Vähän niinkuin ylimenokausi

Yleisurheilijoilla on perinteisesti ylimenokausi kilpailukauden päätyttyä syyskuussa. Nuoruudestani muistan lauseen, jota toitotettiin leireillä. "Eivät nuoret juoksijat tarvitse ylimenokautta." Enkä tosiaan tarvinnut. Kun kesän kisat loppuivat, juostiin syksyn maastokisoja ja muutamia hölkkätapahtumia marraskuuhun asti. Joulukuun puolella olivat jo ensimmäiset hallikisat, joita jatkui maaliskuun alkuun. Sitten juostiin taas maastoja toukokuun puoliväliin, josta siirryttiin radalle. Aina oli jotain, eikä koskaan väsyttänyt. 


Toista se on nyt. Ruotsiottelun jälkeen tekisi aina mieli levätä, vaikka olisi takana rikkinäinen harjoituskausi ja vähän kisoja. Toisilla tuntuu veto loppuvan täysin jo Kalevan Kisoihin, vaikka sen jälkeen on vielä paljon hyviä ratakisojakin jäljellä. Nyt pidin maaottelun jälkeen henkisen viiden päivän huilin ja lähdin Hampuriin juoksemaan maantiekymppiä. Kunto ei tuossa ajassa notkahtanut ja tuloksena maantiekympin ennätys taistelujuoksulla 34.11. Virallinen bruttoaika oli sitten sekunnin huonompi.

Hampurin kisan jälkitunnelmissa. Nuo kovat naiset jäivät mun taakse! Paula Todoran (oik.) on muuten tuore Romanian mestari puolimaratonilla.

Syksyn aikana sain vihdoin valmiiksi yleisurheilun Nuorisovalmentajatutkinnon Pajulahdessa. Ryhmässämme oli ihan mielettömän hauska meininki. Kaikki lajit tuli käytyä hyvien kouluttajien opissa. Ennakkoon mietin, että tämä viimeinen jakso olisi kaikista puuduttavin, kun aiheena olivat heittolajit. Totuus oli toinen, sillä koko ajan oli mielenkiintoista treeniä ja asiaa, vaikka oltiin kaukana meikäläisen mukavuusnurkkauksesta. Kiekonheitto ei oikein lähtenyt ja moukari oli järkyttävän painava, mutta kuulan ja keihään sain jopa muutamaan otteeseen lentämään. 

Mäkisen Anssi yrittää opettaa mulle kiekkoa.. ;)

Vietin oikeastaan koko syksyn ajan arkisin ylimenokautta, johon yhdistin pk-harjoittelua. Juoksin pk-lenkkejä, vedin lasten yleisurheiluharjoituksia, huolehdin palautumisesta ja lihashuollosta. Viikonloppuisin osallistuin kisoihin. Hollannissa kävin syyskuun lopussa vielä yrittämässä maantiekymppiä, mutta kuuma keli ja liian kova aloitus veivät parhaan terän juoksusta. Olin kuitenkin helpottunut, että huonollakin tuntemuksella juoksu kulki 34.37. Kyseisessä Utrechtin kisassa on neljä vuotta sitten juostu kaikkien aikojen kovin miesten maantiekympin aika. Reittiä on kuitenkin sittemmin muutettu yleisöystävällisempään eli hitaampaan muotoon. Tapahtumana se oli hieno. Plussaa tietysti eliittijuoksijoiden kuninkaallisesta kohtelusta. Oli hassua, kun kisan jälkeen moni kysyi olenko ihan oikeasti Suomesta, koska päälläni oli Suomen edustustakki. Hollantilainen manageri selvensi, etteivät skandinaavit yleensä juokse eliittistarteissa kymppisakkiin. Ihmettelin, koska itse olin lähinnä pettynyt kisaani. Ehkä se todella on totta, että kovemmassa kisaseurassa kehittyy ja alkaa ajattelemaan itseään jo seuraavalle tasolle.

Eliittijuoksijoiden taukohuone. Keskityin lattialla ja hörpin VIP-juomana Aguariusta.

Maalialueella myytiin pokaaleja! Juoksijat saivat sitten ostaa omansa! Olis varmaan pitänyt varata yks kirppispöytä ja laittaa pytyt myyntiin..

Hotellin respassa mua luultiin norjalaiseksi. Myös telkkarin asetukset olivat norjaksi.. Kisojen lopputuloksissa olinkin sitten jo hollantilainen. :D

Suuremmitta stresseittä viimeistelin kauteni Hangon puolimaratonilla eli Itämerimaratonilla. Olin päättänyt, että huonon kelin sattuessa juoksen vain neljännesmaratonin, mutta kyseiseen tapahtumaan haluan tänä vuonna mukaan. Onneksi keli oli täydellinen ja starttasin elämäni viidennelle puolikkaalle. Edellisestä oli aikaa jo vierähtänyt puolitoista vuotta, mutta tiesin, että kympeiltä haettu vauhti kantaisi varmasti reilut 15km. Loput tulisi päättäväisyydellä ja sisulla. Ja niinhän se meni, alkuvauhti oli jopa varovaista. 3.40-vauhti tuntui naurettavalta hölkältä. Puolimatkan kohdilla kiristin vauhtia ja loppu tuli hyvin. 

Ongelmat alkoivat noin 17kilsan kohdalla krampeilla. Tuntui, että kroppa ihmetteli miksi juoksen näin kauan kovaa. Tuntui, että se huomioi pienetkin nykäykset, rytminvaihdokset ja mutkat. Olisin halunnut juosta kovempaa, mutta jalat tuntuivat pettävän alta. Viimeisen kaksi kilsaa mölysin ääneen, että kramppaa ja en voi juosta. Samalla GPS-kello näytti kilsavauhtia 3.20-3.25 väliin. Äiti huuteli mulle puoli kilsaa ennen maalia, että ei sitä oloa askeleestasi huomaa, juokse nyt vain maaliin tai jotain.. Olisi tehnyt mieli keskeyttää. Luulin, että polvet katkeaa. :) Puolentoistaminsan enkkaparannus ja Suomen kärkitulos lämmitti mieltä samalla kun kylmäpussit kylmensivät koipia. Ensi kerralla valmistaudun.

Äidin nappaama kuva kauheista loppumetreistä.

Muutaman tunnin päästä fiilikset olivat jo huomattavasti paremmat!

Kaksi viikkoa huilasin ja päätin tyhmyyksissäni juosta vielä yhden kisan. Pihtisalmen retrojuoksu houkutteli hyvillä rahapalkinnoilla, mutta valitettavasti mun eväät oli jo syöty. Eikä hengitystä helpottanut syksyn ekan pakkasyön jälkeinen kirpeä aamu. Korisin koko 9,4kilsan matkan. Omista jalkaongelmistaan toipunut teräslady Laura Markovaara jaksoi lopun niin terävästi, ettei oma vauhtini riittänyt. Silti ajallisesti rankka reitti kulki kovaa. 

Sunnuntaina tein jälleen huonon ratkaisun ja juoksin pitkän lenkin jumisilla pohkeillani Ruissalossa. Illan päätteeksi leikattu akilles muistutti olemassaolostaan ja täytti itsensä nesteellä. Pohkeet olivat umpijumissa. Päätin, että nyt on aika oikealle ylimenokaudelle. En halua huilata toista talvea putkeen. Maajoukkueleirillä Pajulahdessa juoksin vain yhden lenkin ja tein muuten korvaavaa harjoittelua ja punttia. Jätin myös Pohjoismaiden mestaruusmaastoja varten järjestetyn katsastusjuoksun väliin. Lisäksi tein selväksi, etten juokse PM-maastoja myöskään Hakunilassa. 

Janican Minillä kurvailtiin maajoukkueleirille Pajulahteen.

Lepo, korvaavat ja huoltotoimenpiteet ovat osoittautuneet jo nyt oikeiksi ratkaisuiksi. Jalat ovat kunnossa. Hengitys on tottunut kylmenevään ilmaan. Voin taas juosta kivuitta. En ole väsynyt ja motivaatio nousee taas esiin. Viikonloppu Helsingissä oli sopiva tähän väliin. Olin toimitsijatehtävissä Runner's High:n Halloweenrunissa lauantaina ja osallistuin porukan pikkujouluihin. Vähitellen totutan nyt itseni takaisin normaaliin pk-kauden harjoitteluun ja joulukuun puolivälissä suuntaan maajoukkuejuoksijoiden kanssa pitkästä aikaa etelän leirille Espanjan Torreviejaan. Ensi vuoteen pääsen toivon mukaan ehjänä ja paremmista lähtökuopista kuin koskaan ennen! Mukavaa syksyn jatkoa kaikille!

Pelottavaa jengiä.. Mulle laitettiin veitsi kurkulle.

Aina herttainen Nina Chydenius (keskellä) oli mukna kympillä!

Vuoden paketointi

Hei!

Edellisessä postauksessani lokakuussa (?!) tuli luvattua, että seuraavassa tekstissäni käyn läpi kauden loput kisat. Tänään on vuoden vika päivä, joten ehdottomasti viimeinen mahdollisuuteni lyödä lopullisesti tämän vuoden juoksut pakettiin. Oikeastihan viimeiset lenkkini olen tehnyt lokakuussa, ja jalkani on nyt kirjaimellisestikin paketissa, joten fiilistellään ne toistaiseksi viimeiset numerolapun kanssa kirmatut kokemukset vielä tähän.

Manchesterin tonnivitosen jälkeen olisin kovasti halunnut juosta jossakin 5000m, mutta kilpailukalenterissa ei ollut sopivaa starttia tarjolla. Lisäksi ylimääräinen matkustelu jonkun vitosen kisan perässä ei kuulostanut houkuttelevalta, joten päätin treenata vitoselle ja hakea vauhtia kilpailemalla alimatkoilla. Päävalmentaja Tommy muistutti, että KK:n voiton takia vitosen paikkani Ruotsiottelussa oli varma, joten siellä viimeistään saisin matkan vielä kohdata.

Saran kanssa Manchesterissä.

20.8. tein Eltsun kentällä elämäni toistaiseksi parhaimman treenin. Aki toimi jäniksenä ja kulku oli käsittämättömän hyvää ja helppoa. Treenin perusteella tajusin, että olin alle 16 minuutin vitosen kunnossa, ja olo oli loistava. Viikonlopun vietin Turussa ja seurasin 17-vuotiaiden SM-kisoja. Pääsin jakamaan jopa muutamat palkinnot tulevaisuuden lupauksille. 

Sunnuntaina matkasin Tampereen eliittikisoihin juoksemaan 800m.Tiesin, että kuntoni perusteella 2.08-alkuinen aika olisi mahdollinen. Ainut ärsyttävä asia oli, että kisa oli siirretty esikisalajiksi, joten startti oli jo keskipäivällä ennen oikeita eliittikisoja. Iltaihmisenä en tykännyt aikaisesta heräämisestä ja unohdinkin trikoot ja osan muista tavaroistani kotiin. Kiskoin kahvia pukuhuoneessa ja päätin lähteä kenialaisen Peril Nengambin kanssa alkuverkalle. Ajattelin, että nyt vedetään kisa ilman kaikkia normirutiineita ja katsotaan, miten liikahtaa. Kenialaiseen tyyliin alkuverkka oli niin hidasta, että oli melkein vaikeaa hölkätä niin hiljaa. Onneksi oli helle, ja paahduin muutenkin äidiltä lainaamissani trikoissa. Fiilis oli korkealla, ja callingissa ihmeteltiin, kun meitä oli paikalla vain kourallinen. Peril toimi jäniksenä kuuteensataan. Kuiviston Sara koitti hyödyntää jänistämme. Itse päätin yrittää mahdollisimman tasaista vauhdinjakoa. 400m meni multa hieman yli 63 sekuntia ja kaksikko tuntui painelevan kaukana edessä. En välittänyt siitä vaan keskityin helppoon rytmiin. Juoksu tuntui ihan liian helpolta kasille, mutta kovempaakaan en olisi päässyt. Loppusuoralla sain Saran kiinni ja voittoaikani oli 2.07.18. Epäuskoinen olo ja menin kasin tilastokakkoseksi Suomessa..

Illalla sulattelin kisaa, ja päätin, että starttaan heti seuraavana päivänä oman seurani kisoissa Eltsussa 1500:lle. Naisten startissa ei ollut vetoapua tarjolla, joten neuvottelin itseni mukaan miesten starttiin ja pyysin Akia jänikseksi. Tavoitteena oli juosta alle 4.20. Valitettavasti miesten kaksi erää päätettiin yhdistää, joten viivalla riitti tungosta. Lähtökahinassa meni aikaa ja voimia, mutta pääsin kuitenkin Akin peesiin. Eka kiekka mentiin aivan liian hiljaa, ja huomasin, ettei juoksu muutenkaan tunnu kovin hyvältä. Kiristimme vauhtia, ja meno tuntui paremmalta, mutta silti tunsin väsymystä ja viimeiset kaksi kierrosta vain ohittelimme hyytyviä miehiä. Loppuaikani oli 4.20.33, joka oli kuitenkin paras aikani 12 vuoteen. En ollut tyytyväinen, mutta en jaksanut olla pettynytkään. Ei sitä joka päivä olla tässä iskussa.

Seuraavana päivänä olin Janican kanssa vesijuoksemassa, kun Tommy soitteli ja kyseli lähtisinkö viikonlopuksi Ranskan Valenceen edustamaan yhteispohjoismaista joukkuetta DecaNation-maaotteluun. Tarjolla mulle olisi 1500 metriä. Asia ei ollut vielä varma, mutta norjalaisjuoksijan loukkaannuttua ja Johannan kieltäydyttyä paikka oli mulle avoin. Ruotsilla oli omat mestaruuskisat samana viikonloppuna, joten joukkueessa ei ollut jäseniä Ruotsista. Keskiviikkona päätin, että lähden. Ei sitä joka päivä pääse juoksemaan Pohjoismaiden edustajana oman lajinsa maailman huippuja vastaan.

DecaNation-kisojen avajaisten sambaryhmä. Vai oliko tää sittenkin Runner's Twilightista? :D

Koko perjantai meni matkustuksessa. Myöhään illalla söimme hotellissa kuivaa kanaa, ja saimme tietää vastustajat. Katselin tonnivitosen lähtölistaa, ja totesin, että muut edustajat ovat juosseet MM-kisoissa tänä vuonna, joten eiköhän enkka tule, jos pidän porukan edes näköetäisyydellä. Ranskalaiset hoitivat kisajärjestelyt hienosti, ja pääkatsomot olivat täyteen ahdetut. Callingissa aloitin jostain syystä hirveän psyykkaamisen itsekseni, kun totesin, etteivät kilpakumppanini ole juurikaan mua isompia. Päätin, että juoksen taktisesti rohkean juoksua, enkä jää Dublinin juoksun tapaan varovaisesti kyttäilemään. Mulla ei ollut mitään hävittävää.

Joukkueemme teltassa tappamassa aikaa sinisen Poweraden kanssa..

Valitettavasti kisasta tuli taktiikkajuoksu. Kukaan ei lähtenyt pitämään minkäänlaista vauhtia. Startin jälkeen riehuin itseni jopa vähäksi aikaa kärkipaikalle. Pidin koko ajan sisäratapaikan, vaikka venäläinen ja jenkki tönivät ja työnsivät jatkuvasti reunuksiin. Päätin riehua mukana, koska vauhti ei tuntunut missään. Kuolemankiekan takasuoralla vauhti alkoi vähitellen kasvaa, mutta pidin edelleen tiukasti paikkani. 500 metriä ennen maalia vauhti nousi selvästi ja vikalle kiekalle lähdettäessä tajusin olevani neljäntenä, enkä ollut edes puhki. Edelläni oli vain Saksan, Venäjän ja USA:n edustajat. Takasuoralla jäin hieman porukasta, ja taistelin yhtäjalkaa Balcanin edustajan (tuore 22-vuotiaiden Euroopan mestari) kanssa. Kiusasin häntä tiukasti koko loppukaarteen ja menetin voimia. Loppusuora tuli hyvin, mutta aivan loppuun en jaksanut. Pieni harmitus ja keskittymisen herpaantuminen tapahtui maaliviivoilla, kun en pystynytkään Terziciä voittamaan, ja samassa Italian edustaja hyökkäsi ohitseni ulkokautta reilun kymmenyksen turvin. Olin siis kuudes kauden huonoimmalla loppuajalla 4.29.98. Viimeinen 600 metriä oli kyllä ylivoimaisesti kauden nopein ja vielä kiihtyvänä (1.36). Itsekseni hymyilin vain, että tämähän tietää hyvää ruotsiottelua varten..

DecaNation-kisan tulokset.

Paluumatka Ranskasta oli rankka. Muutaman tunnin yöunien jälkeen matkustimme koko sunnuntain. Maanantaina lähdin lenkille Helsingissä. Hölköttelin kevyesti 14km, ja totesin, että juokseminen ei ole KOSKAAN tuntunut näin helpolta. Illalla Turussa se sitten iski. Syysflunssa. Ei nyt. Ei Ei Ei Ei. Viikko jäljellä kautta ja mun piti kruunata kausi ja niitata ruotsalaiset ja samalla enkat vielä uusiin lukemiin Tukholmassa. Olo vain paheni.  Astmaatikkona alkoi jo lauantain vitonen ahdistaa, koska tiesin, etten ikinä selviäisi siitä vajaalla hengityskapasiteetillä. Muutenkaan en vielä ole täysin sinut koko matkan kanssa.

Lepäsin, ja matkustin flunssaisena Helsinkiin. Onneksi mulla ei ollut pahemmin kuumetta, eikä tauti lyönyt pahasti keuhkoihin. Lauantaiaamuna tein päätöksen startata vitoselle. Kisaa oli juostu kilsa, kun tajusin, ettei olisi pitänyt startata. Tuntui kauhealta. Kuumeiselta, heikolta, huonolta ja surkealta. Vauhtikin oli kova, mutta mietin oloani, ja miten hoidan viikonlopun koitokset himaan.  Muistan, kun ajattelin, että Minna...eihän tässä ole enää kuin kymmenen kierrosta ja huominen 1500m.. J 

Tein ratkaisun. Päätin jäädä hölkkäämään kahden heikoimman ruotsalaisen kanssa ja hoitaa ne loppukirillä. En tiedä miten onnistuin mielessäni lyttäämään nuo ”heikot” ruotsalaiset, koska toiselle heistä olin vielä kesäkuussa hävinnyt vitosella pitkässä kirissä. Jotenkin sen kuitenkin tein, ja onnistuin suunnitelmassani. Loppuaikani oli 16.25, vaikka matkalla ajattelinkin, että vauhdin on pakko olla jo niin hidasta, että aika painuu paljon päälle 17 minuuttia. No, eipä onneksi sentään ja pisteet tuli meille 10-12.  Kisan jälkeen olin vielä aivan hiekassa, kun juoksun aikana ruotsalainen miespituushyppääjä oli purkanut suuttumustaan epäonnistuneesta hypystään potkimalla hiekkaa mun päälle. Lisäksi jalkapohjat tuntuivat kipeiltä ja fysioterapeutti teippasi toisen yöksi.

Sunnuntaina oli edessä vielä 1500 metriä. Ruotsalaisilla oli vielä vaatimattomasti lajin tuore maailmanmestari heittää meitä vastaan radalle. En olisi halunnut juosta, mutta mulla ei ollut tuuraajaa, joten päätin juosta. Flunssa oli hieman parempi kuin lauantaina, mutta valitettavasti se oli edennyt hieman keuhkoihin. Lähtöviivalle kävellessä havainnoin, että jalkapohjanikin tuntuvat yllättävän kipeiltä. Taktiikkapalaverissa ajattelimme, että ruotsalaiset yrittävät hyydyttää meitä todennäköisesti vauhdilla. Päätimme, että passaamme hieman alkuvauhtia, ja yritän sitten tasaisesti kiskoa meidät takaisin mukaan taisteluun.  Näin todella tapahtui. Jäimme Saran kanssa, mutta sain kiskottua meidät mukaan loppukahinaan. Valitettavasti huomasin takasuoralla, että omat evääni oli syöty, ja päästin Saran sisäkautta vielä yrittämään ruotsalaisrintaman hajottamista. Ihan ei Sarakaan pystynyt, mutta alitti kuitenkin ekan kerran 4.20. Oma aikani painui hieman päälle 4.21, joten juoksin silti myös tonnivitosella kauden toiseksi parhaan juoksuni. Parempaan en olisi pystynyt ja kaikkeni annoin. Harmittavasti hävisimme vielä maaottelun.

Maaottelun jälkeen sairastin ja lepäilin viikon. Valitettavasti jalkapohjani ei alkanut parantua, vaikka flunssani lähti. Koko syksy ja talvi on sitten mennyt jalan kanssa taistellessa. Magneettikuvissa selvisi marraskuussa, että mulla on plantaarifaskiitti tulehtunut, kantapään rasvapatjan tulehdus sekä ödeemaa ja isovarpaan koukistajajänteen jännetupintulehdus. Lokakuun jälkeen en ole juossut yhtään, joten fiilikset eivät ole kovin korkealla. Nyt kävelen kepeillä ja mulla on ortoosi. Toivottavasti pääsen tästä vielä takaisin jaloilleni, koska mennyt kausi herätti kuitenkin paljon intohimoa vielä juoksemista kohtaan ja uskon, että edelleen parhaat kisani pidemmillä matkoilla ovat juoksematta.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin palataan vielä.. :)

HYVÄÄ VUOTTA 2014! Ja kiitokset kaikesta tuesta ja tsempeistä! Ja mitään en lupaa.. :)

-Minna

Tahdon

Hei!

Bloggaustauko venähti muutaman viikon mittaiseksi, koska ajatukseni ovat olleet muualla. Tapahtui nimittäin niin, että neidistä tuli rouva lauantaina 8.6.2013. Hääviikolla oli havaittavissa sen verran stressiä, että päätin suosiolla ottaa etäisyyttä juoksemisesta. Tiistaina kävin kuitenkin iltapuhteena tempaisemassa Tilastopajakisoissa Turussa 800m. Aikataulu oli hieman myöhässä ja meidän startti oli vähä ennen kymmentä. Pohkeet olivat toipuneet torstain kolmosesta, mutta aika varovainen juoksustani silti tuli. Vastusta en oikein saanut, sillä seuraava kilpailija jäi mulle kuusi sekuntia. 

En jotenkin uskaltanut lähteä tarpeeksi reippaasti matkaan ja ekaan kiekkaan tuhraantui 1.07. Toiselle kiekalle sain loppuun hiukan puristusta ja loppuajaksi tuli 2.13.70. Vähän huvitti, kun en oikein saanut happoja ylös, mutta kisan tarkoitus oli kuitenkin vain saada ajatukset hääasioista muualle, joten se onnistui.

Perjantaina aamusta suunnattiin Salon seudulle ja mulla oli kauneushoitolajuttuja yli kärsivällisyyskynnykseni. :) En koskaan ajatellut kovinkaan innostuvani häistä tai niihin liittyvistä jutuista, mutta lopulta löysin itsestäni sisäisen morsiamen. Edellinen ilta ja yö vietettiin kaasojen kanssa hääpaikan lähellä VIP-mökissä, ja intouduin skumpan litkimisen ohessa koristelemaan vielä pukuani lisähelmillä.

Ajattelin ennakkoon, että olisin tällainen morsian ;) !

Häät onnistuivat ja kaikki menivät upeasti. Ilmahan oli kuin morsian (hyvin onnistuneen kisan jälkeen). Hääpuku ja kampaus sopivat täydellisesti, ruuat olivat hyvät ja ihmiset viihtyivät. Kaikki meidän väkertämät koristeet ja asetelmat olivat ihania. Bändi soitti ulkolavalla, vieraat bailasivat ja meri kimalteli vieressä. Vihkimistilaisuus oli kaunis ja tunnelma oli jotenkin lumoava ja herkkä. Huh.

Päivän lookki olikin tämä!

Hauskaa oli!

Häiden jälkeen oli aika palata treenien pariin. Harkat eivät kulkeneet ihan toivotulla tavalla, mutta onneksi maltoin keventää loppuviikkoon ja olla tuijottelematta sykemittaria. Sunnuntaina Paavo Nurmi Gameseissa 1500m liikahti parasta vauhtia seitsemään vuoteen! Aikani 4.23.45 tuli epävarmoin fiiliksin ja tasapaksulta tuntuneen juoksun päätteeksi. Mondo tuntui jalan alla niin paljon paremmalta kuin Eltsun rata. Parasta oli, kun sade huuhteli siitepölyt pois, mutta lakkasi sopivasti tuntia ennen meidän kisaa. 

Ulkomaan menijät veivät kolme ensimmäistä sijaa, mutta olin maalissa neljäntenä. Kisan jälkeen sain tietää, että maajoukkuehommat kutsuvat juhannuksena Irlannissa. Suomen yleisurheilumaajoukkue lähtee perjantaina Euroopan maajoukkueiden mestaruuskisoihin (1.div) Dubliniin. Jokaisessa lajissa on yksi edustaja/maa, ja mä olen nyt sitten Suomen edustajana 1500:lla. Kylmää kyytiä on luvassa, mutta olen tyytyväinen, jos saan lohkaistua Turun ajasta jotakin pois. Kauden päätavoitteet ovat edelleen pidemmillä ratamatkoilla. 

Rouva kiittää jälleen kannustuksesta ja lupaa parantaa tahtia, niin blogissa kuin radallakin! :)

PT-asiakas juoksi päin seinää

Moikka!

Maanantaista on tullut mun uus suosikkipäivä. Ai miks? No siks, että se on mulla kevyt päivä. Laiskimus kun oikeasti olen. Ja kun en tee edes oikeita töitä, niin kevyen päivän voi ottaa aika rennosti. En muuten ole niitä urheilijoita, jotka eivät osaa hyvällä omallatunnolla vain olla. Väsytti hieman eilinen pitkä lenkki, mutta ihmekös tuo, sillä eilen juoksin sulaneen tienpinnan innoittamana kolmenkympin lenkin! Elämäni toisen. Tästähän alkaa tulla tapa... Eli en olekaan niin laiska. Viime vuonna tähän aikaan juoksin 30 kilsaa koko viikon aikana. Aika hyvä progressio. ;) Tänään lisäksi tapahtui hyviä asioita, jotka liittyvät henkilökohtaiseen elämääni, mutta ärsyttävästi jätän nämä parhaat hehkutukset toistaiseksi täältä pois. Muutenhan tää menee ihan liian jeejee-tarinaksi. Yleensä synkistelystä on helpompi kirjoittaa.

Kerron sitten mun pt-asiakkaasta. Siis harjoitusasiakkaasta. No, ei tääkään osuus ole mitään synkistelyä. Kerrotaan nyt sen verran, että ikää hänellä on 27 ja sukupuoli on nainen, niin saatte hieman enemmän tarinasta irti. Reilussa kuukaudessa on jo tapahtunut ihmeitä. Tänään tutkimme hänen uusinta inbody-mittauksen tulosta ja vertailimme edelliseen. Parasta oli, että rasvaprosentti oli pudonnut edellisestä mittauksesta 4,5%. Lihasmassaa on tullut lisää, ja hän nauttii uudesta hänelle räätälöidystä saliohjelmasta. Ruokapäiväkirjan pohjalta viilasimme syömisiä kuntoon kolme viikkoa sitten.

Juoksutekniikkavinkkejä hän kävi hakemassa maratonkouluryhmäni tekniikkatreeneistä. Tänään valvoin, tsemppasin ja juoksin mukana hänen vauhdikkaan juoksutreenin. Teimme laskevana sarjana VK-tyyppisen harjoituksen. Palautukset olivat kaksiminuuttisia kävellen. Loppua kohden valmennettavastani löytyi uskomatonta sisukkuutta. Viimeinen pätkä päättyi ison ylämäen päälle, jossa iskivät tajuttomat maitohapot. Sain häneltä hätäisen vilkaisun, ja kannustin taistelemaan vikat viisitoista sekuntia. Hän taisteli. Treenin jälkeen hän ihmetteli, että miten pystyy juoksemaan silloin, kun jalat eivät enää liiku. :) Tuli ihan parasta analysointia. Selitin, että oli mahtavaa seurata vierestä, kun hän tavallaan juoksi päin seinää. Hän ei varmasti koskaan ennen ollut sitä oikeasti kokenut. 

Mullekin tuli siis samalla hyvä kevyt ja palauttava harjoitus. Olen niin ylpeä hänestä ja siitä, että vaikka painossa on tapahtunut vasta muutaman kilon muutos, niin ulkonäössä muutokset ovat huomattavia. Ryhti on parantunut. Kiinteytymistä on selvästi tapahtunut. Itsekin hän hehkutti, että on kivaa, kun farkut tuntuvat löysiltä. Ja tärkeintä on uusi energinen ja hyvä olo.

Iltalukemista.

Etenemme rauhallisella vauhdilla, sillä tavoitteena on oikea elämäntapamuutos ja kiinteytyminen. Hän on hyvällä tiellä ihanneminäänsä kohti. Päämotivaattorina hänellä ovat omat kesähäät, joissa hän haluaa näyttää tietysti hyvältä. Lisäksi jossakin kesän juoksutapahtumassa taittuu kevyesti kymppi. Parasta, kun saa harjoitella noin motivoituneen asiakkaan kanssa. Eiköhän musta tule vielä oikein hyvä personal traineri. Sitä en epäile, mutta lähinnä alkoi mietityttämään juoksenkohan mäkin kesällä jossakin välissä kympin? Radalla en ole nimittäin sitä vielä koskaan kokenut.

Oletteko lukijat juosseet viime aikoina päin seinää? Tai edes joskus? :)

Useasti seinään juossut kotijoogaaja.

Kompressiosäärystimet testissä

Hei!

Pakko kirjoittaa uusimmat kuulumiset. Kymmenen päivää sitten akillesjänneleikkauksestani tuli täyteen vuosi! Ja millainen vuosi tämä onkaan ollut. Asuin Ruotsissa ja muutin takaisin Suomeen. Keskityin kuntouttamaan jalkaa rauhassa ja palasin vähitellen takaisin oikean juoksuharjoittelun pariin. Kuntoni nousi yllättävän nopeasti loukkaantumista edeltäneelle tasolle. Parasta oli loppukesästä, kun sain juostua uusiksi ennätykseni kolmosella, vitosella ja puolimaratonilla. Olen oppinut paljon palautumisen tärkeydestä ja ymmärtämään vielä aiempaa paremmin omaa kroppaani.

Aamukahvilla Japanissa ennen kisaa.

Ennen Japanin kisamatkaa sairastin kolme viikkoa pahaa flunssaa. Onneksi selvisin siitä ilman minkäänlaisia lääkekuureja, vaikka juoksuharjoitteluun tulikin ärsyttävän pitkä tauko. Sain yhden hyvän treeniviikon Suomessa kuitenkin kasaan ennen matkaan lähtöä. Japanissa kaikki sujui hyvin. Hengitys alkoi parin päivän päästä toimimaan, vaikka majoitusmökeissämme oli hometta ja pölyä sekä höyhentäytteiset peitot. Mukaan matkaan sain Compressport-kompressiosäärystimet, joita testasin heti ekalla kympin verryttelylenkillä. Pohkeet tuntuivat hyviltä ja pitkän lentomatkan rasitukset eivät painaneet jaloissa.

Compressport-säärystin ja oma juoksusukka.

Päätin juosta kisankin uusissa säärystimissäni. Olen ennenkin käyttänyt kompressiosukkia, mutta olen aina ollut jotenkin hieman epäileväinen niiden käyttämisestä kisoissa. Aiemmin kisoissa käyttämäni pitkävartiset sukat ovat todellakin olleet vain lähinnä pitkävartiset sukat! Ei niissä ole juuri ollut oikeaa kompressiokiristystä. Jotenkin kireät kompressiosukat ovat aina ahdistaneet mua kisatilanteessa. Lisäksi monissa kompressiosukissa itse sukkaosa ei ole ollut mielestäni tarpeeksi hyvä kisakenkiin tai piikkareihin.

Tässä kokotaulukko.

Compressport-kompressiosäärystimet tuntuvat hyvältä ratkaisulta etenkin siksi, että samalla voi käyttää omia mieluisia urheilusukkia. Valitsin väriksi kirkkaan pinkin. Sopivat muuten hyvin mun kisakenkiini! Koko valitaan niin, että mitataan pohkeiden leveimmän kohdan ympärysmitta ja katsotaan taulukosta sopiva koko. Itselläni ympärysmitta on 33cm, eli ykköskoko on taulukon mukaan sopiva. Jos on tosi pieni pohje, niin on mahdollista tilata myös kokoa 0 olevat säärystimet. 

Kisapäivänä oli vain kymmenen astetta lämmintä ja satoi jääkylmää vettä. Oli hyvä ratkaisu juosta kompressiosäärystimillä. Vaikka olin aivan kohmeessa osuuteni lopussa, niin sääret, akillekset, nilkat ja pohkeet voivat hyvin. Ensimmäistä kertaa maantiejuoksun jälkeen pohkeeni eivät kramppailleet maalissa. Tietysti viisi kilsaa on aika lyhyt matka, mutta kuitenkin voisin väittää, että pohkeeni palautuivat kisasta hieman nopeammin kuin yleensä. Päkiäaskelteinen juoksutekniikkani jumittaa pohkeita etenkin kovilla alustoilla.

Äkilliset kylmät kelit aiheuttivat mulle taas kuumetta ja viikon juoksutauon. Yleensä mun astma reagoi aina voimakkaasti ensimmäisiin koviin pakkasiin, joten annoin sitten keuhkojen vain sopeutua. Perjantaina palasin taas juoksun pariin. Ilmakin onneksi lauhtui. Eilen tein harjoituksen Espoossa Ratiopharm areenalla. Juoksin tonnin vetoja ensimmäistä kertaa hallissa tänä talvena. Hengitys toimi hyvin, mutta pohkeet suuttuivat hieman kovasta alustasta. Mulla oli kompressiosukat jalassa, mutta ei tällä kertaa säärystimiä. Olisi varmaan pitänyt olla. Treeni meni hyvin, mutta loppuverkkana tein vain kilsan verkan hölkäten ja kävellen. Eiköhän ne jalat kuitenkin taas vähitellen totu halliolosuhteisiin. Tänään korvasin kuitenkin pitkän lenkin kuntopyörällä. Samalla voi katselin EM-maastojen nettilähetystä suoraan Budapestista!

Esportissa. Treeni ohi!

Mun kisastudio pyörän selästä..

Onko joku teistä kokeillut kompressiosäärystimiä? Entä oletteko käyneet sisätiloissa treenailemassa tai hakeneet pitävää juoksualustaa matolta? Hyvää joulunodotusta kaikille lukijoille ja tsemppiä treeneihin! :)

Fiiliksissä Fujista!

Moikka!

On tullut pidettyä blogitaukoa, koska olen ollut edelleen flunssassa. En ole siis voinut juosta. En myöskään ole tehnyt muuta urheilua. Viime viikonloppuna tosin kävin toisen osan Trainer4You:n kuntosalivalmentajakoulutuksesta ja selvisin näyttökokeesta. Muutakin kivaa on tapahtunut, sillä sain vahvistuksen, että pääsen mukaan Japanin Chibaan juoksemaan maratonviestiä Suomen maajoukkueessa. Reissuun on lähdössä kahdeksan juoksijaa, mukana mm. Minni ja veljeni Aki.

Nämä kuvat ovat edelliseltä Japanin reissulta kolmen vuoden takaa.

Lentokoneesta kuvattu Fuji.

Ja Fujista siirrytään toiseen Fujiin. Olen nimittäin saanut Asicselta pari hehkuttamisen arvoista juttua. Ykkösenä uudet Gel-Fuji Attack -maastojuoksulenkkarit. Nämä ovat loistavat syksykeleissä. Pohjat ovat pitävät ja gore-tex -pinnan ansiosta jalat pysyvät kuivana. Silti lenkkarit ovat notkeat ja hyvät jalassa. Ja booonuksena tietysti maailman kaunein ulkonäkö. :) Ja Japaniteema on huomioitu kantapään heijastimella, joka esittää Fuji-vuorta! :D Omani ovat kokoa 37, mutta ovat mulle ihan sopivat (jalkani normaalisti pieni 36). Joten kannattaa ottaa suoraan omaa numeroa reilumpi koko jo heti sovittaessa. Lisäksi lesti on kapea.

Fuji-vuori!

Pitävä pinkki pohja.

Sitten vielä muihin aiheisiin. Kaija laittoi mulle jokin aika sitten blogihaasteen, ja oon nyt vihdoin jaksanut tehdä sen. Pahoittelen tylsiä vastauksiani, mutta kun parhaat jutut ovat joskus vähän yksinkertaisia.

• Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa miljoonan? Ostaisin osakkeita, kävisin kampaajalla ja lähtisin reissuun. Tukisin taloudellisesti jotain nuorta juoksijaa.
• Suurin haaveesi lähitulevaisuudelta? Olla onnellinen.
• Suosikki vuodenaikasi? Kesä.
• Erikoisin taitosi? Olen liian hyvä biisikärpäsessä.
• Mistä saavutuksestasi olet erityisen ylpeä? Juoksu-urastani  sekä pienistä itseni voittamisen hetkistä.
• Oletko ilta-vai aamuihminen? Ilta.
• Mihin olet koukussa? En mihinkään. Riippuvuus on heikkoutta.
• Miten tykkäät rentoutua? Sohvalla maaten ja katsellen jotain hyvää leffaa tai sarjaa ja samalla syöden itsetehtyä pitsaa.
• Haaveidesi matkustuskohde? Malediivit.
• Mitkä ovat vakio-ostoksesi ruokakaupasta? Karpalomehu, kanaa, tummaa pastaa ja juustoa.
• Ketä ihailet? Ihmisiä, joilla on elämässään se oma juttu, jonka eteen ovat tehneet uhrauksia muiden mielipiteistä välittämättä.

Niin joo, viime viikolla myös vanhenin. Täytin 30! Ja opettelin tekemään täydellisen mummonutturan. En kokenut ikäkriisiä, koska nyt olen tarpeeksi vanha juoksemaan pitkiä matkoja. Heh. Hyvää syksyn jatkoja kaikille!!! :)

Vantaan puolimaraton

No moi moi!

Kerrotaan siitä toisesta puolikkaasta. Vantaasta. Henkilökohtaisesta ihmiskokeestani.

Ennen kisaa kaikki tuntui melko hyvältä. Fiilis oli odottavainen, luottavainen ja rento. Jalat olivat jumittaneet pahasti viimeisen reippaan harjoituksen jälkeen, jonka tein jo keskiviikkona. Kisa juostiin siis viime sunnuntaina. Ennakkoon mietin taktiikkaa ja etenkin sitä, että pitäisi uskaltaa lähteä tarpeeksi kovaa vauhtia liikkeelle. Palautumisvaikeuksien takia päätin kuitenkin startata rauhallisemmin kuin olin suunnitellut.

Verryttelyäni sotki hieman Akin taistelu maratonmitalista. Hänen juoksu näytti helpolta, mutta ahdistuin sen jälkeen kun hän lähti vikalle kympin lenkille. Tunsin jotenkin telepaattisesti, että sillä on rankkaa.. Joo, ei olla kaksosia, mutta joskus tunnen tällaisia juttuja. :) Lähdin juoksemaan vastaan ja ihmettelin, missä se viipyy. Vihdoin Aki tuli näkyviin ja juoksin innoissani kertomaan kannustusjoukoille, että nyt se tulee. Tajusin, että sen vauhti on hidas. Takaatuleva juoksija saalisti Akia hulluna, mutta Aki ehti kahden sekunnin turvin maaliin hopeamitalistina. Hieno fiilis. Kaikilla oli tunteet pinnassa. Kasasin itseni ja aloin keskittyä omaan juoksuuni.

Alkumatkaa mentiin Kirsin johdolla. Nuori Oonakin oli menossa mukana. Vauhti alkoi mennä 3.50-vauhdin päälle, joten päätin laittaa lisää vauhtia koneeseen. Tuntui ihan hölkältä. Sitten mentiin n.3.40-vauhtia ja Kirsi putosi. Musta tuntui helpolta ja edelleen liian hitaalta, mutta tuntui, ettei lihaksissa ollut samaa rentoutta kuin kolme viikkoa aiemmin Ruissalossa. Vauhdista tuli epätasaista ja nykivää. Sahattiin tonneja 3.35 ja 3.48 välillä. Maratoonareita ja neljännesmaratoonareita oli tientäydeltä jaloissa.

Toisella kierroksella oli paremmin tilaa juosta. Huomasin väliajoista, että on mahdollista alittaa 1.18, jos sama vauhti vain jatkuisi. Innostuin. Joku mies tuli mukaan, ja innostuttiin lisäämään porukalla vauhtia 11 kilsan jälkeen. Vauhti nousi 3.30/km ja allekin. Päätin ottaa rauhallisemmin, mutta luonteeni laittoi vastaan. Älä nyt luovuta, kun pystyt ihan hyvin tällä rytmilläkin juosta.. Jättäydyin kuitenkin muutaman sekunnin Oonasta ja miehestä. Tajusin, että oma vauhtinikin on kova, mutta he vetivät kolmisen kilsaa alle 3.30-vauhtia. Sitten huomasin, että jalkani vetävät kunnon asvalttijumiin. Voimia olisi ollut, mutta jalat eivät tehneet yhteistyötä ja pohkeet halusivat pois. Vauhdinlisäys ei ollutkaa niin järkevää. 15 kilsaa oli vasta takana. Vähäinen asvalttijuoksuni kostautui. Kilsavauhtini putosi 15-20 sekkaa.

Ärsytti, kun tajusin, että menee saumat enkkaan. Lopuksi sain tsempattua ja sain aikaakin vähän kiinni. Vika tonni tuli vain päättäväisyydellä alle 3.30. Ruissalon ajasta jäin puoli minsaa eli loppuaikani oli 1.19.34. Voittoajalle jäin puolitoista minuuttia. Maalissa jalat olivat kipeät, mutta muuten olin pirteämpi kuin aiempien puolikkaideni jälkeen.

Mitä tästä opin? Noh, kolme viikkoa oli mun kestävyydelle vielä liian vähän kahden puolikkaan väliin. Toisaalta tasaisella ja ihan omalla juoksulla tulos olisi nytkin voinut olla hieman parempi. Huomasin kuitenkin, että kestävyyteni on yllättävän hyvällä tasolla siihen nähden, etten kuluvan vuoden aikana ole kovin montaa pitkää lenkkiä edes juossut. Kokonaismäärä varmaan on kuusi ja sitten nämä puolikkaan kisat..

Lisäksi en katkennut ihan täysin, vaikka matkavauhti nousikin välillä lähelle mun kympille ominaista kisavauhtia. En ole myöskään koskaan ennen juossut puolikkaan kisassa ns. muita vastaan vaan aina olen keskittynyt vain omaan juoksuuni yksinäni. Tästä tuli lopulta hyvä fiilis. Palautuminen on sujunut hyvin, vaikka torstai-iltana sairastuinkin pieneen flunssaan. Ensi vuonna puolikas on helpompi kohdata, koska nyt mulla on siitä kokemusta. Lisäksi homma helpottuu huomattavasti jos ja kun pystyn talven pk-kaudellakin tekemään juoksuharjoituksia toisin kuin viime vuonna. Leikattu akillesjännekään ei ole sanonut mitään näistä puolikkaista. Nyt täytyy jo oikeasti uskoa, että hyvä jalka siitä tuli. :)

Kiitos kaikille kannustuksista ja onnitteluista! :) Ne ovat mulle tärkeitä! Kohta avaan ovea jo uuteen harjoituskauteen..

Palautuminen

Hei,

Otsikko kertookin kaiken mitä olen viime viikkoina yrittänyt tehdä. Kolmen viikon takainen Ruissalojuoksun puolikas sujui hyvin, enkä missään vaiheessa kisaa tuntenut minkäänlaista väsymystä. Loppua kohden kiihdyttelin vauhtia, ja kaikki sujui liiankin helposti.

Kisan jälkeen iski kuitenkin fyysinen väsymys. Olin ihan poikki ja olisin voinut jäädä Ruissalon kylpylän aulaan istumaan ja nukkumaan loppupäiväksi. Seuraavan viikon otin harjoituksellisesti kevyesti. Lepopäiviä oli useita ja yhtenä päivänä kävin Janican kanssa Caribian kylpyläosastolla kellumassa. Uskaltauduttiin kylmäaltaaseen ja laskettiin rengasliukumäestä.

Palauttelua..

Juoksukoulun naisille jaksoin keskiviikkona vetää treenin ja pistelin heidän mukana muutaman mäkivedon. Viikonlopusta tuli sitten muuten rankka, koska kävin kuntosalivalmentajakoulutuksen ekan osan Leaf Areenalla. Kuntosalilla tuli siis heiluttua tuntikausia joka päivä, joten ihan lepoviikonlopusta tuokaan ei mennyt, vaikka juoksumäärä olikin minimissä.

Viime viikolla olin hieronnassa, ja hieroja kauhisteli mun pohkeita. Muualle kroppaan hän ei 45 minuutin ajassa ehtinytkään. Hehheh.. Ei sitten ihmetellyt jumeja, kun kerroin puolikkaasta ja salikoulutuksesta. Päädyttiin siihen, että jatkan palauttelua.

Lisää palauttelua..

Noh, tämä tarinahan ei tietenkään olisi yhtään Minnaa, jos ei viedä sitä eteenpäin pienellä loppuhuipennuksella. Olen nimittäin päättänyt laittaa itseni pienimuotoiseen ihmiskokeeseen. Kohtaan puolimaratonin haasteet uudestaan sunnuntaina Vantaalla. Haluan nähdä miten olen toipunut ja voinko tällä samalla kunnolla mahdollisesti kiskoa puolikkaan kovaa vain kolme viikkoa edellisestä. Edellisillä kerroilla mun puolikkaiden väli on ollut kaksi vuotta, joten mitään vertailua mulla ei asiaan ole.

Sunnuntaina aikaisemmin päivällä Vantaalla juostaan myös SM-maraton, johon veljeni osallistuu. Se on hänen debyyttimaraton, joten uusia kokemuksia hänkin metsästää. Hänen urakkaansa nähden mulla on edessä sprinttimatka. Kaivan vain esiin nyt hyvän juoksufiiliksen, ja pyrin tekemään rennon ja kovan suorituksen. Ykstoistatuntiset yöunet ovat jälleen maistuneet, ja pohkeetkin ovat osoittaneet yhteistyön merkkejä. Toivottavasti ilmakin pysyisi lämpimänä ja sateettomana. Hiilaripainotteista loppuviikkoa kaikille lukijoille! :D