Rata jalkojen alla

Hei!

Täällä ollaan. Viime viikko ei ollut aivan toivomani ehjä treeniviikko, mutta ihan hyvä yritys kuitenkin. Juoksukilsoja kertyi tasan kolmekymmentä, mikä varmaan on ennätys heinäkuun jälkeen. Ei kuitenkaan olisi pitänyt juosta viimeviikkoisen kympin lenkin jälkeisenä päivänä, mutta olin juuri saapunut Helsinkiin ja innoissani lähdin lenkille ja vielä asvaltille todettuani hiekkatiet jäätiköiksi. Viiden kilsan jälkeen pohkeet pyysivät pois. Onneksi olin tämän ottanut huomioon ja kolmensadan metrin jälkeen olin perillä. Seuraavat kaksi päivää kului vesijuoksun parissa, sillä pohkeiden lihaskalvot sivuilta eivät antaneet juosta. Onneksi kovanäppinen äitini väänsi ne väkisin auki, ja sunnuntaina sain 6,7km juoksua. Ja tein ensimmäiset rullaukseni puoleen vuoteen! Oli mahtava tunne yrittää terävää juoksua, mutta olin niin varovainen, etten vielä kunnon vauhtiin uskaltanut itseäni päästää.

Maanantaina jatkoin harjoittelua täällä Lidingössä. Oli hirveä myrskypäivä ja satoi räntää. Nappasin seuraavan kuvan keittiön ikkunasta, ja päätin suunnata salille juoksemaan.

Salilla juoksin 9km vauhtileikitellen kevyesti. Testailin hieman nopeampaa rytmiä kuin aiemmilla mattojuoksukerroilla. Kovimmillaan hurjastelin 15,2km/tunnissa -vauhtia. Syke pääsikin pitkästä aikaa VK:n puolelle. Kevyt loppuviikko auttoi tietysti herkkyyden löytymisessä. 40.40 oli kokonaisaika.

Tiistaina juoksin aamupäivällä kevyen 6km, jonka jälkeen sain päähänpiston mennä tekemään koordinaatioharjoituksia tyhjälle hiekkakentälle. Siinä sitten puiston mummot ja papat saivat ihmeteltävää, kun tein kaikenlaisia polvennostojuoksuja. Takaperinjuoksua tein monta kertaa. Se on aika hyvä harjoite akillesta kuntoutettaessa. Illalla kävin vielä spinningissä. Pidin vastukset alhaalla ja vedin kovalla temmolla. Tunti oli kunnon kielikylpyä, kuin ruotsalainen ohjaaja puhui tauotta.

Tänään kevät tuli takaisin. Lämpöä oli päivällä 16 astetta!

Reebokin takki. Toi on hyvä pyörilyyn, kun helma on pitkä.

Näillä kynsillä mennään.

Kypäräni.

Kaivoin pyörävarastosta pyörän ja pumppasin renkaat. On kulunut monta kuukautta, kun olen viimeksi ajanut ulkona pyörällä. JA SUUNTASIN URHEILUKENTÄLLE! Aurinko paistoi ja mä olin siellä ihan yksin. Kaikki pikkupojat olivat nykymuodin mukaisesti viereisellä tekonurmikentällä futaamassa.

Rata jalkojeni alla.

Kävelin kenttää ympäri ja mittasin Garminilla radan. Tiesin, että se on alimittainen, mutta en tiennyt tarkkaa mittaa. 360m näytti kello. Miksi ruotsalaiset eivät ole tehneet tänne täysimittaista kenttää?! En tajuu. Ehkä lidingöläiset eivät halua virallisia kisoja tänne. No, ihan sama, ovat sentään maalanneet kaikki mahdolliset matkat ja metrimäärät rataan, joten harjoituskenttänä tämä siis menettelee.

Päätin hölkätä kilsan, jonka jälkeen kävelin kilsan. Sitten tempaisin 200 metriä 38,2. En edes hengästynyt, joten koitin uudelleen. 35,2. JEE! Ihan mahtavaa. Ei sattunut mihinkään. Pystyn siis juoksemaan ihan oikeasti! Enempää en uskaltanut. Tyydyin vain fiilistelemään ja venyttämään pohkeitani. Tänne on päästävä pian uudestaan! Ihan parasta.

Todiste :)

Aurinko häikäisi.

Hei, vitosrataa pitkin tulee ilmeisesti täysi 400m! Tajusin vasta tästä kuvasta.

Palkintokoroke odotteli vielä katsomossa.