lauantai 12. toukokuuta 2012

Testiysi matolla

Moi!
Tänään menin salille taas pinkaisemaan juoksumatolle kiihtyvän testiysin, joka tämän kevään aikana on muodostunut henkilökohtaiseksi kunnonmittaajakseni. Koivuallergian takia ajattelin, että tämänhetkiset yhtenäiset kovemmat treenit voisi olla hyvä tehdä sisätiloissa. Keuhkoni kun reagoivat toisinaan aika ärhäkästi kaikkiin pölyihin. Helmikuussa ensimmäinen kiihtyvä ysi kulki yli 46 minuuttia. Viimeksi juoksin testiysin 24. huhtikuuta ja matka taittui tuolloin ajassa 37.06. Keskisyke oli 174 ja maksimisyke lopuksi 195.

Tänään fiilis ei ollut aluksi ihan paras. Päätin jo kotona ottaa kevyet kilpakengät (Asicsen Tartherit) alle, koska olin aiemmin tällä viikolla mennyt likastamaan maastossa ainoat täällä Ruotsissa enää olevat DS-trainerini.

Löysin koneeltani kuvan Tarthereistani uusina! Kuva otettu Japanin kisareissulla 2009. Kengät ostin myös samalta reissulta. Silloin niitä ei vielä saanut Suomesta, tosin eivät tänä vuonnakaan kuulu Suomessa myytäviin kenkiin ainakaan naisten mallina.

Verryttelin kaksi kilsaa pohjalle ja aloitin 4.16-vauhtia. Vähitellen lisäsin vauhtia. Puolessa välissä ruotsalaisia tuntui kiinnostavan treenini, ja heitä parveili mun selän takana kuikuilemassa maton vauhtia. Ärsyttävää. :) Hillitsin itseni ja maltillisesti kiihdyttelin loppua kohden, vaikka viimeinen kaksi kilsaa tuntui rankalta. Ysi oli paketissa ajassa 36.22 keskisykkeen ollessa 178 ja maksimin 193. Kehitystä on siis taas tapahtunut mukavasti!! Muistuttaisin jälleen, että mulla on tosi laaja sykeskaala, joten ei kannata verrata omia sykelukemia minun lukuihini. Sykkeet kun ovat aina niin yksilöllisiä juttuja.

Mites teidän viikonlopputreenit ovat sujuneet?

Olin melkeen näin iloinen päivän treenin jälkeen! ;) Tämäkin kuva Japanista vuodelta 2009.



2 kommenttia:

  1. Hienosti kulki testit matolla! Urkkarissa ja jokirannassa tänään taas tunnin kevyehköä aamulenksuttelua, ennen kuin muu perhe heräilee:) Virtaa riittää sen jälkeen koko päiväksi. Harrastatko itse aamulenkkejä? T. Anna P.s. Intersportissa oli tänään (ja vielä viikonlopun ajan) kaikki tuotteet -20% ja mukaan tarttui taas uudet Kayanot:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harrastan aamulenkkejä, mutta en ole koskaan ollut niiden ystävä. Kilsamääräni ovat leikkauksen jälkeen vielä olleet niin vähäiset, ettei aamulenkkejä ole pahemmin ohjelmaan tarvinnut sovittaa. :) Vähitellen otan niitäkin ohjelmaan ja sitten varmaan törmätäänkin siellä Karikon lenkillä!
      Itselleni Kayanot ovat liian jäykät lenkkarit, mutta kiva jos sopivat sinun jalkaan!

      Poista