tiistai 18. kesäkuuta 2013

Tahdon

Hei!

Bloggaustauko venähti muutaman viikon mittaiseksi, koska ajatukseni ovat olleet muualla. Tapahtui nimittäin niin, että neidistä tuli rouva lauantaina 8.6.2013. Hääviikolla oli havaittavissa sen verran stressiä, että päätin suosiolla ottaa etäisyyttä juoksemisesta. Tiistaina kävin kuitenkin iltapuhteena tempaisemassa Tilastopajakisoissa Turussa 800m. Aikataulu oli hieman myöhässä ja meidän startti oli vähä ennen kymmentä. Pohkeet olivat toipuneet torstain kolmosesta, mutta aika varovainen juoksustani silti tuli. Vastusta en oikein saanut, sillä seuraava kilpailija jäi mulle kuusi sekuntia. 

En jotenkin uskaltanut lähteä tarpeeksi reippaasti matkaan ja ekaan kiekkaan tuhraantui 1.07. Toiselle kiekalle sain loppuun hiukan puristusta ja loppuajaksi tuli 2.13.70. Vähän huvitti, kun en oikein saanut happoja ylös, mutta kisan tarkoitus oli kuitenkin vain saada ajatukset hääasioista muualle, joten se onnistui.

Perjantaina aamusta suunnattiin Salon seudulle ja mulla oli kauneushoitolajuttuja yli kärsivällisyyskynnykseni. :) En koskaan ajatellut kovinkaan innostuvani häistä tai niihin liittyvistä jutuista, mutta lopulta löysin itsestäni sisäisen morsiamen. Edellinen ilta ja yö vietettiin kaasojen kanssa hääpaikan lähellä VIP-mökissä, ja intouduin skumpan litkimisen ohessa koristelemaan vielä pukuani lisähelmillä.


Ajattelin ennakkoon, että olisin tällainen morsian ;) !


Häät onnistuivat ja kaikki menivät upeasti. Ilmahan oli kuin morsian (hyvin onnistuneen kisan jälkeen). Hääpuku ja kampaus sopivat täydellisesti, ruuat olivat hyvät ja ihmiset viihtyivät. Kaikki meidän väkertämät koristeet ja asetelmat olivat ihania. Bändi soitti ulkolavalla, vieraat bailasivat ja meri kimalteli vieressä. Vihkimistilaisuus oli kaunis ja tunnelma oli jotenkin lumoava ja herkkä. Huh.


Päivän lookki olikin tämä!

Hauskaa oli!

Häiden jälkeen oli aika palata treenien pariin. Harkat eivät kulkeneet ihan toivotulla tavalla, mutta onneksi maltoin keventää loppuviikkoon ja olla tuijottelematta sykemittaria. Sunnuntaina Paavo Nurmi Gameseissa 1500m liikahti parasta vauhtia seitsemään vuoteen! Aikani 4.23.45 tuli epävarmoin fiiliksin ja tasapaksulta tuntuneen juoksun päätteeksi. Mondo tuntui jalan alla niin paljon paremmalta kuin Eltsun rata. Parasta oli, kun sade huuhteli siitepölyt pois, mutta lakkasi sopivasti tuntia ennen meidän kisaa. 

Ulkomaan menijät veivät kolme ensimmäistä sijaa, mutta olin maalissa neljäntenä. Kisan jälkeen sain tietää, että maajoukkuehommat kutsuvat juhannuksena Irlannissa. Suomen yleisurheilumaajoukkue lähtee perjantaina Euroopan maajoukkueiden mestaruuskisoihin (1.div) Dubliniin. Jokaisessa lajissa on yksi edustaja/maa, ja mä olen nyt sitten Suomen edustajana 1500:lla. Kylmää kyytiä on luvassa, mutta olen tyytyväinen, jos saan lohkaistua Turun ajasta jotakin pois. Kauden päätavoitteet ovat edelleen pidemmillä ratamatkoilla. 

Rouva kiittää jälleen kannustuksesta ja lupaa parantaa tahtia, niin blogissa kuin radallakin! :)




21 kommenttia:

  1. Onnea tuoreelle vihkiparille! Kaunis morsian olet ollut. Ja onnea hyvin menneistä kisoista ja tsemppiä Dubliniin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kaikesta ja kaivetaan juhannustsemppiä esiin! ;)

      Poista
  2. Oijjj, onnea paljon tuoreelle ruovalle! Oletpas ollut nättinä!

    Ja onnea kans tuosta maajoukkue-edustuksesta! Tsemppiä juoksuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset ja tsemppaillaan!! Niin ja hyvää juhannusta sinne päin! :)

      Poista
  3. Lämpimät onnittelut tuoreelle rouvalle! Kyllä morsian oli näköjään hääpäivänäänkin kaunis. Juhlat kuulostivat juuri siltä kuin hyvien hääjuhlien kuuluu ollakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hääjuhlat tosiaan ylittivät ennakko-odotukset positiivisesti. :)

      Poista
  4. Onnittelut!! Onko maailmassa nyt yksi Nummela vähemmän? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näin pääsi nyt tosiaan käymään!! (Mutta eihän Nummelalaisuus koskaan oikeesti katoa.. ;) Nyt vain riehuvasta neidistä tuli rauhaisa rouva..! hahahhah )

      Poista
    2. näinhän se taitaa olla :D

      Hyviä rouvas-päiviä nyt sitten tästä eteenpäin :)

      Poista
  5. Onnittelut täältäkin tuoreelle vihkiparille. Hienonnäköinen pariskunta ootte :) Tsemppiä Irlantiin, treeneihin ja juoksuihin muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset ja aurinkoista juhannusta Suomeen! (Toivottavasti saatais Irlantiinkin hieman paistetta..) :)

      Poista
  6. Onnea tuoreelle rouvalle! :) Aivan ihana puku ja kampaus! Saako tiedustella hääpaikkaa? Näyttää tosi kauniilta!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saa toki, häät pidettiin Mathildedalissa (Meri-Teijossa) kuuluu nykyään Saloon. Mieheni on siitä läheltä kotoisin. :)

      Poista
  7. Onnea vielä rouvalle ja miehellekin! :) Tsemppiä Irlantiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! Ja tsemppiä sullekin juhannuskisoihin! :)

      Poista
  8. Wau mikä morsian! Onnittelut hääparille :) t. vakkarilukija

    VastaaPoista
  9. Onnea tuoreelle hääparille! Todella kaunis morsian ja ihanan näköinen hääpaikka kerrassaan :) Paljon tsemppiä Irlantiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Täällä Irlannissa tsempataan! :)

      Poista