lauantai 1. kesäkuuta 2013

Ratakausi korkattu

Moikka!

Ratakausi tuli avattua torstaina Eläintarhan perinteikkäissä Toukokuun kisoissa. Kisaa ennen fiilikset olivat luottavaiset ja iloitsin niin kovin kauhean paljon siitä, että sain kerrankin aloittaa ratakauden aikaisin ja terveenä. Harjoitukset ovat menneet viime aikoina hyvin, mutta olen ollut todella maltillinen. Ja kunto on ollut parempi kuin ehkä ikinä. Olenkin ollut uuden ja oudon tilanteen edessä harjoitusvauhtieni ja tuntemuksieni kanssa.

Siitepölyn takia jouduin taas kikkailemaan intervallien kanssa muutaman viikon, mutta sillä nyt ei ole kokonaisuuden kannalta suurta merkitystä. Jalat ja keuhkot ovat tällä hetkellä yhtä aikaa kunnossa. Ja sehän nyt on tärkeintä! Takana on myös ehjä harjoituskausi vuodenvaihteesta lähtien, joka antaa itseluottamusta tähän kesään.

Niin niin, se maltti ja järkevyys sai sitten tällä kertaa vastaansa ihan liikaa tunnetta ja intoa. Matkana oli siis 3000m. Ennen kisaa kyselin, että haluaako joku kilpakumppaneistani mahdollisesti yrittää juosta kanssani kovalla alkuvauhdilla ja yrittää 9.30:n alitusta. Ketään ei kiinnostanut. Selvä. Ei sitten. Mut juokse sä, anna mennä, yritä jne.prkle.jhajsdhkjH. just. No, tää on tätä nyt, aina, ikuisesti, Suomessa ja etenkin kauden ekoissa kisoissa. :D Toivottavasti asenne muuttuu kauden edetessä.

Valitettavasti mua ei kiinnostanut kyttäillä ja hölkötellä Eltsun illassa, joten päätin, että ihmettelen korkeintaan ekan puol kilsaa, ja annan sitten mennä vaikka yksin. Laura Markovaaran johdolla mentiin eka kierros 1.16. Tuntui hölkältä, ja 500 metrin kohdalla repäisin tunteella kärkeen. Eihän se vauhti siitä paljoa noussut, mutta epätasaista se oli sitten ainakin. Eipäs ollutkaan niin helppoa määrittää itse vauhtia puuskittaisessa tuulessa.. Lisäksi maileripiikkarit olivat virhevalinta kauden ekaan kolmoseen. Valitettavasti tajusin tämän jo tonnin kohdalla. Pohkeet ilmoittivat harvinaisen selvästi, että tästä ei tule tänään enää mitään. Hengitys pelasi, mutta pohkeissa tuntui. En kuunnellut pohkeita. Ärsytti. 

Puolivälissä mietin jopa keskeyttämistä, kunnes havahduin negatiivisuuteeni. Kahden kilsan kohdalla olin ilmeisesti seitseman sekkaa edellä seuraavaa. Ajattelin, että vaikka olen edelleen enkkavauhdissa, niin tästä tulee vielä erittäin tuskainen vika tonni. Puoli kilsaa ennen maalia Minna Haka-Risku pyyhkäisi ohitseni. Kaksi sataa metriä ennen maalia kuulin isäni huutavan, että kaikki tulee vielä ohi. No, sepäs kannustavaa, ajattelin. Ja päätin sitten vielä kaivaa yhden vaihteen pelkästään sen kunniaksi, että koko kidutus loppuu vihdoin. Eikä muuten tullut ketään muita ohi, ja toinen sija tuli mulle ajassa 9.41.2jotain. (Ei muuten kiinnostanut googlata tarkkaa aikaani tähän.) Kolme sekkaa jäi vielä eroa seuraavaan. Joo, urani kolmanneksi paras kolmosen aika ikinä, mutta omaan odotukseeni nähden se oli megapettymys.

Noniin, nyt kaikki lukijat miettii, että sit se meni potkimaan seiniä tai itkemään nurkkaan tai menetti itseluottamuksen ja romahti täysin. Siitäs sai, kun kuvitteli heti juoksevansa hyvin ekassa kisassa, vaikka aina se on ollut tosi huono kauden ekoissa starteissa. Mitäs lähti vetämään ja oli niin innokas..

Heh, vedin kisan jälkeen henkeä. Otin piikkarit pois. Mietin ja analysoin hetken. Unohdin pohkeet. Sitten muistin, et olin ennen juoksua lupautunut Marttisen Heidille jänistämään naisten kasille, jos suinkin kolmosen jälkeen jaksan. Hölkkäsin kentän poikki kasin lähtöpaikalle. Neuvottelin järjestäjien kanssa vielä 400 metrin jänistelystä. Laitoin piikkarin jalkaan ja juoksin ehkä kymmenen metrin spurtin. Pilli soi. Tytöt pyysi kierrosta 61-62 sekunnin välille. Selvä. Sanoin, että eka satanen voi tehdä tiukkaa. 

Lähtökiihdytys oli hankala. En ollut varmaan kolmeen vuoteen juossut niin kovaa. Pohkeet muistuttivat asiasta, mutta ajattelin, että ei nyt. Käsitellään teidät myöhemmin. Eka 200m kulki reilut 29 sekuntia. Sitten löysin rytmin. Tasoitin vauhtia etusuoralle tultaessa. Tytöt olivat hyvin mukana. Kierros tuli 61 sekuntiin, ja muistin taas kuinka siistiä on juosta kovaa. Maitohappoihinkin on hyvä jälleen totutella! Hyvä fiilis palasi. Kausi jatkuu ja yritän hillitä intoiluani muutaman viikon myös kisatilanteissa. Oli mahtava taas muistaa, että ratajuoksu on silti miljoona kertaa hauskempaa ja siistimpää kuin kauneinkaan puolimaraton tai maastoräpellys. Vauhti, ponnistaminen, piikkarit ja juoksurata tekevät vain sen erityisen tunteen, jota ei missään asvaltilla koskaan koe. Eiköhän tästä vielä hyvä kesä tule! Mulla on kolmisen kuukautta aikaa jaksaa maaliin! :) ;)


5 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus, Minna! Sinulla on mahtava kesä edessä :)!
    Joillekin rata on se juttu, ja joillekin maantie ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. Kirjoitus nyt oli aikamoista tajunnan virtaa. Lähinnä tuon ratahehkutuksen aiheutti vain se pieni ja erityinen tunne askeleessa.. ja se tunne tietää yleensä hyvää! :)

      Poista
  2. Se oli hieno hehkutus, ja tunne, joka välittyi, oli todella aito. Upeaan fiilikseesi pääsi mukaan!

    VastaaPoista
  3. Mieti miten hyvä aika noilla ongelmilla ja negatiivisella mielialalla! 9.30 tulee olemaan paperia oikealla fiiliksellä ja toimivilla lihaksilla. Hyvä kesä tästä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah. Jep, parempi onkin, että on vähän hampaankolossa pientä ärsytystä alkukaudesta. ;) Eiköhän se meno parane kun tästä pääsee taas kisojen makuun ja tulee maitohapotkin tutuksi! :)

      Poista