vahvalta ja latasin hyvän loppukirin. Olin kisassa kuudes ja pystyin 1,5 sekkaa parantamaan kesän parastani. Taakseni jäi monta paljon kovempaa tänä vuonna juossutta naista. Eniten harmitti se, että hyvässä kelissä aikani olisi voinut olla todella hyvä. Kisa antoi kuitenkin taas lisää uskoa omiin kykyihini ja omaan tekemiseeni.

Säästän seuraavaan postaukseen kauden loput kisat! Pystynpäs näin nautiskelemaan vielä kerran nekin startit ja teillä lukijoilla on jotakin odoteltavaa.. ;) 

Kisaraportit I

Heippa!

Kilpailukausi on puolessa välissä. Nyt onkin hyvä aika tehdä pieni katsaus viimeisen kuukauden aikana tehtyihin kisastartteihin. Ja vielä kuvien kera ;) ! Olkaas hyvä!

Euroopan joukkuemestaruuskilpailut, Dublin

Juhannus tuli siis vietettyä sateisessa, tuulisessa ja koleassa Irlannissa. Hyvän Paavo Nurmi Gamesien tonnivitosen seurauksena sain siis kutsun Suomen edustajaksi samalle matkalle. Juhannussuunnitelmat menivät uusiksi, ja peruin osanottoni Keuruun juhannuskisojen kolmoselle. Reissu oli mukava, mutta olosuhteet karut. Oma juoksuni oli vasta sunnuntaina, joten keli ehti tulla tutuksi. Fiilis oli hyvä, ja olin valmistautunut vauhtijuoksuun. Valitettavasti aikataulu oli myöhässä, mutta kisajärjestäjät eivät silti joustaneet calling-ajoissa.

Ekan päivän kisaturistit katsomossa.

Oonan kanssa hyvä meininki Suomen teltalla ennen kisaa.

Jouduimme odottelemaan teltassa 40 minuuttia paikallaan ennen kentälle marssimista. Avausvetoja emme saaneet tehdä, vaan heti tuli pikainen käsky heittää vaatteet koreihin ja asettua viivalle tv-lähetystä varten. Silloin tajusin kyllä, ettei kukaan lähde siitä kylmiltään vetohommiin ja juoksu menee kirikisaksi. Eka satanen haettiin paikkoja, jonka jälkeen vauhti tipahti hölkäksi. Totesin, että menen ryhmän perään, jotta vältän tönimiset. Pari kierrosta olo tuntui kankealta, mutta sitten aloin lämmetä samalla kun vauhti alkoi muutenkin kiihtyä. Loppu kulki kelvollisesti ja vikalla satasella vaikuttikin, että taakseni jäisi useampi europpalaismaileri. Valitettavasti onnistuin voittamaan vain yhden ja olin 11. Toisaalta meno tuntui olosuhteisiin nähden yllättävän pirteältä. Lisäksi maajoukkuereissut ovat tunnelmaltaan aina ihan parasta, eikä Irlannin keikkakaan ollut poikkeus. Meillä oli tosi hyvä meininki joukkueen sisällä. Suomen joukkueen kestävyysnaiset koostuivat tällä kertaa nuorista lupauksista ja vanhoista konkareista. Ainoastaan kirkkain tähtemme Sandra Eriksson puolusti (16-vuotiaan Johanna Matintalon sanoin) keski-ikäistä juoksijakaartia. ;)

Hölköttelin hännillä.

Jarkon ja Tuomon kanssa katsomossa.

Aki marssii kentälle.

Aki esteissä.

Tiukkaa analysointia.

Banketista. Yhteiskuvassa Tuomon kanssa.

Johanna saa lentokentällä tietää, että hänet on valittu 17-vuotiaiden MM-kasille!

Folksam GP Sollentuna

Palasimme Suomeen juhannuksen jälkeen maanantaina. Oli ihmeellistä astua Suomessa ulos lentokoneesta ja todeta, että onpas kuuma. Yleensä on tottunut palaamaan kylmään kotimaahan, mutta nyt lämpötilaero oli varmaan 15 astetta.. Kauaa en helteistä ehtinyt nauttimaan, sillä keskiviikkona palasin lentokentälle ja suuntasin Tukholmaan. Valitsin Folksam GP:n vitosen Jämsän karnevaalien sijaan. Heinäallergiani on aina vaivannut Jämsässä, mutta Tukholmassa sitä ongelmaa ei juuri ole ollut. Lisäksi Tukholmassa oli ihan hyvänoloinen starttilista kauden ekaa vitosta varten.

Etiopian miehet verkkaamassa ennen heidän keskinäistä kympin MM-karsintaa Sollentunassa.

Kaisa Tyni naisten 1500:lla.

Sollentunan kisajärjestelyt olivat jälleen kerran huippuluokkaa. Meille Pohjolan tytöille oli vitosella oma jänis. Mailerityyliin hän kuitenkin lähti aluksi aivan liian kovaa ja odotteli meitä sitten rauhassa. Oma juoksuni tuntui käsittämättömän helpolta. En millään meinannut osata juosta niin hiljaa, kun ryhmässä mentiin. Kahden kilsan jälkeen jänis lopetti, ja vauhti putosi. Kolmosen kohdalla menin vetämään, koska aloin huolestua, etten ehtisi ennätykseeni. Vika tonni tultiin kiihtyvänä ja ainut mukanani pysynyt ruotsalainen meni ohitseni kierrosta ennen maalia kovalla kirillä. Jäin välillä, mutta ihan loppuun löysin vielä yhden vaihteen. Ruotsin tyttö voitti mut sekunnin erolla. Afrikan tytöt olivat maalissa aiemmin. Tavallaan menossa oli kaksi kovaa kisaa samaan aikaan ja meidän Nordic-taistelu sai aikaan yleisössä jopa suurempaa meteliä aikaan kuin kisan kärkiporukan mittelö. Ennätykseni parani 12 sekuntia ja on nyt 16.28.90.

Mun kisan tulokset. PB on totta!

Kaisan kanssa kisan jälkeen.

ASICS-blondit riehakkaina.

Pm-kisat, Veikkola

Tukholmasta purjehdin Baltic Princessillä Turkuun, jossa vietin viikonlopun. Seuraavalla viikolla kilpailin pm-kisoissa Veikkolassa. Tarkoitukseni oli karistaa vitosen hölköttely jaloista ja saada vähän kovavauhtista puristusta alle ennen SM-viestejä. Onneksi Sollentunan kämppikseni Kaisa Tyni tuli mukaan meidän pm-kisaan ja saimme kasille aikaan hyvän otatuksen. Kaisa veti 350m, jonka jälkeen olin lupautunut vetämään loppumatkan. Tiesin, että tällä taktiikalla saatan hävitä kisan, mutta ensisijaisena tavoitteena oli aika ja tällä jaolla tiesimme pystyvämme parhaimpaan lopputulokseen. Toteutus meni suunnitelman mukaan, ja sain juostua 2.10.26. Se on muuten paras kasin aikani seitsemään vuoteen! Kaisa pääsi just alle 2.10. Seuraavana päivänä päätin treenimielessä osallistua tonnivitoselle ja yksin kiskoin sen 4.29. Katseet ja ajatukset käännettiin jo viikonlopun SM-viesteihin!

Tahdon

Hei!

Bloggaustauko venähti muutaman viikon mittaiseksi, koska ajatukseni ovat olleet muualla. Tapahtui nimittäin niin, että neidistä tuli rouva lauantaina 8.6.2013. Hääviikolla oli havaittavissa sen verran stressiä, että päätin suosiolla ottaa etäisyyttä juoksemisesta. Tiistaina kävin kuitenkin iltapuhteena tempaisemassa Tilastopajakisoissa Turussa 800m. Aikataulu oli hieman myöhässä ja meidän startti oli vähä ennen kymmentä. Pohkeet olivat toipuneet torstain kolmosesta, mutta aika varovainen juoksustani silti tuli. Vastusta en oikein saanut, sillä seuraava kilpailija jäi mulle kuusi sekuntia. 

En jotenkin uskaltanut lähteä tarpeeksi reippaasti matkaan ja ekaan kiekkaan tuhraantui 1.07. Toiselle kiekalle sain loppuun hiukan puristusta ja loppuajaksi tuli 2.13.70. Vähän huvitti, kun en oikein saanut happoja ylös, mutta kisan tarkoitus oli kuitenkin vain saada ajatukset hääasioista muualle, joten se onnistui.

Perjantaina aamusta suunnattiin Salon seudulle ja mulla oli kauneushoitolajuttuja yli kärsivällisyyskynnykseni. :) En koskaan ajatellut kovinkaan innostuvani häistä tai niihin liittyvistä jutuista, mutta lopulta löysin itsestäni sisäisen morsiamen. Edellinen ilta ja yö vietettiin kaasojen kanssa hääpaikan lähellä VIP-mökissä, ja intouduin skumpan litkimisen ohessa koristelemaan vielä pukuani lisähelmillä.

Ajattelin ennakkoon, että olisin tällainen morsian ;) !

Häät onnistuivat ja kaikki menivät upeasti. Ilmahan oli kuin morsian (hyvin onnistuneen kisan jälkeen). Hääpuku ja kampaus sopivat täydellisesti, ruuat olivat hyvät ja ihmiset viihtyivät. Kaikki meidän väkertämät koristeet ja asetelmat olivat ihania. Bändi soitti ulkolavalla, vieraat bailasivat ja meri kimalteli vieressä. Vihkimistilaisuus oli kaunis ja tunnelma oli jotenkin lumoava ja herkkä. Huh.

Päivän lookki olikin tämä!

Hauskaa oli!

Häiden jälkeen oli aika palata treenien pariin. Harkat eivät kulkeneet ihan toivotulla tavalla, mutta onneksi maltoin keventää loppuviikkoon ja olla tuijottelematta sykemittaria. Sunnuntaina Paavo Nurmi Gameseissa 1500m liikahti parasta vauhtia seitsemään vuoteen! Aikani 4.23.45 tuli epävarmoin fiiliksin ja tasapaksulta tuntuneen juoksun päätteeksi. Mondo tuntui jalan alla niin paljon paremmalta kuin Eltsun rata. Parasta oli, kun sade huuhteli siitepölyt pois, mutta lakkasi sopivasti tuntia ennen meidän kisaa. 

Ulkomaan menijät veivät kolme ensimmäistä sijaa, mutta olin maalissa neljäntenä. Kisan jälkeen sain tietää, että maajoukkuehommat kutsuvat juhannuksena Irlannissa. Suomen yleisurheilumaajoukkue lähtee perjantaina Euroopan maajoukkueiden mestaruuskisoihin (1.div) Dubliniin. Jokaisessa lajissa on yksi edustaja/maa, ja mä olen nyt sitten Suomen edustajana 1500:lla. Kylmää kyytiä on luvassa, mutta olen tyytyväinen, jos saan lohkaistua Turun ajasta jotakin pois. Kauden päätavoitteet ovat edelleen pidemmillä ratamatkoilla. 

Rouva kiittää jälleen kannustuksesta ja lupaa parantaa tahtia, niin blogissa kuin radallakin! :)