Vuoden paketointi

Hei!

Edellisessä postauksessani lokakuussa (?!) tuli luvattua, että seuraavassa tekstissäni käyn läpi kauden loput kisat. Tänään on vuoden vika päivä, joten ehdottomasti viimeinen mahdollisuuteni lyödä lopullisesti tämän vuoden juoksut pakettiin. Oikeastihan viimeiset lenkkini olen tehnyt lokakuussa, ja jalkani on nyt kirjaimellisestikin paketissa, joten fiilistellään ne toistaiseksi viimeiset numerolapun kanssa kirmatut kokemukset vielä tähän.

Manchesterin tonnivitosen jälkeen olisin kovasti halunnut juosta jossakin 5000m, mutta kilpailukalenterissa ei ollut sopivaa starttia tarjolla. Lisäksi ylimääräinen matkustelu jonkun vitosen kisan perässä ei kuulostanut houkuttelevalta, joten päätin treenata vitoselle ja hakea vauhtia kilpailemalla alimatkoilla. Päävalmentaja Tommy muistutti, että KK:n voiton takia vitosen paikkani Ruotsiottelussa oli varma, joten siellä viimeistään saisin matkan vielä kohdata.

Saran kanssa Manchesterissä.

20.8. tein Eltsun kentällä elämäni toistaiseksi parhaimman treenin. Aki toimi jäniksenä ja kulku oli käsittämättömän hyvää ja helppoa. Treenin perusteella tajusin, että olin alle 16 minuutin vitosen kunnossa, ja olo oli loistava. Viikonlopun vietin Turussa ja seurasin 17-vuotiaiden SM-kisoja. Pääsin jakamaan jopa muutamat palkinnot tulevaisuuden lupauksille. 

Sunnuntaina matkasin Tampereen eliittikisoihin juoksemaan 800m.Tiesin, että kuntoni perusteella 2.08-alkuinen aika olisi mahdollinen. Ainut ärsyttävä asia oli, että kisa oli siirretty esikisalajiksi, joten startti oli jo keskipäivällä ennen oikeita eliittikisoja. Iltaihmisenä en tykännyt aikaisesta heräämisestä ja unohdinkin trikoot ja osan muista tavaroistani kotiin. Kiskoin kahvia pukuhuoneessa ja päätin lähteä kenialaisen Peril Nengambin kanssa alkuverkalle. Ajattelin, että nyt vedetään kisa ilman kaikkia normirutiineita ja katsotaan, miten liikahtaa. Kenialaiseen tyyliin alkuverkka oli niin hidasta, että oli melkein vaikeaa hölkätä niin hiljaa. Onneksi oli helle, ja paahduin muutenkin äidiltä lainaamissani trikoissa. Fiilis oli korkealla, ja callingissa ihmeteltiin, kun meitä oli paikalla vain kourallinen. Peril toimi jäniksenä kuuteensataan. Kuiviston Sara koitti hyödyntää jänistämme. Itse päätin yrittää mahdollisimman tasaista vauhdinjakoa. 400m meni multa hieman yli 63 sekuntia ja kaksikko tuntui painelevan kaukana edessä. En välittänyt siitä vaan keskityin helppoon rytmiin. Juoksu tuntui ihan liian helpolta kasille, mutta kovempaakaan en olisi päässyt. Loppusuoralla sain Saran kiinni ja voittoaikani oli 2.07.18. Epäuskoinen olo ja menin kasin tilastokakkoseksi Suomessa..

Illalla sulattelin kisaa, ja päätin, että starttaan heti seuraavana päivänä oman seurani kisoissa Eltsussa 1500:lle. Naisten startissa ei ollut vetoapua tarjolla, joten neuvottelin itseni mukaan miesten starttiin ja pyysin Akia jänikseksi. Tavoitteena oli juosta alle 4.20. Valitettavasti miesten kaksi erää päätettiin yhdistää, joten viivalla riitti tungosta. Lähtökahinassa meni aikaa ja voimia, mutta pääsin kuitenkin Akin peesiin. Eka kiekka mentiin aivan liian hiljaa, ja huomasin, ettei juoksu muutenkaan tunnu kovin hyvältä. Kiristimme vauhtia, ja meno tuntui paremmalta, mutta silti tunsin väsymystä ja viimeiset kaksi kierrosta vain ohittelimme hyytyviä miehiä. Loppuaikani oli 4.20.33, joka oli kuitenkin paras aikani 12 vuoteen. En ollut tyytyväinen, mutta en jaksanut olla pettynytkään. Ei sitä joka päivä olla tässä iskussa.

Seuraavana päivänä olin Janican kanssa vesijuoksemassa, kun Tommy soitteli ja kyseli lähtisinkö viikonlopuksi Ranskan Valenceen edustamaan yhteispohjoismaista joukkuetta DecaNation-maaotteluun. Tarjolla mulle olisi 1500 metriä. Asia ei ollut vielä varma, mutta norjalaisjuoksijan loukkaannuttua ja Johannan kieltäydyttyä paikka oli mulle avoin. Ruotsilla oli omat mestaruuskisat samana viikonloppuna, joten joukkueessa ei ollut jäseniä Ruotsista. Keskiviikkona päätin, että lähden. Ei sitä joka päivä pääse juoksemaan Pohjoismaiden edustajana oman lajinsa maailman huippuja vastaan.

DecaNation-kisojen avajaisten sambaryhmä. Vai oliko tää sittenkin Runner's Twilightista? :D

Koko perjantai meni matkustuksessa. Myöhään illalla söimme hotellissa kuivaa kanaa, ja saimme tietää vastustajat. Katselin tonnivitosen lähtölistaa, ja totesin, että muut edustajat ovat juosseet MM-kisoissa tänä vuonna, joten eiköhän enkka tule, jos pidän porukan edes näköetäisyydellä. Ranskalaiset hoitivat kisajärjestelyt hienosti, ja pääkatsomot olivat täyteen ahdetut. Callingissa aloitin jostain syystä hirveän psyykkaamisen itsekseni, kun totesin, etteivät kilpakumppanini ole juurikaan mua isompia. Päätin, että juoksen taktisesti rohkean juoksua, enkä jää Dublinin juoksun tapaan varovaisesti kyttäilemään. Mulla ei ollut mitään hävittävää.

Joukkueemme teltassa tappamassa aikaa sinisen Poweraden kanssa..

Valitettavasti kisasta tuli taktiikkajuoksu. Kukaan ei lähtenyt pitämään minkäänlaista vauhtia. Startin jälkeen riehuin itseni jopa vähäksi aikaa kärkipaikalle. Pidin koko ajan sisäratapaikan, vaikka venäläinen ja jenkki tönivät ja työnsivät jatkuvasti reunuksiin. Päätin riehua mukana, koska vauhti ei tuntunut missään. Kuolemankiekan takasuoralla vauhti alkoi vähitellen kasvaa, mutta pidin edelleen tiukasti paikkani. 500 metriä ennen maalia vauhti nousi selvästi ja vikalle kiekalle lähdettäessä tajusin olevani neljäntenä, enkä ollut edes puhki. Edelläni oli vain Saksan, Venäjän ja USA:n edustajat. Takasuoralla jäin hieman porukasta, ja taistelin yhtäjalkaa Balcanin edustajan (tuore 22-vuotiaiden Euroopan mestari) kanssa. Kiusasin häntä tiukasti koko loppukaarteen ja menetin voimia. Loppusuora tuli hyvin, mutta aivan loppuun en jaksanut. Pieni harmitus ja keskittymisen herpaantuminen tapahtui maaliviivoilla, kun en pystynytkään Terziciä voittamaan, ja samassa Italian edustaja hyökkäsi ohitseni ulkokautta reilun kymmenyksen turvin. Olin siis kuudes kauden huonoimmalla loppuajalla 4.29.98. Viimeinen 600 metriä oli kyllä ylivoimaisesti kauden nopein ja vielä kiihtyvänä (1.36). Itsekseni hymyilin vain, että tämähän tietää hyvää ruotsiottelua varten..

DecaNation-kisan tulokset.

Paluumatka Ranskasta oli rankka. Muutaman tunnin yöunien jälkeen matkustimme koko sunnuntain. Maanantaina lähdin lenkille Helsingissä. Hölköttelin kevyesti 14km, ja totesin, että juokseminen ei ole KOSKAAN tuntunut näin helpolta. Illalla Turussa se sitten iski. Syysflunssa. Ei nyt. Ei Ei Ei Ei. Viikko jäljellä kautta ja mun piti kruunata kausi ja niitata ruotsalaiset ja samalla enkat vielä uusiin lukemiin Tukholmassa. Olo vain paheni.  Astmaatikkona alkoi jo lauantain vitonen ahdistaa, koska tiesin, etten ikinä selviäisi siitä vajaalla hengityskapasiteetillä. Muutenkaan en vielä ole täysin sinut koko matkan kanssa.

Lepäsin, ja matkustin flunssaisena Helsinkiin. Onneksi mulla ei ollut pahemmin kuumetta, eikä tauti lyönyt pahasti keuhkoihin. Lauantaiaamuna tein päätöksen startata vitoselle. Kisaa oli juostu kilsa, kun tajusin, ettei olisi pitänyt startata. Tuntui kauhealta. Kuumeiselta, heikolta, huonolta ja surkealta. Vauhtikin oli kova, mutta mietin oloani, ja miten hoidan viikonlopun koitokset himaan.  Muistan, kun ajattelin, että Minna...eihän tässä ole enää kuin kymmenen kierrosta ja huominen 1500m.. J 

Tein ratkaisun. Päätin jäädä hölkkäämään kahden heikoimman ruotsalaisen kanssa ja hoitaa ne loppukirillä. En tiedä miten onnistuin mielessäni lyttäämään nuo ”heikot” ruotsalaiset, koska toiselle heistä olin vielä kesäkuussa hävinnyt vitosella pitkässä kirissä. Jotenkin sen kuitenkin tein, ja onnistuin suunnitelmassani. Loppuaikani oli 16.25, vaikka matkalla ajattelinkin, että vauhdin on pakko olla jo niin hidasta, että aika painuu paljon päälle 17 minuuttia. No, eipä onneksi sentään ja pisteet tuli meille 10-12.  Kisan jälkeen olin vielä aivan hiekassa, kun juoksun aikana ruotsalainen miespituushyppääjä oli purkanut suuttumustaan epäonnistuneesta hypystään potkimalla hiekkaa mun päälle. Lisäksi jalkapohjat tuntuivat kipeiltä ja fysioterapeutti teippasi toisen yöksi.

Sunnuntaina oli edessä vielä 1500 metriä. Ruotsalaisilla oli vielä vaatimattomasti lajin tuore maailmanmestari heittää meitä vastaan radalle. En olisi halunnut juosta, mutta mulla ei ollut tuuraajaa, joten päätin juosta. Flunssa oli hieman parempi kuin lauantaina, mutta valitettavasti se oli edennyt hieman keuhkoihin. Lähtöviivalle kävellessä havainnoin, että jalkapohjanikin tuntuvat yllättävän kipeiltä. Taktiikkapalaverissa ajattelimme, että ruotsalaiset yrittävät hyydyttää meitä todennäköisesti vauhdilla. Päätimme, että passaamme hieman alkuvauhtia, ja yritän sitten tasaisesti kiskoa meidät takaisin mukaan taisteluun.  Näin todella tapahtui. Jäimme Saran kanssa, mutta sain kiskottua meidät mukaan loppukahinaan. Valitettavasti huomasin takasuoralla, että omat evääni oli syöty, ja päästin Saran sisäkautta vielä yrittämään ruotsalaisrintaman hajottamista. Ihan ei Sarakaan pystynyt, mutta alitti kuitenkin ekan kerran 4.20. Oma aikani painui hieman päälle 4.21, joten juoksin silti myös tonnivitosella kauden toiseksi parhaan juoksuni. Parempaan en olisi pystynyt ja kaikkeni annoin. Harmittavasti hävisimme vielä maaottelun.

Maaottelun jälkeen sairastin ja lepäilin viikon. Valitettavasti jalkapohjani ei alkanut parantua, vaikka flunssani lähti. Koko syksy ja talvi on sitten mennyt jalan kanssa taistellessa. Magneettikuvissa selvisi marraskuussa, että mulla on plantaarifaskiitti tulehtunut, kantapään rasvapatjan tulehdus sekä ödeemaa ja isovarpaan koukistajajänteen jännetupintulehdus. Lokakuun jälkeen en ole juossut yhtään, joten fiilikset eivät ole kovin korkealla. Nyt kävelen kepeillä ja mulla on ortoosi. Toivottavasti pääsen tästä vielä takaisin jaloilleni, koska mennyt kausi herätti kuitenkin paljon intohimoa vielä juoksemista kohtaan ja uskon, että edelleen parhaat kisani pidemmillä matkoilla ovat juoksematta.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin palataan vielä.. :)

HYVÄÄ VUOTTA 2014! Ja kiitokset kaikesta tuesta ja tsempeistä! Ja mitään en lupaa.. :)

-Minna

Juokseminen ja allergia

Hei!

Kevätflunssa alkaa vähitellen helpottaa. Tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan ajankohtaiseen aiheeseen eli siitepölykauteen. Olen ollut lapsesta asti allerginen. Erityisesti kevät on aina ollut vaikeaa aikaa. Muistan, kun olin viisivuotias ja kevätaamuni alkoivat sillä, että suunnistin kylpyhuoneeseen pesemään yön aikana muurautuneet silmäni auki. Mulla oli aina silmätulehdus ja keuhkoputkentulehdus. Olin aina ihan tukossa. Inhosin silmätippoja, koska en osannut laittaa niitä itse.

Kevät 1993 oli vaikea koivuallergisille. Silloin minäkin sain ensimmäisen koivuallergiadiagnoosini yhdessä astman kanssa. Meillä oli ollut nuorten pm-maastot Paloheinässä. Jo lähtöviivalla avasin keuhkojani oksentelemalla limaa. Muut tytöt kerääntyivät ihmettelemään, mitä olin mahtanut syödä. Odotin hyvää juoksua, mutta eihän siitä mitään tullut. Hengitys vinkui ja Paloheinän mäet olivat tavallista hankalampia. Olin 11-sarjassa viides, joka oli tuolloin paras siihenastinen sijoitukseni pm-maastoissa. Se ei kuitenkaan lämmittänyt. Olin vihainen, sillä omasta mielestäni jäin kärkitytöille aivan liikaa ja liian helposti.

Koivu.

Pääsin valittamaan tilanteestani lääkärille. Viides sija ärsytti. Mua tutkittiin ja selvisi, että keuhkojeni kapasiteetista noin 30 prosenttia oli käytössä. Lääkäri ilmoitti myöhemmin vanhemmilleni, että tuossa tilanteessa lapsi ei normaalisti suostu juoksemaan askeltakaan, mutta tuo tyttö mesoo, että oli vasta viides. Sain ensimmäiset astmalääkkeeni ja lupauksen lääkäriltä, että jos muistan ottaa lääkkeet ohjeiden mukaan, niin vuoden päästä olen piirinmestari. Tämä diili tuntui hyvältä, ja vuoden päästä tosiaan voitin 12-vuotiaiden sarjan minuutin erolla seuraavaan.

Syksyllä on hyvä hengittää.

Valitettavasti tarinan jatko ei ole yhtä onnistunut. Juoksumääräni kasvaessa henkeen vedetyn pölyn määräkin on kasvanut. Astma ja allergia ovat olleet elämässäni aina. Toisinaan kevät on ollut todella vaikea. Useana vuonna olen paennut pahinta koivuaikaa ulkomaille. Yleensä silloin paluu Suomeen on ollut tosi vaikea. Olen saanut herkästi hengitystieinfektion ja tapellut sitten sen kanssa pahimmillaan koko kauden ajan. Tämän kevään olen ajatellut olla Suomessa, ja yritän kestää allergia-ajan. Jos tilanteeni pahenee, otan äkkilähdön muualle. Kesällä kukkii heinät ja loppukesällä pujo, joten mun on vaan kestettävä. SM-maastot jätän todennäköisesti suosiolla väliin.

Terveystalo haastatteli mua muutama viikko sitten allergioita käsittelevään juttuun. Jutussa on tarkemmin allergia-asiaa kiinnostuneille. Sen voi lukea täältä. Toivotaan nyt, että tulee hellejakso, jonka jälkeen tulee kunnon vesisademyrsky...:)

Onko teillä muilla allergiaongelmia keväisin tai kesäisin? Teettekö muutoksia yksittäisiin harjoituksiin tai harjoitusohjelmaan allergian takia?

PT-asiakas juoksi päin seinää

Moikka!

Maanantaista on tullut mun uus suosikkipäivä. Ai miks? No siks, että se on mulla kevyt päivä. Laiskimus kun oikeasti olen. Ja kun en tee edes oikeita töitä, niin kevyen päivän voi ottaa aika rennosti. En muuten ole niitä urheilijoita, jotka eivät osaa hyvällä omallatunnolla vain olla. Väsytti hieman eilinen pitkä lenkki, mutta ihmekös tuo, sillä eilen juoksin sulaneen tienpinnan innoittamana kolmenkympin lenkin! Elämäni toisen. Tästähän alkaa tulla tapa... Eli en olekaan niin laiska. Viime vuonna tähän aikaan juoksin 30 kilsaa koko viikon aikana. Aika hyvä progressio. ;) Tänään lisäksi tapahtui hyviä asioita, jotka liittyvät henkilökohtaiseen elämääni, mutta ärsyttävästi jätän nämä parhaat hehkutukset toistaiseksi täältä pois. Muutenhan tää menee ihan liian jeejee-tarinaksi. Yleensä synkistelystä on helpompi kirjoittaa.

Kerron sitten mun pt-asiakkaasta. Siis harjoitusasiakkaasta. No, ei tääkään osuus ole mitään synkistelyä. Kerrotaan nyt sen verran, että ikää hänellä on 27 ja sukupuoli on nainen, niin saatte hieman enemmän tarinasta irti. Reilussa kuukaudessa on jo tapahtunut ihmeitä. Tänään tutkimme hänen uusinta inbody-mittauksen tulosta ja vertailimme edelliseen. Parasta oli, että rasvaprosentti oli pudonnut edellisestä mittauksesta 4,5%. Lihasmassaa on tullut lisää, ja hän nauttii uudesta hänelle räätälöidystä saliohjelmasta. Ruokapäiväkirjan pohjalta viilasimme syömisiä kuntoon kolme viikkoa sitten.

Juoksutekniikkavinkkejä hän kävi hakemassa maratonkouluryhmäni tekniikkatreeneistä. Tänään valvoin, tsemppasin ja juoksin mukana hänen vauhdikkaan juoksutreenin. Teimme laskevana sarjana VK-tyyppisen harjoituksen. Palautukset olivat kaksiminuuttisia kävellen. Loppua kohden valmennettavastani löytyi uskomatonta sisukkuutta. Viimeinen pätkä päättyi ison ylämäen päälle, jossa iskivät tajuttomat maitohapot. Sain häneltä hätäisen vilkaisun, ja kannustin taistelemaan vikat viisitoista sekuntia. Hän taisteli. Treenin jälkeen hän ihmetteli, että miten pystyy juoksemaan silloin, kun jalat eivät enää liiku. :) Tuli ihan parasta analysointia. Selitin, että oli mahtavaa seurata vierestä, kun hän tavallaan juoksi päin seinää. Hän ei varmasti koskaan ennen ollut sitä oikeasti kokenut. 

Mullekin tuli siis samalla hyvä kevyt ja palauttava harjoitus. Olen niin ylpeä hänestä ja siitä, että vaikka painossa on tapahtunut vasta muutaman kilon muutos, niin ulkonäössä muutokset ovat huomattavia. Ryhti on parantunut. Kiinteytymistä on selvästi tapahtunut. Itsekin hän hehkutti, että on kivaa, kun farkut tuntuvat löysiltä. Ja tärkeintä on uusi energinen ja hyvä olo.

Iltalukemista.

Etenemme rauhallisella vauhdilla, sillä tavoitteena on oikea elämäntapamuutos ja kiinteytyminen. Hän on hyvällä tiellä ihanneminäänsä kohti. Päämotivaattorina hänellä ovat omat kesähäät, joissa hän haluaa näyttää tietysti hyvältä. Lisäksi jossakin kesän juoksutapahtumassa taittuu kevyesti kymppi. Parasta, kun saa harjoitella noin motivoituneen asiakkaan kanssa. Eiköhän musta tule vielä oikein hyvä personal traineri. Sitä en epäile, mutta lähinnä alkoi mietityttämään juoksenkohan mäkin kesällä jossakin välissä kympin? Radalla en ole nimittäin sitä vielä koskaan kokenut.

Oletteko lukijat juosseet viime aikoina päin seinää? Tai edes joskus? :)

Useasti seinään juossut kotijoogaaja.

Paluu

Hei!

Tiedetään, ettei musta ole tämän blogin puolella juuri kuulunut. Yleensä urheilijat eivät päivittele nettiin, kun kaikki on huonosti. Mun tauosta päätellen, taidan olla poikkeus. Kaikki taitaa olla ihan hyvin! Reilu vuosi sitten perustin tämän ajanvietteeksi Ruotsiin, ja kirjoitusteni ohessa sain perusteltua itselleni ajatuksiani, että mun kannattaisi vielä koittaa tätä juoksujuttua. Tuntui, että olin yksin ajatusteni kanssa, mutta samalla mulla oli vahva tunne, että kestävyysjuoksu-urani on vielä pahasti kesken. Parasta oli, että paluuni omalle tasolle tapahtui nopeammin kuin edes itse uskoin. Mennyt syksykin oli melko rikkonainen harjoituksellisesti, mutta silti mulla on nyt kaikessa tekemisessä sellainen ote, että treeneissä vain kummastelen helppoutta ja uusia vauhteja.

Tämä oli kuntoutusblogi. Nyt tästä pitäis varmaan leipoa jotakin muuta. Eikä edes tarvii. Tämä on edelleen hyvän mielen juoksublogi. Olen sama Minna ja mulla on kivaa. Musta on taas tullut oikeesti juoksija. Ainakin omasta mielestäni, ja sehän on tärkeintä. Olen ehkäpä hieman vahvempi, nopeampi ja kestävämpi kuin ennen. Ei se haittaa. Ehkä kannattaa jatkaa kirjoittelua, koska pelkästään tämän blogin aikana on tapahtunut niin paljon mahtavia juttuja.

Viimeisin päivitykseni tässä blogissa on leirillelähtötunnelmista. Täältä voi lukea leirikuulumistarinan tammikuulta. Maspalomasissa kaikki sujui siis hienosti. Suomeen paluun jälkeen sairastelin viikon, jonka jälkeen päätin testata hallijuoksua. Talveen paluustanikin voi lukea täältä.

Hallijuoksut jatkuivat hienosti. Viikko sitten Myllypurossa kellotin kauden kärkiajat alimatkoilla, ja pirteä menoni tuotti maaottelupaikan. Pienen mietinnän jälkeen päätin hyväksyä tarjouksen kiskoa Suomi-asun ylle ja tarttua tonnivitosen haasteeseen. Eilen tulimme takaisin Ruotsin Växjöstä. Tonnivitosella tein lyhyen ratojen halliennätykseni kolmella sekunnilla. Entinen olikin homehtunut Tilastopajan mukaan jo 11 vuotta. Viikon takaisesta Myllypuron juoksusta lohkesi melkein yhdeksän sekuntia. :) Kovatasoisessa startissa aikani riitti viidenteen sijaan, kun lopussa sain puristettua yhden ruotsalaisen ohi.

Muutenkin oli mahtava reissu, joka ansaitsisi ihan oman tarinan. Nyt suuntaan kuitenkin aamupalalla, koska tämän tekstin tarkoituksena oli vain tulla moikkaamaan teitä ja kertoa, että kirjoitan jatkossakin. Koska mun tarina ei ole vielä ohi, halusitte niin tai ette.. ;)

Juoksukouluun!

Hei!

Ilmoitan nyt täälläkin, että alan huomenna eli keskiviikkona 12.9. vetämään Turussa Runner's High:n juoksukoulua!! Mukaan voi tulla joka keskiviikko. Kokoontuminen on Paavo Nurmen stadionilla kello 18.00. Netissä pitää vain ensin ilmoittautua. Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet juoksukoulusta on Runner's High:n nettisivuilla. Sain tänään tietää, että mukaan on jo ilmoittautunut kymmenen juoksijaa.

Treenit kestävät 1h 15 min – 1h 45min harjoituksesta riippuen. Harjoitus koostuu verryttely- ja venyttelyosiosta, liikkuvuus- ja tekniikkaosiosta sekä kovemman harjoituksen osiosta. Eli yksittäinen harjoitus sisältää juoksuharrastuksen kannalta oleellisen paketin. Kovemmat harjoitteet vaihtelevat ja niiden taso ja kovuus määritellään jokaisen henkilökohtaisen tason mukaan.

Turun juoksukoulu soveltuu tasosta riippuen kaikille kuntoilijoille! Liian hiljaa tai liian kovaa ei kenenkään juoksukouluissamme tarvitse juosta. Usein myös valmentajamme tekevät treenin juoksukoululaistemme kirittäjinä.

Jokainen harjoite tehdään tarkasti valmentajan valvonnan alla ja seurannassa, ja jos juoksuryhmäläiseltä löytyy sykemittari, niin sen käyttöä suositellaan ja opastetaan sen oikeanlaiseen käyttöön.

Kaikki ovat siis tervetulleita ja jokaisella on oma tavoite. Lisäilin tähän hyviä motivaatiokuvia, vaikka juoksukouluun liittymiselle. Kuvat ovat Reasons to be fit -sivustolta.

Vetäjänäkin toimii muuten varsinainen wonder-woman! :D Hyvää illanjatkoa kaikille!

Hyvinvointivalmentaja

Hej!

Multa on pyydetty päivitystä tilanteeseeni, joten tässä tulee. Vaikka bloggaustahdissa on ollut havaittavissa taantumaa, niin juoksukuntoni sen sijaan on mennyt koko ajan paremmaksi. Edellisviikolla tuli (leikkauksenjälkeiset) ennätyskilsat eli 85 juoksukilometriä. Viime viikolla sain kasaan 71km. Lisäksi kävin tukholmalaisella fysioterapeutilla, joka vähän availi jumeja ja näytti muutamia hyödyllisiä venytysjuttuja tasapainottamaan skolioosiani. Siitepölyallergian takia on ollut pakko rajoittaa ylimääräistä ulkonaoloa. Viikonloppuna osallistuin Turussa järjestettyyn hyvinvointivalmentajakoulutukseen. Kaksi päivää kestänyt koulutus on myös ensimmäinen osa Trainer4You:n personal trainer koulutusputkea. Seuraava osuus on kuntosalivalmentajakoulutus, joka starttaa omalta kohdaltani syksyllä. Kuntosalivalmentajakoulutuksen jälkeen on sitten vuorossa varsinainen PT-kurssi, josta valmistuu sitten aikanaan personal traineriksi.

Trainer4You:n sivuilta nappasin seuraavan kuvauksen hyvinvointivalmentajakoulutuksesta.

Trainer4You Hyvinvointivalmentaja -koulutus kahden päivän mahtava tehopaketti. Se on startti Trainer4You Personal trainer -koulutusputkelle, vankka perusta Trainer4You Kuntosalivalmentajaksi aikovalle sekä todellinen piritysruiske omaan harjoitteluunsa lisäpotkua kaipaavalle.

Hyvinvointivalmentaja -koulutuksemme antaa uusien tietojen ja taitojen lisäksi mielestämme tärkeimmän voimavaran omaa kehittymistäsi ajatellen, uuden ajattelutavan! Uudet oivallukset, kokonaisuuksien hahmottaminen, oleellisen tiedon erottaminen sekä käytännön osaamispääoman kasvattaminen ovat koulutuksen parasta antia.

Sopiva koulutus kuntoilijalle

Trainer4You Hyvinvointivalmentaja -koulutus on koulutusohjelma, joka valmentaa Sinut oman hyvinvointisi parhaaksi asiantuntijaksi. Autamme Sinua ottamaan vastuun omasta ja lähimmäisesi hyvinvoinnista ja saat koulutuksesta eväät oman liikuntaohjelmasi suunnitteluun, kestävyysharjoitteluun, lihaskuntotreeniin, venyttelyyn sekä ravitsemuksen parantamiseen. Koulutusohjelma sisältää myös rautaisannoksen kehon rakenteesta ja toiminnasta sekä fyysisen harjoittelun perusteista. Sinun ei tarvitse olla huippu-urheilija tai huippukunnossa voidaksesi osallistua koulutukseen, tärkeintä on että haluat lisää tietoa kuinka liikut oikein ja turvallisesti.

Starttikoulutus liikunta-alalle suuntautuvalle

Hyvinvointivalmentaja -koulutus starttaa myös Trainer4You Personal trainer -koulutusputken, joten voit aloittaa kouluttautumisen vaikkei Sinulla aikaisempaa kokemusta liiunta- ja hyvinvointialalta olisikaan. Hyvinvointivalmentaja -koulutuksessa käydään läpi hyvän kunnon osa-alueet, jonka päälle jatkokoulutuksissa tieto ja osaaminen rakentaa. Voit siis tehdä liikunnasta itsellesi ammatin ja kouluttautua myös asiakkaittesi hyvinvoinnin parhaaksi asiantuntijaksi

Trainer4You Hyvinvointivalmentaja -koulutuksen sisältö: Kehon rakenne ja toiminta Palautuminen – kehityksen edellytys Syke ja kestävyysharjoittelu Voima ja lihaskuntoharjoittelu Notkeus ja liikkuvuusharjoittelu

Kesto: 2 päivää (16h) Hinta: 295,00 €, sisältää Kuntoilijan käsikirja - opas tulokselliseen kuntoliikuntaan -kirjan Kenelle? Jokaiselle hyvinvoinnista ja liikunnasta kiinnostuneelle Fyysisen harjoittelun perusteista kiinnostuneelle Trainer4You Personal trainer -koulutusputken aloittavalle

Ennakkoon ajattelin, että onkohan tässä ensimmäisessä osassa mulle mitään uutta ja mielenkiintoista. Onneksi kurssi oli kuitenkin hyvin rakennettu ja teimme harjoitteita myös käytännössä. Kouluttaja osasi asiat ja oli tosi pätevä. Me osallistujat olimme liikuntataustaltamme kaikki hyvin erilaisia, mutta se teki porukastamme vain mielenkiintoisen. Osa ryhmästä  oli vain tällä ekalla kurssilla mukana saadakseen lisävinkkejä omaan harjoitteluunsa, kun taas muutamilla oli tavoitteena opiskella koko koulutusputki ja valmistua lopulta personal traineriksi. Vaikka mulla olikin jo valmiiksi paljon tietämystä eri aiheista, joita kurssilla käsiteltiin, koin silti osallistumisen hyödylliseksi. Kouluttajamme totesikin, että liikuntatietämyksessä ei koskaan ole valmis. Aina voi oppia uutta ja täydentää omaa tietämystään. Erityisen kiinnostunut olenkin jatkossa vielä oppimaan lisää tuosta voimapuolen harjoittelusta.

Tämä kuvaa silti hieman mottoani. ;)

Aina voi kehittää itseään.

Mitäs teille kuuluu? Huomenna palailen treeneihini ja kuntotilanteeseeni tarkemmin! Nyt kannustan Ruotsia Euroviisuissa.. :)

Keuhkot kiusaavat

Flunssa siirtyi perjantaina keuhkoihin, vaikka olo muuten onkin jo parempi. Astmani vain yleensä pahenee tai muistuttaa tosiaan olemassaolostaan, jos sairastun flunssaan. Nyt olen yskinyt paljon. Raskainta on, kun yöllä ei saa nukuttua kunnolla, kun koko ajan yskittää. Pystyasennossa ei valitettavsti voi nukkua. Kaikenlaisia konsteja olen yrittänyt tehdä helpottaakseni oloani. Olen puhaltanut ohuella muoviputkella isoon limupulloon, jossa on vettä. Se on aika tehokas tapa saada lima syvältä keuhkoista liikkeelle. Lisäksi omistan sellaisen kasvosaunan, jota käytän höyryhengitykseen.

Kun olo paranee, eikä kuumetta ole, mutta astmalima edelleen hörisee keuhkoissa, olen kokenut parhaaksi limanirrotuskeinoksi lähteä liikkeelle ja tekemään sellaista urheilua, että hengästyy kunnolla. Ja paras tapa kunnon hengästymiseen on tietysti juokseminen. Vielä en kuitenkaan ole kokenut, että olisin siinä iskussa, että voisin kunnolla lähteä juoksemaan jotakin vetopätkiä edes limanirrotusmielessä. Varsinkaan, kun en muutenkaan ole juossut oikeasti kovaa elokuun jälkeen.

Limanirrotusvetoja juostessa on hauska seurata ihmisten reaktioita. Näyttää varmaan aika rajulta, kun juoksija ensin juoksee ja sitten yskii keuhkot pellolle ja kuulostaa ihan tukehtuvalta. Tiedän, että jotkut kritisoi, ettei sairaana saa juosta, mutta tuossa tilanteessa ei juoksemiseen ole estettä, jos vain ilma kulkee edes jotenkin ja kuumetta ei enää ole. Olen todennut, että sohvalla maatessa ja kotona hengaillessa astmakeuhkot eivät parane, vaan tulehtuvat lisää. Ja sitten onkin pian keuhkokuume, jos limoja ei saa liikkeelle ajoissa. 

Joskus valitettavasti keuhkot tulehtuvat pitkäksi aikaa, eikä limanirrotusliikunnastakaan ole apua. Silloin yleensä kova lääkekuuri antibioteilla ja tablettikortisoneilla on ainut vaihtoehto saada oireilevat keuhkot kuriin. Silloin urheiluakaan ei jaksa enää tehdä, kun hengittäminen paikallaankin on vaivalloista. Onneksi tähän tilanteeseen ei joudu kovin usein, sillä nuo lääkekuurit ovat kovia myrkkyjä elimistölle ja vetävät puolustusjärjestelmän alas pitkäksi aikaa. Lisäksi elimistöön kertyy turvotusta, kun lääkkeet keräävät kroppaan nestettä ja olotila on koko ajan väsynyt. Yritän nyt kovasti vielä päästä tämänhetkisestä flunssatilanteestani yli ilman kovia lääkekuureja. Tietysti tavallisten astmalääkkeideni annokset ovat tällä hetkellä melkein maksimissa, mutta yritän kuitenkin selvitä toistaiseksi vain niiden avulla.

Flunssafiiliksiä

Oon edelleen siis flunssassa. En tiedä onko tämä jotakin influenssaa, vai jotain tavallista perusflunssaa. Kausi-influenssarokotuksen otin kunnon astmaatikon ja urheilijan tavoin leikkaukseni jälkeen joulukuun alussa. Tänä vuonna kuitenkin myös rokotetut ovat sairastuneet, koska influenssavirus on jotenkin muuntunut. No, ihan sama. Kyllä mä yhden flunssan kestän. Oireina ovat olleet kurkkukipu, nenän tukkoisuus ja kuume. Onneksi tauti ei ole edennyt keuhkoihin. Olen myös ylpeä itsestäni, etten ole ottanut yhtäkään särkylääkettä tai flunssalääkettä olotilaani helpottamaan. Pari kertaa on ollut lähellä..

Aloe vera -nenäliinoja. Ei pitäis nenänalunen muuttua punaiseksi, mutta muuttui kuitenkin.

Vahvistavia flunssaeväitä. Hunajaa, mustikoita ja mehuja.

Ja sisällä hiihtelen Nalle Puh-fleecehousuissa.

Tahdon karaista itseäni ja kehittää musta vahvemman. Tätä olen jo muutaman vuoden harrastanut, ja olenkin onnistunut parantamaan astmaani, hoitamaan allergioitani ja kehittämään puolustusjärjestelmääni. Musta on tullut jo vahva. Viimeksi sairastin flunssan syyskuun alussa, enkä siihenkään tarvinnut antibiootteja! Joskus aiemmin olin aina kipeä ja sain helposti kaikki taudit. Pyrin myös syömään terveellisesti, en käytä eineksiä ja yritän tehdä ruokani mahdollisimman hyvistä raaka-aineista alusta loppuun itse. Eipähän myöskään tarvitse pelätä allergiareaktioita. Sitten olen tehnyt omaa siedätyshoitoa totuttelemalla joihinkin minua allergisoiviin ruoka-aineisiin. Nyt se on ollut helpompaa, kun harjoittelu on ollut vähäistä. Elimistö siis kestää paremmin, kun ulkoisia ärsykkeitä on vähemmän. Keväällä sitten siedätykset jäävät vähemmälle, kun puut kukkivat ja juoksen ulkona enemmän!

Tänään tuli muuten kolme kuukautta täyteen akillesjänneleikkauksesta. Lääkärin mukaan saisin siis aloittaa juoksemaan useammin kuin kolme kertaa viikossa ja kokeilla hieman reippaampaa vauhtia. Lisäksi saisin myös juosta vaikka tunnin yhtenäisen lenkin. Aurinko paistaa ja täällä on sulat tietkin jo, mutta en nyt tässä tilassa pääse treenaamaan.

Lähdenkin tästä huuhtelemaan poskiontelot ystävälläni sarvikuonolla. Se on hyvä tapa ja piristää! Laitan hieman suolaa veden sekaan ja sitten hommiin. Sain napsaistua otuksesta pari kuvaakin!

Nenänhuuhtelukannu eli sarvikuono.

Vesi valuu siis toisesta sieraimesta sisään ja toisesta ulos.

 

Jalkahoitajalla juoksijan vuosihuollossa

Moikka!

Tänään heitin 9 kilsan lenkin lumisessa Helsingin keskuspuistossa. Ihan hyvin kulkivat nastalenkkarit auratulla ja lumisella lenkkipolulla. Päähäni kaivoin Haltin talvijuoksupipon, jota en ole muistanut omistavani. Pinkki sydänpipo olisi sopinut ystävänpäivään. Se on muuten fleecepipo.

Sydänkuvio ei sittenkään näy kuvissa..




Oli mulla asiaakin. Illalla kävin hoidattamassa työvälineet kuntoon. Kävin siis jalkahoitajalla Espoossa. Mulla on kerran vuodessa ollut tapana käydä jalkahoidossa jalkahoitajalla. Mitään vakiopaikkaa en ole käyttänyt, vaan olen mennyt aina mihin hoitolaitokseen milloinkin. Tällä kertaa käytin kesällä Citydiilistä bongaamani jalkahoitotarjouksen (maksoi vain 15e).

Pääasia jalkahoidossa on, että rapsutellaan vähän kovettumia jalkapohjasta. Lisäksi jalkahoitaja yleensä katsoo nilkan liikkuvuutta ja jalkaterän rakennetta sekä leikkaa varpaankynnet. Känsiä ja syyliä voidaan tarpeen tullen myös poistaa. Ja lopuksi rasvataan ja ihmetellään miten jaloista tuleekin niin sileät ja pehmoiset! Yleensä tunnin jalkahoito maksaa normaalisti noin 40-50 euroa.

Mulla tulee kovettumia etenkin päkijöihin juoksemisesta. Lisäksi varpaiden reunat kovettuvat, vaikka mulla onkin lenkkareissa aina vähintään se tarpeellinen yhden sentin käyntivara. Piikkareissa ja kilpatossuissa käyntivaraa ei juuri ole, ja siksi tuntuukin, että ne aiheuttavat helposti kovettumia. Käyntivara on tärkeä lenkkareissa siksi, että jalka yleensä turpoaa hieman lämmetessään lenkkareissa. Myös sukissa varpailla tulisi olla tilaa liikkua. Kovettumien ohentaminen on tärkeää siksi, että ne pysyvät pehmeämpinä, eikä jalkapohjan tuntoaisti pääse kärsimään. Pitkä juoksutaukoni aiheutti kuitenkin itsestään jo jalkapohjien pehmenemistä ja kovettumien katoamista. Eli jalkapohjani ovat nyt poikkeuksellisen pehmoiset, eivätkä tunnu yhtään omilta.. :)

Mulla on kestävyysjuoksijaksi jalat silti hyvässä kunnossa, mutta olenkin pyrkinyt pitämään niistä hyvää huolta. Iltaisin aina rasvaan jalkapohjat paksulla rasvalla ja nukun yleensä sukat jalassa. Varvasvälejä ei pidä muuten rasvata. Tiedän juoksijoita, jotka ovat saaneet kärsiä hoitamattomista jalkapohjistaan. Kovettuma-alueet saattavat halkeilla kuivuessaan, ja etenkin kuumilla keleillä juostessa ja jalkapohjan hautuessa kengässä, kovettumat voivat lähteä irti ja repiä jalkapohjaa vereslihalle. Yäk. En liitä tähän kuvalinkkiä erään juoksijan blogista, koska en halua, että kukaan menettää yöuniaan ;).

Käytössä olevia rasvoja.

The Body Shopin body butterit on mun lemppareita!

Jalkahoitaja kertoi tänään, että mun kannattaa käyttää vapaa-ajankenkinä pitäviä, ohutpohjaisia ja etenkin päkiän kohdalta taipuvia kenkiä vastapainona tukeville lenkkareille. Onneksi näin olenkin toiminut, sillä etenkin monissa käyttämissäni Asicsen lenkkarimalleissa on askeleen rullausta tehostettu nostamalla päkiän yläosaa ja varpaita hieman ylöspäin. Kun varpaat ovat hieman korkeammalla, päkiään kohdistuu enemmän painetta. Ja paine aiheuttaa kovettumaa. Notkeat vapaa-ajan kengät siis ovat tärkeät, jotta liikkumisen asento ja vakaus sekä liiketunto on parempi jalkaterän aistiessa alustan. Kun kenkien kärki ei nouse kärjestä ylöspäin, varpaat pystyvät osallistumaan askellukseen.

Siinäpä tärkeää infoa kaikille, jotka käyttää kenkiä päivän aikana! :) Ei saa unohtaa jalkapohjia, vaikka ne eivät päälle päin näykään..