keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Puolikas

Täytyy täälläkin hehkuttaa maanantain pitkää lenkkiäni. Intouduin Turussa kauniissa auringonpaisteessa juoksemaan Ruissaloon. Vapun aikoihin kärsitystä flunssasta ei ollut enää tietoakaan. Hieman tietysti kärsin koivun siitepölyistä, mutta näillä harjoitusmäärillä allergiankin vielä kestää. Edellisestä yli 20 kilsan lenkistä oli ehtinyt vierähtää lähes vuosi!

Lenkki lähti rennosti ja huomasin pisteleväni jatkuvasti viiden minuutin tonneja. Fiilis tuntui hyvältä, ja intouduin juoksemaan Ruissalon kylpylälle asti. Garmin näytti lenkkini pituudeksi 21,3km. Enemmän kuitenkin hymyilytti loppuaika 1.44. Olin kuitenkin ihan koko matkan taivaltanut PK-sykkeellä, eikä syke pompannut aerobiselta alueelta edes pahimmissa ylämäissä. Naureskelinkin, että en olisi ollut HCR:llä ihan viimeisten joukossa! Tietysti tämäkin peruslenkkini kertoo siitä, että peruskunto on jo kohtuullisella tasolla. Lisäksi tietysti ilahduttaa se, että pitkän treenitauon jälkeen rauhallisesti aloitettu juoksuharjoittelu on tullut toteutettua oikein. Akillesjänneleikkauksestanihan on kuitenkin ehtinyt kulua vasta viisi kuukautta.

Lenkillä tuli hieman jano, koska en etukäteen ajatellut noin pitkää lenkkiä juoksevani ja keli oli yllättävän lämmin. Mukanani ei ollut mitään juotavaa, mutta onneksi olen sellainen kameli, että kestän kyllä. Lisäksi olisin pärjännyt hieman vähemmässä vaatetuksessa, mutta onneksi en pahemmin hikoile, vaikka muuten kärsinkin kuumuudesta. Yleensä pitkillä lenkeillä olisi hyvä juoda 20 minuutin välein. Laimea urheilujuoma imeytyy paremmin kuin vesi. Lisäksi ennakkoon kannattaa tankata nesteitä. Heh, älkää tehkö niinku mä, vaan niinku mä sanon!

Lenkillä mulla oli muuten käytössä uusimmat Asicsen Nimbukset. Käyttökokemusta on nyt kertynyt sen verran, että voin rehellisesti sanoa niiden olevan kaikkien aikojen mukavimmat lenkkarit. Jotenkin se pehmeys tuntuu erityisen hyvältä maantiellä juostessa. Lisäksi kengät ovat rullaavat ja jalka istuu hyvin. Peruslenkeille yksinkertaisesti loistava valinta. Jalat eivät väsy. Ehkä siksi jaksoin juosta lenkkini noin hyvin. :)

Nimbukset.

Ensimmäisillä käyttökerroilla päkijäni hieman puutuivat, mutta kenkien pehmennyttyä ja mukauduttua jalkaani tämä ongelma poistui. Kovaan juoksuunhan Nimbukset ovat liian tukevat ja raskaat, eikä alustatuntumaa ole kuten kevyemmissä tossuissa tai kilpakengissä. Toisaalta peruslenkkareissa on mukavaa, ettei kaikkia kiviä tunne pohjien läpi. Teilläkin on varmaan jo jokinlaisia kokemuksia tämän kevään Nimbuksista. Ovatko kengät olleet mieluisat? Entä osallistuiko joku viikonloppuna HCR:lle?


Tämä tarina herätti mut taas miettimään, että juokseminen on ihan oikeasti se mun juttu. Ja mä ihan oikeasti voin nousta takaisin hyvään juoksukuntoon. :)


6 kommenttia:

  1. Minkälainen kiertojäykkyys noissa Nimbuksissa on? Fysioterapeutin mukaan hyvä peruskenkä minulle olisi tukeva, neutraali ja kiertojäykkyyttäkin pitäisi olla. Kuulemma pari vuotta vanhojen Asicsieni (ei mitään hajua tarkemmasta mallista) kiertojäykkyys ei ole riittävä.

    Vielä en ole ehtinyt liikkeeseen sovittamaan eri kenkiä, mutta nuo Nimbukset kiinnostavat ja vaikuttavat hyviltä. Ja ovathan ne aika makean värisetkin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimbuksissa on se kiertojäykkyystuki ja ovat muutenkin tukevat, joten kuulostaisi kuvailusi perusteella sinulle sopivalta kengältä. Tietysti kannattaa käydä testaamassa miltä tuntuvat jalassa. Joskus se kiertojäykkyystuki tekee kengästä jäykän, mutta Nimbukset ovat silti notkeat ja rullaavat jalassa :)! Niin ja tietty makeen väriset..

      Poista
  2. Heippa! Mielenkiinnolla olen lueskellut blogiasi. On kiva lukea miten sydämellä ja tavoitteelisesti treenaat. Itsekin olen intohimoinen juoksun harrastaja, mutta viime syksynä kantapää ärtyi niin pahasti, että juoksutaukoa tuli kaikenkaikkiaan melkein 6kk. Ruissalon puolikas jäi oikeastaan ainoaksi ja viimeiseksi "kisaksi" since. Nyt olen taas päässyt juoksun makuun, pitkiä lnekkejä kuitenkin harvemmin, ettei vamma palaa. Turussa asun ja Karikon maastot tulleet tutuiksi. Juoksuvauhtini treenatessa on kanssasi suurinpiirtein samoissa. Ruissalon puolikas meni syksyllä tasan puoleentoista tuntiin. Tosi hauska kuulla mielipiteitäsi myös lenkkareista ja seurata kuntoutumistasi. Tsemppiä treeneihin! T. Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä ja kiva, jos blogi on kiinnostanut! Hyvin oot puolikkaan pistellyt Ruissalossa. Vammat ovat aina ikäviä, mutta jollain tapaa ne vähän kuuluvat tähän lajiin..:( Kuukauden päästä mut bongaa varmaan aika usein urheilupuistosta, joten saa tulla moikkaamaan! :)

      Poista
  3. Joo, tulen ehdottomasti morjestamaan, jos vaan suinkin tunnistan :) Siellä mäkin pääasiassa tahkoan. Aamulenkit usein jokirannassa. Aurinkoista kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, samoin aurinkoa toivotaan sinulle Turkuun! :)

      Poista