Road to Amsterdam!

Moi tosi pitkästä aikaa!

Blogihiljaisuus on jatkunut kauan. Muutamia tekstejä olen kirjoittanut viimeisen puolentoista vuoden aikana, mutta en vain ole julkaissut niitä. Juoksemistani ja siihen liittyviä käänteitä olen kuitenkin julkaissut Instagramissa, Twitterissä ja jonkin verran myös julkisesti Facebookissa. 

Pieni taustakertomus on siis paikallaan, mitä blogihiljaisuuden aikana on tapahtunut. 2014 nousin hyvään loppukauden kuntoon, vaikka olin koko talven juoksematta. Seuraavaan harjoituskauteen panostin kunnolla. Joulukuussa matkustin viideksi viikoksi Espanjaan. Tein ihan pk-harjoittelua ja tosi käsijarru päällä, ettei mitään vammoja tulisi. Muutaman kisankin juoksin ja kulku oli todella hyvä. Pieniä rasitusongelmia ilmaantui kuitenkin leirin lopussa. Suomessa sain paikat kuntoon, ja lähdin hyvillä mielin helmikuun vikana päivänä Amerikan leirille, jossa tarkoitus oli olla kuukausi korkealla Flagstaffissa, jonka jälkeen kilpailla 10000 metrillä Stanfordissa huhtikuun alussa. 

Sää heitti heti aluksi lunta tupaan, mutta se ei haitannut, koska muutenkin oli totutteluvaihe korkeaan ilmanalaan menossa. Maaliskuun puolivälissä tein rennon yhtenäisen vauhtikestävyystreenin, mutta keuhkoni suuttuivat pahasti harjoituksen jälkeen. Olin tietoinen, että viileä keli ja korkealla olo voivat olla riski mun tyyppiselle herkälle astmaatikolle. Kuitenkin keuhkot olivat olleet vuosikausia terveet, enkä enää ollut niin varovainen, kuin olisi pitänyt olla. Hengitysarvoni romahtivat ja ilmeisesti sain vielä lisäksi jonkun pienen infektion. Paikallinen sairaala tuli turhankin tutuksi ja lääkärit ihmettelivät astmani tilaa. Unelma kilpailemisesta leirin lopuksi alkoi haihtua. 

Vähitellen tilani kuitenkin parani ja tehokas lääkitys ajettiin alas, jotta pystyin osallistumaan kilpailuun. Kisa meni hyvin tilanteeseen nähden ja puolimatkaan roikuin enkkavauhdissa. Sitten ratajuoksun vähyys ja viimeisten viikkojen ongelmat näkyivät, enkä jaksanut toista puoliskoa. Loppuaika painui yli 35 minuuttiin. Se ei kuitenkaan haitannut, koska tunsin itseni terveeksi. Palautuminen kisasta vei yli viikon. Suomessa astmaani alettiin heti tutkia lisää. Ironista, mutta sairastuin heti rankoista puhallustesteistä. Arvot romahtivat jälleen. Tästä alkoi huono kierre. Aina kun paranin, meni viikosta kahteen viikkoon, jonka jälkeen sairastuin uudestaan. En kestänyt yhtään hengästymistä tai mitään ulkoisia ärsykkeitä (ilman muutos, siitepölyt, muut pölyt, ruoka-aineallergiani, kloorivesi...). Heinäkuussa alkoi vihdoin helpottaa. Isoissa verikokeissa todettiin, ettei mulla ollut mitään vakavaa keuhkosairautta taustalla. Hinkuyskä, mykoplasma ja keuhkoklamydia poissuljettiin. Ainostaan allergiataustainen ja pahasti suuttunut astma oireili rajummin kuin vuosiin. 

Porin Kalevan kisojen alla tein vaikean päätöksen osallistumisesta vikan päivän kympille. Halusin olla mukana puolustamassa mestaruutta, vaikka tiesin sen olevan mahdotonta. Päätin vain nauttia terveydestä, ja siitä että vihdoinkin pääsin mukaan kilpailuun. Etukäteen kauhistutti tuleva totuus siitä, miten alas kunto on viiden kuukauden aikana ehtinyt romahtaa. Yllätyksekseni loppuaika oli sadasosalleen sama, kuin Stanfordin keväinen horroskymppi. Omasta mielestä jaksoin jotenkin juosta 8km, sen jälkeen viisi viimeistä kierrosta tuli vain päällä ja sydämellä. Jaloista en enää tiennyt. Aika riitti kovatasoisessa kisassa vasta kuudenteen sijaan. Nautin tiedosta, että mulla on jo tosi kovat lähtötasot näille pitkille matkoille. 

Päätin jatkaa kautta ja keskittyä kuukauden päästä oleviin ruotsiottelukatsastuksiin. Kunto lähti rakettimaiseen nousuun. Pääsin maaotteluun, jossa sain edustaa vitosella. Tukholmassa syntyi tuulisella stadikalla urani toistaiseksi toiseksi paras aika 16.19. Se riitti viidenteen sijaan. Valitettavasti kesän näyttöni eivät riittäneet kympin edustuspaikkaan. Kotiin päästyäni päätinkin vielä testata ratakymppiä HKV:n mestaruuskisoissa Eltsussa. Aki-veli lupautui jänikseksi, ja tuloksena oli jo ihan kelvollinen 34.25. Eli minuutti oli jo höylätty pois reilun kuukauden takaisesta Kalevan kisojen juoksusta. Tiesin olevani taas oikealla tiellä. 

Aloitin syksyllä PK-kauden ja kilpailin muutamia maantiehölkkiä huvikseni. Kunto tuntui hyvältä, ja päätin mennä Kankaanpäähän testaamaan puolimaratonia lokakuun lopussa. Arvelin kuntoni 1.15-1.16 väliin. Kisa lähti helposti liikkeelle. Matkalla innostuin, että mullahan on mahikset alittaa jopa EM-raja 1.15. Puoliväliin juoksinkin aikataulussa, mutta 12km kohdalla alkoi äkilliset vatsaongelmat. Aluksi sain ajatuksen voimalla työnnettyä kipua pois, mutta tilanne paheni vähitellen. Oli pakko tinkiä jopa juoksuasennosta. Noin 5km ennen maalia Annemari Sandell ajoi mut kiinni. Väkisin koitin roikkua hetken aikaa mukana, mutta kivut estivät etenemistä ja oli tyydyttävä himmailemaan. Vikat kilsat juoksin yli neljän minuutin vauhtia. Maalista juoksin suoraan vessaan. Rankinta oli ajaa kisan jälkeen hirveissä vatsakivuissa Kankaanpäästä Perniöön. Matkaseurana mulla oli 15-vuotias valmennettava, jota en oikein voinut laittaa rattiin. :)

Epäonnistunut Kankaanpään reissu antoi kuitenkin itseluottamusta. Tajusin, että ilman vatsaongelmia 1.15 olisi ollut jo hyvinkin lähellä. Päätin, että yritän vasta keväällä uudestaan, ja kasvatan hieman nälkää. Tein muitakin ratkaisuja. Päätin, etten mene talvella leirille. Vuosi 2015 osoitti, että jos pysyn terveenä, on ihan sama missä olen kunhan saan kasaan ehjää tekemistä. Perniössä mulla on maantietä ja reittejä vaikka kuinka paljon. Ilma on puhdasta. Työt ovat lähellä. Ja Turussa käyn lähes joka viikko. 

Suunnitelma piti. Olen pysynyt terveenä yhtä oksennustautia lukuun ottamatta. Aki ehdotti mulle Haagin puolikasta, otti lennot ja varasi majoitukset. Eniten ehkä harmitti, kun pitkäaikainen kenkä- ja varustesponsorini ilmoitti äkisti helmikuussa ryhmäsähköpostilla, ettei enää anna mulle lenkkareita ja vaatteita ilmaiseksi. Viidentoista yhteisen vuoden jälkeen olisin odottanut jotain muuta. Edes maratonkenkiä en saanut EM-rajajahtiin mukaan. Haasteena olikin sitten etsiä jostain jalkaan pikaisesti sopivat kengät. Onneksi juoksijakaverit suosittelivat hyviä nettikauppoja ja kisakenkiä. Tilasin lopulta Adidaksen Takumi reit Briteistä. Noname lahjoitti vaatteet Hollannin reissulle.

Valmistavana treeninä viikkoa ennen päätin tempaista SM-halleissa 3000 metriä Tampereella. Kulku oli vahvaa. Tuloksena pronssi ja 18 vuotta vanhan hallienkan parantaminen yhdeksällä sekunnilla. Kisafiilikseen pääsy ja pitkästä aikaa monen yleisurheilukaverin näkeminen olivat onnistuneen juoksun lisäksi reissun parasta antia. 

Hollannin puolimaraton lähestyi ja fiilis nousi. Lähdimme perjantaina matkaan. Sääennuste ei lupaillut kovin hyvää kisakeliä sunnuntaille. Kropassa tuntui hyvältä, ja päätin, etten anna kelin vaikuttaa mielialaan. Lähtöviivalla meidät pakattiin niin tiiviisti, että kärsin hieman ahtaanpaikankammosta. Onneksi selvisin lähtörytäkästä ja pääsin hyvän miesporukan imuun. Juoksu tuntui kulkevan. Neljän kilsan kohdalla kuulin, kun ihmiset alkoivat huutaa, että olin kisaa johtava nainen. Tunnelma oli mukava ja askel tuntui vahvalta. Olisi tehnyt mieli vain lisätä vauhtia, mutta huomasin, että vetelin muutenkin jo kympin enkkavauhdin tuntumassa, joten hoin itselleni, että tämä kyllä riittää ihan hyvin ja vasta 15km jälkeen saa lisätä rytmiä. 

Kymppi tulikin ajassa 34.09, jonka jälkeen reitin profiili muuttui hieman nousevaksi. Jäin hyvästä miesporukasta hieman, kun sähläsin juoma-asemalla. Ihmettelin, kun joku mies veteli niinkin kovassa tahdissa fivefingers-jalkineilla. Reitti kääntyi ja tuuli tuli suoraan vastaan. Olin yksin ja harmitti, kun huomasin, että vauhti alkoi hiipua. Muistin kuitenkin, että Aki oli sanonut, että tässä kohtaa on haasteellisin osa reitistä ja pahimmat tuuliolot, joten rauhoitin rytmiä ja rauhoituin myös itse. Onneksi muutama mies ajoi mut hetken päästä kiinni. 

Reitti kiemurteli satamaan. Tuuli yltyi ja vesisade muuttui rakeiksi. En nähnyt mitään ja tuntui, etten myöskään päässyt etenemään tuulessa. Kirosin koko rantareitin ja hollantilaiset tiilet. Kauempana menevän fivefingersmiehen askel näytti lipsuvan pahasti. En uskaltanut katsoa kelloa, koska olin varma, että kilsavauhti oli pitkästi päälle nelosta. Muuten menoni tuntui vahvalta ja voimia oli hyvin. Vihdoin käännyttiin pois pahimmalta rantareitiltä ja raekuuro ja sade loppui. Matkaa maaliin taisi olla enää reilu 4 kilometriä. Olin innoissani siitä, että olin selvinnyt pahimman ohi. Jalat veti kuitenkin kohmeeseen ja olin hieman kylmissäni.

Kisajärjestän puolesta joku mopo kävi välillä vieressäni ja huuteli "okei, okei, keep your own pace". Toivoin vain, että mustaa savua käryttävä vehje lähtisi pois, eikä aina viipymisilleen niin kauan vieressäni. Katselin kelloa, ja tiesin, että 1.15 alittuu, koska olin niin hyvävoimainen. Pohkeet hieman nippailivat, kun yritin kiristää vauhtia. Kylmettyneet lihakset uhkasivat pienillä krampeilla. Päätin olla turhaa reuhkomatta. Viimeisen 300 metriä uskalsin juosta kovaa. Maalissa tuli hetkeksi onnenkyyneleet. Aika oli 1.14.15. 

Järjestäjät raahasivat mut VIP-urheilijoiden telttaan ja pahoittelivat, etten kuulunut kyseiseen lähtöryhmään ennen juoksua. (Vanha enkkani oli 1.15.55, joka ei oikeuttanut kyseiseen ryhmään.) Sain myös heti kutsun doping-testiin. Mut käärittiin pyyhkeeseen ja lähdettiin etsimään Akia meidän oman ryhmän teltasta. Sitten palkintojenjakoon, josta pikkubussilla VIP-juoksijoiden hotellille dopingtestiin. Siellä sitten muutaman tunnin istuskelin ja kittasin urheilujuomia. Aki tuli hakemaan mut meidän omalle hotellille, jossa vihdoin pääsin suihkuun. Sitten piti antaa liitolle puhelinhaastattelu, jonka jälkeen menimme italialaiseen ravintolaan vetämään koko menun. Olin luvannut tarjota, jos raja menee. Jos ei olisi mennyt, oltaisiin syöty rangaistukseksi Mc Donald'sin Angusburgerit. :)

EM-kisajoukkueeseen mut valittiin eilen, joten nyt on selvää, että heinäkuussa palaan Hollantiin! #roadtoamsterdam jatkuu ja silloin ei ainakaan tule rakeita naamalle! /// Jaksoiko joku tänne asti lukea? :)

-Minna

Vähän niinkuin ylimenokausi

Yleisurheilijoilla on perinteisesti ylimenokausi kilpailukauden päätyttyä syyskuussa. Nuoruudestani muistan lauseen, jota toitotettiin leireillä. "Eivät nuoret juoksijat tarvitse ylimenokautta." Enkä tosiaan tarvinnut. Kun kesän kisat loppuivat, juostiin syksyn maastokisoja ja muutamia hölkkätapahtumia marraskuuhun asti. Joulukuun puolella olivat jo ensimmäiset hallikisat, joita jatkui maaliskuun alkuun. Sitten juostiin taas maastoja toukokuun puoliväliin, josta siirryttiin radalle. Aina oli jotain, eikä koskaan väsyttänyt. 


Toista se on nyt. Ruotsiottelun jälkeen tekisi aina mieli levätä, vaikka olisi takana rikkinäinen harjoituskausi ja vähän kisoja. Toisilla tuntuu veto loppuvan täysin jo Kalevan Kisoihin, vaikka sen jälkeen on vielä paljon hyviä ratakisojakin jäljellä. Nyt pidin maaottelun jälkeen henkisen viiden päivän huilin ja lähdin Hampuriin juoksemaan maantiekymppiä. Kunto ei tuossa ajassa notkahtanut ja tuloksena maantiekympin ennätys taistelujuoksulla 34.11. Virallinen bruttoaika oli sitten sekunnin huonompi.

Hampurin kisan jälkitunnelmissa. Nuo kovat naiset jäivät mun taakse! Paula Todoran (oik.) on muuten tuore Romanian mestari puolimaratonilla.

Syksyn aikana sain vihdoin valmiiksi yleisurheilun Nuorisovalmentajatutkinnon Pajulahdessa. Ryhmässämme oli ihan mielettömän hauska meininki. Kaikki lajit tuli käytyä hyvien kouluttajien opissa. Ennakkoon mietin, että tämä viimeinen jakso olisi kaikista puuduttavin, kun aiheena olivat heittolajit. Totuus oli toinen, sillä koko ajan oli mielenkiintoista treeniä ja asiaa, vaikka oltiin kaukana meikäläisen mukavuusnurkkauksesta. Kiekonheitto ei oikein lähtenyt ja moukari oli järkyttävän painava, mutta kuulan ja keihään sain jopa muutamaan otteeseen lentämään. 

Mäkisen Anssi yrittää opettaa mulle kiekkoa.. ;)

Vietin oikeastaan koko syksyn ajan arkisin ylimenokautta, johon yhdistin pk-harjoittelua. Juoksin pk-lenkkejä, vedin lasten yleisurheiluharjoituksia, huolehdin palautumisesta ja lihashuollosta. Viikonloppuisin osallistuin kisoihin. Hollannissa kävin syyskuun lopussa vielä yrittämässä maantiekymppiä, mutta kuuma keli ja liian kova aloitus veivät parhaan terän juoksusta. Olin kuitenkin helpottunut, että huonollakin tuntemuksella juoksu kulki 34.37. Kyseisessä Utrechtin kisassa on neljä vuotta sitten juostu kaikkien aikojen kovin miesten maantiekympin aika. Reittiä on kuitenkin sittemmin muutettu yleisöystävällisempään eli hitaampaan muotoon. Tapahtumana se oli hieno. Plussaa tietysti eliittijuoksijoiden kuninkaallisesta kohtelusta. Oli hassua, kun kisan jälkeen moni kysyi olenko ihan oikeasti Suomesta, koska päälläni oli Suomen edustustakki. Hollantilainen manageri selvensi, etteivät skandinaavit yleensä juokse eliittistarteissa kymppisakkiin. Ihmettelin, koska itse olin lähinnä pettynyt kisaani. Ehkä se todella on totta, että kovemmassa kisaseurassa kehittyy ja alkaa ajattelemaan itseään jo seuraavalle tasolle.

Eliittijuoksijoiden taukohuone. Keskityin lattialla ja hörpin VIP-juomana Aguariusta.

Maalialueella myytiin pokaaleja! Juoksijat saivat sitten ostaa omansa! Olis varmaan pitänyt varata yks kirppispöytä ja laittaa pytyt myyntiin..

Hotellin respassa mua luultiin norjalaiseksi. Myös telkkarin asetukset olivat norjaksi.. Kisojen lopputuloksissa olinkin sitten jo hollantilainen. :D

Suuremmitta stresseittä viimeistelin kauteni Hangon puolimaratonilla eli Itämerimaratonilla. Olin päättänyt, että huonon kelin sattuessa juoksen vain neljännesmaratonin, mutta kyseiseen tapahtumaan haluan tänä vuonna mukaan. Onneksi keli oli täydellinen ja starttasin elämäni viidennelle puolikkaalle. Edellisestä oli aikaa jo vierähtänyt puolitoista vuotta, mutta tiesin, että kympeiltä haettu vauhti kantaisi varmasti reilut 15km. Loput tulisi päättäväisyydellä ja sisulla. Ja niinhän se meni, alkuvauhti oli jopa varovaista. 3.40-vauhti tuntui naurettavalta hölkältä. Puolimatkan kohdilla kiristin vauhtia ja loppu tuli hyvin. 

Ongelmat alkoivat noin 17kilsan kohdalla krampeilla. Tuntui, että kroppa ihmetteli miksi juoksen näin kauan kovaa. Tuntui, että se huomioi pienetkin nykäykset, rytminvaihdokset ja mutkat. Olisin halunnut juosta kovempaa, mutta jalat tuntuivat pettävän alta. Viimeisen kaksi kilsaa mölysin ääneen, että kramppaa ja en voi juosta. Samalla GPS-kello näytti kilsavauhtia 3.20-3.25 väliin. Äiti huuteli mulle puoli kilsaa ennen maalia, että ei sitä oloa askeleestasi huomaa, juokse nyt vain maaliin tai jotain.. Olisi tehnyt mieli keskeyttää. Luulin, että polvet katkeaa. :) Puolentoistaminsan enkkaparannus ja Suomen kärkitulos lämmitti mieltä samalla kun kylmäpussit kylmensivät koipia. Ensi kerralla valmistaudun.

Äidin nappaama kuva kauheista loppumetreistä.

Muutaman tunnin päästä fiilikset olivat jo huomattavasti paremmat!

Kaksi viikkoa huilasin ja päätin tyhmyyksissäni juosta vielä yhden kisan. Pihtisalmen retrojuoksu houkutteli hyvillä rahapalkinnoilla, mutta valitettavasti mun eväät oli jo syöty. Eikä hengitystä helpottanut syksyn ekan pakkasyön jälkeinen kirpeä aamu. Korisin koko 9,4kilsan matkan. Omista jalkaongelmistaan toipunut teräslady Laura Markovaara jaksoi lopun niin terävästi, ettei oma vauhtini riittänyt. Silti ajallisesti rankka reitti kulki kovaa. 

Sunnuntaina tein jälleen huonon ratkaisun ja juoksin pitkän lenkin jumisilla pohkeillani Ruissalossa. Illan päätteeksi leikattu akilles muistutti olemassaolostaan ja täytti itsensä nesteellä. Pohkeet olivat umpijumissa. Päätin, että nyt on aika oikealle ylimenokaudelle. En halua huilata toista talvea putkeen. Maajoukkueleirillä Pajulahdessa juoksin vain yhden lenkin ja tein muuten korvaavaa harjoittelua ja punttia. Jätin myös Pohjoismaiden mestaruusmaastoja varten järjestetyn katsastusjuoksun väliin. Lisäksi tein selväksi, etten juokse PM-maastoja myöskään Hakunilassa. 

Janican Minillä kurvailtiin maajoukkueleirille Pajulahteen.

Lepo, korvaavat ja huoltotoimenpiteet ovat osoittautuneet jo nyt oikeiksi ratkaisuiksi. Jalat ovat kunnossa. Hengitys on tottunut kylmenevään ilmaan. Voin taas juosta kivuitta. En ole väsynyt ja motivaatio nousee taas esiin. Viikonloppu Helsingissä oli sopiva tähän väliin. Olin toimitsijatehtävissä Runner's High:n Halloweenrunissa lauantaina ja osallistuin porukan pikkujouluihin. Vähitellen totutan nyt itseni takaisin normaaliin pk-kauden harjoitteluun ja joulukuun puolivälissä suuntaan maajoukkuejuoksijoiden kanssa pitkästä aikaa etelän leirille Espanjan Torreviejaan. Ensi vuoteen pääsen toivon mukaan ehjänä ja paremmista lähtökuopista kuin koskaan ennen! Mukavaa syksyn jatkoa kaikille!

Pelottavaa jengiä.. Mulle laitettiin veitsi kurkulle.

Aina herttainen Nina Chydenius (keskellä) oli mukna kympillä!

SM-maantiejuoksu Tuusula

Hei!

Raporttini kisasta pääset lukemaan Patrolin sivuilta tästä.

Ellun kanssa maalissa. Oltiin melkein kun Flanagan ja Goucher.

YOU ARE YOUR OWN LIMIT.

!Moi!

Kaikki hinkuu jotain puolimaratonia edeltävää fiilispostausta. Näitä teen. Näin tunnen. Näin valmistaudun. Näin nukun, syön ja lenkkeilen. Käyn hierojalla ja luen sähköpostia jne. Tää on se juttu. Jos maraton on parasta, niin puolikas on varmaan ainakin puoliks niin hyvä juttu. Ihanaa, tuskaa ja itsensä ylittämistä. Sitä flow-hömpötystä ja kaikkee. Hei oikeesti, ihan ku se nyt olis niin kivaa. Juostaan maantie rullalle ja toivotaan, että tulis enkka tauluun. Paha olo tulee varmasti. Ja olis siistii, kun sais viel hyvän sijoituksen. Mitä pidempi matka, sitä enemmän ehtii ajatellakin kaikkea. Näin maileritaustalla se on ärsyttävintä. Kisan kesto tekee siitä rankan, vaikka kilsavauhti ei olekaan niin ihmeellistä. Ainakaan mun mielestä ja meillä suomalaisilla. :)

Ai miltä nyt tuntuu? Ennen lauantaista starttia? Tunnen taas olevani nettimaailman tylsimys. Se on kisa. Juoksukisa. Oon juossut kaksvuotiaasta. Eka SM-puolikas. Se on vain hieman pidempi kisa. No ei jännitä. Mutta jospa vähän kuitenkin. Odotan innolla. Katsotaan, kuinka kovaa racer kulkee. Ja sehän kulkee. Olen juossut neljä puolikasta aiemmin, mutta nyt olen jotenkin valmistautunut. Tai ehkä ennemminkin latautunut. Nyt nähdään, kannattaako näihin valmistautua vai mennä vaan nykyajan fiilisvirrassa. Tämä puolikas on motivoinut mua treenaamaan vk-vauhteja hallikauden jälkeen. Olen edelleen ollut maltillinen ja järkevä. Kaikki itselleni asettamani tavoitteet ovat kesässä ja nyt suunta on hyvä. Tämä on vain välipala, joka olisi kiva herkutella antaumuksella loppuun asti ahmimatta.

En ota paineita!

Todiste1. Olen käynyt lenkillä. Syke ei näy, mutta ei se mitään lyönyt.

Niin ja viime viikonloppuna suoritin mun personal trainer -näyttökokeen!! Se muuten jännitti enemmän kuin kisat ikinä! Enää kirjallisen osuuden tentti ja sitten olen valmis! :D Jihaaaa..

ps. Saa kannustaa/ huutaa/ tsempata ja kovaa !!! Ja on muuten vähän pakkokin hei, jos reitin varrella pyöritte.. 

Vantaan puolimaraton

No moi moi!

Kerrotaan siitä toisesta puolikkaasta. Vantaasta. Henkilökohtaisesta ihmiskokeestani.

Ennen kisaa kaikki tuntui melko hyvältä. Fiilis oli odottavainen, luottavainen ja rento. Jalat olivat jumittaneet pahasti viimeisen reippaan harjoituksen jälkeen, jonka tein jo keskiviikkona. Kisa juostiin siis viime sunnuntaina. Ennakkoon mietin taktiikkaa ja etenkin sitä, että pitäisi uskaltaa lähteä tarpeeksi kovaa vauhtia liikkeelle. Palautumisvaikeuksien takia päätin kuitenkin startata rauhallisemmin kuin olin suunnitellut.

Verryttelyäni sotki hieman Akin taistelu maratonmitalista. Hänen juoksu näytti helpolta, mutta ahdistuin sen jälkeen kun hän lähti vikalle kympin lenkille. Tunsin jotenkin telepaattisesti, että sillä on rankkaa.. Joo, ei olla kaksosia, mutta joskus tunnen tällaisia juttuja. :) Lähdin juoksemaan vastaan ja ihmettelin, missä se viipyy. Vihdoin Aki tuli näkyviin ja juoksin innoissani kertomaan kannustusjoukoille, että nyt se tulee. Tajusin, että sen vauhti on hidas. Takaatuleva juoksija saalisti Akia hulluna, mutta Aki ehti kahden sekunnin turvin maaliin hopeamitalistina. Hieno fiilis. Kaikilla oli tunteet pinnassa. Kasasin itseni ja aloin keskittyä omaan juoksuuni.

Alkumatkaa mentiin Kirsin johdolla. Nuori Oonakin oli menossa mukana. Vauhti alkoi mennä 3.50-vauhdin päälle, joten päätin laittaa lisää vauhtia koneeseen. Tuntui ihan hölkältä. Sitten mentiin n.3.40-vauhtia ja Kirsi putosi. Musta tuntui helpolta ja edelleen liian hitaalta, mutta tuntui, ettei lihaksissa ollut samaa rentoutta kuin kolme viikkoa aiemmin Ruissalossa. Vauhdista tuli epätasaista ja nykivää. Sahattiin tonneja 3.35 ja 3.48 välillä. Maratoonareita ja neljännesmaratoonareita oli tientäydeltä jaloissa.

Toisella kierroksella oli paremmin tilaa juosta. Huomasin väliajoista, että on mahdollista alittaa 1.18, jos sama vauhti vain jatkuisi. Innostuin. Joku mies tuli mukaan, ja innostuttiin lisäämään porukalla vauhtia 11 kilsan jälkeen. Vauhti nousi 3.30/km ja allekin. Päätin ottaa rauhallisemmin, mutta luonteeni laittoi vastaan. Älä nyt luovuta, kun pystyt ihan hyvin tällä rytmilläkin juosta.. Jättäydyin kuitenkin muutaman sekunnin Oonasta ja miehestä. Tajusin, että oma vauhtinikin on kova, mutta he vetivät kolmisen kilsaa alle 3.30-vauhtia. Sitten huomasin, että jalkani vetävät kunnon asvalttijumiin. Voimia olisi ollut, mutta jalat eivät tehneet yhteistyötä ja pohkeet halusivat pois. Vauhdinlisäys ei ollutkaa niin järkevää. 15 kilsaa oli vasta takana. Vähäinen asvalttijuoksuni kostautui. Kilsavauhtini putosi 15-20 sekkaa.

Ärsytti, kun tajusin, että menee saumat enkkaan. Lopuksi sain tsempattua ja sain aikaakin vähän kiinni. Vika tonni tuli vain päättäväisyydellä alle 3.30. Ruissalon ajasta jäin puoli minsaa eli loppuaikani oli 1.19.34. Voittoajalle jäin puolitoista minuuttia. Maalissa jalat olivat kipeät, mutta muuten olin pirteämpi kuin aiempien puolikkaideni jälkeen.

Mitä tästä opin? Noh, kolme viikkoa oli mun kestävyydelle vielä liian vähän kahden puolikkaan väliin. Toisaalta tasaisella ja ihan omalla juoksulla tulos olisi nytkin voinut olla hieman parempi. Huomasin kuitenkin, että kestävyyteni on yllättävän hyvällä tasolla siihen nähden, etten kuluvan vuoden aikana ole kovin montaa pitkää lenkkiä edes juossut. Kokonaismäärä varmaan on kuusi ja sitten nämä puolikkaan kisat..

Lisäksi en katkennut ihan täysin, vaikka matkavauhti nousikin välillä lähelle mun kympille ominaista kisavauhtia. En ole myöskään koskaan ennen juossut puolikkaan kisassa ns. muita vastaan vaan aina olen keskittynyt vain omaan juoksuuni yksinäni. Tästä tuli lopulta hyvä fiilis. Palautuminen on sujunut hyvin, vaikka torstai-iltana sairastuinkin pieneen flunssaan. Ensi vuonna puolikas on helpompi kohdata, koska nyt mulla on siitä kokemusta. Lisäksi homma helpottuu huomattavasti jos ja kun pystyn talven pk-kaudellakin tekemään juoksuharjoituksia toisin kuin viime vuonna. Leikattu akillesjännekään ei ole sanonut mitään näistä puolikkaista. Nyt täytyy jo oikeasti uskoa, että hyvä jalka siitä tuli. :)

Kiitos kaikille kannustuksista ja onnitteluista! :) Ne ovat mulle tärkeitä! Kohta avaan ovea jo uuteen harjoituskauteen..

Palautuminen

Hei,

Otsikko kertookin kaiken mitä olen viime viikkoina yrittänyt tehdä. Kolmen viikon takainen Ruissalojuoksun puolikas sujui hyvin, enkä missään vaiheessa kisaa tuntenut minkäänlaista väsymystä. Loppua kohden kiihdyttelin vauhtia, ja kaikki sujui liiankin helposti.

Kisan jälkeen iski kuitenkin fyysinen väsymys. Olin ihan poikki ja olisin voinut jäädä Ruissalon kylpylän aulaan istumaan ja nukkumaan loppupäiväksi. Seuraavan viikon otin harjoituksellisesti kevyesti. Lepopäiviä oli useita ja yhtenä päivänä kävin Janican kanssa Caribian kylpyläosastolla kellumassa. Uskaltauduttiin kylmäaltaaseen ja laskettiin rengasliukumäestä.

Palauttelua..

Juoksukoulun naisille jaksoin keskiviikkona vetää treenin ja pistelin heidän mukana muutaman mäkivedon. Viikonlopusta tuli sitten muuten rankka, koska kävin kuntosalivalmentajakoulutuksen ekan osan Leaf Areenalla. Kuntosalilla tuli siis heiluttua tuntikausia joka päivä, joten ihan lepoviikonlopusta tuokaan ei mennyt, vaikka juoksumäärä olikin minimissä.

Viime viikolla olin hieronnassa, ja hieroja kauhisteli mun pohkeita. Muualle kroppaan hän ei 45 minuutin ajassa ehtinytkään. Hehheh.. Ei sitten ihmetellyt jumeja, kun kerroin puolikkaasta ja salikoulutuksesta. Päädyttiin siihen, että jatkan palauttelua.

Lisää palauttelua..

Noh, tämä tarinahan ei tietenkään olisi yhtään Minnaa, jos ei viedä sitä eteenpäin pienellä loppuhuipennuksella. Olen nimittäin päättänyt laittaa itseni pienimuotoiseen ihmiskokeeseen. Kohtaan puolimaratonin haasteet uudestaan sunnuntaina Vantaalla. Haluan nähdä miten olen toipunut ja voinko tällä samalla kunnolla mahdollisesti kiskoa puolikkaan kovaa vain kolme viikkoa edellisestä. Edellisillä kerroilla mun puolikkaiden väli on ollut kaksi vuotta, joten mitään vertailua mulla ei asiaan ole.

Sunnuntaina aikaisemmin päivällä Vantaalla juostaan myös SM-maraton, johon veljeni osallistuu. Se on hänen debyyttimaraton, joten uusia kokemuksia hänkin metsästää. Hänen urakkaansa nähden mulla on edessä sprinttimatka. Kaivan vain esiin nyt hyvän juoksufiiliksen, ja pyrin tekemään rennon ja kovan suorituksen. Ykstoistatuntiset yöunet ovat jälleen maistuneet, ja pohkeetkin ovat osoittaneet yhteistyön merkkejä. Toivottavasti ilmakin pysyisi lämpimänä ja sateettomana. Hiilaripainotteista loppuviikkoa kaikille lukijoille! :D

Syksyn startit

HEI!

Viimeisen postauksen jälkeen onkin tapahtunut kaikenlaista.. Päätin hetkellisestä syksyväsymysfiiliksestä huolimatta jatkaa kilpailemista. Vaikka motivaatio oli hetkellisesti kateissa, hämmästyin joka kerta kun tein kovemman treenin ja tajusin, että olin edelleen nousukunnossa. Juokseminen sujui treeneissä siis kuin itsestään. Päätin juosta Kaisaniemenjuoksun viiden kilsan kisan Helsingissä. Kisa juostiin sunnuntaina 16.9. ja ilma oli aurinkoinen. Toisena vaihtoehtona tapahtumassa oli tarjolla puolimaraton, mutta halusin juosta lyhyemmän matkan, koska tuntui, että vauhti asui vielä jaloissani. Reitti oli tarkistusmitattu ja tasan viisi kilsaa. Noin lyhyitä maasto/maantiekisoja on aika harvoin tarjolla Suomessa.

Lähdin rauhassa liikkeelle ja huomasin, etteivät miehet lähteneet yhtään kovempaa. Oma menoni tuntui helpolta ja kevyeltä, joten ylämäistä ja kovasta tuulesta huolimatta lisäsin vauhtia tai ainakin yritin pitää vauhdin kovana kärjessä. Töölönlahdella oli paljon sunnuntaikävelijöitä, mutta onneksi keulapyöräilijä hätisteli ihmisiä edestämme.

Loppupuoliskon nousuissa jäin yhdestä miesjuoksijasta, mutta paluumatkalla Kaisaniemen puistoon sain ajettua hänet kiinni. Puistossa vikan kilsan aikana menin ohi, mutta hän meni vielä kerran ohitseni. Sitten käännyttiinkin jo maalisuoralle ja latasin vielä viimeisen ryhminvaihdoksen jostakin ja pääsin hänen ohitse. Maalissa saatiin eroa kaksi sekuntia. Heh, voitin siis kaikki miesjuoksijat. Aikani oli 17.32. Maaliintuloa seurasi jonkin verran paikalle osuneita ihmisiä ja sainkin vastata hauskoihin kysymyksiin. Lähinnä eniten utelua herätti askellukseni ja spurttimainen loppukiri. Kiva, kun tällaisia juoksutapahtumia tuodaan ihmisten ilmoille.

Vitosen lähtö.

Loppukiri.

Loppuverkalla.

Palauttelin kisasta hyvin ja matkustin takaisin Turkuun. Keskiviikkona vedin juoksukouluryhmän harjoituksia, ja aloin kypsytellä ajatusta Ruissalojuoksuun osallistumisesta. Puolimaratoninnostusta oli havaittavissa ryhmämme naisilla, ja aloin itsekin miettiä Ruisrääkkiin osallistumista. Ajattelin, että juoksisin sen vain pitkänä vauhtikestävyysharjoituksena.

Torstaina tein lopullisen päätökseni osallistumisestani. Lauantaina matkustin bussilla Ruissaloon ja pelkäsin sadetta. Onneksi sää suosi minua jälleen ja pilvet väistyivät. Juuri ennen lähtöä kävin vaihtamassa shortsit. Ruissalon puolimaratonreitti on kaunis ja vaihteleva. Osa matkasta juostaan hiekkateitä, joten reitti ei ole erityisen nopea. Lisäksi mutkia ja mäkiä on paljon. Reitti voisi olla paremmin merkitty ja lähtöalueella voisi olla enemmän vessoja. Juoma-asemia sen sijaan oli ilahduttavan paljon. Itselläni oli vielä geelipussi kädessä melkein koko matkan ajan. :)

Lähdin rauhassa matkaan ja juoksu oli helppoa isossa porukassa. Vähitellen aloin kiristää vauhtia ja aloin saada edellä meneviä miehiä kiinni. Koko ajan tuntui hyvältä ja helpolta. Vatsaani sattui välillä, koska en ole tottunut juomaan kesken suorituksen, mutta puolimaratonilla on pakko. Kympin kohdalla tajusin, että vauhtini on kova, koska väliaikani oli 37.20. Vauhti ei kuitenkaan tuntunut kovalta. Lopussa kierrettiin Kuuvan lenkki. Tunsin, kuinka mulla oli vauhti päällä ja vaan hymyilytti. Hauska kisa. Vikan tonnin hurjastelin 3.30. En tajua. Loppuajakseni tuli 1.18.56, ja sillä irtosi voitto.

Kisan jälkeen muhun iski väsymys. Myös kunnon rankkasade saapui Turkuun. Kisan jälkeen tarjolla oli hernekeittoa, kahvia, mehua, pullaa ja Yosaa. Ainakin palautuminen lähti heti käyntiin, kun pakotin itseni syömään kaiken mahdollisen.

Mitäs teille lukijoille kuuluu? Oletteko osallistuneet johonkin tapahtumiin? Mun juoksukouluryhmään muuten voi edelleen liittyä mukaan! Treenit ovat aina keskiviikkoisin Turussa.

Lauantain saalis.