Fiiliksiä ja kisaraportit III

Hei! 

Oon palannut! :)

Kausi on ohi. Hassua, että oikeastaan mulla on vain tyhjät fiilikset nyt.

Kalevan Kisat Vaasassa sujuivat suunnitellusti. Helteinen keli teki kisoista rankan kokemuksen, mutta vitosen Suomen mestaruus ja tonnivitosen hopea maistuivat todella hyvälle! Vaasan mondo sopi täydellisesti askellukselleni ja oli kerrankin kivaa, kun sai vetoapua muista juoksijoista. Mikään ei vaivannut, eikä mikään ollut enää mun tiellä. Tiesin, että kuntoni voisi riittää 16 minuutin loppuaikaan, joten ennätys 16.12,91, ei tullut yllätyksenä. Olin kisaan henkisesti valmis. Maaliviivalla iskeneet fiilikset olivat silti suurin yllätys. En ajatellut, että sen kisan voittaminen tuntuisi sillä hetkellä niin hyvältä ja tärkeältä. Se hetki nollasi kaikki ne synkät, huonot, piinaavat, ahdistavat ja tuskaiset juoksemisen takia kärsityt hetket. Ja niitä hetkiä on ollut paljon. 

Välillä oon ollut todella yksin. Tän blogin perustin kaksi vuotta sitten yhtenä pimeänä hetkenä. Mulla ei ollut mitään hävittävää silloin, eikä ole nytkään. Tämä oli kuitenkin itselleni tärkeä välitavoite. Todiste. Voin oikeasti juosta kovaa. Uskoin siihen ennen, uskoin siihen synkkinä hetkinä, mutta nyt mä vasta uskonkin siihen. Hähää. Jos mä olin vahva silloin, kun kaikki meni huonosti, niin nyt mä vasta vahva olenkin. (En tietenkään fyysisesti, mutta henkisesti..;) Olen nauttinut jokaisesta hetkestä. Tämä koko kausi on ollut kaikkien huonojen hetkien arvoista, joita uralleni on mahtunut. Enkä nyt tarkoita tuloksia, vaan ainoastaan sitä fiilistä ja iloa, jonka löysin takaisin tekemiseeni. 

Kalevan kisoista. Kuva: Sanomalehti Kalevan nettisivuilta.

Kalevan Kisoista on muutama kuva myös Patrolin blogissani.

Voisin lyhyesti käydä läpi loput kauden starteistani teille, jotka olette jaksaneet odotella mun seuraavaa päivitystä.

Viikko Kalevan Kisojen jälkeen starttasin Kuortaneella Eliittikisoissa. Matkana oli 1500m, ja ajattelin, että kauden parasta aikaa olisi hyvä tilaisuus hieman kaunistella. Pahin heinänkukinta-aika vaivasi hieman hengitystä, ja kaksi päivää ennen juoksua sain pitkästä aikaa pahan astmakohtauksen. Kisapäivänä olo oli kuitenkin hyvä. Valitettavasti kenialainen jänis lähti ME-vauhtia, joka vaikutti siihen, että koko porukka kiskoi matkalla ihan liian kovaa. Itse hieman säästelin alkuvauhtia, joka silti oli 4.15-loppuaikaan tähtäävää vauhtia. Vedin koko matkan yksin, kolmesataa ennen maalia ohitin Johanna Lehtisen ja lopuksi Kaisa Tyni pääsi ohitseni. Ulkomaalaiset vieraammekin hyytyivät rajuun alkuvauhtiin, ja kaikkien ajat jäivät kauden parhaista. Ainoastaan minä ja Kaisa pystyimme parantamaan tämän kesän aikoja. Juoksuni ei tuntunut erityisen hyvältä, sillä hengitys ei pelannut ihan normaalisti.

Seuraavana viikonloppuna juoksin Runner´s Twilight -juoksutapahtumassa kympin maantie/maastokisan. Tavoitteenani oli parantaa reilusti viime vuoden aikaani samalla reitillä. Lisäksi ajattelin, että voisin myös yrittää juosta virallista maantiekympin enkkaani. Twilight-juoksu juostaan nimensä mukaisesti iltahämärässä. Lähtö- ja maalipaikkana toimii Pirkkolan urheilupuisto Helsingissä. Lähdin reippaasti matkaan, sillä alkumatka on alamäkivoittoista. Kiskoin joitakin tonneja 3.20-vauhtia. Tuntui tosi hyvältä, ja puolimatkan väliaika oli vähän yli 17 minuuttia. Loppupuolisko reitistä on mäkistä ja mutkaista. Lisäksi alusta muuttuu paikoitellen hiekkatieksi. Juoksu kulki loppulenkistäkin hyvin, mutta kilsa ennen maalia oikea pohkeeni meinasi krampata. Pelästyin ja päätin juosta varovasti vikan tonnin. Harmitti, koska olin ajatellut, että lataan vikan tonnin niin kovaa, kuin ikinä lähtee, mutta en uskaltanut pohkeen takia riskeerata. Loppuajakseni tuli kuitenkin reittiennätys ja oma maantiekympin ennätys 34.55. 

Voittoposeeraus Jarkko Järvenpään kanssa Runner's Twilightissa Pirkkolassa.

Viikko Twilightin jälkeen lähdimme muutaman muun suomalaisjuoksijan kanssa Manchesteriin British Mailers Clubin osakilpailuun. Tarkoituksena oli päävalmentaja Ekblomin mukaan kaunistella kauden tilastoja. Valitettavasti kisapäivänä oli karmivat olosuhteet tulosten tekoon. Jännitti hieman, kun britit olivat laittaneet mut naisten kovatasoiseen A-erän juoksuun. Matkana mulla oli siis 1500m. Päätin ottaa haasteen vastaan. Onneksi sade taukosi ennen meidän juoksua. Keli oli silti viileä ja tuuli syysmyrskytasoa. Itse löysin hyvän fiiliksen siitä, että kisassa oli iso kasa naisia ympärilläni ja kerrankin ei tarvinnut miettiä omaa vauhdinpitoa. Nautin siitä, että sain keskittyä kilpailemiseen. Kolmesataa metriä ennen maalia tuli joukkokolari ja jouduin aitomaan yhden kaatuneen tytön yli. Juoksu tuntui kuitenkin vahvalta ja latasin hyvän loppukirin. Olin kisassa kuudes ja pystyin 1,5 sekkaa parantamaan kesän parastani. Taakseni jäi monta paljon kovempaa tänä vuonna juossutta naista. Eniten harmitti se, että hyvässä kelissä aikani olisi voinut olla todella hyvä. Kisa antoi kuitenkin taas lisää uskoa omiin kykyihini ja omaan tekemiseeni.

Säästän seuraavaan postaukseen kauden loput kisat! Pystynpäs näin nautiskelemaan vielä kerran nekin startit ja teillä lukijoilla on jotakin odoteltavaa.. ;) 

Tahdon

Hei!

Bloggaustauko venähti muutaman viikon mittaiseksi, koska ajatukseni ovat olleet muualla. Tapahtui nimittäin niin, että neidistä tuli rouva lauantaina 8.6.2013. Hääviikolla oli havaittavissa sen verran stressiä, että päätin suosiolla ottaa etäisyyttä juoksemisesta. Tiistaina kävin kuitenkin iltapuhteena tempaisemassa Tilastopajakisoissa Turussa 800m. Aikataulu oli hieman myöhässä ja meidän startti oli vähä ennen kymmentä. Pohkeet olivat toipuneet torstain kolmosesta, mutta aika varovainen juoksustani silti tuli. Vastusta en oikein saanut, sillä seuraava kilpailija jäi mulle kuusi sekuntia. 

En jotenkin uskaltanut lähteä tarpeeksi reippaasti matkaan ja ekaan kiekkaan tuhraantui 1.07. Toiselle kiekalle sain loppuun hiukan puristusta ja loppuajaksi tuli 2.13.70. Vähän huvitti, kun en oikein saanut happoja ylös, mutta kisan tarkoitus oli kuitenkin vain saada ajatukset hääasioista muualle, joten se onnistui.

Perjantaina aamusta suunnattiin Salon seudulle ja mulla oli kauneushoitolajuttuja yli kärsivällisyyskynnykseni. :) En koskaan ajatellut kovinkaan innostuvani häistä tai niihin liittyvistä jutuista, mutta lopulta löysin itsestäni sisäisen morsiamen. Edellinen ilta ja yö vietettiin kaasojen kanssa hääpaikan lähellä VIP-mökissä, ja intouduin skumpan litkimisen ohessa koristelemaan vielä pukuani lisähelmillä.

Ajattelin ennakkoon, että olisin tällainen morsian ;) !

Häät onnistuivat ja kaikki menivät upeasti. Ilmahan oli kuin morsian (hyvin onnistuneen kisan jälkeen). Hääpuku ja kampaus sopivat täydellisesti, ruuat olivat hyvät ja ihmiset viihtyivät. Kaikki meidän väkertämät koristeet ja asetelmat olivat ihania. Bändi soitti ulkolavalla, vieraat bailasivat ja meri kimalteli vieressä. Vihkimistilaisuus oli kaunis ja tunnelma oli jotenkin lumoava ja herkkä. Huh.

Päivän lookki olikin tämä!

Hauskaa oli!

Häiden jälkeen oli aika palata treenien pariin. Harkat eivät kulkeneet ihan toivotulla tavalla, mutta onneksi maltoin keventää loppuviikkoon ja olla tuijottelematta sykemittaria. Sunnuntaina Paavo Nurmi Gameseissa 1500m liikahti parasta vauhtia seitsemään vuoteen! Aikani 4.23.45 tuli epävarmoin fiiliksin ja tasapaksulta tuntuneen juoksun päätteeksi. Mondo tuntui jalan alla niin paljon paremmalta kuin Eltsun rata. Parasta oli, kun sade huuhteli siitepölyt pois, mutta lakkasi sopivasti tuntia ennen meidän kisaa. 

Ulkomaan menijät veivät kolme ensimmäistä sijaa, mutta olin maalissa neljäntenä. Kisan jälkeen sain tietää, että maajoukkuehommat kutsuvat juhannuksena Irlannissa. Suomen yleisurheilumaajoukkue lähtee perjantaina Euroopan maajoukkueiden mestaruuskisoihin (1.div) Dubliniin. Jokaisessa lajissa on yksi edustaja/maa, ja mä olen nyt sitten Suomen edustajana 1500:lla. Kylmää kyytiä on luvassa, mutta olen tyytyväinen, jos saan lohkaistua Turun ajasta jotakin pois. Kauden päätavoitteet ovat edelleen pidemmillä ratamatkoilla. 

Rouva kiittää jälleen kannustuksesta ja lupaa parantaa tahtia, niin blogissa kuin radallakin! :)

Ratakausi korkattu

Moikka!

Ratakausi tuli avattua torstaina Eläintarhan perinteikkäissä Toukokuun kisoissa. Kisaa ennen fiilikset olivat luottavaiset ja iloitsin niin kovin kauhean paljon siitä, että sain kerrankin aloittaa ratakauden aikaisin ja terveenä. Harjoitukset ovat menneet viime aikoina hyvin, mutta olen ollut todella maltillinen. Ja kunto on ollut parempi kuin ehkä ikinä. Olenkin ollut uuden ja oudon tilanteen edessä harjoitusvauhtieni ja tuntemuksieni kanssa.

Siitepölyn takia jouduin taas kikkailemaan intervallien kanssa muutaman viikon, mutta sillä nyt ei ole kokonaisuuden kannalta suurta merkitystä. Jalat ja keuhkot ovat tällä hetkellä yhtä aikaa kunnossa. Ja sehän nyt on tärkeintä! Takana on myös ehjä harjoituskausi vuodenvaihteesta lähtien, joka antaa itseluottamusta tähän kesään.

Niin niin, se maltti ja järkevyys sai sitten tällä kertaa vastaansa ihan liikaa tunnetta ja intoa. Matkana oli siis 3000m. Ennen kisaa kyselin, että haluaako joku kilpakumppaneistani mahdollisesti yrittää juosta kanssani kovalla alkuvauhdilla ja yrittää 9.30:n alitusta. Ketään ei kiinnostanut. Selvä. Ei sitten. Mut juokse sä, anna mennä, yritä jne.prkle.jhajsdhkjH. just. No, tää on tätä nyt, aina, ikuisesti, Suomessa ja etenkin kauden ekoissa kisoissa. :D Toivottavasti asenne muuttuu kauden edetessä.

Valitettavasti mua ei kiinnostanut kyttäillä ja hölkötellä Eltsun illassa, joten päätin, että ihmettelen korkeintaan ekan puol kilsaa, ja annan sitten mennä vaikka yksin. Laura Markovaaran johdolla mentiin eka kierros 1.16. Tuntui hölkältä, ja 500 metrin kohdalla repäisin tunteella kärkeen. Eihän se vauhti siitä paljoa noussut, mutta epätasaista se oli sitten ainakin. Eipäs ollutkaan niin helppoa määrittää itse vauhtia puuskittaisessa tuulessa.. Lisäksi maileripiikkarit olivat virhevalinta kauden ekaan kolmoseen. Valitettavasti tajusin tämän jo tonnin kohdalla. Pohkeet ilmoittivat harvinaisen selvästi, että tästä ei tule tänään enää mitään. Hengitys pelasi, mutta pohkeissa tuntui. En kuunnellut pohkeita. Ärsytti. 

Puolivälissä mietin jopa keskeyttämistä, kunnes havahduin negatiivisuuteeni. Kahden kilsan kohdalla olin ilmeisesti seitseman sekkaa edellä seuraavaa. Ajattelin, että vaikka olen edelleen enkkavauhdissa, niin tästä tulee vielä erittäin tuskainen vika tonni. Puoli kilsaa ennen maalia Minna Haka-Risku pyyhkäisi ohitseni. Kaksi sataa metriä ennen maalia kuulin isäni huutavan, että kaikki tulee vielä ohi. No, sepäs kannustavaa, ajattelin. Ja päätin sitten vielä kaivaa yhden vaihteen pelkästään sen kunniaksi, että koko kidutus loppuu vihdoin. Eikä muuten tullut ketään muita ohi, ja toinen sija tuli mulle ajassa 9.41.2jotain. (Ei muuten kiinnostanut googlata tarkkaa aikaani tähän.) Kolme sekkaa jäi vielä eroa seuraavaan. Joo, urani kolmanneksi paras kolmosen aika ikinä, mutta omaan odotukseeni nähden se oli megapettymys.

Noniin, nyt kaikki lukijat miettii, että sit se meni potkimaan seiniä tai itkemään nurkkaan tai menetti itseluottamuksen ja romahti täysin. Siitäs sai, kun kuvitteli heti juoksevansa hyvin ekassa kisassa, vaikka aina se on ollut tosi huono kauden ekoissa starteissa. Mitäs lähti vetämään ja oli niin innokas..

Heh, vedin kisan jälkeen henkeä. Otin piikkarit pois. Mietin ja analysoin hetken. Unohdin pohkeet. Sitten muistin, et olin ennen juoksua lupautunut Marttisen Heidille jänistämään naisten kasille, jos suinkin kolmosen jälkeen jaksan. Hölkkäsin kentän poikki kasin lähtöpaikalle. Neuvottelin järjestäjien kanssa vielä 400 metrin jänistelystä. Laitoin piikkarin jalkaan ja juoksin ehkä kymmenen metrin spurtin. Pilli soi. Tytöt pyysi kierrosta 61-62 sekunnin välille. Selvä. Sanoin, että eka satanen voi tehdä tiukkaa. 

Lähtökiihdytys oli hankala. En ollut varmaan kolmeen vuoteen juossut niin kovaa. Pohkeet muistuttivat asiasta, mutta ajattelin, että ei nyt. Käsitellään teidät myöhemmin. Eka 200m kulki reilut 29 sekuntia. Sitten löysin rytmin. Tasoitin vauhtia etusuoralle tultaessa. Tytöt olivat hyvin mukana. Kierros tuli 61 sekuntiin, ja muistin taas kuinka siistiä on juosta kovaa. Maitohappoihinkin on hyvä jälleen totutella! Hyvä fiilis palasi. Kausi jatkuu ja yritän hillitä intoiluani muutaman viikon myös kisatilanteissa. Oli mahtava taas muistaa, että ratajuoksu on silti miljoona kertaa hauskempaa ja siistimpää kuin kauneinkaan puolimaraton tai maastoräpellys. Vauhti, ponnistaminen, piikkarit ja juoksurata tekevät vain sen erityisen tunteen, jota ei missään asvaltilla koskaan koe. Eiköhän tästä vielä hyvä kesä tule! Mulla on kolmisen kuukautta aikaa jaksaa maaliin! :) ;)